Milloin ilmoitus raskaudesta

työnantajalle?

Minulla on menossa viikko 8 omassa raskaudessani. Milloin työnantajalle pitää viimeistään ilmoittaa raskaudesta ja äitiyslomalle jäännistä? Minulla on sattumoisin kehityskeskustelu parin viikon päästä ja en ole ajatellut sanallakaan vielä mainita raskaudestani, onhan se vasta melko varhaisessa vaiheessa ja keskenmenon riski on hyvinkin olemassa.

Olen ajatellut kertoa raskaudesta vasta lomieni jälkeen elokuun lopulla. Siinä vaiheessa pomo saa tietysti selville, että olen jättänyt kertomatta raskaudestani kehityskeskustelussa. Tiedän varmuudella, että tässä työpaikassa minua alettaisiin syrjiä työtehtävien suhteen, kurssit peruttaisiin ja palkkakehitys tyssäisi siihen paikkaan. Nyt jos koskaan talossa on nimittäin käynnissä palkkojen tarkastus ja minulla olisi työtehtävien suhteen mahdollisuus saada lisää liksaa kahden miespuolisen kollegani tavoin.

Milloin olette itse ilmoittaneet ja onko ollut outoa reagointia esimiehen suunnalta?

5

3027

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jadelles

      sun ei tartte kertoa et oot raskaana. Kuin vasta sitten kun ilmoitat et jäät äitiyslomalle ja lain mukaan sun tarttee ilmoittaa työnantajalle 2 kk ennen kuin jäät. Esim jos meinaat jäädä vaikka 10 pvää ennen laskettua aikaa lisäät siihen 2kk.

      Sun tilanteessas en kertois, koska tosissaan se keskenmenon riski on todella suuri vielä ja onhan se raskauskin aika yksityinen asia (niin ainakin itse koen). Ja jos pomo alkaa sitten kun kerrot raskaudesta vetoamaan et miks et keharissa kertonut voit todeta et oli niin aikaisessa vaiheessa vielä että et halunnut tuoda asiaa julki. Jos pomosi on tarpeeksi fiksu osaa antaa asian olla. Onnellista odotusta.
      T. 23 5

    • enkä ees ajatellu keskenmenoja

      jos sellanen ois tullu se ois tullu, mutta se sapettaa että kahden päivän sisällä sai koko työpaikka tietää, työt meni siihen että olen nyt tuuraaja ja eipä ole soiteltu enää sieltä...et työt väheni, ja työkuva muuttu kun kerroin 9 viikolla. sekin oli pakko kun työantaja alkoi udella niin lujaa miksi selästä sairaslomalle yhtäkkiä, kun 4 edellistä työviikkoa meni aivan moitteetta, luulin että tajuaa sekin sen että on yksityisasia, ei ei...oli pakko työpaikan muille mennä juoruamaan.... :( meni työinnostus koko paikkaan!

    • kun siun

      Tekstistä haisoo rahan ahneus...lissöö liksoo mahollisuus saaha plaa plaa plaa oot vissihin etelästä joilla ei muut mieles oo ku raha vain mua etoo et raskaana olles ajatellahan vain sit rahhaa eikä esmes sitä mitä sisällä on.

      sulhan ois kuule heleppo haastaa oikeuteen jos tuollast alkas tapahtua työpaikalla, ja jos alakais et kyl sen työpaikan arvonen ees oo.

      • kinuskimarja

        tuo tainu olla rahan ahneutta..


      • jadelles

        ..tekstistä haisee kateus...

        Raskaudesta ei kenelläkään ole oikeutta rankaista, ei kenelläkään ja niinhän tuo työnantaja tekee jos yp menee raskaudestaan kertomaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      744
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe