Olen lestadiolaiskodista ja homo. Minut hyväksyttiin homona, vaikka oli niitäkin, jotka piti jo pelkkää homoutta syntinä. Useimmat kuitenkin oli sitä mieltä, etten voi homoudelle mitään. Minun vain ei sopinut toteuttaa taipumuksiaan. Pitkään liikuin vl-liikkeessä taistellen taipumuksiani vastaan. Seurauksena alkoi tulemaan ties millaisia ongelmia. Välillä tuntui, että järki lähtee totaalisesti.
Itsemurha pyöri yhä useammin mielessä. Kävipä mielessäni välillä ikävämpiäkin asioita, kuten ympäristön vahingoittaminen ennen poislähtöä. Kun näitä ajatuksia rupesi ilmenemään enemmän, aloin miettimään, johtuisikohan nämä siitä, etten saa elää sellaista elämää, jota seksuaalinen suuntautuminen vaatisi.
Tuntui hirveeltä ajatus, etten voi ikinä harrastaa seksiä. Rupesin kapinoimaan uskoa vastaan. Suunnittelin jo, mitä ikävää suviseuroissa tekisi.
Onneksi sain lähdettyä psykologille, ennen kuin mitään pahempaa ehti tapahtua. Psykologin mukaan minulla on oikeus elää vapaasti homona toteuttaen halujaan, koska niistä kieltäytyminen saa turhauttamista aikaan ja seurauksena katkeroitumista ja masennustakin.
Vl:t eivät kuitenkaan hyväksyneet tätä, joten jouduin jättämään vl-liikkeen.
Nykyisin voin erittäin hyvin. Minulla on kiva puoliso ja asumme omakotitalossa. Molemmat olemme uskovaisia, muttei vl:iä. Elämä hymyilee. Emme tiedä, tulemmeko suviseuroihinin, koska luultavasti aiheuttaisimme suurta hämmennystä siellä siitäkin huolimatta, että olemme jättäneet molemmat vl-liikkeen.
Itsemurha pyöri yhä useammin mielessä. Kävipä mielessäni välillä ikävämpiäkin asioita, kuten ympäristön vahingoittaminen ennen poislähtöä. Kun näitä ajatuksia rupesi ilmenemään enemmän, aloin miettimään, johtuisikohan nämä siitä, etten saa elää sellaista elämää, jota seksuaalinen suuntautuminen vaatisi.
Tuntui hirveeltä ajatus, etten voi ikinä harrastaa seksiä. Rupesin kapinoimaan uskoa vastaan. Suunnittelin jo, mitä ikävää suviseuroissa tekisi.
Onneksi sain lähdettyä psykologille, ennen kuin mitään pahempaa ehti tapahtua. Psykologin mukaan minulla on oikeus elää vapaasti homona toteuttaen halujaan, koska niistä kieltäytyminen saa turhauttamista aikaan ja seurauksena katkeroitumista ja masennustakin.
Vl:t eivät kuitenkaan hyväksyneet tätä, joten jouduin jättämään vl-liikkeen.
Nykyisin voin erittäin hyvin. Minulla on kiva puoliso ja asumme omakotitalossa. Molemmat olemme uskovaisia, muttei vl:iä. Elämä hymyilee. Emme tiedä, tulemmeko suviseuroihinin, koska luultavasti aiheuttaisimme suurta hämmennystä siellä siitäkin huolimatta, että olemme jättäneet molemmat vl-liikkeen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
harhaanjohtavaa on mainita, että olen uskoni jättänyt, vaikka useimmat vl:t näkevät näin. Itekin saatan puhua uskon jättämisestä, jos puhun vl:ille. Todellisuudessahan en uskoa jättänyt, vaan jätin vl-liikkeen, eli vl-uskon. Kyl mä edelleen silti uskovainen olen.
hyvä korjaus, koska olen yrittänyt kaikille sanoa, että henkilö, joka on eronnut vl-yhteisöstä, ei aina ja joka tapauksessa, ole uskoaan jättänyt.
Toivon sinulle voimia valitsemallasi tiellä, sillä sinua ei välttämättä hyväksytä kirkkouskovaisten parissakaan. Olen väitellyt asiasta luterilaisten palstoillakin.
On kuitenkin tärkeintä, että itse hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet ja silloin huomaat, että ne todelliset ystävät ovat niitä, jotka rakastavat sinua sellaisena kuin olet.
että sinua rakastetaan juuri sellaisena kuin olet. Raamatun mukaan tällaisen itsessään olevan taipumuksen toteuttaminen käytännössä on Jumalalle kauhistus.
Hyvä yyleri, et ilmeisesti tunne Raamattua. Raamatun aikana ei tunnettu nykyajan käsitystä ihmisoikeuksista ja rakkaudesta. Raamatussa esimerkiksi hyväksytään kuolemanrangaistus ja pikkutyttöjen antaminen vaimoiksi vanhoille miehille. Raamatun kaikkia kohtia ei siten voida mitenkään pitää nykyaikana vakavasti otettavina määräyksinä. Kaikkea tulkintaa tulee tarkastella lähimmäisenrakkauden näkökulmasta. Seksuaalisuus on Jumalan lahja ja oikeus elämänmittaiseen vastuulliseen parisuhteeseen kuuluu ihan kaikille ihmisille. Sinulle, Lyyleri joka olet ilmeiseti hetero, kuuluu oikeus rakkauden "käytännön toteuttamiseen", ja sama oikeus kuuluu myös homoille. :-)
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Jumala loi myös homot omaksi kuvakseen. Homoseksuaalisuus tai heteroseksuaalisuus ei ole ihmisen itsensä valittavissa. Se on luotu ominaisuus, kuten hiusten väri tai silmien väri.
eipä ne vl:t haluakaan hyväksyä erilaisuutta. Ovat vain mielissään kun saavat polkea toisia ihmisiä.
Tuohon pelkoon voi moni homouteen kielteisesti suhtautuva tarttua... Minulle kauheinta olisi se, etten saisi elää sen miehen kanssa, jota rakastan – ei se, etten saisi harrastaa seksiä. Näen seksin (siis itse aktin) ennemminkin yhtenä parisuhteen osana, en minään ehdottomana asiana, jota ilman ei voisi elää. Minulle läheisyys ja hellyys ovat paljon, paljon enemmän kuin seksi, jota en toisaalta ole koskaan harrastanut.
"Minulle kauheinta olisi se, etten saisi elää sen miehen kanssa, jota rakastan – ei se, etten saisi harrastaa seksiä."
Tarkoitat. Ja eikö yksi Raamatun sanoma ole myös se, että kaikista suurin on rakkaus.
Jos sydämessä on rakkaus, niin seksillä ei ole mitään merkitystä. Rakkaus menee seksinkin edelle.
Kaikkea hyvää sinulle, todella:)
seksi on samalla tavalla ihmisen perustarve kuin syöminen ja juominen.
Älkää nostako itseänne sellaisten ihmisten yläpuolelle, jotka tarvitsevat ja nauttivat seksistä.
Siinä asiassa olen kanssanne samaa mieltä, että rakkaus menee seksin edelle, tottakai, mutta kyllä seksi on tärkeä asia ja nuorelle ihmiselle eritoten johan sen hormonitoimintakin sanelee. Vanhemmiten se sitten ei ole enää niin tärkeää, mutta tärkeää kuitenkin.
Mutta mehän emme ole kaikki samanlaisia ihmisiä, joten meidän tarpeemmekin ovat erilaisia. Toiset tarvitsevat seksiä enemmän kuin toiset. Eikä kumpikaan ole toistansa huonompi.
Emme voi kieltää aloittajalta hänen tarvettaan seksiin emmekä me voi sitä myöskään tuomita koska hän ei itse voi sille mitään, niin kuin mekään emme voi sille mitään että meitä janottaa ja meillä on nälkä. Ja mulla kyllä tekee mieli seksiäkin, hetero sellaista melko usein, elän kylläkin rakkaussuhteessa, joten rakkaus ennen kaikkea. Teistä en tiedä, mutta älkää tuomitko.
Seksi kuuluu niin homolle kuin heterollekin – parisuhteeseen, ei miksikään kauppatavaraksi tai yhden yön juttuihin. En ole sitä missään nimessä kieltämässä.
"Älkää nostako itseänne sellaisten ihmisten yläpuolelle, jotka tarvitsevat ja nauttivat seksistä."
Sanoin ymmärtäväni mitä toinen tarkoittaa, ja luulen oikeasti ymmärtäväni.
En sanomut etteikö seksi olisi minullekkin tärkeää, mutta ehkä se ei ole meille ihmisille itsestään selvä asia. Vaikka seksi joskus jostain syystä loppuisi, niin ei rakkaus lopu. Ihminen voi nauttia seksuaalisuudesta niin monin eritavoin vaikka siihen ei yhdyntää koskaan sisältyisikään.
..minä entinen vl, joka nostan täällä esiin Jeesuksen huoruusmääritelmiä, en ole homo. Ajattelin, että luulit hänen(minun) olevan homo, joka väittää, ettei Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen ylösnousemuksesta osalliset enää nai Jumalan sanaan perustuen.
Mä oon se teosofian sivuilla vieraileva.
En tiedä, vaikka sinun kirjoituksistasi olisi saanut sille sytykkeen.
please..
Kiitos rohkeasta ja tärkeästä kirjoituksestasi. Moni uskovainen homo saa siitä toivoa omaa tulevaisuuttaan pohtiessaan. Tulee vielä päivä jolloin myös vanhoillislestadiolaiset hyväksyvät ja jopapuolustavat kaikkien ihmisten oikeutta kumppniin ja rakakuteen. Läheisyys ja parisuhde ovat se elämän rikkaus ja tukipilari, johon jokaisella ihmisellä on oikeus. Suomen laki onneksi mahdollistaa tämän ihmisoikeuden. "Ihmisen ei ole hyvä olla yksin." Jumala tiesi tämän sillähän loi ihmisen, niin heteron kuin homon, ja Hän antaa kumppanin niin heterolle kuin homollekin, kun ihmiset vaan eivät olisi niin julmia toisilleen.
Vanhoillislestadiolaisuus on nyt vielä julmien ja näköalattomien vanhojen miesten johtama liike joka on jämähtänyt vääriin kuvitelmiin kristinuskosta. Liike voi tästä vielä muuttua,kun nuoremmat astuvat johtoon.
Toivon että jokainen uskovainen homo hakee apua jos alkaa pahat ajatuksen kuormittaa. Ja etsii itselleen kumppani, sillä vastuullinen elämänmittainen parisuhde on kallis Jumalan lahja.
Rohkeutta ja voimaa kaikile usk.homoille!
groups.msn.com/lestahomot