Lämpimät onnittelut
Sinulle SDP:n puheenjohtaja
Jutta Urpilainen
Sinulla on vasemmiston suurimman puolueen, tällä hetkellä pääoppositiopuolueen puheenjohtajan suuri vastuu yhteiskunnan kehityksestä nyt ja tulevaisuudessa.
Tarvitset vaativassa tehtävässäsi paljon tukea, jota me kaikki yhteiskunnallisesti ajattelevat, rehelliset ja oikeudenmukaisuutta sekä tasa-arvoista yhteiskuntaa kannattavat kansalaiset tulemme Sinulle antamaan.
Suomalaisen yhteiskunnan tila on tällä hetkellä taantunut jos kohta laman jälkeiseen ja laman aikaan. Tämän lisäksi vaalirahoitussotku on paisumassa korruptioluokkaan.
Tällä hetkellä Suomessa on 100.000 pienituloista enemmän kuin laman jälkeen eli lähes 700.000.
Käänne tasa-arvoistuvasta suunnasta eriarvoistuvaan alkoi Suomessa hiipien 1980- ja 1990-luvun vaihteessa, joilloin ylimmän kymmenyksen osuus kaikista tuloista kääntyi kasvuun. Olit vuonna 1980 vasta 5-vuotias.
"... eriarvoistumiseen
Suuremmassa mitassa ja useampien mittareiden valossa eriarvoistuminen alkoi 1990-luvun puolivälissä, jolloin sekä tuloeriarvoisuus että tuloköyhyys lähtivät kasvuun. Tulonjaon rakenteen eli desiilien tulo-osuuksien ja desiilien käytettävissä olevien reaalituojen valossa merkittävin suunta on ollut tulohaitarin ylä- ja alareunan erkaantuminen, ennen muuta kapean huipun irtiotto, kun siinä välillä tulonjakauma on pysynyt suhteellien stabiilina. Vuosina 1990-2002 kaikkien tulonsaajien reaalisesti käytettävissä olevat tulot kasvoivat 19,29 %. Alimmassa desiilissä kasvu oli 1,09 %, ylimmässä 44,09 % ja ylimmässä yhdessä prosentissa 121,90 %."
Näin selittää eriarvoistumista akatemiantutkija Raija Julkunen
Tuloerojen myötä myös omaisuudet kasautuvat samoille suvuille varallisuus- ja perintöverokohtelun johdosta. Samasta syystä myös köyhyys ja huono-osaisuus periytyy köyhien sekä yhä useammin myös pienituloisten lapsille.
Varallisuusveron (noin 150 milj. euroa) poiston jälkeen nykyinen hallitus poisti perintö- ja lahjaveroa 165 miljoonalla eurolla kaikkein rikkaimmilta ja veronmaksukykyisimmiltä. Rikkaiden verohuojennukset, noin 300 miljoonaa euroa, kerätään alkoholi- ja energiaveron korotuksena.
Viime vuonna 500 Suomen suurimmalla yrityksellä on mennyt paremmin kuin koskaan.
Mitenkähän paljon nämä ovat saaneetkaan investointitukiaisia?
Tilastokeskuksen tulonjakotilaston mukaan maatalousyrittäjien tulokehitys on ollut kaikkein paras kun taas työntekijöiden ja työttömien tulokehitys on ollut kaikkein heikointa.
Suomessa kaikki sosiaalietuudet ovat verollisia. Sosiaalietuja ja eläkkeitä ei ole sidottu indeksiin hallituksen voimakkaasta vastustuksesta johtuen, joten kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten hätä on todellinen. Leipäjonoissa kerjäävät vanhentunutta ruokaa nekin, jotka maksavat mahtavia maataloustukiaisia, 141- ja 142-tuki maksetaan veroista.
On selkeästi nähtävissä, miten kaksi suurinta hallituspuoluetta ajavat häikäilemättömästi ja keinoja kaihtamatta omien intressiryhmiensä etuja. Siitä on seurannut se, että työntekijöiden ja työttömien tulokehitys on ollut kaikkein heikointa. Tänä päivänä oikeusvaltio Suomen eri hyväntekeväisyysjärjestöjen ruokajonoissa jonottaa yhä enemmän lapsiperheiden ja yksinhuoltajien lapsia.
Asuntovelalliset ovat korkojen nousun johdosta pahassa pulassa eli kohta kahden asunnon loukussa kuten laman aikana.
Sosiaalidemokraattien on valmistauduttava uuteen, oikeistoenemmistöisen hallituksen aiheuttamaan lamaan paremmin kuin 90-luvun alussa.
Nyt ei saa pelastaa pankkeja konkurssilta - on pelastettava pankkien asiakkaat, asuntovelalliset ja lapsiperheet. Suomessa on ainoastaan yksi suomalainen pankki. Kovin oli kallis hinta se, minkä velkavankeuteen joutuneet joutuivat maksamaan pankkien pelastamisesta - ulkomaiseen omistukseen.
Sinun Jutta Urpilainen on tiedostettava suomalaisten köyhien ihmisten hätä. He eivät ole köyhiä ja pienituloisia omasta syystään. Eriarvoistuminen on johtunut kansantuotteen epätasa-arvoisesta jaosta, epäoikeudenmukaisesta verokohtelusta sekä epäonnistuneesta teollisuuspolitiikasta, esim. valtion tuet saatuaan yritykset ovat siirtyneet halpatyövoiman maihin.
Oikeisto on voinut toteuttaa haluamaansa veropolitiikkaa kohti rikkaiden 0-verotusta. Varallisuusveron poistaminen kaikkein rikkaimmilta ei riittänyt - oikeistohallitus poisti myös mahtisukujen ja kaikkein veronmaksukykyisimpien suomalaisten lahja- ja perintöveron.
Missään muualla maailmassa - ei edes USA:ssa - ole poistettu sekä varallisuusveroa että perintöveroa.
Korruption kitkemisessä demareiden tulee näyttää esimerkkiä. On säädettävä laki, jonka avulla voidaan rangaista myös lahjuksen antajaa. Politikkojen on jäävättävä itsensä, kun tehdään päätöksiä vaalirahoittajien asioista.
Paljon on tehtävää ja pitkä on matka oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon tässä maassa, jossa valtaa pitävät nyt KMS:n vaalirahoittamat päättäjät. Tehtäväsi SDP:n puheenjohtaja on siten entistäkin vaativampi tässä tilanteessa.
Tulemme Sinua tukemaan parhaamme mukaan,
Paljon onnea ja menestystä vaativassa tehtävässäsi
lähimmäisen rakkautta,
oikeudenmukaisuutta ja
tasa-arvoa kannattavat suomalaiset

Vastaukset 3
Vanhimmat
Onhan hän sentään 1-varapuheenjohtaja. Mitä sanot hänelle ?
Ilmeisesti nyt Homot ja SAK vähän sivummallla. Tarjahan hoitelee senpuolen.
Lisäisin tähän vielä lasten ja nuorten pahoinvoinnin ja perheiden hajoamisen. Naiset ovat nykyään paremassa asemassa ja voivat luoda uraa. Toivottavasti tämä Urpiainen antaa esimerkkiä kaikille naisille pyrkiä urallaan eteenpäin. Lasten ja nuorten asia ei ole niin tärkeä. Melkein kaikki opettajat on naisia ja kuitenkaan koulu ei ole pystynyt auttamaan lapsia ja nuori heidän ongelmissaan. Vanhemmilla ei ole aikaa lapsilleen. Jos äidit voisivat olla enemmän kotona niin varmaan ongelmia olisi vähemmän, mutta eihän tälläistä nykyään voi sanoa ääneen.
Olet oikeassa lasten ja nuorten pahoinvoinnin sekä perheiden hajoamisen suhteen. Lasten ollessa pieniä ja tarvitessa vanhempien läsnäoloa asuntolainat ja korkeat vuokrat pakottavat töihin. Vanhemmat tekevät urakkatyötä tuntipalkalla ja yrittävät hoitaa iltaisin väsyneinä kotia ja lapsia. Ylityöt ovat lisääntyneet hurjasti ja pätkätyöt aiheuttavat taloudellista ahdinkoa ja pelkoa tulevaisuudesta. Väsyneet ja surulliset lapset odottavat väsyneitä vanhempiaan päiväkodeissa, perhepäivähoidossa tai ulkona yksin yhä pidempään ja pidempään.
Mikä on huonosti voivien perheiden sosioekonominen tausta? Miten se vaikuttaa? Miten nuoren arvomaailma jäsentyy? Koulukiusaaminen, koulunumeroiden ajojahti, kova kilpailu koulutovereiden kanssa, opettajien epäoikeudenmukainen kohtelu, musta pedagogiikka ja vanhentuneet opetusmetodit nykynuorille... ja monet muut seikat vaikuttavat.
Suomessa on ongelmana se, että liian moni perhe painiskelee köyhyydessä ja sen tuomassa ahdingossa, mikä heijastuu koko perheen pahoinvointina ja näkyy huonon elämänhallintatilanteen lisäksi myös nuorten itsemurhina. On tutkimustietoa siitä, että huono-osaisuus periytyy köyhien vanhempien lapsille. Luultavasti nuoret tiedostavat sen, että heidän osansa tulee olemaan sama ahdinko ja huono-osaisuus kuin vanhemmillaan, mikä masentaa entisestään.
Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus on tärkeää lasten ja nuorten kannlta. Nykyisen hallituksen ohjelmaan kuuluu rikkaiden "RIKKAUSPAKETTI".
Mikä merkitsee eriarvoisuuden voimakasta kasvua ja pienituloisten määrän kasvua. Hallituksen rikkauspaketin seurauksena sosiaaliturvaa puretaan mikä aiheuttaa suuria yhteiskunnallisia ongelmia ja turvattomuutta.
Vanhempien pitäisi saada olla mahdollisimman pitkään hoitamassa omia lapsiansa ja omistamassaan kodissa. Se on totta, ja sen voi sanoa ääneen. Toisen työssäkäyvän perheenjäsenen, olkoon se isä tai äiti, pitäisi työllään ansaita niin paljon, että perhe sillä kunnolla eläisi. Suomessa on toisin: palkat ovat pienet, asuntojen hinnat ja vuokrat ovat kohtuuttoman korkeat ja nousevat nyt entisestään. Verot ovat korkeat, ruuan hinta on erittäin korkea. Näin molemmat vanhemmat joutuvat käymään työssä myös lasten ollessa pieniä ja tarvitessa erikoisen hyvää hoitoa. Suurimmalla osalla suomalaisista ei ole mahdollisuutta valita, hoitaako lasta itse. Yleensä on pakko mennä töihin.
Yhä useampi urasuuntautunut nainen joutuu hankkimaan lapsensa "yli-ikäisenä" opintojen loputtua ja "uraputken" auettua. Pienten lasten äitien on vaikea työllistyä, vaikka takana olisi hyvä koulutus. Työnantajat eivät katso hyvällä äitiyslomia, sairaan lapsen hoitoa jne.
Monesti käy niin, että hedelmällisin aika on uraputken auettua ohitettu eivätkä hedelmällisyyshoidotkaan enää auta.
En kadehdi niitä uranaisia, jotka nelikymppisinä itkevät lapsettomuuttaan. Sekin on on ollut valinta, valitettavasti ei aina vapaaehtoinen.
Kodinhoito, lasten hoito ja kasvattaminen on "ura", jota pitää oppia arvostamaan ja tukemaan yhteiskunnallisesti.
Yksinhuoltajien lapset ovat huonossa asemassa. Työpäivän päätteeksi, yksinhuoltajalta ei jää "laatuaikaa" lapsille. On tehtävä toinen työpäivä kotona. Jokainen yksinhuoltaja tarvitsisi "lomittajan", jotta voisi tukea lapsensa/lastensa henkistä kasvua ja osallistua lapsen kasvutapahtumaan, sen tärkeänä osana kulloisenkin ikävaiheen edellyttämällä tasolla ja tavalla.
Lapsilisät ja asumistuki ovat verollisia (toisin kuin varallisuus ja omaisuustulot), inflaation laukatessa indeksiin sitomattomien sosiaalitukien ostovoima heikenee voimakkaasti. SUOMESSA yksinhuoltajien lapset syövätkin yhä useammin vanhentunutta leipäjonoista saatua ruokaa.
Kouluissa ei osata ohjata mielenterveysongelmaisia nuoria hoitoon. Kouluissa ei ole koulupsykologeja ja ongelmista ei puhuta. Tähän ei hallituksen "rikkauspaketin" vuoksi ole mahdollisuutta.
Kunnat joutuvat säästämään kouluruokailusta ja kouluterveydenhuollosta. Opettajien hermot pettävät heidän opettaessaan ylisuuria luokkia ja oppimisen ilo on kaukana pakollisesta puurtamisesta, jossa jokaisen oppilaan oma yksilöllisyys ja lahjakkuus jäävät huomioimatta.
Eräs pieni ala-asteen oppilas sanoi näin:
"Minä olen vain pieni roska
kaikkien tiellä
kotona ja koulussa".
Toinen totesi:
"Koulu lyö leimansa
meihin jokaiseen -
kaikkiin samanlaisen".
Äideillä on hätä, yksinhuoltajilla on hätä, opettajilla on hätä lapsistaan ja nuoristaa. Mitä tekee hallitus. Se valmistaa "rikkauspaketin" kaikkein rikkaimille ja vaatii erityiskouluja rikkaiden omille "lahjakkaille lapsille".
Toivottavasti saamme seuraavaksi hallituksen, joka valmistaa "köyhyyspaketin" ja toteuttaa sen poistaen asunnottomuuden ja leipäjonot. Antaen turvaa ja ihmisarvoisen elämän myös köyhille ja pienituloisille. Antaa toivoa ja elämänhallinnan mahdollisuuden kaikille suomalaisille, myös ja ennenkaikkea köyhille ja pienituloisille.