Juhannuksena

meikä poika

Kyllä jussina meikä poika painelee muijaa perseeseen niin kovaa että ei pasko viikkoon kunnolla.

1

475

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ---------

      Ilmastonmuutoksen kritisointi halutaan kriminalisoida

      Osa ympäristöaktivisteista ja ilmastonmuutokseen uskovista tiedemiehistä haluaa kriminalisoida heidän johtopäätöksiinsä kriittisesti suhtautuvien mielipiteet. Puheoikeutta rajoittavan liikkeen kärkihahmoksi on tullut ilmastonmuutoksen isänä pidetty James Hansen.

      EERO ILONIEMI
      POLIITTINEN ILMASTO. Kesäkuussa Yhdysvaltojen avaruushallinnon, Nasan, Goddard-instituutin johtaja James Hansen oli Yhdysvaltojen edustajahuoneen kuultavana ilmastonmuutospolitiikasta. Hansen tuli tunnetuksi yhtenä ensimmäisenä tiedemiehenä, joka väitti hiilidioksidipäästöjen lämmittävän ilmastoa. Vuodesta 1988 lähtien häntä on pidetty yhtenä modernin ilmastonmuutostieteen isistä.
      Hansenin lausunto edustajainhuoneessa oli tylyä kuultavaa. Kaikki tähänastiset toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin ovat olleet täysin riittämättömiä. Niin politiikan kuin talouselämän johtajat ovat laiminlyöneet velvollisuutensa.
      Hansenin erityisen huomion kohteeksi joutui energiateollisuus. Shellin hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollilan ja hänen virkaveljiensä ekopuheet eivät ilmastontutkijaa vakuuta. Hansenin mielestä öljy-yhtiöt ovat tietoisesti jatkaneet toimia, jotka saattavat meidät perikatoon.
      – Mielestäni nämä (fossiilista polttoainetta tuottavien energiayhtiöiden) johtajat tulisi asettaa syytteeseen rikoksista ihmiskuntaa ja luontoa vastaan, Hansen totesi.
      Kriitikot
      vaiennettava
      Hän ei suinkaan ole näkemyksissään yksin. Arvostetun Salon-nettijulkaisun kolumnisti Joseph Romm toteaa, ettei taistelua ilmastokonservatiiveja vastaan saa hävitä, koska koko maailman tulevaisuus on käsissä. Siksi heidät on pysäytettävä. Tuohon pysäyttämiseen ei tarvita enemmistön hyväksyntää, sillä konservatiivit ovat aivopesseet ison osan väestöä.
      Samoilla linjoilla on brittiläisen Guardian-lehden toimittaja Peter Wilby. Vaikka Wilbyn omat selvitykset osoittavat, että vain kahdeksan prosenttia valtamedian ilmastouutisoinnista suhtautuu kriittisesti väitteisiin ilmaston lämpenemisestä, sekin on liikaa. Hän on erityisen huolestunut siitä, että enemmistö briteistä pitää mahdollisena, että ilmastonmuutos ei ole yksinomaan ihmisten aiheuttama.
      Wilbyn nimeää ja tuomitsee joukon brittitoimittajia, jotka eivät ole mukautuneet ilmastokonsensuslinjaan. Ihanteena olisi ilmeisesti tilanne, jossa kaikki tiedotusvälineet raportoisivat ilmastouutisia tismalleen samasta näkökulmasta.
      Sananvapaus ei
      kata ilmastokritiikkiä
      Myös energia-asioista Energy Bulletin -julkaisuun kirjoittava Kurt Cobb pitää ihmiskunnan kohtaloa niin tärkeänä, ettei sitä saa vaarantaa sananvapauden nimissä.
      – Sanavapaus ei anna oikeutta huutaa ”tulipalo!” täydessä elokuvateatterissa. Sellaiset puheet ovat vaarallisia, Cobb kiteyttää. Samasta syystä Cobbin mielestä ilmastonmuutoksen epäilijöillä ei ole oikeutta julkituoda näkemyksiään, ainakaan joukkoviestimissä.
      – Jos meillä olisi 50 vuotta aikaa väitellä asioista, en epäile, etteikö oikea kanta voittaisi. Mutta kun asialla on kiire, emme voi odottaa, kunnes voimme sanoa: Mitäs minä sanoin.
      Sama ajattelu näkyi Britanniassa television esitettyä dokumenttiohjelman, jossa kyseenalaistettiin ilmastonmuutoksen perusoppeja. Monet ympäristöjärjestöt valittivat paikalliselle tv-lähetysten sisältöä valvovalle virastolle Ofcomille. Ofcomin tekemän selvityksen mukaan ohjelma ei kuitenkaan sisältänyt merkittäviä tieteellisiä virheitä, eikä televisiokanavaa siten voitu rangaista.
      Itsesensuuri
      korvaa lain
      Jos sensuuri ei vielä olekaan saanut lainvoimaa, ovat vihreät aatteet hakeneet apua myös itse sensuurista. Yhdysvaltojen ehkä arvostetuin journalismia käsittelevä julkaisu Columbia Journalism Review, julkaisi elokuun numerossa artikkelin, joka kehottaa toimittajia harkitsemaan tarkoin, ennen kuin julkaisevat ilmastomuutosteoriaa kyseenalaistavia artikkeleita.
      Silloin, kun niitä on pakko julkaista, esimerkiksi väitteiden esittäjän ollessa yleisesti arvostettu tiedemies, väitteiden yhteyteen tulisi liittää lukijoille muistutus siitä, että väitteet ovat ristiriidassa yleisen ilmastototuuskäsityksen kanssa.
      Yllä esitettyyn näkökantaan kriittisesti suhtautuva Slate-julkaisun toimittaja Ron Rosenbaum muistuttaa enemmistönäkemyksen oikeaoppisuuden korostajia siitä, että vallitseva totuus on eri asia kuin tieteellinen totuus. Tiedemiesten konsensus on usein kumottu kerettiläisillä näkemyksillä, niin teki suhteellisuusteoriakin, Rosenbaum muistuttaa.
      Suomessa väittely ilmastonmuutoksesta on jo käytännössä ohi. Valtamedioissa ei julkaista antropogeeniseen (ihmisen aiheuttamaan) ilmastonmuutokseen kriittisesti suhtautuvia näkemyksiä kuin satunnaisesti. Siitä huolimatta myös meillä näkyy oireilua siitä, ettei julkisessa keskustelussa tule esittää kriittisiä mielipiteitä ilmastonmuutoslobbaajien motiiveista tai menettelytavoista.
      Helsingin yliopiston ympäristömuutoksen professori Atte Korholan ja europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan (kok.) kritisoitua ympäristöväen dogmaattisia kantoja, mepit Satu Hassi (vihreät) ja Sirpa Pietikäinen (kok.) katsoivat tarpeelliseksi ojentaa heitä ”yksipuolisesta leimaamisesta,” ikään kuin media ei kirjoittaisi ympäristöjärjestöistä, jotka käyttävät huomattavaa yhteiskunnallista valtaa, lähes yksinomaan kritiikittömästi.
      22.8.2008 0:02

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1877
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1270
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1011
    4. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      894
    5. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      888
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      62
      716
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      32
      612
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      12
      505
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe