Varoittavia esimerkkejä Linuksista!

Eli siis tähän näin voisi jokainen kirjoitella muille varoitukseksi kokemuksiaan erilaisten linuksi-harmien kanssa niin etteivät muut aloittelijat menisi lankaan ja erehtyisi ottamaan tietokoneeseensa kyseistä ohjelmaa niin kuin allekirjoittanut tyhmyyksissään meni tekemään. Minulla oli koneessani viirus ja siskonpoika ehdotti, että laita siihen semmoinen Ubtuntu-linuksi ettei virukset pääse siinä kasvamaan. Sellainen on jo kuulemma monella ja se leviää kuulemma kovaa tahtia moniin koneisiin. No seuraavalla viikolla hän kävi sellaisen siihen sitten asentamassa ja sanoi että nyt toimii kone hyvin. Oli pojalla kiire pois mutta sanoi lähtiessään sen olevan nyt helppo käyttää ja pyysi tutustumaan rohkeasti. Kummallinen juttu kun kone kysyi sähköpostin salasanaa heti alussa ennen mitään Norman virusohjelmia, silloin jo ajattelin että voi poika nyt huijasit minua ja laitoitkin viiruksen koneelle. Soitin siskolle naapurin matkapuhelimesta kun en voinut tietokoneen kuvapuhelua käyttää. Sanoi soittavansa pojalle ja kohtapa hän soittikin takaisin ja kertoi, että ei se sähköpostin salasanaa tarvitse vaan kirjoita siihen Kielo ja paina rivinvaihtoa, sen jälkeen kirjoittaa Nieminen ja painaa vielä rivinvaihtoa. Ennen ei tarvinnut tehdä mitään tällaista kommervenkkiä vaan tietokone käynnistyi ihan suoraan. Sitten pääsin windovsiin mutta kaikki oli ihan sekaisin. Käynnistysnappia ei ollut missään ja Internet ja valokuvat olivat poissa ja kuva oli muuttunut ruskeaksi harakaksi kun siinä ennen oli ollut siskon pieni tyttären tytär. Minä soitin vihaisena jälleen naapuria vaivaten siskonpojalle ja patistelin tämän tulemaan heti pistämään tietokoneen kuntoon. Poika oli vielä samassa kaupungissa ja tuli nopeasti ja käskin laittamaan heti alkutöikseen kuvapuhelun toimimaan, että ei naapuria tarvitsisi enää vaivata. Poika näpytteli koneen kanssa hetken ja totesi sitten että kuvapuhelin ei enää toimi, että pitäisi kirjoitella nyt vain tuttaville! Silloin minä ajoin koko pahanilman linnun pois ja soitin kyyneleet silmissä siskolle, niin tolaltani olin kun kaikki digikuvatkin olivat koneessa ja nyt en niitä varmaan ikinä löytäisi. Sisko soitti tietokoneliikkeeseen josta tulivat koneen hakemaan. Korjaus maksoi 180 euroa ja tietokonemies sanoi, että linuksi oli poistanut kaikki digikuvat koneelta. Onneksi siskolla oli osa tallessa, siskontyttären hääkuvat olivat tärkeimmät. Kyllä vaikeaksi pitää tehdä ihmisen elämä kun ei voida omilla koneilla leikkiä vaan pitää muitakin jekuttaa! No poika sanoi, ettei enää koskaan mene lähellekkään minun tietokonettani ja minä annoin hänelle anteeksi tämän kerran. Oli pahoillaan koko välikohtauksen takia. Ei ne kaikki nuoret tiedä tietokoneista niin paljon kuin annetaan ymmärtää, aivan yhtä helposti halpaan menevät kuin vanhemmatkin. Internetissä on se hyvä juttu, että voi kertoa muille vertaisilleen kokemuksistaan ja voidaan yhdessä välttää tällaiset "karikot surffatessa".
11967
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

tuntuu vaikealta, kun lukee viestisi. Et taida olla kovin välkky muutenkaan koneiden kanssa, kun kerrot täällä muutamia tunnuksia salasanoineen.. ja moni muukin kohta tekstissäsi antaa ymmärtää, että.. no joo...jääköön sanomatta.

Äänestä

normaali-ihmisille! Et voi pelata etkä katsoa laillisesti leffoja, monet ohjelmat keskinkertaisia ilman valinnanvapautta löytää kunnollista. Jne.

Äänestä

Miten sata vuotta sitten tuotettiin hyvää ja ymmärrettävää tekstiä pelkästään kiertokoulun ja lyijykynän voimalla?

Nyt on pelit ja vehkeet. Pisa-tutkimuksessakin koulutus on saanut huippuarvosanoja. Kuitenkin tuon koululaitoksen kasvatti tuottaa tuollaista sekavaa ja käsittämätöntä tekstimössöä.

Äänestä
  • trollia.

    Äänestä

"Kummallinen juttu kun kone kysyi sähköpostin salasanaa heti alussa ennen mitään Norman virusohjelmia, silloin jo ajattelin että voi poika nyt huijasit minua ja laitoitkin viiruksen koneelle."

Jokaisessa sähköpostitilissä on salasana, eikä Ubuntussa ole valmiina mitään turhia Norman virusohjelmia.

"Soitin siskolle naapurin matkapuhelimesta kun en voinut tietokoneen kuvapuhelua käyttää."

Ubuntussa toimii ihan hyvin esim. MSN kuvapuhelut.

"Ennen ei tarvinnut tehdä mitään tällaista kommervenkkiä vaan tietokone käynnistyi ihan suoraan."

Ei kyseessä ollut mikään sähköpostin salasana vaan kirjauduit koneellesi. Näin on jokaisessa normaalissa tietokoneessa. Jossain turvattomissa tietokoneissa ollaan pääkäyttäjän oikeuksilla ja tälläisen käyttö on hullunrohkeaa touhua.

"Sitten pääsin windovsiin mutta kaikki oli ihan sekaisin."

Ei siinä mitään Windowsia ollut vaan Ubuntu.

"Käynnistysnappia ei ollut missään ja Internet ja valokuvat olivat poissa ja kuva oli muuttunut ruskeaksi harakaksi kun siinä ennen oli ollut siskon pieni tyttären tytär."

Ei "Internet" ole missään poissa. Siellä se selain oli palkissa niinkuin normaalistikin. Luonnollisesti tietokoneen TYHJENTÄMISEN jälkeen se käyttöjärjestelmä on ns. tehdasasetuksilla ja Ubuntussa siinä on joku hemmetin harakka. Saa sen vaihdettua miksi haluaa. Käynnistysnappia ei ole eikä pidä olla. Ubuntussa on helpommat menut kun kaikki ei ole tungettu yhden napin taakse.

"Korjaus maksoi 180 euroa ja tietokonemies sanoi, että linuksi oli poistanut kaikki digikuvat koneelta. Onneksi siskolla oli osa tallessa, siskontyttären hääkuvat olivat tärkeimmät. Kyllä vaikeaksi pitää tehdä ihmisen elämä kun ei voida omilla koneilla leikkiä vaan pitää muitakin jekuttaa!"

Siskonpoikasi siis TYHJENSI tietokoneesi eikä ottanut valokuvia talteen. Tämä on varoittava esimerkki siitä kun ei anna ammattimiehen asentaa tietokonetta. Tällä ei ole mitään tekemistä Linuxin eikä Ubuntun kanssa eli paskapuheet vähemmälle.

Äänestä
  • No niin, poika päätti korjata windowsin asentamalla ubuntun ummikolle,joka luuli sen olevan jonkinlainen windows tai jotain sinnepäin,liekkö tämä trolli ,en tiedä,mutta näinkin voi kädettömälle käydä hypätessä winkkarista linuxiin.

    Äänestä

  • Freightliner kirjoitti:

    No niin, poika päätti korjata windowsin asentamalla ubuntun ummikolle,joka luuli sen olevan jonkinlainen windows tai jotain sinnepäin,liekkö tämä trolli ,en tiedä,mutta näinkin voi kädettömälle käydä hypätessä winkkarista linuxiin.

    Jos joku kerran osaa asentaa käyttöjärjestelmän niin takuulla hän myös tietää että käyttäjän data on syytä varmistaa levyltä ennen asennusta tai mitään muutakaan radikaalimpaa remonttia. Niin että nyt tiedät: trolli mikä trolli.

    Äänestä

  • Freightliner kirjoitti:

    No niin, poika päätti korjata windowsin asentamalla ubuntun ummikolle,joka luuli sen olevan jonkinlainen windows tai jotain sinnepäin,liekkö tämä trolli ,en tiedä,mutta näinkin voi kädettömälle käydä hypätessä winkkarista linuxiin.

    Vaikutti trollaukselta mutta ei tuosta tiedä jos vaikka kaikki ei tajuasi.

    Ubuntuhan on käyttöjärjestelmä kuten se joku Windows mikä aikaisemmin koneessa oli mutta se ei ole sama. Ihan typerää kyllä asentajalta asentaa konetta varmistamatta tiedostoja ja selvittää sovelluksia mitä koneella ajetaan ja asentaa niitä valmiiksi. Mutta yhtä typerää nyt kuvitella, että koneessa olisi asennuksen jälkeen joku taustakuva muuten kuin oletusasetuksilla kun kaikki vanha roska on jyrätty pois..

    Junttien pitäisi kyllä muutenkin oppia siihen, että tietokoneen käyttöliittymä muuttuu kokoajan kun ohjelmat ja käyttöjärjestelmä vaihtuvat. Niille joilla onkin ohjelmistot kunnossa, että varsinaista vaihtotarvetta ei ole niin näiltäkin pitäisi parin vuoden välein konffata käyttöliittymää erilaiseksi. Hemmetin idiootit kun sitten yrittävät asentaa jotain Windows XP:tä johonkin uuteen tietokoneeseen ja sitten kun vuosia vanha käyttis ei tietenkään toimi siinä uudessa Vista koneessa niin tietokone on olevinaan rikki tai jotain.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    Miksi hitossa pitää yrittää uuteen koneeseen asentaa esim.vistan tilalle xp ja hankkia itsensä sillä vaikeuksiin,kyllä se tekijältä onnistuu mutta että joku hemmetin urpo rupee sitä tekeen,muutenkin homman kannatavuus on kyseenalainen.

    En minäkään. Jotain hemmetin itkemistä siitä kun on pari nappia eri paikassa.

    Äänestä

Pentti on keksinyt uuden nickin itselleen...ei huono...hyvät naurut tuosta irtosi, toisaalta tuo voi tosiaan tapahtua tosielämässä, urpoja löytyy melkein joka torpan nurkalta. Tyypilliseen tapaan vika ei ole koskaan itsessä vaan linuxissa joka on kaiken pahan alku ja juuri. Jos tuosta kirjoittaja mitään oppi niin ne valokuvat pitää varmuuskopioida eikä pitää sormea perseessä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kielo Nieminen kirjoitti:

Eli siis tähän näin voisi jokainen kirjoitella muille varoitukseksi kokemuksiaan erilaisten linuksi-harmien kanssa niin etteivät muut aloittelijat menisi lankaan ja erehtyisi ottamaan tietokoneeseensa kyseistä ohjelmaa niin kuin allekirjoittanut tyhmyyksissään meni tekemään. Minulla oli koneessani viirus ja siskonpoika ehdotti, että laita siihen semmoinen Ubtuntu-linuksi ettei virukset pääse siinä kasvamaan. Sellainen on jo kuulemma monella ja se leviää kuulemma kovaa tahtia moniin koneisiin. No seuraavalla viikolla hän kävi sellaisen siihen sitten asentamassa ja sanoi että nyt toimii kone hyvin. Oli pojalla kiire pois mutta sanoi lähtiessään sen olevan nyt helppo käyttää ja pyysi tutustumaan rohkeasti. Kummallinen juttu kun kone kysyi sähköpostin salasanaa heti alussa ennen mitään Norman virusohjelmia, silloin jo ajattelin että voi poika nyt huijasit minua ja laitoitkin viiruksen koneelle. Soitin siskolle naapurin matkapuhelimesta kun en voinut tietokoneen kuvapuhelua käyttää. Sanoi soittavansa pojalle ja kohtapa hän soittikin takaisin ja kertoi, että ei se sähköpostin salasanaa tarvitse vaan kirjoita siihen Kielo ja paina rivinvaihtoa, sen jälkeen kirjoittaa Nieminen ja painaa vielä rivinvaihtoa. Ennen ei tarvinnut tehdä mitään tällaista kommervenkkiä vaan tietokone käynnistyi ihan suoraan. Sitten pääsin windovsiin mutta kaikki oli ihan sekaisin. Käynnistysnappia ei ollut missään ja Internet ja valokuvat olivat poissa ja kuva oli muuttunut ruskeaksi harakaksi kun siinä ennen oli ollut siskon pieni tyttären tytär. Minä soitin vihaisena jälleen naapuria vaivaten siskonpojalle ja patistelin tämän tulemaan heti pistämään tietokoneen kuntoon. Poika oli vielä samassa kaupungissa ja tuli nopeasti ja käskin laittamaan heti alkutöikseen kuvapuhelun toimimaan, että ei naapuria tarvitsisi enää vaivata. Poika näpytteli koneen kanssa hetken ja totesi sitten että kuvapuhelin ei enää toimi, että pitäisi kirjoitella nyt vain tuttaville! Silloin minä ajoin koko pahanilman linnun pois ja soitin kyyneleet silmissä siskolle, niin tolaltani olin kun kaikki digikuvatkin olivat koneessa ja nyt en niitä varmaan ikinä löytäisi. Sisko soitti tietokoneliikkeeseen josta tulivat koneen hakemaan. Korjaus maksoi 180 euroa ja tietokonemies sanoi, että linuksi oli poistanut kaikki digikuvat koneelta. Onneksi siskolla oli osa tallessa, siskontyttären hääkuvat olivat tärkeimmät. Kyllä vaikeaksi pitää tehdä ihmisen elämä kun ei voida omilla koneilla leikkiä vaan pitää muitakin jekuttaa! No poika sanoi, ettei enää koskaan mene lähellekkään minun tietokonettani ja minä annoin hänelle anteeksi tämän kerran. Oli pahoillaan koko välikohtauksen takia. Ei ne kaikki nuoret tiedä tietokoneista niin paljon kuin annetaan ymmärtää, aivan yhtä helposti halpaan menevät kuin vanhemmatkin. Internetissä on se hyvä juttu, että voi kertoa muille vertaisilleen kokemuksistaan ja voidaan yhdessä välttää tällaiset "karikot surffatessa".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu