Vai pitäisi sitä saada vielä alennukset alennusten päälle? Kuten keskustelun kulussa on tullut ilmi, opiskelijat ja eläkeläiset kulkevat puoleen hintaan läpi vuoden, ja yleiseen hintatasoon nähden todella halvalla. Kyllähän se harmittaa kun omalla kohdalla joku etu päättyy, mutta ajatteleppa opiskelija niitä työssäkäyviä jotka maksavat aina täyden hinnan matkoistaan.
VR käy luultavammin paljon enemmän muiden kuin alennuslipuilla kulkevien lompakolla, koska kysymyksessä on puhtaasti liikeyritys jota ei ole jos se ei kannata. Kuten joku jo mainitsikin, kannattavilla rataosuuksilla katetaan sitten niitä kannattamattomia, jotta peräkylilläkin edes joku kyyti ihmisillä olisi. Se nyt vaan on niin, että vieläkin mielissä istuu lujasti sana VALTION RAUTATIET, jonka ilmeisesti pitäisi olla ilmaista kyytiä. Kyllä tänäpäivänä saa unohtaa sen hyvinvointivaltion jossa kaiken saa ilmaiseksi ja valtio järkkää kyydit, asunnot ja elannon. Ei sellaista ole olemassa missään.
Siitä että entiset valtion laitokset ovat liikeyrityksiä eikä hyväntekeväisyysjärjestöjä, voi jokainen osaltaan nostaa syyttävän sormensa niitä vastaan, jotka kyseisen päätöksen tehneen eduskunnan kokoon aikoinaan äänestivät. Olitko se sinä itse, vai isäsi?
Kyllä ihmisten on jo opittava että kaikki on omalla työllä ansaittava, jos opiskelijan ei ole varaa lähteä kesällä festareille, pitää mennä töihin se raha tienaamaan tai jäädä kotiin. Ei kaikesta voi aina syyttää jotain firmaa tai muuta instanssia. Bensakin maksaan nykyään niin että heikompia hirvittää, mihinkäs tästä huudetaan???
Käytetään nyt vaan kiltisti VR:n palveluita ja säästetään edes tätä palloparkaa, ettei me vielä tikahduttais näihin kasvihuonekaasuihin. Hinnatkin kuitenkin on aikas kilpailukykyiset.
Tietoo on... päättää tähän ja toivottaa kaikille hyvää kesää. ...ja kyllä, olen töissä...yrityksessä

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos minä saisin 2500€/kk, millainen on keskipalkka suomessa, niin en todellakaan itkisi parin kympin korotuksessa. Mutta kun joudun elämään parilla sadalla eurolla kuukaudessa, niin en todellakaan voi ymmärtää miten työssä käyvä kehtaa vielä itkeä vanhusten ja opiskelijoiden eduista.
Tämähän ei nyt liity millään lailla joskus saadun edun loppumiseen...
Maksaahan ei kukaan halua mistään. Mutta mietippä sitä, jos opiskelet, opiskelet juuri sitä varten että pääset töihin tienaamaan sitä 2500€ kuussa. Miksi ihmeessä yhteiskunnan pitäisi tukea sun matkustelua aikana jona vapaaehtoisesti kituuttelet opintojesi parissa? Mihin sun pitää välttämättä ylipäätään matkustaa? Ja eläkeläisten harvemmin tarvii työmatkojaan maksella, joten pysyköön kotona jos ei aikanaan ole tullu ajatelleksi säästää jotain eläkepäiviä varten. Eihän työttömät eikä pienipalkkaiset siivoojatkaan saa mistään mitään alennuksia. Tässä huudetaan nyt vain Suomalaisille niin tyypillistä saavutetun edun menetystä ja suuren suurta uusavuttomuutta. Miten voit vaatia että kaikki pitää olla sulle ilmaista, kun et edes noista tuloistas paljoa veroa maksa?
Kokemuksia jotka aiheutuvat monopolista:
1) Lisäjunia tai lisävaunuja ei ole - ylibuukkausta kesäaikana jopa niin että käytävät täynnä ja porukka raivoissaan! Hinta lähellä omalla autolla ajoa...
2) Peruutus MAKSETUSTA lipusta on 8€ verkkoakaupassa - sama kuin lentoyhtiöillä, mutta matkojen hinnat eri luokkaa. Jos on junassa verkkoaupasta ostettu lippu seuraavan päivän junaan ei sitä voi käyttää... säännöt on tehty asiakkaita kuulematta! Peruutusmaksu oli 30% lipun hinnasta!
"olisit lukenut ehdot" = olisitte kysynyt jotain asiakkailtanne kun sääntöjänne väsäsitte KOHTUUTONTA KISKONTAA SÄHKÖISESTÄ TOIMINNASTA!