Elämä on aikamoista helvettiä jos kyky heittäytyä sponttaanisti uusiin tilanteisiin puuttuu. Pahimmassa tapauksessa sen tilalla on vain rajoittavaa ahdistuneisuutta.
Otetaan vaikka esimerkkinä nettituttavuuden tekeminen ja sen kehittäminen vielä ihan live-ystävyydeksi. Pelkkä ajatuskin että heittäytyisin keskutelemaan tuntemattoman kanssa omana itsenäni(suomi24:ssä on turvassa nimimerkin takana) saati että tapaisin kasvotusten, saa sydämen hakkaamaan.
Kaksisuuntaista sairastavan isoveljeni "seikkailuja" seuranneena olen alkanut pelkäämään sponttaanisuutta. Mitä jos itse pimahdan ja alan liian estottomaksi? Mitä jos en erota normaalin sponttaanisuuden ja maanisuuden rajaa? Se pelko saa minut käpertymään kuoreen.
Elämässä ei kuitenkaan voi välttyä hetkistä, jolloin on heittäydyttävä. Se elämässä pelottaakin: arvaamattomuus, ennustamattomuus. Siksi joskus tuntuukin, että masennus on turvapaikka. Masentuneena saan luvan paeta peiton alle elämän arvaamattomia tuulia.
Toisaalta sisälläni palaa halu ratsastaa laskevan auringon perässä kohti seikkailua. Mutta kun ei pysty niin ei pysty.
Otetaan vaikka esimerkkinä nettituttavuuden tekeminen ja sen kehittäminen vielä ihan live-ystävyydeksi. Pelkkä ajatuskin että heittäytyisin keskutelemaan tuntemattoman kanssa omana itsenäni(suomi24:ssä on turvassa nimimerkin takana) saati että tapaisin kasvotusten, saa sydämen hakkaamaan.
Kaksisuuntaista sairastavan isoveljeni "seikkailuja" seuranneena olen alkanut pelkäämään sponttaanisuutta. Mitä jos itse pimahdan ja alan liian estottomaksi? Mitä jos en erota normaalin sponttaanisuuden ja maanisuuden rajaa? Se pelko saa minut käpertymään kuoreen.
Elämässä ei kuitenkaan voi välttyä hetkistä, jolloin on heittäydyttävä. Se elämässä pelottaakin: arvaamattomuus, ennustamattomuus. Siksi joskus tuntuukin, että masennus on turvapaikka. Masentuneena saan luvan paeta peiton alle elämän arvaamattomia tuulia.
Toisaalta sisälläni palaa halu ratsastaa laskevan auringon perässä kohti seikkailua. Mutta kun ei pysty niin ei pysty.
Vastaukset 2
Vanhimmat
vaikeuttaa vastaamasta sensuroimalla sinulle?Hän ei kuitenkaan vastaa kysymyksiini sensuroinneista? Poikkeuksellinen valtaoikeus jollain,joka tarvitsisi varmaan myös apua?
kuin nyky-yhteiskunnassa oltaisiin pisteytetty tunteet ja vieläpä kategorisoitu ne sallittuihin ja ei-sallittuihin.
Mikään tunne ei mielestäni ole huono ja epätoivottava vaan jokaisesta tunteesta voi oppia. Ilman tunteiden kokemista ihminen ei kehity henkisesti.
Ihminen on oman historiansa summa ja jos kokemukset muista ihmisistä ovat olleet pääosin huonoja, niin on melko luonnollista tuntea pelkoa muita ihmisiä kohtaan.
Voin kuvitella, että miehille nämä ihmissuhteiden luomiset ovat vieläkin vaikeampia kuin naisille.
Kaikesta tasa-arvon kaipuusta huolimatta miehen odotetaan olevan se aktiivisempi osapuoli.
Vielä, jos on taipumus ei-narsistisesti syyllistää itseään kaikesta pahasta mitä on elämässään kohdannut, kynnys tehdä ylipäätään mitään ihmissuhteiden eteen kasvaa.
Jos keskitytään hyviin asioihin, niin kirjoitustaito on ensimmäinen edellytys tänä nettisuhteiden luomisaikakautena ja sinulta ei ainakaan tuota taitoa puutu.
Ajattelussasi on joitain ongelmakohtia, mutta ne on mahdollista purkaa.