Akvaaariossa oli sinilevä ongelma ja pimensin sen viideksi päiväksi. Otin hupun veks pari päivää sitten. Ja lisäsin samalla nestehiiltä. No seuraavana päivänä akvassa olikin sitten happikato mihin pistin hätä avuksi 15ml vetyperoksidia, vaihdoin vettä ja nostin suodattimen pintaan. Kaikki albiinomonniset ehti kuitenkin kuolla. Sitten outo juttu kierteissarvikotilot ovat kuolleet myös. Tänään olen niitä kerännyt veks varmaan satakunta raatoa ja lisää vain tulee en tosiaan tajua mistä se sitten johtuu. Muut hengissä olevat kalat ovat edelleen tosi vaisuja eivät syö mitään ja nykivät vain paikoilleen. Pistin akvaan tänään kalojen vitamiini valmistetta ja Waterlife bakteerilääkettä koska kuolleitten albiinojen kyljet olivat täynnä verenpurkaumia ja parilla hengissä olevalla viisiraitabarbilla näyttäisi olevan sama ongelma. Mitäs tälle tilanteelle voisi tehdä annanko ajan vain kulua vai onko vielä joku toimempide olemassa? En tosiaankaan tahtoisi menettää koko kaikkia kaloja.
Akvaario tuhonpartaalla?
7
763
Vastaukset
- hoitaja
Ennen pimennystä kerätä kaikki näkyvät sinilevät pois ? Ne kun käsittääkseni kuollessaan pilaavat veden.
- helpme!
Ei siis tullut kerättyä. Eläinkauppa ei maininnut tuosta minulle mitään kun sieltä kysyin neuvoa. Onko tilanteelle mitään tehtävissä näin jälkikäteen? Akvaarion vesi muuttunut yön aikana harmaan sameaksi.
- hoitaja
helpme! kirjoitti:

Ja koita jollakin, haavi/siivilä systeemillä kerätä ne kuollet kierteiset sieltä pohajhiekan/soran seasta, tai vaihda koko pohja. Muuta en keksi, äläkä nyt enempäänsä litkuja sinne laita, toivotaan että käy hyvin.
- helpme!
hoitaja kirjoitti:

vettä ja kierteisiä noukittu mutta ei niitä kaikkia saa sieltä millän veks. Miten usein sitä vettä uskaltaa vaihtaa tänään olen vaihtanut kolmanneksen eilen ja toissapäivänä samanverran. Miten se koko pohjan vaihto toimisi? Tungenko kalat kenties sankkoon siksi aikaa?

Vaihdon, aikoinaan, niin että kalat olivat altaassa, mutta jos haluat voi ne ottaa vaikka sankoon. Vettä voi vaihtaa reilustikin, suositushan olisi puolet viikossa, mutta itse vaihdoin sinilevä myrkytyksen jälkeen (joo laiskana käytin myrkkyä) reilusti yli puolet vedestä, vajaa neljännes jäi. Tuolloin pohjan vaihdon yhteydessä, vettä oli jätin vain sen verran, että kalat mahtui uimaan. Ne hyvät bakteerit elävät pinnoilla ei vedessä.

Siihen pohjan vaihtoon kun ovat varmaan jo nyt super stressaantuneita jatkuvasta veden vaihtamisesta ja kotiloiden keräilystä ja kaikesta muusta säätämisestä. Voisinhan sitä toisaalta kokeilla kun vanha pohjahan on varmasti täynnä niitä sinilevä jäämiä.
- fish KING
... harmin paikka, miten ne nyt liikkeessä osasivatkaan neuvoa väärin, no, niinhän tapahtuu liki joka kerta kun niiltä kysyy neuvoja.
Kysy harrastajilta, sitä varten nämä foorumit on.
Silti, koitetaas jelpata.
Lue tuo juttuni .. JOS KALASI ON... ja vastaile kysymyksiin! Se on tärkeätä että täällä osataan antaa oikeita vastauksia.
Miten tarkalleen teit tuon pimennyksen?
Kuinka laimeata vetyperoksidia tuo oli, miten sen liotit ensin annosteluveteen?
Vai oliko se jo valmista liuosta?
- annos määrä n. viisi tippaa kymmentä litraa kohden
Ruiskautitko suoraan vai tipauttelitko pitkin akvaariota...
Jos hapenvähyys ei korjaannu, voi annostelun kerran uusia saman vuorokauden kuluessa, mutta ei useammin. Liika-annostelu "polttaa" kalojen kidusten pinnan, jolloin kalat menehtyvät.
Epäilempä pahinta... ;(
Sama koskee kierteisiä tietenkin, kerää kaikki kuolleet vain pois, niitä ilmaantuu nyt jatkuvasti... jos kaikki kuolevat on akvaario desifioitava ja aloitettava kaikki alusta kypsytystä myöden, valitan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nasima löi Jussille luun kurkkuun
Nasima kertoi ettei Jussi sovi puhemieheksi, koska sallii rasismin. Mihin toimiin perussuomalaiset ryhtyvät? Kuka nouse5258884Razmyar on säälittävä - puhemiehellä ei ole mitään syytä ottaa kantaa tähän "silmäkohuun"
jonka toimittajat sai aikaan. Asia ei kuulu puhemiehelle millään lailla. Razmyar haluaa taas vaan huomiota. Mutta jos r1606134Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos3595155Siviilipalvelusmies Halla-aho normalisoi rasismin perussuomalaisissa
SMP:n tuhkille perustettu puolue ei ollut ihmisiä vastaan, vaan instituutiokriittinen. "Missä EU - siellä ongelma", oli664739Suomalaisilta vaaditaan valtavasti suvaitsevaisuutta - miksi sitä ei vaadita muslimeilta
Suomalaisilta vaaditaan kaikkea, pitää olla suvaitsevainen ja hyväksyä vieraiden tavat, rasisti ei saa olla jne. Miksi s984341Juuri Suomen valtamedian toimittajat teki "silmävääntelystä" sen kohun
ja ilmeisesti ottivat yhteyttä myös ulkomaisiin medioihin, että katsokaas tätä. Mutta Japanin medioissa on asiaan suhta1664043SDP:n kansanedustaja Marko Asell: Suomen myönnettävä maahanmuuton ongelmat
Hänen mielestään Suomen pitää pyrkiä rajoittamaan jyrkästi turvapaikanhakijoiden pääsyä maahan ja hän arvioi, että maaha1843922- 911848
- 1031394
- 47959