Olen syntynyt runsaslapsiseen perheeseen ja mua käytettiin lapsesta ripari-ikään kaikenmaailman srk-n leireillä maitoisissa, hankasalmella ja kalliossa. Riparin kävin reisjärvellä. Osallistuimme kesäisin maitoisten juhannusseuroihin, jämsän opistoseuroihin ja suviseuroihin. Joskus suuntasimme myös pohjosemmaksi, esimerkiksi alajärven tai reisjärven maakunnallisiin seuroihin.
Näiden perusteella mulla luulisi olevan paljon uskovaisia kavereita, mutta näin ei ole.
Leireillä kärsin kiusaamisesta, koska olin ujo ja hiljainen. Ripari-ikäisenä koin syrjintää. Eräänä päivänä keräsin rohkeutta mennä kysymään eräältä isoselta, että voisinko vaihtaa huonetta, kun en pystynyt nukkuu siinä huoneessa, johon minut oli laitettu. Siellä kun huonekaverit tekivät törkeitä jäyniä mulle. Aamuisin ei ollut yhtään epätavallista herätä viikset naamassa. Samoin hammasharjajekut ja hiuskarvakutitukset kävivät tutuiksi. Eikä kiusaaminen tähän jäänyt. Multa saatettiin kysellä törkeitä ja kävipä yksi minuun käsiksikkin. Hän repi multa väkivalloin riparivihon, koska oli nähnyt minun piirroksia siinä. Sitten hän ryttäs sen ja nakkas roskiin.
Minusta tuli hyvin varautunut suviseuroissa yms. Se, miksi menin niihin, johtui siitä, että vanhemmat "vetivät" minut väkisin niihin. Äiti usein sanoi, että kieltäytyisitkö taivaskutsustakin sillä perusteella, ettei sinne tule ainuttakaan kaveria.
Aloin ahdistuu seuroihin. Rauhanyhdistykselle oli tosi vaikeaa mennä, mutta ne oli aika helppoja verrattuna leireihin ja isompiin kesäseuroihin. Näissä kun vietettiin öitä. Olin uskomattoman varautunut ja se varmaan näkyi päällekin päin, koska pienempänä sain usein muita kimppuuni.
Vanhemana taas en muista syistä kehdannut kentälle. Aikuisiän saavuttaessa pystyin menee ihan hyvin kentälle, vaan en minä siellä viihtynyt. Yksin tallustelin ja yritin saada aikaa kulumaan.
Olen vähitellen ruvennut saamaan kavereita työelämästä. Eräiden kanssa olen käynyt jo terasseilla ja olen osallistunut heidän kans myös erilaisiin retkiin. Pelaamme beach wolleytä, mölkkyä, yms. Usein käymme keilaamassa unohtamatta peli ja saunailtoja. Olen ruvennut nauttimaan kerrankin elämästä. Uskomaton tunne, että kerrankin on kavereita ja elämässä menee hyvin. Ihan sama, vaikkeivät olekkaan vanhoillislestadiolaisia, ku viihdyn heidän kans erittäin hyvin. Ja empä minä enää jaksa uskoakkaan kuten ennen uskoin. Teoilla kielsin uskon, mutta edelleen useat tervehtivät mua Jumalan terveellä, vaikka luulisi jo kaikkien tietävän, ettei mua uskonasiat enää kiinnosta.
Näiden perusteella mulla luulisi olevan paljon uskovaisia kavereita, mutta näin ei ole.
Leireillä kärsin kiusaamisesta, koska olin ujo ja hiljainen. Ripari-ikäisenä koin syrjintää. Eräänä päivänä keräsin rohkeutta mennä kysymään eräältä isoselta, että voisinko vaihtaa huonetta, kun en pystynyt nukkuu siinä huoneessa, johon minut oli laitettu. Siellä kun huonekaverit tekivät törkeitä jäyniä mulle. Aamuisin ei ollut yhtään epätavallista herätä viikset naamassa. Samoin hammasharjajekut ja hiuskarvakutitukset kävivät tutuiksi. Eikä kiusaaminen tähän jäänyt. Multa saatettiin kysellä törkeitä ja kävipä yksi minuun käsiksikkin. Hän repi multa väkivalloin riparivihon, koska oli nähnyt minun piirroksia siinä. Sitten hän ryttäs sen ja nakkas roskiin.
Minusta tuli hyvin varautunut suviseuroissa yms. Se, miksi menin niihin, johtui siitä, että vanhemmat "vetivät" minut väkisin niihin. Äiti usein sanoi, että kieltäytyisitkö taivaskutsustakin sillä perusteella, ettei sinne tule ainuttakaan kaveria.
Aloin ahdistuu seuroihin. Rauhanyhdistykselle oli tosi vaikeaa mennä, mutta ne oli aika helppoja verrattuna leireihin ja isompiin kesäseuroihin. Näissä kun vietettiin öitä. Olin uskomattoman varautunut ja se varmaan näkyi päällekin päin, koska pienempänä sain usein muita kimppuuni.
Vanhemana taas en muista syistä kehdannut kentälle. Aikuisiän saavuttaessa pystyin menee ihan hyvin kentälle, vaan en minä siellä viihtynyt. Yksin tallustelin ja yritin saada aikaa kulumaan.
Olen vähitellen ruvennut saamaan kavereita työelämästä. Eräiden kanssa olen käynyt jo terasseilla ja olen osallistunut heidän kans myös erilaisiin retkiin. Pelaamme beach wolleytä, mölkkyä, yms. Usein käymme keilaamassa unohtamatta peli ja saunailtoja. Olen ruvennut nauttimaan kerrankin elämästä. Uskomaton tunne, että kerrankin on kavereita ja elämässä menee hyvin. Ihan sama, vaikkeivät olekkaan vanhoillislestadiolaisia, ku viihdyn heidän kans erittäin hyvin. Ja empä minä enää jaksa uskoakkaan kuten ennen uskoin. Teoilla kielsin uskon, mutta edelleen useat tervehtivät mua Jumalan terveellä, vaikka luulisi jo kaikkien tietävän, ettei mua uskonasiat enää kiinnosta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jumala pelasta tämä nuori mies kadotuksen tulelta. Aamen! Halleluja!
Eihän lestadiolaisuudesta lähteminen tarkoita uskon kieltämistä, ellet sitten kokonaan hylännyt kristinuskoa.
Olen itsekin kokenut, että lestadiolaisuudessa ei ole sijaa erilaisuudelle. Kun yhteisö on tiivis, tavoista, vaatetuksesta ja harrastuksista sun muista täysin epäoleellisista asioista muodostuu hiljaisia normeja, joita vain noudatetaan. Jopa puhetapa on monilla lestadiolaisilla (nuorilla lähinnä) samankaltainen.
Olen siis käytännössä ulos lipunut lestadiolainen itsekin – monista syistä.
Olen lupunut siitä. Hienolta tuntuu.
Ihana että elämäsi on lähtenyt hyvään käyntiin, en voi olla muuta kuin onnellinen puolestasi!
Olen myös suuresta vl-perheestä ja erosin vl:stä neljä vuotta sitten. Täysin ylitsepääseminen ei ole aivan helppoa. Onhan kaikki tavat ja muut tulleet jo vastasyntyneestä saakka. Itselläni on auttanut paljon se että on hyväksynyt tuon, mutta vl-uskontoa en ymmärrä enkä haluakaan ymmärtää, siinä on liikaa täysin sairaita piirteitä.
Kuulun kuitenkin kirkkoon vaikken ole mikään aktiivinen kirkon jäsen. Kai minä siinä pysyn, vaikka uskon niin ettei taivaaseen pääsyyn tarvita mihinkään ryhmään kuulumista. Usko on jokaisen omakohtainen asia.
Oikeita ystäviä sain vasta ei-vl:stä. On ihanaa kun jokainen saa olla sellainen ulkonäöltään kuin haluaa, musiikkimaulla, vaatetuksella ym. ei ole mitään merkitystä. Myöskään erikoisia persoonallisuuksia ei olla heittämässä ulkopuolelle, jokaisellahan on huonot puolensa ja ne hyväksytään, kunhan hyväksyy muidenkin huonot puolet.
Koin lestaadiolaisuuden niin ahdistavan rajaavana etten pystynyt kunnolla hengittämään ja sehän se lestaadiolaisuuden yksi paha puoli on että erilaisuudelle ei ole sijaa heidän joukossaan, kaikkien tulee näyttää tuolta, kukaan ei sa valita tuota tai tuota jne. keskitytään niin pieniin asioihin, mutta hekin saavat valita elämänsä kuin haluavat. Sitä vain toivon ettei kukaan lapsi joutuisi kärsimään tuon uskonnon aiheuttamista kääntöpuolista, jota siellä kokoajan tapahtuu. Moni laspi ei saa siellä hyvää lapsuutta ja ehkä siksi nekin lapset siellä rippikoulussa sinua kiusasivat kun lapsihan ei kiusaa ellei hänellä ole paha olo.
Hyvää kesää sulle ja nauti nyt elämästä kun sellaisen olet lahjaksi saanut!
että uskovaisuuden "pukua" kantavissa on toisten kiusaajia ja täysiä piruja. Käyttäytyä saa miten tahansa ja toisten kiusaaminen tuotaa varmaankin valtavaa mielihyvää. Sitten nämä istua törröttävät ry:n penkissä aina ja joka paikassa. Jokainen tietää arvailemattakin, etteivät he ole uskovaisia, vaan itse perekeleen ohjenuorassa.
Itse olin 23 vuotta uskovaisena, ja sain monesti kokea todeksi sitä rakkautta, josta niin paljon puhutaan. Mieleeni ei ole jäänyt mitään ilkeyksiä, muuta kuin mitä kiusaamista muutamat muka-uskovaiset pojat harrastivat riparilla (olin amerikkalaisten vl:ten riparilla). Kun "pääsin porukoihin" Kuopiossa, niin tuntui fantastiselta, kun oli niin paljon kavereita, kenen kanssa viettää iltakyliä ja pelata ja harrastaa kaikkea mukavaa.
Oma uskosta luopumiseni ei siis johtunut sosiaalisista syistä, vaan aatteellisista.
Ikävää, että jouduit kokemaan kiusaamista ja syrjintää jopa uskovaisilta (tai uskovaisiin lukeutuvilta). Näin se vain nähdään, että eri ihmisillä on eri kokemukset samasta joukosta.
Olen huomannut, että seurapuheissa ja keskusteluiltojen puheenvuoroissa kehotetaan monesti ottamaan mukaan ihmisiä, jotka eivät kuulu "porukkaan". Ilmeisesti monet kokevat jäävänsä ilman kavereita, jopa suurissa ry:issä. Tässä asiassa sellaisten, joilla menee hyvin, olisi hyvä ottaa huomioon ne, joilla ei mene niin hyvin. Tämä on rakkautta, ja se on parasta, mitä vl:suus parhaimmillaan tarjoaa.
Suviseuroissa hyvin moni kärsii yksinäisyydestä.
Olipa puhutteleva kuvaus monta vuotta kestäneestä painostamisesta ja kiusaamisesta. En voi oll amusitamatta että itse jouduin aikoinani kiusatuksi SRK:n rippikoulussa. vaikak se oli melko lyhyt aika (silloin 2 viikkoa) se ei unohdu ikinä.
Kiusaaminen on yllättävän yleistä vl-nuorten keskuudessa yhä tänä päivänä.
Vl-saarnaajat voisivat joskus saarnoissaan selittää Jumalan käskyä "Älä tapa". Mutta he eivät siihen kykene, koska kristinoppi on heille vieras. He eivät ole perehtyneet todelliseen kristinoppiin, vaan opeteleet vain ulkoa vl-fraaseja.
Harva vl-pappikaan näyttää tuntevan käskyn ”älä tapa” todellista merkitystä.
"Älä tapa" tarkoittaa että toisen ihmisen tappaminen on synti, mutta syntiä ei ole vain se. Käsky velvoittaa huolehtimaan lähimmäisestä kaikin tavoin. Myös lähimmäisen tietoinen loukkaaminen, häneen vihastuminen ja hänet huolehtimatta jättäminen on sama tappamisen synti.
Kun vihastut ja kiroilet lähimmäisellesi, syyllistyt tappamisen syntiin. Välinpitämättömyys kärsivien ja sorrettujen ihmisten ahdingosta on samoin tappamista. Jumala on tähdentänyt tässä käskyssään ehdotonta lähimmäisenrakkautta.
Uskonpuhdistaja Martti Luther selittää Isossa Katekismuksessa viidettä käskyä näin:
"Tämä käsky tähdentää siis sitä, ettei kenellekään saa tehdä mitään pahaa minkään ilkityön vuoksi, oli se sitten miten ansaittua tahansa, sillä tappamisen ollessa kiellettyä on kielletty myös kaikki tappamiseen mahdollisesti johtavat syyt. Sillä vaikka moni ei tapakaan, hän kuitenkin kiroilee ja toivottaa lähimmäisilleen sellaista mikä, jos se toteutuisi, lopettaisi lyhyeen hänen juoksunsa. Koska tällainen toiseen kohdistuva kärsimättömyys on piintynyt jokaisen luontoon ja on yleinen käytäntö, Jumala tahtoo raivata juuriaan myöten pois ne syyt, joiden vuoksi sydän katkeroituu lähimmäiseen.
Jumala haluaa totuttaa meitä pitämään tätä käskyä koko ajan peilinä silmiemme edessä, ottamaan huomioon hänen tahtonsa sekä jättämään kärsimämme vääryyden hänen haltuunsa luottavaisin sydämin ja hänen nimeään avuksi huutaen. Raivotkoon toiset murhanhimoisessa vihassaan, tehkööt mitä tekevät.
Ihmisen on näin opittava hillitsemään vihansa sekä pyytämään sydämeltään kärsivällisenä ja hyväntahtoisena erityisesti niitä kohtaan, jotka aiheuttavat hänessä suuttumusta, toisin sanoen vihamiehiään kohtaan.
Tehtävämme on nyt painaa mahdollisimman selvästi oppimattomien mieleen, mitä merkitsee käsky "älä tapa".
Koko asian ydin on sen vuoksi ensiksi: Ketään ei saa vahingoittaa kätten teoin eikä myöskään käydä puhein yllyttämään tai neuvomaan sellaiseen.
Ei saa myöskään käyttää eikä suvaita minkäänlaista menettelyä, joka loukkaa toista.
Ja vihdoin, ketään kohtaan ei saa sydämessään kantaa vihaa eikä kenellekään toivottaa suuttumuksen tai kaunan vuoksi pahaa. Ei siis pidä syyllistyä kenenkään ruumiin tai sielun vahingoittamiseen.
Erityisesti tämä käsky kieltää sinua vahingoittamasta sellaista, joka toivoo tai aiheuttaa sinulle pahaa. Onhan pahan tekeminen sellaiselle, joka suhtautuu sinuun hyvänsuovasti tai tekee sinulle hyvää, suorastaan perkeleellistä, ei enää inhimillistä.
Toiseksi: Tätä käskyä ei riko ainoastaan se, joka tekee pahaa, vaan myös se, joka ei tee lähimmäiselleen hyvää, ei estä eikä torju häntä kohtaavaa pahaa, ei suojele eikä pelasta häntä kärsimyksistä ja vammoista, vaikka voisi niin tehdä.
Jos päästät jonkun menemään alastomana, vaikka voisit hänet vaatettaa, olet päästänyt hänet paleltumaan kuoliaaksi. Jos näet jonkun kärsivän nälkää etkä ruoki häntä, jätät hänet kuolemaan nälkään. Samoin jos huomaat, että joku on tuomittu kuolemaan tai on siihen verrattavassa ahdingossa, etkä pelasta häntä, vaikka tietäisit, millä keinoin se kävisi päinsä, olet tappanut hänet. Sinua eivät auta verukkeesi, ettet muka ole avustanut, neuvonut tai teollasi siihen osallistunut, sillä olet kieltänyt häneltä rakkautesi ja evännyt sen hyvän teon, mikä olisi pitänyt hänet hengissä.
Siksi Jumala syystä kutsuu murhaajiksi kaikkia niitä, jotka eivät olet hädässä ja hengenvaarassa lähimmäistä neuvoneet tai auttaneet. Hän antaa viimeisenä päivänä hirveän tuomion langeta heidän ylitseen, kuten Kristus itse julistaa.
Hän on lausuva: "Minun oli nälkä, ettekä te antaneet minulle syödä; minun oli jano, ettekä te antaneet minulle juoda; minä olin outo, ettekä te ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ettekä te vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ettekä te käyneet minua katsomassa." Te olisitte toisin sanoen jättäneet minut ja minun omani kuolemaan nälkään, janoon ja kylmään, petojen raadeltaviksi, menehtymään vankeuteen ja tuhoutumaan hätään. Merkitseekö tämä mitään muuta kuin saada murhaajan ja verikoiran nimi? Sillä vaikka et olisikaan syyllistynyt tuohon tekemällä jotakin, olet kuitenkin antanut onnettomuuden kohdata ja tuhota hänet, mikäli asia on sinusta riippunut.
Tämä on aivan sama asia kuin jos näkisin jonkun kamppailemassa hengestään purjehtiessaan syvillä vesillä tai putoamassa liekkeihin, enkä ojentaisi kättäni temmatakseni hänet turvaan ja pelastaakseni, vaikka voisinkin sen tehdä. Eikö silloin koko maailma pitäisi minua murhaajana ja roistona?
Jumala tarkoittaa siis varsinaisesti, ettemme saa sallia pahaa tapahtuvan yhdellekään ihmiselle, vaan että meidän on kaikin tavoin osoitettava hyvyyttä ja rakkautta, minkä on, sanottakoon se vielä kerran, kohdistuttava erityisesti vihollisiimme. Hyvän tekeminen ystävälle on näet pelkkä pakanallinen hyve, kuten Kristus sanoo Matteuksen viidennessä luvussa."
Luther: Iso Katekismus.
http://www.nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/library/fi/tunnustuskirjat/ik/5käsky.html
Kaikkea hyvää sinulle, avaaja. Elä rohkeasti omana itsenäsi ja hanki tasapainoisia ystävyyssuhteita. Jumala siunatkoon sinua.