Se palaa aina uudestaan masennus.Tiedän sen syynkin tai uskon tietäväni.Avioliitto on kestänyt jo 25 vuotta ,ja kriisejä on ollut monta ja monta ja ne on jotenkin selvitetty ,valheet ja pettymykset luulee unohtaneensa kunnes tulee uudet pettymykset.
Ja kelaaminen alkaa vanhojen asioiden penkominen,haavat revitään auki aina uudestaan.Ja siitä seuraa monen päivän viikon selviämistaistelu ei halua palata niihin mutta ne satuttavat ja energiaa kuluu siihen että ne saisi taas pois mielestään.
On niin uskomattoman pettynyt olo kun usean kuukauden ajan on mennyt hyvin pitempään kuin koskaan ja taas löytyy joku vanha.Ja kumppanini käyttää kieroja keinoja ei puhu suoraan vaikka on sovittu.Ihmettelen ja pahoitan mieleni mikä on ??Sitä jatkuu ensin viikkoja että ihmettelen ja kyselen varovasti mikä on ei vastausta!
Ja tästä kaikesta seuraa sellainen masennus että olen nytkin jo kaksi päivää vain maannut työpaikkani lattialla ( olen yrittäjä) vaikka kuinka sanon itselleni ajattele tulevaisuutta olen niin syvällä etten jaksa mitään.Tämä on ehkä jonkunlainen avunpyytö ja hyvä merkki kun olen tässä koneella ja kirjoitan .Ja kirjoitin näkyviin tuon alennustilani että olen maannut työpaikkani lattialla tuntuu kauhealta myöntää se.Mutta niin on ja tällä kertaa en näe valoa missään.
Ja kelaaminen alkaa vanhojen asioiden penkominen,haavat revitään auki aina uudestaan.Ja siitä seuraa monen päivän viikon selviämistaistelu ei halua palata niihin mutta ne satuttavat ja energiaa kuluu siihen että ne saisi taas pois mielestään.
On niin uskomattoman pettynyt olo kun usean kuukauden ajan on mennyt hyvin pitempään kuin koskaan ja taas löytyy joku vanha.Ja kumppanini käyttää kieroja keinoja ei puhu suoraan vaikka on sovittu.Ihmettelen ja pahoitan mieleni mikä on ??Sitä jatkuu ensin viikkoja että ihmettelen ja kyselen varovasti mikä on ei vastausta!
Ja tästä kaikesta seuraa sellainen masennus että olen nytkin jo kaksi päivää vain maannut työpaikkani lattialla ( olen yrittäjä) vaikka kuinka sanon itselleni ajattele tulevaisuutta olen niin syvällä etten jaksa mitään.Tämä on ehkä jonkunlainen avunpyytö ja hyvä merkki kun olen tässä koneella ja kirjoitan .Ja kirjoitin näkyviin tuon alennustilani että olen maannut työpaikkani lattialla tuntuu kauhealta myöntää se.Mutta niin on ja tällä kertaa en näe valoa missään.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos avioliitto on kestänyt 25 vuotta ja vieläkin revitään vanhoja juttuja auki olisi syytä jo miettiä, kannattaako liittoa jatkaa. Kriisit kuuluu elämään - eihän meillä olisi muuten minkäänlaista tunne-elämää. Niistä selvitään yleensä ajan kanssa, mutta jossakin sen rajankin on oltava. Kehottaisin sinua kävelemään terapeutille, eikä lattialla makaamaan. Ei ne ongelmat makaamalla häviä. On ehkä aika katsoa peiliin vähän syvemmällekin. Jos kirjoittaminen helpottaa hetkeksi niin se on hyvä, mutta tuskinpa siitä on pitempiaikaista hädänpurkuapua.
Kiitos kommentistasi ....tuntui pahalta kun sanoi mene terapeutille ..mutta näinhän se on.Mutta puolustuksekseni sanoisin on todella vaikea hajottaa loputkin.Ja tuntuuhan se hassulta kun sanon etten ajattele vain itseäni..vaan perhettäni.Pystynkö auttamaan 16 vuotiastani jos haen eroa?...siitä alkaa uusi penkominen ..nyt vain yritän pitää nämä roskat ja likapyykin sisälläni...Ja sehän siinä on kun hetken näyttää hyvältä ja tavallinen arki on hyvää.....totta terapeutille pitäisi mennä
Puolustuspuheesi ei ole nyt ihan yksioikoinen. Luuletko, että 16-vuotias ei kärsi kun olet masennuksessa ja kotona ei mene teillä hyvin. Luulen, että teidän olisi yhdessä nyt tehtävä lopullinen ratkaisu keskustelemalla siitä, että jatketaanko, vai lopetetaanko. 16-vuotias on kohta jo kotoa muutenkin lähdössä omaa elämää viettämään. Hänellekin olisi varmaan helpotus, kun tulisi jokin ratkaisu asiaan. Itse olen aikoinani ollut avioerolapsi, pahimmassa murrosiässä 15-vuotias, jolloin avioerot olivat vielä harvinaisuuksia. Oli hyvä että vanhempani erosivat ja elämä pääsi jatkumaan normaalilla raiteilla. Vaikeatahan se oli aluksi, mutta pitemmän päälle ainoa oikea ratkaisu päästä irti "helvetistä". Jos Sinusta kuitenkin tuntuu, että haluat pitää likapyykkisi sisällä, niin siitä vain, mutta sitten on turha valittaa. Ihmisellä täytyy tehdä päätöksiä elämässään, oli ne sitten vaikeita tai ei, koskettivat ne jotakin tai ei - tekeehän poliitikotkin meille kansalaisille huonoja päätöksiä veroja korottamalla yms. ja me hyväksymme sen. Kyllähän se keljuttaa kun oma kansanedustaja tekee justiinsa päinvastoin kuin on luvannut, mutta tietääpähän sitten jatkossa, ettei häntä enää äänestä, siihen voi vaikuttaa itsenäisesti. Sinulla tuntuu olevan jonkinlainen identiteettiongelma itsesi kanssa, tunnet itsesi korvaamattomaksi. Et ole ainoa täällä maailmassa. Ota kunnon itku ja varaa aika joko perheterapeutille (joka kylläkään ei varmaan yritä saada teitä eroon) tai psykiatrille, joka todennäköisesti kehottaa eroamaan. Psykologia tässä ei tarvita. Onnea matkalle.
noh mitä tuohon nyt sanoisi ...en oikeasti haluaisi erota ..onhan se sääli ja väärin ja tyhmää kun ihmiset eivät saa asioitaan selviksi..mutta onko aina ainoa ratkaisu ero?Olen sitä miettinyt usko pois.Ja lisäksi on olemassa ulkoisia paineita joita tässä en kaikkia pysty kertomaan vaikeita asioita on tapahtunut itsestäni riippumattomista syistä.Totta ..itse vastaaa kärsimyksestäni...mutta olen varma että kärsimystä tuottaa myös paljon se jos eroamme.Pitäisi vain löytää keino jolla katkaista jo heti alkuunsa vanhan puiminen.Onhan se onnistunut monta kertaa jo mutta onhan se totta että mätää on asioissa kun ne vanhat aina palaa.Mieheni olen huomannut tarvitsevan huomiota.Ja hän on oppinut jo lapsuudessaan saamaan sitä vaikka kurjilla ja nyt myöhemmin avioliitossa tuhoisin keinoin.Voin syyttää siitä itseäni että ymmärrän sen ja kuitenkaan en osaa hänelle antaa sitä mitä tarvitsee.Huolenpitoa ja hellyyttä jota me kaikki tarvitsemme.
kannattaa ainakin yrittää, jos kerran et halua erota. Perheterapeutti tai mikä titteli se taas olikaan voisi olla paikallaan. Minusta tuntuu pahalta, kun niin heppoisin keinoin yritetään aina tyrkyttää avioeroa, vaikka jotakin vielä olisi tehtävissä. En kyllä halua eroakaan tuomita, jos tilanne on aivan sairastuttava ja uhkaa monen elämää, mutta yrittää kannattaa. Voimia Sinulle ja halaus!
kun tänä aamuna heräsin ahdistus painoi päälle,päätin että en anna sen lannistaa minua ja yritän tehdä töitä olenhan sentään yrittäjä ja ilman tulosta oloni tulee olemaan vieläkin sietämättömämpi.
Vanhempi poikani tuli kotiin puoli seitsemältä oli humalassa ja itki sitä koska ei saa unta,oli käynyt lääkärillä ja lääkäri antoi ajan psykiatrille.Nyt hän pelkää sitä että hänelle määrätään vain lääkkeitä.
Kiitos sinulle toinen äiti joka toivotit voimia ja sitä että ei ole pakko erota ...se auttaa minua nyt tässä hetkessä.
Vanhempi poikani on saanut kärsiä suunnattomasti asiattomasta kohtelusta koska hänellä on lukihäiriö,pyysi minulta useasti ollessaan yläasteella .*äiti mä en jaksa mennä kouluun ja tuli aina tavattoman väsyneenä kotiin koulusta.
Yritin sitä selvitää opettajien kanssa mutta en saanut ymmärrystä poika sai vaan lisää läksyjä ja vihjattiin että kotona on jotain vikaa.
Kumpi on ennen muna vai kana ,tuleeko siitä ongelmia kun perheessä on lapsi joka ei saa tarvitsemaansa tukea oppilaitoksesta.Erityisopetuksessa hän oli mutta *poikani sanoi että se haukkuu heitä hän ei halua mennä enää sinne.Otin yhteyttä ja kysyin onko totta että olet sanonut *teistä ei tule koskaan mitään*toivoin että poikani olisi ymmärtänyt väärin .Mutta toisin oli, sain kuulla luurin täydeltä haukkuja siitä miten pojilla oli asennevika,ja oli kysymys sentään alle kymmenenvuotiaista pojista!Asennevika oli paremminkin opettajalla!
Koskaan tuo opettaja ei ottanut ennnen tuota omaa yhteyttäni kouluun, yhteyttä kotiin ,kuvittelen että tuo jos mikä on asia jossa kodin ja koulun yhteistyö on tärkeää!Sen jälkeen en koskaan ole uskonut koulun ja kodin yhteistyöhön se on vain sanahelinää ,totuus on toinen!
Lähtiessäni tänne työpaikalleni peittelin poikani ja olen yksin en tiedä mitä tehdä!
Siksi tämän kirjoitan kun tuolla alussa oltiin jo tarjoamassa eroa.Auttaisikohan se meitä ,jos perhe lopullisesti hajoaa?
On vain ollut niin voimaton olo kun yhteiskunnan auttamisrattaat ovat niin onnettomat silloin kun ei itse kykene auttamaan itseään ja selviytymään.Tottakai tämä kaikki heijastuu myös avioliittoon.Mieheni ei poikani aloittaessa koulua myöntänyt että olisi jostain erityisestä kysymys.Sanoi vaan että poika on laiska.Myöhemmin on selvinnyt että hänellä myös on ollut ja on lukihäiriö ja kohteluna on koulussa ollut opettajat ovat haukkuneet ja jopa pilkanneet .Aivan samanlaisia kokemuksia on pojallani.Se tuntuu uskomattomalta koska hehän ovat ammattilaisia.Lukihäiriön tietoisuuteen tuomiseen tekevät ymmärtävät ja siitä kärsineet ihmiset valtavasti työtä.Ja ehkä joskus minun lapsenlapseni saavat koulussa asiallisen kohtelun.
Tarkoitin vaan tällä kertomuksellani taustastani miksi nyt en jaksa ,voin kertoa puollustuksekseni sen etten haluaisi maata lattialla ja jotenkin häpeänkin sitä mutta koska en halua tehdä sitä lasten nähden kotona.Haluan edes jotenkin näyttää lapsilleni että heillä on äiti ja äiti jaksaa yrittää pitää heistä huolta.
Vaikka olen äiti olen myös tavallinen ihminen ja myönnän että voimavarani ovat lähes lopussa.
Olet ystäväni elämän perusasioiden kanssa tekemisissä: et voi antaa ellet ole jollain täytetty. Tässä tapauksessa rakkaudella. Loputtomasti ei voi antaa kukaan saamatta mitään tilalle!
Tervitset kipeästi tukea. Olet aikamoisessa ristiaallokossa kaikkien asioiden kanssa. Lapsesi saama kohtelu on pöyristyttävää, ja järkyttää minuakin ulkopuolisena. Pystyisitkö mitenkään priorisoimaan asioita: vaikka ensin lapsesi ja sitten aikuinen miehesi, joka selviää ilman huomiotasikin varmasti jonkun aikaa. Yritä tukea lastasi niin paljon kuin jaksat ja pyydä konkreettista apua esim. mielenterveystoimistosta jossa varmaan tartutaan asiaan ja saatte apua tilanteeseenne. Samalla voisit varata ajan itsellesi ja käydä siellä ratkomassa avioliittoanne - joko yhdessä tai yksin. Voin taata että saat apua jos vain jaksat sitä hakea.
Olet nyt ns. kulminaatiopisteessä. Jos haet ajoissa apua voit jälkikäteen todeta että selviydyit sentään. Jos pitkität avun hakemista joudut makaamaan siellä lattialla aika usein. Ja se ei auta ketään!
Ystävä, ajattele itseäsi edes kerran ja toimi. Se on paras apu koko perheellesi. Olen kokenut tällä saralla paljon ja kantanut niin paljon murhetta ja taakkoja että sairastuin vakavasti fyysisesti ja sitten masennuin totaalisesti. Niin paljon piti tapahtua ennenkuin hain apua, jälkikäteen ajatellen ihan hukkaan heitettyjä vuosia ja turhaa kärsimystä. Yrittäjäkin olin....
Toivotan sinulle voima ja jaksamista!
eri paikkakunnilla parhaillaan. Saisitkohan sieltä apua/tietoa poikasi ongelmiin?
www.lukibussi.net
"Kumpi on ennen, muna vai kana?" Kyllä siitä tulee ongelmia perheeseen, jos lapsi ei saa tarvitsemaansa tukea ja tulee tuen sijaan mollatuksi ja moitituksi. Tilanne vaikuttaa koko perheeseen, ja voi olla, että puolisosi on tiedostamattaan torjunut koko asian, ettei omat kipeät muistot palaisi.
Minulla oli lapsuuteni perheessä jotakin samaa, mutta oman perheeni tilanteesta en voi kertoa onnellista loppua -ikävä kyllä. Siksi toivon, että yrittäisit saada pojalle apua ja selvyyttä tuosta lukihäiriöstä. Lukihäiriöisille on helpotuksia eri asioissa, kun vain tietää vaatia.
En osaa sen tarkemmin neuvoa, mistä voit apua saada. Luin lehdestä, että eri oppilaitoksissa lukihäiriöasiat ovat nyt esillä ja työvoimatoimistossa se myös otetaan huomioon, jos sitä kautta etsii opiskelu- tai työpaikkaa.
Voimia avun hakemiseen!
Kiitos vastauksestasi...On niin vaikea lähteä hakemaan apua.Kun tuolloin kirjoitin 10.9 tuon tekstin avioliitostani.Eihän se ole siitä parantunut päinvastoin.En voi käsittää kuinka vanhat asiat ovat jälleen pinnalla.Vaikka sopimuksia on tehty vaikka kuinka paljon.Ja tukea mieheni sanoi antavansa kun aloitin tämän yritystoiminnan.Kysyinkin eilen kun hän oli huonossa olossaan ottanut olutta.Miksen minä ole ottanut tänä aikana vaikka minulla on ollut paineita tämän yrityksen kanssa.Jos minä nyt äitinä turvaudun alkoholiin niin siitä se vasta syyllisyys alkaisi ,naisen juominen vaikka satunnaisesti on aivan toinen juttu.Olenkin nyt täällä työpaikallani piilossa koska keskustelu on turhaa jos hän on juonut.
Tämä on niin vaikeaa ,minulla on tunne että riitaa aiheutetaan jostakin syystä jota ei ääneen mainita.Riita ikäänkuin auttaa pysymään sen oikean syyn piilossa.Hän heittää jotain epäoikeudenmukaista ja minä sitten heitän taas puolestani jotain.Se on sitten siinä.On kammottavaa ja hirvittävän paha olo!Ikäänkuin ajetaan asioita siihen pisteeseen josta ei ole ulospääsyä.hän onkin aina ollut sellainen kalvaja kun jokin asia ottaa päähän hänen työssään ei sitä suinkaan kerrota vaan kehitetään riitaa takuuvarmoista asioista.Ja sitten myöhemmin sanotaan kun töissä on niin vaikeaa .Sanokaa onko sellaisia ihmisiä oikeastti olemassa vai onko tämä vain minun keinoni olla näkemättä virheitä itsessäni?Vaikka on näin vaikeaa se ajatus että perhe rikkoontuu on aivan kauhea,tunnen etten kestä sitä.Se että joutuu luopumaan siitä mikä oli kaikkein tärkeintä perhe ,on musertavaa.
Jokatapauksessa jos erotaan en selviä siitä ilman apua.Ja yritystoimintani menee katkolle.Ja se vie varmaan kauan ennenkuin selviän siitä ja etten lähde katkeruuden teille.Katkeruutta aiheuttaa eniten nyt ja tässä se että juuri sopivasti asuntolainamme lyhennykset loppuvat ja käytännössä muutkin lainat vuoden kuluessa.Olen ollut se joka huolehtii raha-asioista ja murehtii sen osan riittääkö rahat seuraavaan tilipäivään ja olen huolehtinut kaikki laskut ja jos niihin täytyy pyytää lisäaikaa olen soittanut.Minä se olin joka tsemppasi miestäni jonka tililtä laina rahat menivät että katso nyt näin ja näin vähän on aikaa sitten helpottaa.Nyt ollaankin sitten siinä pisteessä kun helpottaisi että kaikki on sitten ohi.Minulle jää velat omasta yrityksestäni ja lain suoman turvan puolet omaisuudesta, eihän se kuitenkaan ole paljon koska uutta lainaa itselleni uutta asuntoa varten en varmaan saa koska tuloni ovat olleet viimevuosina niin pienet.käytännössä se mitä saan menisi vuokraan.Miehelleni kyllä jää mukava tili..Entäs ne vuodet kun hoidin meidän yhteisiä lapsia,tulevaisuudessa vaikka lapset olivat meidän yhdessä tekemiä vastuun siitä että eläkettä ei kerry otin vain yksin minä.
Kertokaa hyvät ihmiset tuntuuko tämä oikeudenmukaiselta vai onko tunne epäoikeudenmukaisuudesta vain minun pääni keksintöä??
En nää nyt juuri valoa missään ...enkä tiedä mitä teen menenkö yksi kotiin vai jäänkö tänne työpaikalleni..entäs jos sekoan?