Punkin puremako?

petruska-

Ajelin perjantaina nurmikkoa ja kiertelin joitakin koivuja, joista päälleni putosi monta kirvaa. Nypin iltapäivän aikana arviolta 10 kirvaa iholtani ja illalla huomasin käsivarressani hauiksen kohdalla punaisen patin, joka oli hieman kipeä. Lauantaina patin ympärille levisi n. 7,5cm halkaisijaltaan oleva punoitus, eikä siis ihottumaa. Sunnuntain aikana punoitus laski ja jäljelle jäi vain patti, joka nytkin on. Patti on punainen ja melko kova, muttei enää kivulias.

Voiko tuo olla ollut punkin pisto? En nähnyt perjantaina enkä lauantaina minkäänlaista jälkeä punkista tai sen puremasta eli ihossa ei siis ollut mitään reikää. Punkki ei siis olisi voinut olla ihossa edes kovin kauaa, mutta mistä ihmeestä tuollainen paise voi syntyä? Voiko kirva aiheuttaa tuollaisen vai mikä voisi olla syypää?

6

2805

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eiei

      ei luultavasti punkki.usein mäkäräinen ja sääski
      aiheuttavat juuri samanlaisen näyn iholle

    • Punkit voivat nimittäin toimia spirokeetan vektorina. Spirokeetta on nimeltään Borrelia burgdorferi ja se aiheuttaa migroivan ,vaeltavan punoituksen leviämisen ihossa punkin piston kohdalta. Aika punki puremasta punotukseen on noin 9 vrk, muta vaihtelee 1- 18 vrk. Punotus alkaa lisääntyvänä ja leviää viikkojen ja kuukausien aikana. diametri voi kehittyä 50 cm asti. Tämä hoidetaan penisilliinillä tai doksisykliinillä. Mikään paikallinen ihohoito ei tepsi. Antibioottikuuri on tukeva ja 10 päivää.
      Älä vähättele asiaa, vaan käy pian lääkärillä.

      Hankala on myös sellainen punkki, joka kantaa erästä Flavovirusta. Se aiheuttaa IgM vasta-aineita 1-3 viikkoa sairastumisen alusta. Sitä vastan voi ROKOTTAA Tauti mikä myöhemmin voi kehittyä on nimeltään TBE (Tick born encefalitis) Se on ikävä tauti, mutta sitä vastaan voi saada elinikäisen immuniteetinkin.

      Toivotaan, että sinun punkkisi ei kantanut spirokeetta eikä flavovirusta.

      • PUNKEISTA ( Ixodoidea)
        Punkit ovat verta imeviä ja kuuluvat hämähäkkieläimiin. Koska punkkien on pakko saada verta yhdestä tai useammasta isäntäeläimestä, jotta niiden elinsykli tulee täydelliseksi, ne ovat ns obligatorisia parasiitteja. Kaiken kaikkiaan punkit käyvät läpi neljä kehitysvaihetta.
        MUNA, TOUKKA, KOTELO ja aikuinen PUNKKI, naaras tai koiras. Sekä toukka että kotelovaihe vaativat veriaterian ja naaran tulee saada veriateria ennen kuin muna kehittyy. Koiras ottaa veriaterian vain silloin tällöin. Globaalisti ja erityisesti Pohjois-Euroopassa esiintyy punkkeja, jotka kuuluvat pääasiassa kovien punkkien sukuun IXODOIDAE.
        Pehmeitten punkkien suku ARGASIDAE esiintyy lähinnä kuivilla alueilla, erämaissa, savanneilla ja aroilla.

        Om fästingar Ixodoidea
        Fästingar (Ixodoidea) är blodsugande kvalster och tillhör spindeldjuren. Då fästingar måste suga blod från ett eller flera värddjur för att fullborda sin livscykel är de s.k. obligata parasiter. Totalt genomgår fästingar fyra utvecklingsstadier: ägg, larv, nymf och adult (vuxen) hane/hona.
        Larv- resp. nymfstadiet måste inta var sitt blodmål för att framgångsrikt omvandlas till nästa utvecklingsstadium medan honan måste ha ett blodmål för att utveckla ägg; hanen däremot intar blodmål endast sporadiskt/tillfälligtvis. Globalt, och speciellt i Nordeuropa, återfinns de flesta fästingarterna inom
        familjen hårda fästingar (Ixodidae). Familjen mjuka fästingar (Argasidae) är huvudsakligen representerad i torra områden (öken/savann/stäpp).
        Ruotsin Sosiaalihallisutksen tiedonanto punkista.

      • leamarketta kirjoitti:

        PUNKEISTA ( Ixodoidea)

        Punkkienkefaliittivirustilanne naapurimaassa Eestissä on dokumentoitu:
        Tästä on julkaistu väitöskirja: Golovljova I Viral zoonoses in Estonia. __ Tick-borne encephalitis virus identification, prevalence, serology and genetic relationship. Karolinska Institutet 2006.

        Hieman suomennosta:

        TBE tauti ja sen vektori.

        Hyönteinen PUNKKI on vektorina (kantajana) erään flaviviruksen (TBEV) siirtymiselle:

        Kaksi punkkilajia (laji Ixodes suvusta Ixodidae) voi kantaa virusta: Ixodes ricinus ja Ixodes persulcatus.
        Punkin kehityksessä on siis 4 vaihetta: muna, toukka, kotilo ja valmis punkki. Jokainen vaihe kestää vuoden, joten jokainen tavattu punkki on ainakin 3 vuotta vanha tai 2-6 kasvuolosuhteista riippuen. Ixodeslaji voi loisia yli 300 eri villi- tai kotieläinlajissa, linnussa tai matelijassa.

        TBE-tautia aiheuttavat virukset käyttävät lähinnä jyrsijämiljöötä säilyäkseen ja lisääntyäkseen. Kaikkein merkittävin reservoaari ja isäntä on villit jyrsijät, lähinnä Apodemus-hiirilaji ja Clethrionomus-peltohiirilaji. Isommissakin eläimissä punkki käy lisääntymässä, mutta niistä se ei pääse välittymään tehokkaasti edelleen.

        Miten TBEV virus välittyy?

        Virus infektoi punkkia sen eri vaiheessa aiheuttaen kroonisen infektion punkille. Isäntäeläimessä infektoitunut punkki infektoi muita punkkeja ilman, että isäntäeläimessä havaitaan viremiaa. Virus tarttuu selkärankaiseen (kuten IHMISEEN), kun infektoitunut punkki pääsee puremaan ja virus erittyy punkin infektoituneista sylkirauhasista sen syljen mukana. Virus menee sitten ihoon ja punkin sylki indusoi puremakohtaan havaittavia muutoksia, johon kertyy isännästä puolustussoluja. Saatuaan niitä infektoitumaan virus sitten pääse edelleen puremakohdasta leviämään kohtiin, missä terveet punkit ovat laiduntamassa, syömässä verta, ja täten nekin tulevat infektoituneeksi (=non-vireminen transmissio).
        Pikkujyrsijät ovat alkaneet lisääntyvässä määrin toimia TBEV-isäntinä. Vuohet ja peurat taas ylläpitävät ja laiduntavat näitä punkkiyhdyskuntia.

        TBEV, Punkkienkkefaliittivirukset (tick-borne encephalitis virus) omaavat siis hyönteisvektorin. Ne ovat ”arthropod-borne viruses”, ARBO-viruksia.

        Enkefaliitti, aivotulehdus, TBE,
        tarttuu ihmiseen kroonisesti infektoituneista punkeista.
        Vuosittain noteerataan 10 000-12 000 kliinistä punkkienkefaliittia maailmassa. TBE:n endeemisiä alueita on kautta Euroopan ja Venäjän. Eniten esiintyy niitä Baltian maissa. TBE-tautiin sairastuu Latviassa vuosittain uusia henkilöitä 15,7/100 000 asukkaasta.
        Eestissä 17,5 /100 000 asukkaasta ja erityisesti Saarenmaalla 82 /100 000 asukkaasta. Liettuassa on insidenssi 21,95/100 000.

        Ennen tätä tri I. Golovljovan väitöskirjaa ei paljon tiedetty, miten punkkienkefaliittivirus TBEV elämänsykliään suorittaa Eestissä ja aiheuttaa niin paljon ikävää aivotulehdusta, punkkienkefaliittia, TBE.

        Miten TBEV-infektiota voidaan estää?

        Katso myös hakusanoja: Punkki, puutiainen, punkin purema, borrelioosi ( bakteeritauti)
        Puutiaisaivokuume (TBE, virustauti)
        http://www.saunalahti.fi/arnoldus/punkit.html

        Ei ole mitään täsmä terapiaa, kun on jo saanut TBEV-infektion. Paras on ESTÄÄ punkin purema ja jos se on jo purrut niin poistaa nopeasti ja siististi. Punkkisyyni kesäillan iltapesujen yhteydessä! On olemassa punkinpoistopinsettejäkin apteekissa. Tietysti vektorieläinten jyrsijöitten pitäminen aisoissa on tärkeää, mutta tavallinen punkkihan on tavallinen luonnossa. Kaikki punkit EIVÄT ole kroonisesti infektoituneita! Pohjolan maat ovat laajoja, kasvillisuus rehevää.

        ROKOTUS
        Rokotuksesta TBE:tä vastaan saa suojaa tautia vastaan ja infektio rajoittuu. Euroopassa on käytössä kaksi rokotetta: FSME-Immune (ImmunoAG, Wien, Itävalta) ja Encepur (Behringswerke AG, Marburg, Saksa). Vuoden 1980 jälkeen on Itävallassa rokotettu jo 6,8 miljoonaa henkilöä. vuoteen 2006 mennessä. Suojatehon katsottiin siinä vaiheessa olevan 96-98,7%, jos oli saatu koko rokotesarja (3). Saksassa on käytetty korkean riskin alueella lapsille Encepur-rokotetta.

        Ruotsin uusin FASS2008 mainitsee J07B A Vaccin mot encefalit edelleen samat rokotteet kuin vuonna 2006:
        Encepur, Meda; Encepur Barn, Meda; FSME-IMMUN Junior, Baxter; FSME-IMMUN Vuxen, Baxter.

        2008-06-11 13:30 mistiin: Kannattaa seurata tietoja punkkienkefaliittivirusrokotteen tehosta.
        Punkinpuremia ei pitäisi aliarvioida.
        On hyvä seurata myös tietoa siitä, kuinka suuressa prosentissa vallitsevat punkkilajit kantavat borrelian aiheuttajaa tai TBEV virusta.

        LeaMarketta

      • petruska-
        leamarketta kirjoitti:

        Luultavasti ei kuitenkaan ollut punkki, sillä turvotus ja punoitus on nyt laskenut ja iho on aivan normaali. Täytyy vielä tarkkailla tilannetta ja oloa yleensäkin.
        Kiitoksia vinkeistä.

        PS. Kävin puremaa seuraavana päivänä ensiavun vastaanottolääkäriltä kysymässä asiaa, mutta hän ei uskonut pureman olevan punkin tekosia. Käski silloin tulemaan maanantaina uudestaan, mikäli punoitus lisääntyy.

    • ruotsalainen punkki-

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      114
      2758
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1341
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      102
      1197
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1007
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      997
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      958
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      56
      855
    8. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      683
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      678
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      632
    Aihe