Niin meille syntyi kovan paineen alla keskonen.
Ultrassa oli jotain poikkeavaa ja jouduin odottelemaan pitkään kromosomivastauksia kun kukaan ei oikein tiennyt mistä voisi olla kyse.
Sitten tehtiin sektio, jotta vauvaa voitaisiin auttaa lääketieteellisesti.
Vauva oli sairaalassa 2 kuukautta syntymän jälkeen ja on todella ärtyisä lapsi. Sai koliikin kotona ja siihen kestoripulin. Jo valmiiksi itkevä vauva saa siis koliikin ...
Tuli räkätauti jonka takia käytin lasta 4 kertaa lääkärissä ... sitten vasta huomattiin korvatulehdus...
Lapsi meni kotona kaksi kertaa siniseksi ja lopetti hengittämisen. Luulin että nyt se kuolee.
Sairaalassa on juostu 1-2 viikossa kontroleissa, siellä menee 4-5 tuntia kerrallaan.. Lapsi huutaa ja huutaa. Olen aika poikki ja itsekkin itkuinen lopulta. Lääkkeitä menee ja saan olla annostelemassa niitä.
Lapsi ei ole syönyt kunnolla ja painoa ei ole tullut tarpeeksi. Niin terveiden lasten äidit sanoo, ettei lapset aina syö. No jättääkö ne sitten syömästä esim. 4 viikkoa kokonaan ??? Nyt ruokin lasta letkun kautta erikoistuotteilla.
Lapsen kanssa olen liikenteessä silloin tällöin ja
täysin ulkopuoliset tulevat ihmettelemään hänen ulkonäköään...... Niin pimeältä kun voi kuullostaa niin sairaus voi tehdä lapsesta hellyyttävämmän näköisen kuin tavallinen terve vauva... On tosi kivaa kun huomautetaan vauvan viasta... en minäkään sano esim. suulakihalkiovauvan äidille että katsoppa sun vauvalla on kummallinen suu.
Lapsi on saanut diagnoosin jatkuvasta itkemisestään...joka rajoittaa minun reissuja ...
koska en jaksa pitää lasta jatkuvasti hyvällä tuulella hyssyttelemällä..
Tässä on kaikkea muutakin ollut vauvan kanssa... en jaksa edes kertoa.. Mutta aika rankkaa on.. Toivon vaan että vauva kasvaa isommaksi jotta tämä vaihe menee ohi....
Mietinkin millaista olisi jos olisin saanut terveen lapsen.. ja miksi juuri meille kävi niinkin nyt kävi... ???
Mies haluaisi vielä yhden lapsen. Minä en halua lapsia... tässäkin on aivan liikaa hoitamista..
Toivottavasti voimat riittävät vielä...
Tiedättekö ? Olen aivan sairaan katkera ihmisille, jotka saavat terveen lapsen ??
Ei tämäkään ole normaalia, mutta käyn varmaan omaa käsittelemätöntä kriisiä läpi...
Ultrassa oli jotain poikkeavaa ja jouduin odottelemaan pitkään kromosomivastauksia kun kukaan ei oikein tiennyt mistä voisi olla kyse.
Sitten tehtiin sektio, jotta vauvaa voitaisiin auttaa lääketieteellisesti.
Vauva oli sairaalassa 2 kuukautta syntymän jälkeen ja on todella ärtyisä lapsi. Sai koliikin kotona ja siihen kestoripulin. Jo valmiiksi itkevä vauva saa siis koliikin ...
Tuli räkätauti jonka takia käytin lasta 4 kertaa lääkärissä ... sitten vasta huomattiin korvatulehdus...
Lapsi meni kotona kaksi kertaa siniseksi ja lopetti hengittämisen. Luulin että nyt se kuolee.
Sairaalassa on juostu 1-2 viikossa kontroleissa, siellä menee 4-5 tuntia kerrallaan.. Lapsi huutaa ja huutaa. Olen aika poikki ja itsekkin itkuinen lopulta. Lääkkeitä menee ja saan olla annostelemassa niitä.
Lapsi ei ole syönyt kunnolla ja painoa ei ole tullut tarpeeksi. Niin terveiden lasten äidit sanoo, ettei lapset aina syö. No jättääkö ne sitten syömästä esim. 4 viikkoa kokonaan ??? Nyt ruokin lasta letkun kautta erikoistuotteilla.
Lapsen kanssa olen liikenteessä silloin tällöin ja
täysin ulkopuoliset tulevat ihmettelemään hänen ulkonäköään...... Niin pimeältä kun voi kuullostaa niin sairaus voi tehdä lapsesta hellyyttävämmän näköisen kuin tavallinen terve vauva... On tosi kivaa kun huomautetaan vauvan viasta... en minäkään sano esim. suulakihalkiovauvan äidille että katsoppa sun vauvalla on kummallinen suu.
Lapsi on saanut diagnoosin jatkuvasta itkemisestään...joka rajoittaa minun reissuja ...
koska en jaksa pitää lasta jatkuvasti hyvällä tuulella hyssyttelemällä..
Tässä on kaikkea muutakin ollut vauvan kanssa... en jaksa edes kertoa.. Mutta aika rankkaa on.. Toivon vaan että vauva kasvaa isommaksi jotta tämä vaihe menee ohi....
Mietinkin millaista olisi jos olisin saanut terveen lapsen.. ja miksi juuri meille kävi niinkin nyt kävi... ???
Mies haluaisi vielä yhden lapsen. Minä en halua lapsia... tässäkin on aivan liikaa hoitamista..
Toivottavasti voimat riittävät vielä...
Tiedättekö ? Olen aivan sairaan katkera ihmisille, jotka saavat terveen lapsen ??
Ei tämäkään ole normaalia, mutta käyn varmaan omaa käsittelemätöntä kriisiä läpi...
Vastaukset 5
Vanhimmat
kirjoituksesi sai paljon muistoja mieleen... Meillä vauva-ajasta on jo aika lailla aikaa,lapsi on nyt reilu 9 vuotias,mutta elävästi muistan (sen mitä yleensä muistan) sen alkutaipaleen...
Meillä lapsi oli ultrapieni keskonen ja hänellä matkan varrella todettiin kaikenlaisia sairauksia.Jatkuva itkeminen,sairastelu,letkuruokinta yms oli kuvassa meilläkin.
Muistan,että kotiutuessa keskososastolta sairaanhoitaja varoitti ensimmäisen vuoden olevan TODELLA raskas. No,meillä meni kaksi vuotta kaaoksessa. Senkin jälkeen on aina välillä karseita ja kaoottisia sairastelu jaksoja,mutta pääosin on helpottanut,vaikka letkuruokinta on edelleen,epilepsia ei pysy lääkityksellä oireettomana,lapsella on näkö-,liikunta- ja kehitysvamma,astma,kasvuhormonihoito ja muuta pikku sälää.
Kauhea klisee,mutta oikeasti aika parantaa ja lapsen kasvaessa helpottaa... Kun vaan löytyisi sitten se,millä jaksaa siihen asti...
Oletko kysynyt kotihoitoapua? Meille aikanaan annettiin ensin pari kieltävää vastausta,mutta viimenään sain kotihoitoapua lapseni hoitoon kokonaiset 2h/vko. Tyhjää parempi silti sekin...
Jos tarvitset kohtalotoveria keskusteluavuksi,niin voin laittaa yhteystietoni tänne.
saat voimahaleja kasapäin!mulla 8kk,terve mutta hyvin itkunen lapsi.lääketiede ei löydä mitään syytä mut huutanu syntymästään lähtien vaik mitä tekisit.kyllä tässä on väsyny ja monta kertaa miettiny et millasia ne "helpot lapset "tosiaan on.ite valvon yöt ja päivät,mikään ei auta.
oon myös omalla tavallani katkera,meillä esikko ja en tod.tiedä haluunko toista.järki sanoo et toki se riski pitäis ottaa mut sydän ei kestä toista tällästa kokemusta,oon hyvin pettyny äitiyslomaani ja ikävää et tää vanhemmuus piti alkaa näin rankalla tavalla....
Oikein erikoiskiltti. Rauhallinen ja hymyileväinen. Ja kolmas lapsi, edelliset olivat huomattavasti raskaampia. Säkästä siis kaikki kiinni.
Voi kun muistan tuo alkuajan, kaikki oli niin uutta ja kamalaa... Ajattelin että olen tehnyt pahan virheen saattamalla maailmaan lapsen, joka on vaan sairas ja itkee koko ajan... Ja minäkin olin tosi katkera äideille joilla oli terve ja hyväntuulinen vauva ja jotka pystyivät lähtemään kyläilemään, kauppaan tms. ilman mitään erikoisjärjestelyjä!
Mutta usko tai älä, kyllä se ajan myötä helpottaa! Nyt kun meillä lapsi on jo yli 2v, niin alkaa olla valoa tunnelin päässä. Syöminen sujuu, puhumaan on opittu ja kävelemään. Kun ajattelen mistä kaikesta on jo selvitty, tuntuu pieneltä että ollaan menossa neurologisiin tutkimuksiin syksyllä.
Vauva kasvaa joka päivä, jokainen selviydytty päivä vahvistaa häntä. Lääkintä ym. tulee rutiiniksi pikkuhiljaa, etkä itse enää lopulta koe sitä niin kovin vaikeana. Ensimmäiset kuukaudet ovat pahimpia, meillä alkoi jotenkin elämä tuntua elämisen arvoiselta kun lapsi oli n. 6-8kk.
Saisitko jostain apua kotiin? Olisiko lähellä joku sukulainen, tuttava tms. joka pystyisi auttamaan jossain, esim. kotitöissä, jos ei selviä vauvan kanssa? Meillä kävi kunnan kotipalvelusta kodinhoitaja 4h/viikko, ja hänestä oli suuri apua! Kysele asiaa omasta kunnasta, sosiaalitoimistosta. Kun kodinhoitaja oli, minä sain nukkua! se oli tosi tärkeää, koska ensimmäiset 6kk nukuin yöt vain n. 2-3h pätkissä, kun oli syötöt ym. Lopulta en enää nukkunut oikein ollenkaan, mutta siihen sain onneksi nukahtamislääkkeet.
Minä en halua koskaan toista lasta, mieskin alkaa sen pikkuhiljaa ymmärtää. Sano miehellesi että harkitsette asiaa parin vuoden päästä, ehkä hänkin silloin on jo huomannut, miten paljon erityslapsi vaatii vanhemmiltaan.
Kovasti jaksamista sinulle, halauksia, ja kaikesta huolimatta hyvää kesää!
Tuttua tekstiä kirjoitit vaikka minun keskoseni ei kovin itkuinen ollutkaan. Mutta paljon kaikkea muuta oli ja lääkäri- ja sairaalareissut tulivat tutuiksi muutaman ensimmäisen vuoden aikana. Välillä oli aika ettei kotoa voinut lähteä mihinkään kun lapsi sairastui heti johonkin flunssaan. Ja se taas tiesi kuukausien sairastelua ja varmaa sairaalareissua. Ajan myötä helpottaa, sen tiedän. Keskosuudesta jäi muistoksi monia vammoja mutta niiden kanssa on opittu elämään. Terapiat ja lääkärireissut ovat säännöllistä arkeamme mutta siihenkin tottuu. Keskonen oli toinen lapseni ja vaikka lapsen kanssa oli rankkaa niin siitä huolimatta halusin vielä yhden lapsen.
Paljon, paljon voimia! Yritä saada apua jostain, pienikin apu helpottaa.