Paloista kertyy kokonainen maisema.

Tarkkailen luontoa kulkiessani, katson muutoksia ikkuna näkymässäni ja kuuntelen elämän ääniä.

Lapsuudessa oli paljon heinäsirkkoja.
Silloin kaikilla pientareilla kukkivat apilat ja päivänkakkarat.
Tervakko, eli tervakukka ei lapsuusmaisemissani esiintynyt villinä, tienvarsia komistamassa, kuten täällä nyky maisemassani.

Heinäsirkkoja näkyy harvoin. Sirkkojen siritystä kaipaan, lienee omakin kuuloni heikentynyt ja korkeita ääniä kuuloni ei enää erota. Määrätty asteikko luonnon äänistä jää kokematta.

Polkuni varrella totesin eilen useiden kukkien olevan kauneimmillaan.
Tervakko ja Kurjenpolvi kilpailevat värikkyydellään. Voikukka kilpailee keltaisten harakankukkien kanssa perhosista, joita niitäkin on ilmaantunut maisemaan hyvin vähän.

Metsä orvokit, ahomansikat ja puolukat kukkivat rinteessä rinta rinnan nauttien auringosta. Kuivuudesta kärsivät kaikki kasvit, sen huomaa kukkien pienuudesta ja varren vähäisyydestä.

Pihlajakin on kiirehtinyt avaamaan kukkansa ja tuomen makea tuoksu on vaihtunut vahvemman kukan tuoksuun. Kielot ovat vallanneet notkelmat vahvoilla lehdistöillään joiden keskeltä herkät kukinnot nousevat päivä päivältä. Tuoksu niiden lähistöllä on huumaava, varon tallaamasta ja taittamasta, paikoillaan nekin kukkivat kauneimmin.

Puistossa monet harvinaisemmatkin lajit ovat täydessä kukassa. Isot, lehtevät puut antavat varjoaisan paikan istahtaa ihailemaan vehreyttä ja värejä.

Pieni pala isänmaamme kamaraa tarjoaa kaikille aisteille nautinnon. Kuinka Sinun maisemasi kukkii tänään?
3285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eilisiltana vaimoni kanssa panimme merkille, että paitsi voikukat (lempikukkani), myös suopursut, metsätähdet, jopa mesimarjat yrittivät avautua.

Lentäviä hyönteisiä on näkynyt vähän. Yksi kaaliperhonen, siinä kaikki. Jotenkin on enteellistä hiljaisuutta luonnossa. Yksinäinen kuovi, muutama sepelkyyhky ja yksi, vain yksi varpunen. Ei tämä hyvältä näytä.

Mitä tutkijat sanovatkaan, joka hetki useita lajeja kuolee sukupuuttoon.

Äänestä
  • Kirsikka-, luumu-ja omenapuut kukkivat tänäkin kesänä runsaasti, mutta pölyttäjiä oli vähän liikkeellä. Ainakin kimalaiset ovat kadonneet , mökin ulkohuussin katossa ei ole enää edes ampiaispesää, jota voisi inhota. Nyt mehiläisviljelijät myyvät yhdyskuntia hedelmän- ja marjanviljelijöille.
    Minun lempikukkani oli lapsena kissankäpälä, mutta niitä näkee kovin harvoin. Kuivan, hiekkaisen hautausmaan liepeillä niitä löytyi.

    Äänestä

Usko tai älä kaupungissakin on kedon kukkia. Koska Turku on vanhaa asutusaluetta, täältä löytyy ns arkeofyyttejä, jotka kertovat rautakautisesta asutuksesta alueella. Tässä linkki asiasta kiinnostuneille: http://www.arkeo.net/kasvisivut/janonapila.htm

Kotoani on 2 ,5 km kauppatorille, eli kaupungin sydämeen, mutta kävelymatkan päässä kodistani kasvaa paljon kevätesikkoja, jotka ovat jo kukkimisensa lopettaneet. Kun kaupunki on perannut lähiseutua, niin kedon kukkaset ovat päässeet taas kasvamaan. Sievä nuokkuhelmikkäheinä, kissantassut ja mäkitervakko ilahduttavat luonnon tarkkailijaa. Nyt kukkivat kurjenpolvet, myöhemmin kurjenkellot. Pehmeän karvainen jänönapila kuuluu noihin muinaisiin lääkekasveihin, joka on joskus ilm. laivojen mukana kulkeutunut tänne. se ei olekaan levinnyt koko maahan.

Nyt vanhana luonto on tullut aina vaan tärkeämmäksi ja sen tarkkailu. Siitä saa voimaa, varsinkin pimeän talven jälkeen. Johtuukohan se siitä, että kun maasta minä olen tullut niin maahan tunnen jo nyt kuuluvani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyhmyyttäni minäkin kirjoitti:

Tarkkailen luontoa kulkiessani, katson muutoksia ikkuna näkymässäni ja kuuntelen elämän ääniä.

Lapsuudessa oli paljon heinäsirkkoja.
Silloin kaikilla pientareilla kukkivat apilat ja päivänkakkarat.
Tervakko, eli tervakukka ei lapsuusmaisemissani esiintynyt villinä, tienvarsia komistamassa, kuten täällä nyky maisemassani.

Heinäsirkkoja näkyy harvoin. Sirkkojen siritystä kaipaan, lienee omakin kuuloni heikentynyt ja korkeita ääniä kuuloni ei enää erota. Määrätty asteikko luonnon äänistä jää kokematta.

Polkuni varrella totesin eilen useiden kukkien olevan kauneimmillaan.
Tervakko ja Kurjenpolvi kilpailevat värikkyydellään. Voikukka kilpailee keltaisten harakankukkien kanssa perhosista, joita niitäkin on ilmaantunut maisemaan hyvin vähän.

Metsä orvokit, ahomansikat ja puolukat kukkivat rinteessä rinta rinnan nauttien auringosta. Kuivuudesta kärsivät kaikki kasvit, sen huomaa kukkien pienuudesta ja varren vähäisyydestä.

Pihlajakin on kiirehtinyt avaamaan kukkansa ja tuomen makea tuoksu on vaihtunut vahvemman kukan tuoksuun. Kielot ovat vallanneet notkelmat vahvoilla lehdistöillään joiden keskeltä herkät kukinnot nousevat päivä päivältä. Tuoksu niiden lähistöllä on huumaava, varon tallaamasta ja taittamasta, paikoillaan nekin kukkivat kauneimmin.

Puistossa monet harvinaisemmatkin lajit ovat täydessä kukassa. Isot, lehtevät puut antavat varjoaisan paikan istahtaa ihailemaan vehreyttä ja värejä.

Pieni pala isänmaamme kamaraa tarjoaa kaikille aisteille nautinnon. Kuinka Sinun maisemasi kukkii tänään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu