Olen lueskellut kirjoituksia tällä forkalla ja tunnistanut itseni niin monista kirjoituksista. Vuosi sitten elämäni luhistui ja uuvuin ja masennuin kaikkien hirvittävyyksien keskellä. Pitkän sairausloman aikana olen nukkunut varmaan puolet ajasta. Lääkityksenä Sepram 20mg. Olen saanut lääkkeestä todella hyvän avun, vaikka monilla täällä on siitä huonoja kokemuksia. Aluksi ei meinannut kestää sitä, että hikoilutti ja hiki haisi pahalle ja oksetti ja tuntui olo erittäin epätodelliselta ja vieraalta. Pienensin annosta omin luvin ja porrastin sitä pikku hiljaa ja se toimi. Nyt ei ole mitään sivuvaikutuksia vaan olo on pirteä ja aktiivinen ja unirytmi on hyvä. Aamulla on vähän vaikea nousta ylös, mutta sekin on vain mukava koska stressaantuneimmillani purin hampaita yhteen koko yön ja aamulla olin sydänkohtauksen partaalla valmiiksi jo jännityksestä ja stressistä. Tämä siis vaikka sain unilääkettä. Aluksi jouduinkin käyttämään mirtazapiinia yöllä, että sain pidettyä leuat erillään toisistaan, niin hassulta kuin se kuulostaakin.
Nyt on vuosi kulunut ja olen selvinnyt kaikesta. Olen saanut takaisin elämänhaluni ja löytänyt ilon myös siitä, että asteittaisen liikunnan lisäämisen avulla kroppani toimii ja siitä tulee jo hyvä olo. Paino on laskenut ja liikunta maistuu entistä paremmalta. Etsin koko ajan mielekkäämpiä liikuntamuotoja jotka tuovat iloa elämään. Vaikka minä olen yksin eikä ole ketään kuka minua tukisi vaikeina aikoina huomaan silti jo, että kesä tuoksuu ihanalle ja linnut laulavat. Elämän olosuhteet eivät ole paljon muuttuneet mutta ne eivät saa minua enää musertumaan, kuten vastoinkäymiset silloin kun on jo tarpeeksi uupunut valmiiksi. Itse arvostan hyvää lääkäri-potilassuhdetta ja lääkitystä jonka sain. Lääkitys tuntuu sopivalta ja oikealta itselleni. Lääkkeitä näköjään pitää vain ottaa aika pitkään ennen kuin niistä saa täyden hyödyn ja sivuvaikutukset vaimenevat. Lääkkeet ovat myös edullisia tällaisen köyhän ostaa.
Kokeilin alkuun myös mäkikuismapuristeita, mutta ne eivät toimineet odotetulla tavalla. Lääkärini kertoi, että ne rasittavat maksaa eikä niiden sivuvaikutuksia tunneta riittävästi. Huomasin ainakin sen, että mäkikuisma estää ainakin unilääkkeen vaikutuksen.
Tällä hetkellä olen tosi iloinen ja tunnen olon omaksi itsekseni. Toivon jaksamista ja uskoa tulevaan kaikille kohtalotovereilleni sekä Hyvää ja Kaunista Kesää! :))
Nyt on vuosi kulunut ja olen selvinnyt kaikesta. Olen saanut takaisin elämänhaluni ja löytänyt ilon myös siitä, että asteittaisen liikunnan lisäämisen avulla kroppani toimii ja siitä tulee jo hyvä olo. Paino on laskenut ja liikunta maistuu entistä paremmalta. Etsin koko ajan mielekkäämpiä liikuntamuotoja jotka tuovat iloa elämään. Vaikka minä olen yksin eikä ole ketään kuka minua tukisi vaikeina aikoina huomaan silti jo, että kesä tuoksuu ihanalle ja linnut laulavat. Elämän olosuhteet eivät ole paljon muuttuneet mutta ne eivät saa minua enää musertumaan, kuten vastoinkäymiset silloin kun on jo tarpeeksi uupunut valmiiksi. Itse arvostan hyvää lääkäri-potilassuhdetta ja lääkitystä jonka sain. Lääkitys tuntuu sopivalta ja oikealta itselleni. Lääkkeitä näköjään pitää vain ottaa aika pitkään ennen kuin niistä saa täyden hyödyn ja sivuvaikutukset vaimenevat. Lääkkeet ovat myös edullisia tällaisen köyhän ostaa.
Kokeilin alkuun myös mäkikuismapuristeita, mutta ne eivät toimineet odotetulla tavalla. Lääkärini kertoi, että ne rasittavat maksaa eikä niiden sivuvaikutuksia tunneta riittävästi. Huomasin ainakin sen, että mäkikuisma estää ainakin unilääkkeen vaikutuksen.
Tällä hetkellä olen tosi iloinen ja tunnen olon omaksi itsekseni. Toivon jaksamista ja uskoa tulevaan kaikille kohtalotovereilleni sekä Hyvää ja Kaunista Kesää! :))
Vastaukset 9
Vanhimmat
---kunhan ensin löytää sopivan yhdistelmän ja annoksen. Tähän voi mennä pitkä aika mikä turhauttaa. Omalla kohdalla lääkitys on ainakin vähentänyt jatkuvaa kuoleman ajattelua, nyt ajattelen enemmän elämää.
Vittu miten koomista luettavaa. :D Ihan niinkuin mikään lääke poistaisi aivoista mitään tiettyä ajattelutapaa.
ole hyvä!
Oletko jaksanut liikkua yhtään? Jos vain olet liikuntakykyinen etkä siis sidottu sänkyyn tms. niin olen todennut itse että liikkuminen panee vain ihmiseen eloa henkisestikin. Hyvä olo ja voimantunne, mikä liikunnasta tulee tekee on iso osa masennuksen hoidossa. Aivojen kemia muuttuu säännöllisen liikunnan ansiosta ja asiat loksahtavat mielessä oikeisiin suhteisiin liikuntasuorituksen aikana. Monesti ennen lenkkiä tai kuntouintia ajatukset olivat solmussa ja tuntuu että ei tästä mitään tule. Varttitunti väkinäistä liikehtimistä ja sitten endorfiinituotanto tekee loput ja alkaa liikkumista nauttia.
Totesin itselläni seuraavan: On hyvä valita liikuntamuoto, jossa ei voi ajatella samalla kun liikkuu ja jossa on rytmitetty hengitys. Näin uinnissa. Kun keskittyy puhaltamaan ja etenemään, aivot tyhjenevät myös negatiivisesta kun ei voi yhtä aikaa miettiä liikkeiden ja hengitystekniikan kanssa päivän murheita. On suuri vapautus olla tunti päivässä täysin tyhjin aivoin. Ajatusten sävy on muuttunut hieman erilaiseksi kun huomaa että kroppa elää ja veri virtaa päässä.
Älä tyrkytä vittuasi, mielisairas akka!
Itsekin syön 50mg Sertralin orion lääkettä. Toivon, että voin pian lopettaa sen. Vielä ei kuitenkaan tunnu olevan aika. On tuo lääke ainakin jonkin verran auttanut, ainakin virkeämmäksi hieman tehnyt. Ite en oo liikuntaa vielä saanu kunnolla alkuun, mutta uskon et säännöllinen liikunta varmaan auttaa masennnukseen ja jatkossa voisi ehkäistä sitä. Tuo miten kerroit et liikunnassa negatiiviset ajatukset unohtuu ja muutenkin veri alkaa virtaamaan, sillä on varmasti merkitystä. Jos koko ajan mieli velloo vatvoen omaa kurjuutta ja murheita, niin syvemmälle siinä uppoo.
Itekin oon välillä ollu niin jumissa, hartiat ja niska varsinkin. Mä yhä narskuttelen ja puren hampaita unessa. Siihen on kyllä vähän auttanut hammassuoja, joka on hammaslääkärin kautta teetetty juuri tähän vaivaan. Haluisin kyllä eroon tuosta bruksaamisesta. Onko se kovin yleistä juuri masennuspotilailla? Ja liikuntaa siis tähän kehon jumitukseen on kyllä tarpeellinen. Mulla on myös koira, jonka kaa ulkoilla. Lemmikki on kyllä Jumalan lahja niin sanotusti :)
Joo kannattaa syödä lääkettä lääkärin suosittelema aika, että siitä saa täyden hyödyn. Oma oloni on niin hyvä, että mielelläni heittäisin lääkkeet pois, mutta lääkäri kehotti syömään ainakin 3kk, johon sisältyy asteittainen vähentäminen.
Tuo hampaiden pureminen on kai stressistä johtuvaa, kun ei voi unessakaan hellittää. Etkö saisi siihen rauhoittavaa tai tuota mirtatsapiinia, joka kyllä veltostuttaa ihmisen täysin leukoja myöten. =))
Jos olet jumissa, niin sinulle auttaisi Pilates-venytykset, joilla sain oman selkäni kuntoutettua ja niska-ja hartiajännityskivut ovat muisto vain. Ihana on että koira ulkoiluttaa sinua =)))
Pienikin liikkuminen auttaa näkemään ainakin sen, että on elämää oman pään ulkopuolella ja tuntee iloa siitä, että pystyy liikkumaan, on molemmat jalat eikä niin pahasti sairas, ettei voisi nauttia tästä elämästä edes osin. Aineenvaihdunta toimii pikkuhiljaa ja enforfiini aivoissa tuottaa mielihyvää. Ihminen on luotu liikkuvaksi. Itse aloitin puolen tunnin reippaalla kävelyllä useasti viikossa että syke nousi, siitä lisäsin niin että kävelylenkki kestää vähintään tunnin. Kyllä se mieliala väkisinkin nousee, vaikka olisi kuinka synkät ajatukset. Ainakin asiat näkyvät enemmän oikeissa suhteissa.
Kaikkea hyvää ja pikaista toipumista! Anna itsellesi aikaa!
Kiitos kirjoituksestasi. Oli todella rohkaisevaa luettavaa. Jouduin itse saman uupumisen kokemaan ja romahdin lopulta täysin (itsemurha-ajatukset/paniikkikohtaukset jne.). Ensimmäistä kertaa jouduin aloittamaan masennuslääkkeet (efexor), mutta tilani oli sellainen, että en epäröinyt hetkeäkään. Oli tajuttava, että kova stressitaso oli aivoni kemiat sekoittanut niin pahasti, että muuta ei ollut tehtävissä, kun lääkkeet minulle määrättiin. Tosin samalla terapian aloittaminen oli erittäin hyvä juttu sekin. Ensimmäisen kuukauden vain nukuin. Vielä en ole kovin aktiivisita liikuntaa uskaltanut aloittaa, vaikka muutama kk jo toipumista takana. Lukeminenkin oli aluksi todella vaikeaa, mutta nyt pikku hiljaa alan saada voimia siihen. Kirjoittaminenkin sujuu ilman liiallista väsymistä.
Nyt on alkanut hikoiluttamaan omituisesti ja olen alkanut miettiä lääkkeiden sivuvaikutuksia ja yrittänyt saada selvää netin avulla. Mutta kun luin kirjoituksesi, tajusin, että olen oikealla tiellä. Oloni on on tullut huomattavasti aktiivisemmaksi ja iloisemmaksi. Olen melkeinpä pelästynyt, että voinko näin pian tulla terveemmäksi. Vieläkin yritän pitää kiinni siitä, että teen vain yhden asian päivässä, jotta en päästäisi itseäni liiaksi väsymään. Tällä viikolla on jo ollut useampia päiviä etten tarvitse edes päiväunia. Voimautuminen on ollut ihana tunne niin totaalisen loppuunpalamisen jälkeen. Ilman lääkkeitä en varmasti olisi edistynyt toipumisessa näin hyvin. Vielä on edessä terapiaa ja lääkkeitä. Samalla yritän pikku hiljaa aloittaa liikunnan, koska tiedän siitä olevan apua. Säikähdin vain kk sitten, kun aivan liian aikaisin yritin uimahallille ja treenin jälkeen en ollut varma selviydynkö kotiin asti ilman sairaalahoitoa, niin puhki olin. Koko kroppani tärisi. Mutta nyt tuntuu siltä, että asteittain voisin jotakin pientä tehdä. Jos luet näitä viestejä, olisinkin halunnut kysyä sinulta kuinka kauan sinulla meni, että jaksoit aloittaa kunnon liikkumisen ilman että se väsytti liikaa ja siitä oli apua.
Luen näitä palstoja usein. Minäkin otin minkä avun tahansa vastaan, harkitsin jopa sairaalaan pyrkimistä, olin täysin romahtanut. Lääke suorastaan pelasti. Mirtatsapiini piti unessa puoli vuorokautta aluksi, mikä oli helpotus ja auttoi paranemisen alkuun. Sitten jätin sen pois, kun muu lääkitys alkoi toimia.
Tuo hikoilu oli tosi kamalaa, alusvaatteet olivat hetkessä puserrettavan märkiä varsinkin lämpimällä ilmalla tai jos vähänkin liikkui. Samoin hiki haisi ammoniakille. Lääkäri kertoi, että molemmat johtuvat siitä, että lääkitys laittaa vauhtia myös hikirauhasten toimintaan ja pukkaa ulos kaikenlaista kuonaa ja suoloja. En ollut jaksanut liikkua lainkaan puoleen vuoteen eikä aineenvaihduntani siis juurikaan toiminut. Lääke piristi niin, että saatoin liikkua jo hieman ja alkaa hikoilunkin. Aloitin tosi varovasti kävelemällä lyhyitä lenkkejä puoli vuotta romahduksen jälkeen. Sitä ennen vain nukuin ja yritin vain tehdä oloni siedettäväksi ehkä jaksanut liikkua. Ja tunsin ihan viikossa piristyväni kun olin jaksanut lenkille.
Hikoilu kesti ehkä kolmisen viikkoa ja nyt se on täysin normalisoitunut. Hikoilen kyllä paljon mutta vain kovan liikuntasuorituksen aikana.
Itse neuvosin sinua kuuntelemaan omaa kehoasi ja mieltäsi ja mitoittamaan liikunnan sen mukaan. Pieni kävelylenkkikin virkistää ja sitä voi hiljalleen pidentääkin. Tärkeää on, että teet pikku harjoituksen säännöllisesti että kroppa tottuu. Sain itse liikkumisen niin hyvin alkuun, että nyt en voi elää kahta päivää ilman jotakin fyysistä rasitusta. Olen jopa käynyt aamulenkillä tai aamu-uinnilla (tai vesijuoksemassa), mitä voidaan pitää kohdallani extremenä. :))) Näin kovaa liikuntaa olen harjoittanut pari kuukautta ja vähintään kolme kertaa viikossa. Ensimmäinen uintikerta tärisytti minuakin kaksi päivää. =))) Toivottavasti sinäkin kuntoudut nopeasti niin, että kaikki asiat alkavat kääntyä hyväksi tai ainakin asioihin löytyy ratkaisujakin. Minusta on tärkeätä muistaa yksi asia: Anna armoa itsellesi äläkä vaadi itseltäsi mahdottomia!
On kiva kuulla muiden kokemuksia ja mielellään jaan omiakin. Nautitaan kesästä jos suinkin voidaan! Onni yksillä - kesä kaikilla. :))