Kuka on epäuskoinen?

..eli, joka ei noudata Jeesuksen neuvoja ja käskyjä, joita mm. Vuorisaarnassa ilmaistaan(Matt.5), vaan uskoo ihmisoppeihin.

"Kristillisen elämänymmärryksen rappeutuminen

..Kristillisyyden tunnusmerkkinä ei enää ollut Jeesuksen neuvojen terve seuraaminen, niin kuin alussa, vaan sisäiset liikutukset ja tunteet. Noita liikutuksia alettiin suorastaan tavoitella. Ne olivat muka elävän kristillisyyden tunnusmerkkejä.

Mutta eri henkilöillä saattoi olla erilaiset liikutukset. Niistä alettiin keskustella. Silloin tuli myös tärkeäksi tietää, mitkä liikutukset ovat oikean uskon seuraamuksia eli hedelmiä. Syntyi oppinutta tai vähemmin oppinutta hysteeris-mystillistä kristinoppia. Alettiin laatia dogmeja, uskonkappaleita ja tunnustuksia, toinen toistaan monimutkaisempia, tai vähemmin mutkallisia. Näin luotiin aineksia, joista kirkko myöhemmin muodosti täydellisen Jumalan pelastussuunnitelman.

Tätä tehden uskovaiset kiihtyivät kiihtymistään, puolustellessaan omien liikutustensa oikealaatuisuutta. Ryhmityttiin erilaisten kiihkoilijain, hysteerikkojen, ympärille. Alkoi voimien mittely — ei tietenkään enää Jeesuksen käskyjen seuraamisessa. Koetettiin voimalla ja väellä ja oppineisuudella puolustaa omien liikutusten pohjalta muodostuvia oppeja, mutta sen sijaan kumota toisten esittämiä oppeja. Niin sukeutuivat väittelyt ja äänestykset, joissa enemmistö määräsi mikä oppi on oikea.

Mutta kun vähemmistö siitä huolimatta saattoi pysyä omalla kannallaan, ja kun se seikka oli omiansa häiritsemään enemmistön oikeita liikutuksia ja tunteita, niin johdatti tämä hermoärsytys enemmistön suorastaan väkivallan tielle..





Ehkä hyvinkin laajoissa piireissä vallitsee edelleen se käsitys, että ns. kristinusko ja se elämänymmärrys, jota Jeesus Kristus edustaa, ovat yhtenäiset, muodostaen samanlaatuisen kokonaisuuden. Toiselta puolen lisääntyy päivä päivältä myös niiden ihmisten lukumäärä, jotka joko hämärämmin aavistavat tai selvemmin ymmärtävät, että asia voi olla toisinkin, so. Kristuksen elämänymmärrys ja ns. kristinusko voivat olla eri asioita.

Ensin kysymme siis mikä on Jeesuksen elämänymmärrys? Siitä saamme käsityksen lukemalla Uutta testamenttia ennakkoluulottomasti ja kokemuksen valossa. Panemme tässä yhteydessä merkille kolme seikkaa. Ensimmäiseksi: Jeesus on löytänyt totuuden syvemmässä ja korkeammassa olevaisuudessaan kuin kukaan muu ennen häntä. Toiseksi: Jeesus elää ja toimii löytämänsä totuuden mukaisesti julkisesti ihmisten keskuudessa, todistaen siten löytönsä käytännöllisen todellisuuden, antaen esikuvan löytämänsä elämän laadusta. Kolmanneksi: Jeesus järjestää ohjeet ja neuvot ja käskyt, joita seuraamalla muut voivat omaksua saman elämänymmärryksen ja kasvattaa itseään siinä.

Näin on edessämme Jeesuksen oma asema.

Nyt katsomme asiaa Jeesuksen seuraajien kannalta. Tällöin on ensimmäinen kysymys: millä perusteilla me lukeudumme Kristuksen seuraajaksi?

Tähän tärkeään kysymykseen saamme erilaisia vastauksia. Suomen Evankelis-Lutherilainen kirkko vastaa Kristinopissaan näin: "Meidät on pyhässä kasteessa otettu Jumalan lapsiksi ja Jeesuksen Kristuksen opetuslapsiksi. Sen tähden meitä sanotaan kristityiksi." Perusteena on siis kaste. Saisimme luultavasti hiukan erilaisia vastauksia toisilta kirkoilta ja yhdistyksiltä. Mutta riittäköön nyt tämä. Annamme sen sijaan sananvuoron itselleen Jeesukselle, ja Jeesuksen lähimmälle seuraajalle, Johannekselle.

Jeesus itse vastaa kysymykseemme näin: "Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että teillä on rakkaus keskenänne." Johannes taas lähimpänä ja siis oleellisimpana kristittynä, vastaa näin: "Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä." Vieläpä Johannes torjuu muut tuntomerkit ja tähdentää tämän kristityn oleellisen tuntomerkinkin sanomalla: "Joka sanoo: ’Minä tunnen hänet’, eikä pidä hänen käskyjään, se on valehtelija, ja totuus ei ole hänessä." Ja Johannes samaistaa kristillisyytensä lopullisesti Jeesuksen kristillisyyteen sanomalla: "Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen itsekin vaeltamaan niin kuin hän vaelsi."

Tämä alkuperäisimmän ja pätevimmän kristityn kanta on vailla kaikkea hämäräperäisyyttä, se on selvä, yksinkertainen ja tervejärkinen.

Mutta miksikä eivät kaikki kristityt ole asettuneet samalle terveelle kannalle?

Luisuminen tapahtui asteittain ja vähitellen — ollaksemme käyttämättä suuria sanoja. Tätä luisumista emme ryhdy seuraamaan ulkonaisen historian kannalta, seuraamme sitä sen sijaan sisäiseltä eli sieluelämän kannalta.

Sielullisessa luisumisessa huomaamme kolme astetta eli pysähdyspaikkaa. Tämä perustuu olemuksemme kolminaisuuteen: äly, tunne, tahto. Sekä Jeesuksen että Johanneksen sielullinen asenne on tämä: he ovat vapauttaneet, tai totuuden seuraaminen ja edelleen etsiminen on vapauttanut heidän älynsä, tunteensa ja tahtonsa kokonaan "tämän maailman ruhtinaan" seuraamisesta, alistuen sen sijaan kaikella älynsä, tunteensa ja tahtonsa voimalla seuraamaan sitä Isää, joka elää heidän sekä oman henkensä että maailmankaikkeuden taivaissa.

He elivät, niin kuin sanotaan, uskossa. Mutta se usko ei ollut sokeata. Se oli elävää elämää, sitä elämää, jossa oli koko heidän älynsä, tunteensa ja tahtonsa elämä ja voima toimivina mukana.

Kristillisen elämänymmärryksen luisuminen tapahtui myöhemmin, ja se tapahtui seuraavassa sielullisessa järjestyksessä: ensin herpaantui ja jätettiin pois tahto, sitten tunne ja viimeksi äly. Se alkoi näin: usko, joka ensin oli elävää Jeesuksen neuvojen seuraamista, muuttui ihmettelyksi. Kristityt alkoivat ihmetellä Jeesuksen erinomaisuutta Mutta ihmettelyssä kului aika, ja usko sai vierasta väritystä. Alettiin puhua jotenkin näin: "Oi, Jeesus, sinä suuri ja ihmeellinen olento! Sinä rakastit meitä, sinä osasit elää ja kuolla". Mutta siinä ihmetellessä unohtuivat yhä enemmän Jeesuksen neuvot ja niiden noudattaminen. Usko sai sen tähden edelleen himmentävää väriä. Alettiin kysyä: "Mutta minkä tähden sinä oikeastaan kuolit?" Ja pian tuli vastaus: "Meidän tähtemme!" — Se oli löytö, "vapauttava" keksintö. Nyt alkoi uusi kristinoppi: "Emmehän me, syntiset ja kurjat, voi seurata sinun neuvojasi! Mahdotonta! Me vain uskomme..."

Näin jäi tahto pois, jäi pois henkinen voima. Uskon yhdistävä side varsinaisesti katkesi kun se putosi tahdosta ihmettelyn kautta tunteeseen. Kristillistä uskonelämää alettiin nyt elää vain tunteissa ja liikutuksissa. Kristillisyyden tunnusmerkkinä ei enää ollut Jeesuksen neuvojen terve seuraaminen, niin kuin alussa, vaan sisäiset liikutukset ja tunteet. Noita liikutuksia alettiin suorastaan tavoitella. Ne olivat muka elävän kristillisyyden tunnusmerkkejä.

Mutta eri henkilöillä saattoi olla erilaiset liikutukset. Niistä alettiin keskustella. Silloin tuli myös tärkeäksi tietää, mitkä liikutukset ovat oikean uskon seuraamuksia eli hedelmiä. Syntyi oppinutta tai vähemmin oppinutta hysteeris-mystillistä kristinoppia. Alettiin laatia dogmeja, uskonkappaleita ja tunnustuksia, toinen toistaan monimutkaisempia, tai vähemmin mutkallisia. Näin luotiin aineksia, joista kirkko myöhemmin muodosti täydellisen Jumalan pelastussuunnitelman.

Tätä tehden uskovaiset kiihtyivät kiihtymistään, puolustellessaan omien liikutustensa oikealaatuisuutta. Ryhmityttiin erilaisten kiihkoilijain, hysteerikkojen, ympärille. Alkoi voimien mittely — ei tietenkään enää Jeesuksen käskyjen seuraamisessa. Koetettiin voimalla ja väellä ja oppineisuudella puolustaa omien liikutusten pohjalta muodostuvia oppeja, mutta sen sijaan kumota toisten esittämiä oppeja. Niin sukeutuivat väittelyt ja äänestykset, joissa enemmistö määräsi mikä oppi on oikea.

Mutta kun vähemmistö siitä huolimatta saattoi pysyä omalla kannallaan, ja kun se seikka oli omiansa häiritsemään enemmistön oikeita liikutuksia ja tunteita, niin johdatti tämä hermoärsytys enemmistön suorastaan väkivallan tielle.


Näin tuli mahdolliseksi panna alulle hämäräperäinen salakähmäisyys, kaikenlaisine liikutuksineen, johon ennen pitkää liittyivät sukupuoliset tunteet, johtuen sairaalloiseen hermostuneisuuteen. Syntyi, toisin sanoen, eroottis-hysteerinen mystisismi.Näin tipahti uskon tukipiste — oikeastaan enää vain hermoärsytyksen tukipiste — tunteesta älyyn.

Tunteetkin herpaantuivat ja jäivät pois. Sillä kun oli raahattava toisinajattelevia vankiloihin, kidutuskammioihin ja roviolle, tai kun oli tartuttava aseisiin ja käytävä sotaa heitä vastaan, niin silloin eivät tunteet ja liikutukset olleet paikallaan. Ne olisivat olleet vain heikkoutta.

Mutta äly meni pian samaa tietä. Sillä kun opit ja tunnustukset oli tehty ilman Jeesuksen käskyjen seuraamisessa saatua kokemusta, kun ne oli tehty tunneliikutusten pohjalta, niin ne muodostuivat sokeiksi, vastakkaisiksi puhtaalle järjelle. Ainoastaan persoonallinen, pimeä, taisteleva äly saattoi enää olla mukana — ei tutkiakseen Jeesuksen käskyjä, vaan taistellakseen. Ja niin jätettiin järkikin pois kristillisestä maailmankatsomuksesta. Kristitty ei enää saanut ajatella uskonsa asioita. Oli tultu täydelliseen takaperoon.

Kun uskon arvo ja voima oli alkuaan siinä, että syvennyttiin Jeesuksen käskyihin ja seurattiin niitä, niin sen sijaan uskon arvo ja voima oli nyt siinä, että sokeasti uskottiin ja pidettiin tosina ja autuaaksi tekevinä niitä oppeja ja tunnustuksia ja seremonioita, jotka nyt muodostivat muka kristinopin. Niinpä jälleensyntymisoppi kirottiin v. 553. Jeesuksesta sen sijaan tehtiin ulkonainen teurasuhri, Jumalan ja ihmisten välinen sijaissovittaja.

Ihmisen autuuden eli onnen ehtoina ei enää pidetty Vuorisaarnassa esitettyjen ehtojen, neuvojen ja käskyjen seuraamista — niin kuin ensimmäinen kristitty, opetuslapsi Johannes ja jotkut muut olivat opettaneet —, vaan sokeata uskoa ulkonaiseen sijaissovittajaan, sakramentteihin, muotomenoihin ja muihin kirkkojen tekemiin oppeihin.

Tämä on kristillisen elämänymmärryksen rappeutumisen historia sieluelämän kannalta ja kokemuksen valossa katsottuna. On muodostunut sellainen ns. kristillinen maailmankatsomus, joka on sitonut meidän järkemme tunteemme ja tahtomme sokean uskon, sairaalloisen hermoärsytyksen ja väkivallan siteisiin, tanssiaksemme "tämän maailman ruhtinaan" pillien mukaan, muodostaen siten elämämme kuolemantanssiksi. Tanssimme laatu eli kristillisyytemme hedelmät näkyvät Euroopan nykyisessä tilassa.

Ruusu-Risti — tammikuu 1930

http://www.teosofia.net/eriusk/jrh-kristillisyys.htm

Olen tullut siihen tulokseen että kun vl:t määrittelevät toiset uskovaiset "epäuskoisiksi", niin se kertookin vl:ien omasta uskon kohteesta.

Vl-uskon mukaan olen epäuskoinen koska en usko heidän seurakuntajumalaansa, eli siihen että vl:ien joukko olisi mukamas Jumalan valtakunta.

Jeesukseen puolestaan uskon, eli olen uskossa / uskovainen.

Vl-uskossa on yksinkertaisesti eri uskon kohde. Eiväthän he muutoin voisi sanoa toisia epäuskoisiksi.

Tässäpä vanha avaukseni epäjumalasta, johon vl:t uskovat:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000019292312#22000000019292312

vain hutterit on uskovaisia. Kaikki muut on helvetinomaavia.