Tällä palstalla liikkuu harvinaisen paljon päättömiä ja patologisia demarivihaajia, jotka eivät vain voi sietää sitä tosiasiaa, että SDP on aikamme menestyksellisin poliittinen liike.
Lipposta on aivan turha panetella. On selvää, että historiankirjoitus tulee näkemään hänet valtiomiehenä, jonka johdolla Suomi nostettiin määrätietoisella politiikalla lamasta, jonka pääministeriyden aikana Suomen vaikutusvalta kansainväliseen politiikkaan ja EU:n kasvoi ennätyksellisesti ja joka vahvisti suomalaista parlamentarismia. Lipposen johdolla hyvinvointivaltiopelastettiin lamalta, porvarien hyökkäyksiltä ja kepulaisten tumpeloinnilta.
On selvää, että kaikki arvostetut ja ryvettymättömät poliitikot ja päättäjät tulevat SDP:stä: Halonen, Tuomioja Mönkäre, Kalliomäki, Ihalainen jne. Ilman demareita tämä maa tumpeloitaisiin perikatoon ja hyvinvointivaltio kaatuisi. Turha on demareita panetella.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Juuri niin!
On surullista, mutta myös todennäköistä, että kiihkomielisiä ääliöitä löytyy kaikkiin juniin. Ennen tolloimmat laitettiin eturintamaan, nykyään ei heille näy paikkaa löytyvän. Nimimerkki "Hyvä SDP" olisi kyllä älykkyytensä ja politiikantajunsa perusteella hyvä ehdokas mihin tahansa eturintamaan.
Miksiköhän demarit ovat niin joukkosieluisia, että juoksevat kenen tahansa isoksi medioitetun ääliön perässä? Vastaus: ei ne muuten olisi demareita.
Lipponen on ollut pitkään politiikassa ja todennäköisesti saanut jotain hyvääkin aikaan. Tällä hetkellä kyllä ei hänestä suurennuslasillakaan löydy myönteisiä, aatteellisia, maailmoja rakentavia piirteitä. Näyttää siltä, että hän on hyvinkin tyytyväinen tähän työllisyyden tasoon, ikäänkuin mitään ei olisi vialla. Tarvittaisiin toinen Kekkonen, joka löisi nyrkin pöytään ja huutaisi: "Perkele, nyt on hätätila!". Tekisipä Lipponen tämän tempun, niin siirtyisin hänen kannattajakseen. Nyt en voi häntä muuta kuin moittia. Lepsuus työttömyyden postamisessa on ollut hänen virheensä kymmenkunta vuotta. Ei saa minulta kannatusta.
EU-aikana on turha puhua työllisyyden paranemisesta. Työttömyys on suora valinta, mutta kuka sanoisi sen ääneen ? Ei taida uskaltaa edes Lipponen tehdä niin.
ryhtyisi itänaapurin asiamieheksi kuten Kekkonen,
siirtyisitkö silloin hänen kannattajakseen?
Tuskin edes siinä tapauksessa!
Juuri noin! Asiaa kerrankin. Pelkkää panettelua. Onkos tämä Suomi enää oikeusvaltiokaan kun saa panetella. Minä vaan kysyn. Täällähän jahdataan syyttömiä, pitäisi olla taas Manu joka löisi poliisille nyrkkiä pöytään.
Huvittavaa-sitä pitäs pitää turpa kiinni eikä saisi poikkipuolista sanaa sanoa kenestäkään! Siihen on kaikilla oikeus elikkä kenenkään edessä ei tartte pokkuroida vaan sanoa mitä ajattelee näillä palstoilla.
Lisään vielä että jos sanoo poikkipuolisen sana vaikkapa Saddam Husseinista ym. mukavista tyypeistä niin sehän on vain panettelua!
Kyllä arvostelu loppuu kunnhan demarit lopettaa työläisten päähänpotkimisen ja nöyryyttämisen. SDP on oikeistolaisempi kuin kokoomus !!!!
Niin on mutta korostaisin, että nimenomaan nykyjohdon aikana ja eritoten Lipposen aikana. Voi sitä vielä tulla paremmat ajat. Olin ennen uskollinen sossujen äänestäjä vaan riitti jo vuosia sitten. Halosta sentään äänestin ja äänestän vastakin.
Mitäs Halonen on saanut aikaan ?
Pari viikkoa ennen eduskuntavaaleja Lipponen kehtasi vielä julistaa, että viimeisen 8 vuoden aikana Suomen asiat on pantu kuntoon. Mitä mieltä olet, onko ne nyt kunnossa. Työttömyys lisääntyy ja tulee seuraavan parin vuoden aikana kasvamaan ennätyslukuihin. Eläkeläisten määrä samalla lisääntyy. Yhä useampi ihminen on nettosaaja yhteiskunnalta. Kuka lystin maksaa? Ns. hyvinvointivaltio murenee auttamattomasti. Ja mitä viattomuuteen tulee, esim. Stasin listoja ei ole vielä julkaistu.