sitä rehellisyyttään sekä avoimmuuttaan ja avaa vaalirahoituksiaan koko kansalle?
Ihan vain noin niinku esimerkin vuoksi, miten pitää toimia.
Huutavat vaan pää punaisena muiden rahoituksista, eritoten keskustan.
Pankaahan omat laput pöytään ensin, niin silloinhan muidenkin on ne esitettävä!
Epäilen vain, ettei kantti kestä.
Joten silloin tuvat tukkoon, ja keskittyykää toteuttamaan vaaleissa antamianne lupauksia.
Kyllä oppositiolla on muukin tehtävä kun ajojahtien järjestäminen.
vaan eipä demarit hallituksessa ollessakaan tehnyt mitään muuta kuin alisti kansa ja koplas virkapaikkoja.
Joten paperit esiin, jos niissä ei kerran ole mitään salattavaa!
Jos ei näyttöjä ala rehellisyydestä tulla, niin demarithan ne vasta kieroja ovat.
Silloin on salattavaa joten löpinät ovat vain lähinnä demareille ominaista muiden mustamaalaamista ja omien sotkujen peittelyä.
Arkistot auki, niin katsotaan, kuka on rehellisin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.