Kommunismin toimimattomuus

Sinusta ei ole kumoamaan näitä totuuksia.

Onnetonta yrittämistä ja minun haastamista... Kommunismia ei ole, ei ole koskaan vielä ollut, joten asiaa tulee tarkastella vain teoreettisena ja senhän porvaripellet yrittää meiltä kieltää.

Ovat siis sekaisin siitä mitä tahtovat.

Se mistä pelle puhuu, on sosialismi ja sosialismi on kapitalismin purkutyömaa ja kommunismin rakennustyömaa.

Suomessa lukee rakennuksilla, "pääsy kielletty!", mutta sosialismin rakennustyömaalle ei ole. Jos sinulla on idea siitä, kuinka maailma parannetaan, kerro se ja tuo rakennusaineeksi, jos ei, niin miksi auot leukaasi. Maailmassa on miljardeja Ihmisiä kusessa, joten he eivät porvari paskojen leuan aukomisesta juuri kostu.

Sosialismin rakennustyömaalle tullaan rakentamaan, ei tuhoamaan, kuten porvaristo tulee tekemään. Heidän asenteensa ei ole edistyksellinen, rakentava, ei mitään muuta kuin pelkää paskaa.

Väitteet joita linkeissä esitetään, eivät ole päteviä, mutta voin vastata niihin, jos ne laitetaan näkyviin. Muuten en viitsi juuri linkkejä aukoa…

Rajahyötyteorian mukaan tavaran hinta riippuu sen hyödyllisyydesta, sanoo rajahyöty liberaali. Tämä ei kuitenkaan johdu tavaran tuottamasta hyödystä sinänsä, vaan ns. rajahyödystä (subjektiivinen arvoteria). Tällä tarkoitetaan tavaran vähiten hyödyllisen osan (yksikön) tuottamaa hyötyä. Siis tavaralla on hyötyarvo joka nostaa sen hintaa ja kun abstrahoidaan nämä hyötyarvot, niin päädytään tulokseen, että tavaran vähiten hyödyllinen osa määrää tavaran hinnan.
Rajahyöty puolestaan riippuu kahdesta seikasta, ensiksi tavaran haluttavuudesta ja toiseksi siitä tavaravaraston suuruudesta joka on käytettävissä.

Tässä ilmenee myös rinnakaisuus ja yhdensuuntaisuus rajahyötyteorian ja toisen; kysynnän ja tarjonnan teorian välillä. Rajahyötyteoria eroaa kysynnän ja tarjonnan teoriasta siksi, että rajahyötyteria johtaa rajahyödyn syntymisen ihmisen ns. sielullisista ilmiöistä, psykologiselta pohjalta. Tavaran tuottama tyydytys vähenee, kun tätä tyydytystä tyydytetään, siis jotenkin näin se menee. Selvästi subjektiivista teorisointia halattavuuden pohjalta..halua arvon pohjana. Haluan tuon tavaran, joten sen arvo nousee.. mutta nouseeko muualla kuin silmissäni? ja onko tämä myös se peruste, jolla voidaan perustella, että mikä tahansa tavara on jollekin hyödyllinen ja/tai haluttava, joten sitä ei tarvitse kuin valmistaa, markkinoida ja myydä?? eli siis yritysten perustamisen pääidea, se idea jota mm. nykyinen hallitus metsästää saadakseen talouden rattaat pyörimään uusilla pikkuyrityksillä, edellisen epäonnistuessa surkeasti samassa asiassa.. No, missä tässä on se arvonlisä, joka tarvitaan, ja jotta tarjonnalle syntyisi kysyntää eli rahaa olisi myös köyhillä?

Koska tämä on vaikea teoria seurata, niin uudelleen ja tarkemmin.. Rajahyötyteoria eroaa kysynnän ja tarjonnan teoriasta siksi, että rajahyötyteoria johtaa rajahyödyn syntymisen ihmisen ns. sielullisista ilmiöistä. Tavaran tuottama tyydytys vähenee, kun tätä tyydytystä tyydytetään, ja rajahyötypiste saavutetaan juuri siinä vaiheessa, kun tarpeen tyydytys lopetetaan. Tämä viimeisen tavarayksikön tyottama hyöty, ns. rajahyöty määrää tavaran hinnan. Uskokaa, älkää pelätkö, juuri näin se menee tavaran hinnan muodostus tässä rajahyöty liberaalien esittämässä teoriassa!
Jostain syystä he eivät halua tyytyä objektiiviseen työnarvoteriaan (marxin arvoteoria) vaan etsii tälläistä subjektiivista rajahyötyteoriaa selittämään määräävää hinnan muodostusta.

Tosiasiassa käy kuitenkin seuraavasti, rajahyötyteoria johtaa tavaran hinnan rajahyödystä, mutta rajahyöty riippuu itse tavaran hinnasta. Rajahyötyteoria ei siis kykene selittämään arvoa!- ja arvo on taasen se jota tarvitaan, jotta voi olla arvonlisäystä.
Rajahyötyteorialla on kuitenkin tärkeä merkitys, koska se toi taloustieteen piiriin rajaperiaatteen eli ns. marginaaliprinsiipin, jolla on paljon käyttöä liiketaloustieteessä.
Rajahyötyteoreettinen hinnamuodostus selitys havainnollistaa monella tavalla hinnanmuodostusprosessia, rajakustannus- ja rajatuloteoriaa. Vaikka hinnan lopullinen määräytyminen taahtuukin yhteiskunnallisesti välttämättömän työhän perustuvan arvon pohjalta eli työnarvoteorian pohjalta.

Rajahyötyteoria voi olla hyödyllinen yrittäjälle hänen suunnitellessa tuotantoaan saadakseen mahdollisimman suuren voiton. Hinnanmuodostusta se ei kuitenkaan voi selittää, koska rajakustannukset myös riippuvat yksikköhinnoista.
Jos rajatuottaja määritellään tuottajaksi, joka juuri ja juuri saa hinnalla kustannuksensa peitetyksi, ja hinnan taas sanotaan määräytyvän rajatuottajan kustannusten mukaisesti, ja rajatuottaja määräytyy aina hinnan mukaan. On siis kysymys ainoastaan ns. noidankehästä! eli logiikan törmäyksestä omaan häntäänsä. Ja tästä syystä rajahyöty liberaalien teorian kanssa ei pääse eteenpäin ja se on niin vaikea ymmärtää... Mutta miksi kannattaa tälläistä teoriaa, jää edelleen arvoitukseksi ja siihen rajahyötyteoreetikot voivat antaa varmaan selityksen?

Hannu Rainesto

Hypoteesi R-T-(R¹-T-r1) = ur-T-ur1.

Johdanto

Nyt kaivetaan pelkurit poteroistaan tai vaietkoon he ja hautautukoon suut täynnä multaa ikuisesti! HR03

Ei siis vaihdeta tavaraa- tavaraan, vaan vaihdetaan raha- tavaraan ja tavara takaisin- rahaksi, raha tässä välillä laitetaan tuottamaan lisäarvoa so. (palkkatyön orjuus), niin saadaan pääomaa. Siis sitä rahaa, joka ottaa vallan yhteisön yli, yksilöiden kautta. Jos tämän ketjun kolmas lenkki eli R1 (pääoma) ei palaudukaan alkuperäiselle rahan liikkeelle laittajalle, vaan palautuu yhteisön haltuun, joka sijoittaa näin itselleen saadun rahan takaisin tavaraan eli tarpeeseen, niin olemme saaneet suljetun lisäarvoketjun, jossa siis pystymme tuottamaan pääomaa lisää, yhden kerran, mutta emme sitä pysty tekemään ketjutetusti. Mutta jos yhteisö sijoittaa rahan uudelleen niin, että se tuottaa uuden lisäarvon uudelleen, olemme saaneet yhteisölliseksi muuttuneen lisäarvoautomaatin. Tämä lisäarvoautomaatti, eroaa ns. valtiokapitalismista siinä, että valtio on lakkautettu. Se on siis erilainen yhteisö, kuin valtion muodostama.

Onko tässä jokin ongelma?-on, ja useampikin, nimittäin lisäarvon tuotto tuottaa aina kiihtyvää luonnonvarain hyödyntämistä, mutta koska tässä tapauksessa kiihdytin eli rahan ohjaaja, on yhteisö, on sen muu, kuin puhdas itsekäs käyttö mahdollista. Toiseksi, onko yhteisön hallitseminen mahdollista? - vastaan on, sillä Ihmiskunnalla on tasan yksi lopputulema, ja se seuraa siitä yhtälöstä, että yksilö tarvitsee aina yhteisön ja yhteisö aina yksilönsä.
Mikä tässä mallissa huolehtii, riiston poistumisen eli, että yhteisö ei ala syömään lapsiaan samalla, kun se välttämättä tarvitsee jäsenensä lisäarvoa tuottamaan??- sosialidemokratia se ei ole, sen olemme varmaan jo nähneet, sillä sosialidemokratia luo juuri niitä valtionhoitaja metodeja joilla meitä uudistuvasti nujerretaan, sosialidemokratia luo tasapäisyyttä. Heidän ongelmansa on valtio ja hoitaja ja nämä ovat molemmat vielä edelleen kapitalismia. Muutosta ei siis voi tapahtuakaan, koska sitä ei kukaan tilaakaan. Katsokaamme asiaa tarkemmin, seuraavassa.

On tullut mielestäni selväksi (tässä todellisuudessa ympärillämme), että yksityinen pääoman omistus ei ole mahdollista, muuta kuin riiston muodossa.
Myös se, että ei näytä olevan muuta vaihtoehtoa sille, kuin yhteisöllinen omistus, mutta ei siis kuitenkaan sosialidemokraattisessa muodossa..
Molemmissa edellisissä tapauksissa riisto on mahdollinen, kapitalismissa se on sitä lainominaisuudessa, so. Kapitalismia ei voi olla ilman riistoa, siis toisen työn luoman uuden arvon poisottamista sen tekijältä. Mutta eroaako se yhteisöllisestä poisottamisesta? -ja vastaus on, että eroaa, mutta eroaako ratkaisevasti, eli niin, että voidaan puhua niin, että riisto on poistunut eikä vain muuttunut muuksi. Totesin juuri, että sosialidemokratiaa se ei voi olla, sillä se on vain yksityisomistuksen erilainen muoto. Mutta mitä sen täytyy olla, ollakseen erilaista, niin erilaista, että se korvaa yksityisomistuksen. Sen täytyy siis, falsifioida kapitalismi, tuomalla tilalle uusi paradigma ja pystyä tällä uudella paradigmalla luomaan kokonaan uusi tapa lähestyä ja hoitaa lisäarvon moottoria eli lisäarvon uudistumiskierrettä. Mutta nyt siis täysin ilman yksityistä riistoa, mutta voidaanko sille sallia yhteisöllinen riisto jossakin muodossa? Mielestäni näin voidaan ainakin olettaa, jos se on väliaikainen muoto, jona aikana tapahtuu siirtymä pysyvään riistosta vapaaseen muotoon, teoreettisesta konkreettiseen kohoten.

Kuinka tämä sitten tapahtuu?- ensiksi tämä väliaikainen siirtymäkausi on saatava käynnistettyä niin, että se käynnistää itsensä kuolettumisprosessin. Se on siis kuin madot kaurapuuro kattilassa, kun puuro loppuu kattila on tyhjä myös madoista, vain niiden kuoret ovat pohjalla. Ja kattilalla on uusi käyttö edessään. Tässä täytyy syntyä nyt vallankumous, teoriassa ja käytännössä. Siis seuraavasti.

Aatetta tarvitaan tämän uuden paradigman valtaamiseen yhteiskunnallisena, sillä ilman aatetta ei ole voimia murtaa yksityisomistuksen aatetta. Aate on siis vastaan toista aatetta, kapitalismin aatetta. Toisella niistä on hallussaan tämä kehno nykyinen todellisuus, ja toisella mahdollinen kyky koota joukot kaatamaan tämä kehno todellisuus. Välissä ei ole mitään, joka joka voisi muuttaa tämän kumoamisen tarpeen. Ilman aatetta ei siis voida koota muutosvoimaa yhteen!! ja saada sitä toteuttamaan suunnitelmaa, muuttaa maailmamme yhteisöllisesti ohjatuksi ja hoidetuksi. Aatteeton muutos, muuttaa ehkä jotakin, mutta antaa vapaat kädet muutoksen tiimellyksessä vahvoille, se on siis vain paluu villiin tilaan, villiin kapitalismiin, sillä villissä tilassa suurissa joukoissa muodostuu vain vahvojen kartelleja ja taisteluiden kautta nämä valtaavat itsensä takaisin kapitalisteiksi. Ei siis noin esimerkin mukaan, vaan muutoksen on siis tapahduttava kokoavan aatteen kautta, jolloin voimme vaikuttaa tämän aatteen sisältöön jo etukäteen, ennen muutosprosessin käynnistymistä eli aatteellisen joukon vallan valtaamista itselleen. Tämä on taasen monien taisteluiden kenttä, mutta niiden summan tulee olla, riistosta vapaa maailma.
Aate on siis käynnistysmoottori muutokselle, ja joukot se voima joka käynnistetään.

Mutta vielä on ratkaisematta tärkein kysymys eli kuinka uusi maailma uudistaa pääomaansa vai voiko se tulla toimeen ilman pääomaa.
Jos pääoma tarvitaan, tulee sitä myös uudistusprosessissa lisätä. Mikäli siitä voidaan luopua, niin uudistamisprosessia ei tarvita tai se on voitava korvata jollakin kokonaan uudella paradigmalla, mutta joka täytyy siis myös voida falsifioida ajan kehityksessä. Tämä saattaa olla vaikeaa, jos prosessissa ei ole uutta luovaa kehitystendenssiä sisällään.
Hallintomallin kannalta tämä on melko samanlainen ongelma, aina on joukot joita tulee hoitaa niiden ykseydessä yksilöihinsä. Yksilöiden ja yhteisön ykseydessä, aivan samoin kuin miehen ja naisen välinen välttämätön ykseys.
Esitin ratkaisuksi, että jos kehitetään uusi malli siirtymäkauden kuoleentumisen aikana, mutta silloin ei voida aloittaa muutosta tietämättä päämäärää ja se tulee tietää, muutoin ajaudutaan taasen takaisin villin kapitalismin tilaan.
Muutos voidaan siis sallia väliaikaisessa tilassa tapahtuvaksi, mutta se pitää olla ennakkoon tiedossa ja sen lopputulema tulee olla jo alkuasetelmassa asetettu, muutoin lopputulemaa ei voi tuntea.
Ongelma on siis vain teoreettinen, sillä tavalla, että se rakentuu suhteesta yksilön ja yhteisön ykseyteen. Ongelma on siis dialektinen (tietoteoreettinen) ja materialistinen (objektiivinen), ja jo ennakkoon historiallinen eli hallittu.

Mutta siis edelleen, tuotannon uudistamisprosessi eli uuden arvon luontiprosessi, tulee tuntea ennakkoon. Ja millainen se sitten on.. siihen tulee antaa vastaus myös ennakkoon. Vastaukseni on siis seuraavan kaavan mukainen ur-T-ur¹.
Ja nyt sitten selittämään sitä: ur = uusiraha so. Raha joka ei enää ole yksityisessä omistuksessa. T = tavara, ja ur¹ = uusiraha lisättynä uudella arvolla, joka syntyy kierrossa, kierron aina kiertäessä uudelleen. Nyt siis ensimmäinen neropatti jo huudahtaa, valtiokapitalismia!! mutta hän joutuu pettymään samantie, kun muistaa, että valtio on lakkautettu ja kuoleentunut siirtymäkaudenaikana, madot vain jäivät kattilan pohjalle.... Mitäs nyt? Ei mitään muuta, kuin joudumme uudenajan kynnykselle katsomaan uuden arvoa luovan tuotantotavan syntyä, tuotantotavan joka ei enää synnytä riistoa.
Kuinka niin, on seuraava ihmettelynaihe, syntyyhän tuossa myös tapahtumana, luodun uuden varannon luovutus pois itseltä. Niin tässä tapahtuukin, mutta ei enää itseltä, sillä yksityisomistuksen lakkauttamisen myötä, lakkasi myös maanomistus, jolloin emme koskaan omista raaka aineita itse, vaan aina ne omistaa vain yhteisö. Saamme siis toteuttaa raaka aineiden jalostusta ja jättää jalostettu uusi arvo sen omistajalle eli yhteisölle jonka ykseyden osa olemme. Jätämme uuden arvon siis kuitenkin välillisesti itsellemme, emmekä luovuta sitä pois, vaan saamme siihen yhteisöllisen omistusoikeuden. Hyväksymme mentaliteetiksemme siis, käyttöarvotalousmuodon ja vaihtoarvotalousmuodon sijaan niiden ykseyden seuraavasti. Yhteisön tuotantokaava ur-T-ur¹ ja kansalaisten omana yksityisenä tuotantomuotona T-r....r-T.

T-T on siis muuttunut ensin T-R.....R-T:ksi ja siitä R-T-R¹:stä eli kapitalistisesta arvonmuodostusprosessista uudeksi toisiaan tarvitsevaksi arvonluonti prosessiksi; ur-T-yr¹:si ja T-r....r-T:si, joka prosessi tulisi nyt hyväksyä uuden kommunistisesti järjestäytyneen yhteiskunnan tuotantomuodon arvoluontiprosessiksi.
Vaan eipä mennä aikaamme edelle, sillä nyt vasta esitetään hypoteesia julkiseen kritiikkiin arvioitavaksi. Lopputulos riippuu jatkokehityksestä, ja hypoteesin pätevästä hylkäämisestä tai hyväksymisestä. Hypoteesin virheet, eivät tietysti heti sitä kaada, mutta perustavanlaatuiset virheet kylläkin, mutta silloin saamme käsiimme uuden paremman hypoteesin, jonka on kuitenkin myös käytävä sama prosessi läpi.

Tässä prosessikehityksessä tapahtuu siis seuraavaa filosofisesti määriteltynä: Ensin käyttöarvo talousmuodosta muodostuu vaihtoarvo talousmuoto, dialektisessa muutosprosessissa jossa tuotantomuodot vuorottelevat historian kulussa. Paradigma seuraa paradigmaa, falsifioidessaan edellisen verifioituneen paradigman, näinhän se on mennyt tämä maailmanmeno. Tämä falsifioitumisprosessi ei kuitenkaan ole täysin itsesyntyinen automaatti, vaan sen kiihdytinmoottori on aate eli uuden yhteiskunnallisen paradigman muodostumisprosessi vanhan sylissä. Tämä muodostumisprosessi saa kasvunsa ristiriidoista joita ilmenee juuri tuotantosuhteissa ja muodoissa. Elämme jälleen tällaista aikaa, olemme muodostaneet ainekset uudelle yhteiskunnalliselle paradigmalle, eli siis sellaiselle joka muuttaa entisen vallankumouksellisesti uudeksi ja tarjoilee tämän ennen muutosprosessin alkua ja täyttää näin, jopa porvarillisen (nykyisen) normaalitieteen vaatimukset. Normaalitiede joutuukin nyt muuttamaan normaalina pitämiään tieteen reunaehtojen ja kehityksen määritelmiään ja tekeekin sen, joutuen yhä syvemmälle uuden paradigman saartamaksi, kohti todellista vallankumouksellista tilannetta, jossa se syrjäytetään ja korvataan uudella, nyt siis yhteisön ja yksityisen kansalaisen ykseytenä. Tämä onkin hyvin oleellinen ero, sillä se ei sisällä enää luokkaristiriitaa tuotantotavan määrittäjänä.
Normaalitieteen esittämien vaatimusten täyttymisen lisäksi tässä prosessissa tapahtuu se dialektinen kehitysprosessi jonka se tulee täyttää, ollakseen dialektisesti-, materialistisesti- ja historiallisesti pätevä.
Tässä tapahtuu myös se tieteen filosofinen tiedostus- ja kehitysprosessi, jonka Lev Trotski muotoili siirtymäkauden ohjelmaksi ja jatkuvanvallankumouksen teoriaksi ja jota jälkimmäistä teoriaa Karl Popper, Thomas Kuhn ja Imre Lakatos kehitti.

Huomatkaa nyt, että tässä kuvaamani prosessi on kuvattuna vain johdanto lukuna, eli sen kaikki eksaktit perusteet on kirjoitettuna erillisiin lukuihin, kukin omalle paikalleen. Ja nyt siis tämä, on tehty vasta luonnoksina, miellekarttoina ja kaavioina.
Yleiset Filosofiset määritteet, tuotannolliset kansantaloudelliset - ja tieteen ja ns. normaalitieteen mukaiset teoriat on sijoitettu lopulta omille paikoilleen omiin lukuihinsa.
Tällainen kirjoittamisprosessi on välttämätön, jotta vuorovaikutus tulee turvattua ja ansaittu kritiikki julki lausuttua. Tuotekehitys, jollainen tämäkin projektini tavallaan on, on nykymaailmassa sellaista, että heti kehityksen ensiaskelilla tulee verifioitavaksi teorian joitakin osasia, jotta virheiden määrä lopullisessa teoriassa minimoituisi. Näin se pitäisi kulkee myös tavaratuotannossakin ja osin kulkeekin, mutta kapitalistinen markkinatalouden kilpailu vääristää tämänkin prosessin, koska sen tulee salata itsekkäistä syistään keksintönsä loppuun asti, ja voi näin hyödyntää vain suppean määrän Ihmistietoutta. Virheethän maksaa aina kapitalismissa työläinen, irtisanomisina ja lomautuksina, joilla säädellään kannattavuutta.

25.10.2003 Hannu Rainesto
Tarkastamaton versio 3.

Jos ongelma voidaan ratkaista teoreettisella "malli" tasolla, niin sen käsittely periaate ja politiikka tasolla muuttuu läpinäkyväksi.!! HR 03