Toyota on Pohjoismaiden ykkösmerkki!.
Toyota on Pohjoismaiden paras automerkki Nordic AutoIndex -tutkimuksen mukaan.
Sekä auton että palvelujen laatutaso on korkea ja tasainen kaikilla mitatuilla alueilla,Toyota on Pohjoismaiden paras automerkki Nordic AutoIndex -tutkimuksen mukaan.
Sekä auton että palvelujen laatutaso on korkea ja tasainen kaikilla mitatuilla alueilla, kenties siksi Toyota-autoilijat haluavatkin valita saman merkin myös uudelleen.
Nordic AutoIndex -tutkimuksen tiedot kerättiin haastattelemalla yli 13.500 autonomistajaa. Toyota nousi voittajaksi Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa.
Suomen mittauksessa BMW oli ykkönen Toyotan sijoittuessa heti kakkoseksi.
Huoltopalvelujen osalta Toyota on edelleen säilyttänyt ykkösasemansa Suomessa, myyntipalvelujen alueella merkki on aivan kärjen tuntumassa. Markkinajohtaja Toyota näyttää, että kasvavien myyntilukujen ja tyytyväisten asiakkaiden yhdistelmä on mahdollinen.
Vuosi on kuitenkin lyhyt aika auton käyttäjän, autokaupan ja autotehtaan kokemuksissa.
Mikäli tarkastellaan autoilijoiden arvioita omista merkeistään pidemmän aikavälin trendinä, esimerkiksi kuuden vuoden jaksolta, jolloin Merkkien Merkki –tutkimusta on Suomessa tehty, nousee kaksi automerkkiä selkeästi muiden yläpuolelle:
Toyota ja Mercedes.
Pohjoismaiden parasta merkkiä haettaessa tutkimus keskittyi tarkastelemaan, mitkä seikat synnyttävät voimakkaimmin sitoutumista merkkiin. Tulosten mukaan niitä ovat autoon liittyvät tyytyväisyystekijät ja varsinkin se, millä tavalla autoilija kokee muiden arvostavan automerkkiään.
Toyota-autoilijoiden tyytyväisyysindeksi ja lojaalisuusarvo ovat erittäin korkealla tasolla. He ovatkin kokonaisuutena tyytyväisimpiä autoonsa ja haluavat myös pysyä merkissä ja sen tarjoamien palvelujen parissa jatkossakin.
Maakohtaisissa tutkimuksissa auto muodosti puolet tyytyväisyysindeksin kokonaistuloksesta, mutta pohjoismaisessa vertailussa käytettiin toisenlaista painotusta.
Kokonaisuus syntyy neljästä yhtä merkittävästä osa-alueesta.
Ne ovat: auto, myyntipalvelut, huoltopalvelut sekä uutena osiona merkkisidonnaisuus.
Ruotsin vastausten painoarvo lopputuloksessa on 40 %, muiden 20 %.
AutoIndex-tutkimuksen taustaa
Tuulilasi- lehti käynnisti Merkkien Merkki – tutkimuksen vuonna 1998.
Sama tutkimus aloitettiin Ruotsissa vuonna 2001, Tanskassa ja Norjassa vuotta myöhemmin.
Ruotsista yhteistyökumppanina on mukana ViBilägare –lehti ja Tanskasta ja Norjasta Motor-lehdet.
Kaikissa maissa vastaajat ovat yksityishenkilöitä, ja he ajavat autoilla, jotka ovat iältään 1 – 8-vuotiaita.
He jakautuvat tasaisesti uutena ja käytettynä autonsa ostaneiden kesken.
Tutkimus on laajin Pohjoismaissa toteutettu autoilijatutkimus, jonka tuloksia voidaan vertailla eri maiden kesken.

Vastaukset 31
Vanhimmat
Seuraavaksi Tojota-kuskeilta voitaisiin kysyä miten tyytyväisiä he ovat vaimoonsa, rakastajattareensa, anoppiinsa, pieneen palkkaansa jne.
Toyotan omistajana haluan vastata:
Vaimoon olen erittäin tyytyväinen, rakastajatarta ei ole, anopista voisin luopua (tarjouksia!). Palkka on riittävä, mutta kuluu pääosin asumiseen ja elämisen laatuun, ei autoiluun, vaikkei Toyota missään luokassa ole halpa auto. Kahden vuoden välein olen kuitenkin vaihtanut uuteen, käteisellä...
No, muistetaan silti se että ylivoimaisesti suurin osa pohjolan autoilijoista ajaa jollakin muulla merkillä kuin Toyota... Jotenkin tuntuu vaan siltä että vaikkapa Bemarin omistaja suhtautuu hankintaansa huomattavasti krittisemmin kuin vaikka Toyotan omistaja (toyotamies tuntuu suhtautuvan peltilehmäänsä kuin hurmoshenkinen uskovainen uskontoonsa).
Eipä silti kyllä Toyota varmasti ihan kelpo kulkupeli on mutta eikö olis oikeudenmukaisempaa tässäkin tutkimuksessa jaotella tutkimuskohteet hinnan mukaan?
Voit verrata saman hinta- ja kokoluokan automerkkien valmistajia kyllä keskenään. Esim. Toyota, Ford, Opel, VW jne. Kyllä siitä aika hyvän käsityksen saa koska ko. merkit tekevät oikeastaan vain ns. kansanautoja. Niiden ostajilla on samanlaiset lähtökohdat ja odotukset autoilleen. Toyotan omistajien on helppo olla tyytyväisiä, koska tuote vastaa odotuksia, ei se sen kummempaa ole. Itsekin olen todella tyytyväinen asiakas ja varmasti olen tulevaisuudessakin kun kokemukset ovat niin positiivisia.
Noinhan se on. Kun ei paljoa odota ei koe karvaita pettymyksiäkään.
Mutta kyllä Bemu ja Mersu ihan eri sarjassa painivat kuin Toyota. Omasta mielestäni hyvä mittari suomalaisten suosikkimerkkeihin on käytettynä tuotujen (ja miksei vaikka ennen muinoin yk-miesten) merkkijakauma. MB, BMW, Audi, Volvo jne.
Tuote on laadukas kun se täyttää asiakkaan odotukset. Toyota on laadukas automerkki. Ennen kaikkea se on sitä teknisesti ja toteutuksen tasokkuudellaan ja tasaisuudellaan.
Kalliimmista merkeistä huolisin itselleni ehkä BMW:n ja Mersun. Tosin ne eivät pysty vastaamaan Toyotan tekniseen laatuun.
Odotankin Lexuksen uusia malleja jos joskus noista kalliimmista hintaluokista ostaisin auton.
Siehän vast huumormiehii olet! No joo, kyllä Toyota varmasti auton kriteerit täyttää, mutta vertaus Mercedekseen on jo kutakuinkin katteetton. Monta kertaa olet muuten tavannut Toyotan jolla on samalla koneella taivallettu vaikka puoli miljoonaa kilometriä? Mercedes lienee myös ainakin Suomessa pisimpään rekisterissä pysyvä merkki ja se jos mikä kertoo loppujen lopuksi laadusta ja kestävyydestä aika paljon.
Toyota on passeli kulkupeli mutta kyllä MB ja miksei Bemukin ovat autoja isolla Aalla! Olen muuten ajanut Lexuksen nelisatasella (vm 95) ja sen voisin jo ittekin autokseni hankkia (Mersun uusia malleja odotellessa)...
Moottori on ainakin TD ja D-4D-moottoreista luotettavin,josta on vaikea löytää toisen valmistajan moottorista vastusta!. ;)
Totta kai joku C-sarjan Mersu painii eri sarjassa kuin Corolla, mutta hintaakin on 2-3 kertaa enemmän. Oikeampi vertailukohta on esim. Lexus vs. Mersu/BMW. Tai tietysti voitaisiin verrata samasta hintaluokasta vaikkapa Avensis/Camry vs. A-sarjan Mersu... eipä tunnu järkevältä.
Tuontiautot ovat tietenkin isoimmasta ja kalliimmasta päästä, niissähän säästöä syntyy enemmän verrattuna kotimaan hintoihin. Ja kalliita japanilaisia autoja on häviävän vähän tarjolla esim. Saksassa, sen sijaan saksalaisia luonnollisesti piisaa.
Saksalaisetkin ajaisivat muuten mieluimmin japanilaisilla: tyytyväisyystutkimuksissa 10 parhaan joukossa oli 7 japanilaista merkkiä :-)
...ja paljonhan ne noita ostavatkin... Onkohan noilla tyytyväisyys/tyytymättömyystutkimuksilla loppujen lopuksi paljoakan merkitystä ja totuuden kanssa mitään tekemistä?
Entisenä opeli miehenä nyk.avensis kyllä tekniikka ja moottorit ovat vahvoja kun vertaa esim. vectraa tai mondeoon.
Entisenä aven omistajana tiedän ,että laatu oli huono.
Jolla ajettu vaivaiset 800tkm ja täydellinen huolto/vika kertomukset vuosien varrelta ja täytyy sanoa et sen luettuani olen entistä vakuuttuneempi TOYOTAN laadusta.Vaihdetut osat olivat lähinnä ns. kulutusosia ja niitäkin todella vähän.
Niin miksi?
Yrittäkäähän joskus perustella nuo väitteenne eikä vaan et "tojo on paska jne."
Ei kai se nyt ole sattumaa et tojo on lähes tulkoon kaikkien laatu/tyytyväisyys tilastojen ykkösenä aina vaan vuodesta toiseen?
...säännön. Eli riisipussien sekaan mahtuu kestäviäkin yksilöitä!
Muuten, eikös jollakin firmalla Oulun seutuvilla ollut Volvo farmari jolla ajettiin lähes puolitoista miljoonaa kilometriä? Tästä taitaa olla kohta kymmenisen vuotta aikaa.
Miksi ruotsalaiset pitävät suurena herkkuna hapansilakkaa? Entä miksi jenkit juovat Budweiseria? Ihan yhtä ihmeellinen asia on suomalaisten mieltymys heppoisiin japanilaisiin. Ehkä me vielä joku päivä pääsemme tästä vakavasta vitsauksesta eroon?
eiköhän noi mersun kestävyys maineet ole peräisin 70 luvulta? aika heikkoja on tuttavapiirin mersut olleet.kaikenmailman vikoja alle 300000tkm:n nyky japseilla ajetaan kevyesti yli 500000 ja eihän noi sakut pärjää edes kolaritesteissä.
...kai 'näillä tutkimuksilla' ole mitään arvoa. Vaikka otanta olisi 2 miljoonaa auton omistajaa, niin omalla peltilehmällään ajava pitää omaansa parhaana. Muutoinhan kaikki ajaisivat Toyotaa, Bemaria ja Mersua. Ja sehän olisi tylsää? Onneksi ihmiset sortuvat ostamaan mitä ihmeellisimpiä virityksiä, niin pysyvät automyyjät ja korjaamot työllistettyinä... 'Hiukan' nämä tutkimustulokset kuitenkin tuppaavat Opelin myynnissä näkymään... :o)
Kyseinen auto oli kuljetusliike S.E Mäkisen käytössä oleva Volvo 245 GL D6 vm-79 muistaakseni autolla ajettin pitkälti yli 2 milj. kilometriä melko vähin korjauksin ko.yksilöstä on ollu juttua tekniikan maailmassa sekä melko hiljattain Volvo-Viestissä. Eipä taida nykypäivän kertakäyttöautoista samaan olla .
Vaihdettu ainakin kolme konetta että muistetaampas kaikki kerralla.
Kyseinen kaveri ajoi -87 Corolla fx:llä kilometrit ja sai selkävian vaivanpalkaksi Corollan penkistä eli kyllä kannatti
Vaikka olikin kolme konetta vaihdettu niin kova rupeama samalle autolle.
Vanhat ihmiset ostavat toyotaa ja nehän ovat yleensä kaikkeen palveluun tyytyväisiä jos niille vain tarjoaa kahvit. Toyota on vanhojen ihmisten merkki.
Oli älykäs kommentti!
Kerrankin palstalla esitetään täysin oikea arvio Toyotan ostajista. Toyota on todella vanhojen ihmisten suosima merkki.
Sivistyneessä maailmassa (ei välttämättä Suomessa) vanhuus on aina liitetty suureen viisauteen, ja juuri tästähän on pelkästään kysymys. Nuorisolle auton ulkonäkö, imago ja yksilöllisyys ovat luotettavuutta tärkeämpiä seikkoja, ja käyttökustannuksetkin jäävät vähemmälle huomiolle. Aktiiviaikana riittävästi näistä turhuuksista maksettuaan hekin sitten vanhempana katsovat Toyotan suuntaan "sillä silmällä". Vanhat ihmiset ymmärtävät sen, että auton pitää olla vain luotettava palvelija. Kaikki muu vouhotus on turhuutta.
Ennenhän Toyotat olivat luottavia kulkupelejä, mutta nykyään niiden laatu on tipahtanut huomattavasti, onkohon syynä mahdollisesti valmistus maa.
Ja mietenköhän perustelet väitteesi? Vai tuliko vain mieleen heittää jotain negatiivista? Uudella Corollalla ajavana (ja monta Toyotaa omistaneena) en ole kanssasi samaa mieltä. Viimeisen päälle hiottu laatu ja varmuus saavat Toyotan myynnin kasvamaan vuosi vuodelta. Mihin valmistusmaahan viittaat? Englanti, USA, Japani, Turkki, Ranska? Tiedätkö missä oma autosi on valmistettu?
Kumma kun muualla Euroopassa Toyota ei kelpaa. Euroopassa sillä on vain noin 5 prosentin markkinaosuus, Suomessa 15,5 prosenttia myydyistä autoista on Toyotia.
Ovatko ranskalaiset/saksalaiset/britit tyhmiä...vai me?
He ostavat mielellään kotimaisen tuotteen, joka tuo työtä omalle kansalle. Suomessa ei ole moista perustetta, vaan hinta, laatu ja luotettavuus ovat tärkeimmät kriteerit auton valinnassa.
Talvella jotain tekemistä autovalinnan kanssa, ja toinen voisi olla tuo tiestön kunto.
...