Uusi SDP on

SDP aloitti uuden linjan: rähisemisen, riitelyn, vittuilun.
2135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

puolueesta ole suomenkansan asiain ajajaksi, tosi ällöttävä kuva tulee tosta räksytyksestä.

Äänestä

nyt vaan on akka vittuilijoiden riidanhaastopomona.
Eli jengipäällikkönä.

Akat ovat kyllä tuossa lajissa mestareita. Sitten he vetoavat siihen, ettei naiselle sa tuollatavoin vastata, ja vetäytyy sukupuolensa taakse, vaikka muuten huutaa kurkkusuorana tasa-arvoa.

Vaikuttaa siltä, että urpolainen onkin oikein viimeisen päälle vittumainen ja omapäinen pomo.
Kohta demareilla on sellaiset sisäiset kärhämät, että ovet käy tiuhaan, kun porukkaa vaihtuu.

Katuvat vielä valintojansa katkerasti, kun tavallinen demariduunari alkaa poikoimaan akkajohtajiston touhuja.

Äijät joutuvat akkavallan alle.
Mutta eihän tuo muutenkin akkamaisille ukoille ola kovonkaan pahalta tunyuva juttu, jos vain saavat oman osansa koplausrahoista, ja viroista.

Nyt demareilla onkin kiire päästä hallitukseen, että löytäisivät sopivat suojatyöpaikat eduskuntatyöstä pois haluaville.
Tuo akkalauma kun alkaa omiaan vetämään ehdolle ensi vaaleissa, ja panee vanhat parrat kilometritehtaalle.

Demarit menettivät nytten hirveän määrän vakituista kannattajakaartiaan, ja soini sekä kokoomus kerää potin, kuten myöskin vasurit ja vihreät. Keskustassa ei väki vähene, tällainen ajojahti vain lisää kannatusta.
Kyllä kansa tietää mikä on pelin henki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rähinäpuolue kirjoitti:

SDP aloitti uuden linjan: rähisemisen, riitelyn, vittuilun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu