Vanhanen "taas" yllättyi että Kontiola maksoi Kehittyvien maakuntien tuet, voi Matti parkaa. Taas oli tosi uskottava selitys.
Vanhanen yllätyi
Nimetön
5136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ei usko enää kukaan
kertaa pääministeri voi "yllättyä", ennenkuin hänet julistetaan naiviksi ja hölmöksi - oikeastaan sirkukseen kuuluvaksi pelleksi.
Pääse.
> Vanhanen "taas" yllättyi että Kontiola maksoi Kehittyvien maakuntien tuet, voi Matti parkaa. Taas oli tosi uskottava selitys.
On tuo mahdollista jos Vanhasen selän takana toimi itsenäinen junailijaporukka, joka ei tekemisistään esimiehelleen raportoinut. Kun Vanhanen itse on kiinni pääministerin töissään, niin hänellä tuskin on ollutkaan suuria voimia valvoa mitä alaisensa puoluetoimistossa tekevät.
Uskaltaisin jopa väittää, että Vanhaselle on luonteenomaista perusluottamus ihmisiin, hän luultavasti delegoi herkästi töitä ja vastuuta alaspäin eikä hän puutu valtuuksien ylityksiinkään silloin kun niitä paljastuu. Silloin syntyy tilanne, jossa riittävän härskit henkilöt uskaltavat toimia omin päin ilman sanktioiden pelkoa. Kysymys on samasta asiasta kuin Kallin sanoessa (suurin piirtein): "katson oikeudekseni jättää vaalirahoitukseni ilmoittamatta, koska teosta ei ole säädetty rangaistusta".
Sellainen kuva tästä on (ainakin vielä) jäänyt, että Vanhasen paita on säilynyt yllättävänkin puhtaana, mutta koko Kepu hänen takanaan on lahoamassa. Kun Vanhasen pääministerinpesti aikanaan loppuu, niin hänellä on edessään mittava työ oman puolueensa arvostuksen pelastamisessa. Suosittelen käteen otettavaksi suurta maalaistalon luutaa.
niin kuka enää kehtaa tulla takaisin Suomeen kun paljastuu että kepussa on täysi anarkia päällänsä, ei minkäänlaista johtamista