Demokratia ei toimi Suomessa enää, koska Suomen valtion johtaviin paikkoihin valitaan turhia huonosti koulutettuja julkkiksia.
Ainakin ministereiden paikoille ja puolueiden johtoon täytyisi olla vähimmäisvaatimukset kuten esimerkiksi tohtorin tutkinto ja tieteellisiä kirjoituksia, joilla pystytään todistamaan pätevyyttä alallaan.
Tuo Tarja Filatov ei saanut yliopiston opintojakin suoritettuksi ja nyt hän on hyvin pätevä päättämään suomalaisten jokapäiväsestä elämästä ja valtion johtamisesta.
Samoin J. Katainen kokoomuksesta. joka kirjoitti surkeimman yliopiston gradun sekä sai professoreiltaan aika negatiivisen palautteen älyllisestä puolesta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.