Minä aina joudun samoihin synteihin, eikä niitä kehtaa aina samalle rippi-isälle tunnustaa. Eikö minulla ole pyhää henkeä, kun en saa tarpeeksi voimia vastustaa näitä syntejä. Riittääkö yleensä että on saanut synnit anteeksi ?. Kun tuntuis ettei ole yhtään hyvää hedelmää minulla kuiteskaan? Minä olen pelkkä paska. Mitä pitäs tehdä?
olenko vielä uskomassa?
Lassi
14749
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
...voima on heikoissa väkevä. Ole vapaa epäilyksiltäsi ja usko syntisi anteeksi niin monesti kuin syntiin joudut. Ei täällä kukaan varmasti tunne olevansa onnistunut uskonelämässä.
Ei Lassi ole ainoa, ja pääosin jutusteluni on juuri tällaistenkin asiain tähden ettei tulisi vääriä tuomioita joitten kautta uskonsisaret ja veljet joutuu kärsimään vahinkoa.
Älkäämme kaivako kuoppaa toisillemme.
Hyvä se paavalin on sanoa että miksette anna itseänne rusikoida, nytkin rusikka kulkee pitkinpoikin, ja tietysti joka syytön on se voi nauraakkin.
Välitä, mutta mene vain rippiissäsi luo ja kerro asia niin usein kuin on tarpeen,ei se siitä vähene eikä kulu.
Meinaan rippisisäsikään ,armo ei kuitenkaan.
Juuri tuollaiset ajatukset ovat oikeastaan elävän uskon merkki: Oma kelvottomuus, hedelmien puute...-epäilyksetkin, että olenkohan edes oikein uskomassa. Juuri tuollaisena saat uskoa. Jos sinun sydämestäsi löytyisi sinapin siemenen verran (todella pieni siemen) uskoa, voisit siirtää vuoria. Ei Jumala vaadi paljon uskoa. Usko, Lassi, turvallisella mielellä, Jumalan voimiin luottaen.
Meillä jokaisella on niitä helmasyntejä. Ahkeroi tehdä niistäkin parannusta, ja usko kaikki synnit anteeksi, näin sinä säilyt oikealla tiellä, joka vie kulkijansa perille Kunnian rannalle.
Syntiä ei ole olemassa. Se on ihmisten päässä.
Etkö voi ajatella omilla aivoillasi: tuntuuko tämä väärältä, jos ei, jatka sen tekemistä. Jos tuntuu, älä tee enää.
Ei ole oikeaa tai väärää, on vain hyviä ja pahoja asioita.
Voi kun se olisikin noin helppoa.
Tuota se oli silloin kun oli epäuskoinen. Oli niin helppo päättää itse oman arvomaailmansa mukaan, mikä on oikein ja mikä väärin. Sitten et vaan tehnyt sitä, mikä oli väärin.
Mutta uskovaisena... Kun on kiusauksia. Kun sielunvihollinen sokaisee välillä silmät. Kun oma liha vetää turmelukseen. Epäuskoisena en tehnyt asioita, jotka koin vääriksi. Uskovaisena olen joutunut huomaamaan oman kelvottomuuteni kilvoittelussa, kun olen huomannut langenneeni - joskus uudelleen ja uudelleen - tekoihin ja sanoihin, joita en pidä sopivina.
Onneksi on armoalttari, jonka ääreen on aina saanut käydä pesemään pois tahrat pölyisistä matkavaatteista.
Jos keskität huomiosi ja energiasi siihen mitä Pyhä Henki neuvoo sinua tekemään, siis hyviä asioita, niin Jeesus automaattisesti huolehtii niistä huonoista. Hänen tehtävänsä on juuri vapauttaa niistä. Mutta jos omin voimin yrittää taistella syntiä vastaan niin silloin on heikoilla koska kaikki voima menee siihen kamppailuun ja vieläpä turhaan. Ihminen ei voi päästä eroon synnistä omin voimin. Ei saa unohtaa että Jeesus ELÄÄ ja on koko ajan läsnä auttamassa.
On kysymys siitä annatko Hänen määrätä vai määräätkö itse. Luottamus Häneen kasvaa kun annat Hänelle enemmän ja enemmän valtaa päätöksissäsi ja huomaat että Hänen ratkaisunsa ovat aina oikeita. Ja hyvä on asia on tuo armoalttari. Aina saa aloittaa alusta.
..niin se menee.
Onhan se niinkin. Mutta kyllä siitä huolimatta huomaa, esim. että tulee sanottua toiselle pahasti, ihan vaan huomaamattaan. Sitten tajuaa vasta jo toimittuaan, että "vanha osa" sai taas vallan.
Epäuskoisena ei myös ollut ikään kuin varaa virheisiin, kun ei ollut armoakaan. Ei silti tarkoita sitä, että synti olisi nytkään luvallista.
Ei parannuksen armon saaminen minusta inhimillistä osaa poistanut eikä ihmisen taipuvaisuutta syntiin. Tietysti silloin kun on saanut synnit anteeksi ja omatunto on täysin puhdas, on hyvä olla ja kiusaukset ja lankeamiset tuntuvat kaukaisilta....
Siinä se on, ettei ehdointahdoin syntiä tee, vaan uskosta tulee voima taistella syntiä vastaan. Ottahan se aatami erävoittoja, eikä siitä voi päästä eroon. Hallitsemaan sitä ei saa päästää.
Kumpi mieltä hallitsee on ratkaisevaa.
saa aina synnit anteeksi...
Aina vain lankean, ja sitten sängyn alla rukoilen, että Jumala ei heittäisi minua kadotukseen näiden syntieni takia. Toisinaan saan voiman synnin rippi-isälle joten kuten nimeltä tunnustettua, mutta en tietenkään koko laajuudeltaan.
olet varmasti uskomassa. Yritä jaksaa ahkeroida ja laittaa synti pois, vaikka se olisikin aina se sama helmasynti (ei 70 vaan 70x70..). Sillä meillä on jokaisella omat heikkoutemme. Onneksi sinulla on joku, jolle voit puhua asiasi. Hän ymmärtää sinua.
Sielunvihollinen saarnaa, että älä tuosta enää tee parannusta, lankeat siihen uudelleen ja uudelleen. Sitten voi käydä niin, että hyväksyykin pikkuhiljaa tuon synnin omana heikkoutenaan ja muokkaa uskon totuuden mieleisekseen. Silloin on vaarassa, että raja alkaa hämärtyä muissakin asioissa. opettana ei olekaan elävä henki vaan maailman henki.
Voimia kilvoitteluun ja synnin hylkäämiseen. Muista, miten suuresta lahjasta uskomisessa lopulta onkaan kysymys. Kaikki muu sen rinnalla on vähäpätöistä.
Kiusauksia olen jopa minä tuonut teille, vaikken minä mutta ne jotka kovakorvaisuutensa ja uppiniskaisuutensa selittävät olevan minulla.
Mutta usko sinä vai Jumalaan ja jätä nahisetlut meille jotka sen osaamme