Eli siis, odotan nyt toista pienokaistani, jonka olisi tarkoitus syntyä syyskuussa. Nyt pikkuhiljaa on alkanut mieltä kaivamaan tuleva synnytys. Toisaalta se jännittää ja olen innoissani, mutta toisaalta se pelottaa... Esikoisen synnytys ei ollut ihana kokemus. Synnytys kesti 24h ja ponnistusvaihe vähän yli 2h. Lopulta vauva autettiin ulos imukupilla, ja välilihani leikattiin. Synnytys oli tosi kivulias. Meni 15h ennenkuin olin 3cm auki, ja sain epiduraalin. Se auttoi 2h, ja vaikka sitä lisättiin, siitä ei ollut enää mitään apua. Sain myös petidiini piikin, joka oli aivan turha. Olin niin kipeä, etten muista puoliakaan synnytyksestä. Muistan vain hämärää. En jaksanut edes vastata kätilöiden kysymyksiin vaan mieheni piti tehdä valintoja puolestani... Ponnistusvaihe oli aivan kauhea. Ponnistin lähes 2h, ennenkuin lääkäri hälytettiin avuksi imukuppinsa kanssa. Enkä tiedä kuinka kauan minun olisi annettu ponnistaa, ellen olisi itse tuolloin sanonut, että nyt loppuu voimat aivan täysin. Ponnistin kuulemma oikein ja todella voimakkaasti, joten syy ei ollut minussa. Vauva ei vain tullut ulos.. (3300g)
Synnytyksen jälkeen olin itse vuoteen oma ja vauvakin oli isukin kanssa lastenosastolla 8vrk, sitten vasta kotiuduimme.
Olen yrittänyt selittää itselleni, että eivät synnytykset ole samanlaisia, ja kakkonen ei voi ainkaan vaikeammin tulla, koska isosisko on jo löysyttänyt kulkuväylää.. =) Silti mietin, että mistä saan rohkeutta lähteä sairaalaan..?? Entäs jos kokemus onkin yhtä rankka, tai pahempi?? Kun katson tuota rakasta esikoista, en epäröi hetkeäkään, ettei se olisi ollut sen arvoista...mutta, mutta...
Mistä te muut olette saaneet voimia ja ennen kaikkea rohkeutta lähteä tekemään toista pienokaista jos esikoisen synnytys ei ole ollut kaikkein helpoin...??
Synnytyksen jälkeen olin itse vuoteen oma ja vauvakin oli isukin kanssa lastenosastolla 8vrk, sitten vasta kotiuduimme.
Olen yrittänyt selittää itselleni, että eivät synnytykset ole samanlaisia, ja kakkonen ei voi ainkaan vaikeammin tulla, koska isosisko on jo löysyttänyt kulkuväylää.. =) Silti mietin, että mistä saan rohkeutta lähteä sairaalaan..?? Entäs jos kokemus onkin yhtä rankka, tai pahempi?? Kun katson tuota rakasta esikoista, en epäröi hetkeäkään, ettei se olisi ollut sen arvoista...mutta, mutta...
Mistä te muut olette saaneet voimia ja ennen kaikkea rohkeutta lähteä tekemään toista pienokaista jos esikoisen synnytys ei ole ollut kaikkein helpoin...??
Vastaukset 2
Vanhimmat
Avautumisvaihe ensisynnyttäjillä voi joskus kestää tosi kauan siihen 3cm:n. Mutta uudelleensynnyttäjällä se alkuavautuminen on nopeampaa. Se on ainakin se ero niiden kahden synnytyksen välillä.
Eli esikoisen synnytyksessä otin epiduraalin. Toisen lapseni halusin synnyttää veteen, enkä näin ollen voinut ottaa mitään muuta kuin kohdunkaulan puudutuksen. se ei auttanut mitään. kipeää teki paljon enemmän kuin esikoisen synnytys mutta oli jotenkin aivan mahtava kokemus kun tunsi niin eri tavalla ponnistamisen tarpeen ym.
tuosta sinun tilanteesta en oikein osaa sanoa. kannattaisiko sinun jutella etukäteen jonkun kätilön tai lääkärin kanssa? aika rankalta synnytykseltä kuulostaa, en oikein osaa edes samaistua sun tilanteeseen. olen kyllä sitä mieltä, että kannattaisi soittaa sinne synnytysosastolle ja pyytää saada keskustella jonkun kanssa tuosta jo etukäteen, että miten sitten toimitaan jos käy yhtä rankaksi.
tsemppiä!