Olen perustamassa uutta kukkapenkkiä perennoille ja kaipaisin hieman neuvoja. Meillä on jemmassa säkeittäin biolanin multaa, joka sisältää runsaasti typpeä. Entisen talomme pihassa laitoin kukkapenkkiin pelkästään sitä ja kaikista kukista kasvoi valtavan suuria. Mitä sekoittaisin tuohon multaan, että välttäisin saman ongelman tällä kertaa? Kompostimultaa ei ole saatavilla.
Aion perustaa kukkapenkin entisen suihkulähteen kuoppaan. Kuoppa on noin puoli metriä syvä, joten täytettä tarvitaan paljon. Allas on ollut n. metrin levyinen ja useamman metrin pituinen.
Mitä multaa uuteen kukkapenkkiin?
2
917
Vastaukset
- Töyhtötiainen
Enpäs tiennytkään että isoiksi kasvavat perennat voi olla ongelma... ;) Useimmathan meistä tarhureista tavoittelee juuri reheviä ja näyttäviä kasveja.
Totta on että musta multa on aika ytyä tavaraa ja noin isoon penkkiin multaa saisikin olla älyttömän monta pussillista. Löytyiskö lähialueelta joku maansiirtoliike tai vastaava mullantoimittaja, jolta saisit tilattua pari-kolme kuutiota rikkaruohotonta peltomultaa kuopan täytteeksi?
Tuon säkkitavaran joukkoon voisi sekoittaa vaikka lannoittamatonta kasvuturvetta ja hiekkaa, niin siitä saisi kukkapenkkiin käyttökelpoisempaa tavaraa.- Molli
Mustassa mullassa tosiaan pionikin kasvoi lähes "miehen mittaiseksi" ja kukinnot niin suuriksi etteivät pysyneet enää millään pystyssä. Ihan niin suurta kasvuvoimaa en toivoisi... ;)
Täytyy katsella, jos löytäisin jonkun mullan toimittajan, jolla olisi rikkaruohotonta multaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1966949- 482619
- 1872189
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101503Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1351494- 741150
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,351091Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241077Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke171075Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44981