Jaksamista teille

mietteitä vaan kirjoitti:

Lueskelin tässä näitä juttujanne. Varsinaista syytä minulla ei ole tänne tulla, muuta kuin se, että jotenkin tunnen suurta sympatiaa keskenmenon saaneita kohtaan. Tunnen tapauksia läheltä ja lapset ovat lähellä sydäntäni. Tuskin ymmärrän ahdistustanne täysin, mutta uskon, että keskenmeno ja useammat kirpaisevat kovasti. Minäkin mietin usein, vaikka aikaa on jo yli 15 vuotta, sitä keskenmenoa, jonka itse sain. Päätimme mieheni kanssa pitkän ajan jälkeen yrittää toista lasta. Olin hyvin keskittynyt asiaan ja kuukautiset olivatkin heti 2 viikkoa myöhässä, vuoto oli kovaa ja jatkui pitkään. Gynegologi totesi, että olin ollut raskaana, mutta alkio tuli pois. No tulin kuitenkin heti seuraavassa kuussa raskaaksi ja lapsi on nyt 15-vuotias. Hyvin usein mietin millainenhan lapsi siitä olisi tullut. Tiedän, että luonto luultavasti vain korjasi pois sen millä ei ollut mahdollisuutta, mutta sittenkin se käy mielessä. Toisaalta minullahan on lapsi, joten hän sitten puuttuisi. Hulluja ajatuksia, tiedän, mutta käy se vaan mielessä.
Joten, mitenköhän usein nämä asiat ovatkaan mielessä naisella, joka on saanut keskenmenon myöhemmässä vaiheessa ja vielä vaikka monta kertaa. On varmasti raskasta.. ei voi muuta sanoa.
Siinä joka kerta joutuu suremaan sen lapsen, joka meni. Siellä se lapsi kuitenkin jossain on takaraivossa, se pieni enkeli, josta joutui luopumaan. Seitsemän viikkoisella sikiöllä lyö jo sydän, en milloinkaan unohda hetkeä, kun juuri tätä toista vauvaa odottaessani ja sattuneiden tapahtumien vuoksi menin ultraan.. siellä se näkyin 7 viikkoinen sikiö, joka oli yhtä sydäntä 160 kertaa minuutissa sykki.. Joskus tuleekin mieleen, että mitä abortti onkaan, nimittäin se alkio tarvitsee vain aikaa. Elämä on niin ristiriitaista, ihmiset ovat sitä. Kauhistuttaa lukea vaikkapa nuoren miehen tekstiä siitä, kuinka hänellä pitäisi olla oikeus vaatia aborttia.

Tämmöstä tuli mieleen ..

Jaksamista teille !

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä