PS:n Horiskot

Persujen politiikantekoyrityksissä on jotakin samaa kuin Sulo Vileenin - kun sai niin halavalla- ...

Järvenpäässä kokousti tuhansien turhuuteen tuhlattujen eurojen muka parhaan aivoriihen työn tuloksia ruotimassa lukuisa joukko nyökkyjä. Nyökkyjen todelliset vaikuttamismahdollisuudet Perussuomalaisten politiikan teon laatuun ja suuntaan ovat samaa luokkaa kuin jos Suomi voittaisi jalkapallon maailmanmestaruuden.

Tosiasiassa kaikki poliittiset päätökset linjanvetoineen tehdään S&S vetoisen epäpyhiin arvoihin voimakkaasti nojautuvan kolminaisuuden sisäpiirin ytimessä.

Omat kryytinsä soppaan antanevat tulevan puoluesihteerin taustajoukoissa luultavimmin vain epätoivon vimmalla vallankahvassa roikkuvat tekouskovaiset,joiden maallisen mammonan palvonta ylittänee Skientologien suurimmat unelmatkin.

Että nuorempi väki asian ymmärtäisi,verrataan edesottamuksia julkisuudesta tutun näyttelijä Tom Cruisen,joka on nykyisin skientologian kannattaja " meill on rahhoo,millään muull ei oo vällii"- hurlumheihenkisyydestä.

No,tätä kokonaisuutta lienee jo sinäälläänsä vaikeata markkinoida suurelle yleisölle,siis äänestäjäkunnalle uskottavaan ja kestävään politiikantekoon kykenevänä vaihtoehtoisena puolueena.

Ei se niin helppoa ole. Saadaksemme asiat täysin sekaisin lisätään keitokseen vielä maanisia piirteitä saavuttava henkilökultti liki riittiä muistuttavine palvontamenoineen.

Äänestäjäkunnan luottamusta tuskin lisännee se tosiseikka, että johtajan puheet,julkilausumat ja
ilmeisesti kaikki muu yhteiskunnallisesti vakaviin asioihin liittyvä julkaistava materiaali ostetaan valmiina Demujen leiristä.

Toisaalta, poliittista palkkiovirkaa odotellessa onkin kaikinpuolin kätevää toimia Demujen apupuolueena ja vielä viime viikolla ilmeisen korkealta johdettuna likaisen työn tekijäosastona.

Mitä tästä opimme?

Hyss..Itsenäinen ajattelu Persuissa on syväpuukotuksen uhalla täysin kiellettyä...Ihanan Dorkaa
4199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

PS:a kaipailet,ja olet kiinnostunut,kun noita samoja litanioita tänne kirjoittelet.

Äänestä
  • Putkonen kirjoittaa puheet,Soini opastaa pätevien henkilöiden junttauskaadoissa.
    Pelkät kymmenen pistettä ja papukaijamerkki ei riittäne palkinnoksi???

    Äänestä

En ymmärrä näitä räväkkyyden vaatijoita. Samaa mieltä ei saa olla mistään, aina eri mieltä ja näyttävästi räyhäten. Muussa tapauksessa olet nyökky. Jos erehdyt olemaan Timo Soinin kanssa samaa mieltä, olet varmasti väärässä ja nyökky.
Jos kannatat yhdessä laadittua kunnallisvaaliohjelmaa, mihin Järvenpäässä tehtiin puolueen jäsenten esityksistä lukuisia, siis LUKUISIA MUUTOKSIA. Sana lukuinen tarkoittaa
useita, monia, monia, paljon, paljon; mitenkähän asia pitää ilmaista, jotta nämä riidan ja eripuran vaatijat sen ymmärtäisivät.
Muutokset tehtiin yhteisymmärryksessä, eikä kunnallisvaaliohjelma tästä syystä ole vielä
julkaisukelpoinen. Jonkin ajan kuluessa se julkaistaan, kunhan painokoneet tekevät työnsä.

Kunnallisvaaliohjelmaan pystyi jokainen läsnäolija vaikuttamaan omilla ehdotuksillaan, joita, yllätys yllätys, ei jyrätty puoluejohdon
toimesta, vaan kaikki ehdotukset otettiin kiitollisuudella ja täydellä ymmärryksellä vastaan.

Järvenpäässä puolueaktiivit tekivät perussuomalaista yhteistyötä, sellaista, jota tulevat valtuutetut tekevät uusissa valtuustoissa
vieden perussuomalaista sanomaa tehden yhteistyötä muiden puolueiden valtuutettujen kanssa.

Rähinäremmin kantajat eivät kuvasta perussuomalaisuutta. Kunnallispolitiikka toimii eri perustein ja eri lähtökohdista kuin valtiollinen politiikka. Kunnallispolitiikassa ei saa olla oppositiossa, sillä kunnanvaltuutettu hoitaa kuntalaisten asiaa siihen valtuutettuna - rakkikoiraksi ei valtuutettu saa ryhtyä.

Äänestä
  • mitään mieltä? Ei aianakaan näkynyt mitään viitteistä siitä mediassa. Saitte oikein porukalla viilata pilkkua? Ihanaa. Timpan on valta, rahat ja puolue, teille jäi pilkut. Tosi jännää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huutaa tyhjää kirjoitti:

Persujen politiikantekoyrityksissä on jotakin samaa kuin Sulo Vileenin - kun sai niin halavalla- ...

Järvenpäässä kokousti tuhansien turhuuteen tuhlattujen eurojen muka parhaan aivoriihen työn tuloksia ruotimassa lukuisa joukko nyökkyjä. Nyökkyjen todelliset vaikuttamismahdollisuudet Perussuomalaisten politiikan teon laatuun ja suuntaan ovat samaa luokkaa kuin jos Suomi voittaisi jalkapallon maailmanmestaruuden.

Tosiasiassa kaikki poliittiset päätökset linjanvetoineen tehdään S&S vetoisen epäpyhiin arvoihin voimakkaasti nojautuvan kolminaisuuden sisäpiirin ytimessä.

Omat kryytinsä soppaan antanevat tulevan puoluesihteerin taustajoukoissa luultavimmin vain epätoivon vimmalla vallankahvassa roikkuvat tekouskovaiset,joiden maallisen mammonan palvonta ylittänee Skientologien suurimmat unelmatkin.

Että nuorempi väki asian ymmärtäisi,verrataan edesottamuksia julkisuudesta tutun näyttelijä Tom Cruisen,joka on nykyisin skientologian kannattaja " meill on rahhoo,millään muull ei oo vällii"- hurlumheihenkisyydestä.

No,tätä kokonaisuutta lienee jo sinäälläänsä vaikeata markkinoida suurelle yleisölle,siis äänestäjäkunnalle uskottavaan ja kestävään politiikantekoon kykenevänä vaihtoehtoisena puolueena.

Ei se niin helppoa ole. Saadaksemme asiat täysin sekaisin lisätään keitokseen vielä maanisia piirteitä saavuttava henkilökultti liki riittiä muistuttavine palvontamenoineen.

Äänestäjäkunnan luottamusta tuskin lisännee se tosiseikka, että johtajan puheet,julkilausumat ja
ilmeisesti kaikki muu yhteiskunnallisesti vakaviin asioihin liittyvä julkaistava materiaali ostetaan valmiina Demujen leiristä.

Toisaalta, poliittista palkkiovirkaa odotellessa onkin kaikinpuolin kätevää toimia Demujen apupuolueena ja vielä viime viikolla ilmeisen korkealta johdettuna likaisen työn tekijäosastona.

Mitä tästä opimme?

Hyss..Itsenäinen ajattelu Persuissa on syväpuukotuksen uhalla täysin kiellettyä...Ihanan Dorkaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu