Kun kepu on niin surka puolue, niin kuinka surkea onkaan SDP, kun se ei saa edes välikysymystä tehdyksi.
Hyvä, että meillä on edes kokoomus.
Hyvä, että meillä on edes kokoomus.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
välikysymyksen?
En kyllä sitä yhtään ihmettele. Sillä niin hiljaa siellä on viime päivät oltu - eli ollaan välikysymystä kirjoittelemassa.
Siinäpä Matille mojova terbetuliaislahja.
PS. Kokoomuksen tuki kepulle viime päivinä on ollut kuin narulla työntäisi.
Kokoomuksen ei tarvitse jaaritella, kun se on jo kuukausi sitten kantansa sanonut: kansanedustajien tulee täydentää ilmoituksensa nykyisen lain mukaisiksi ja uusi laki on saatava aikaan nopeasti.
Muuta ilmoitettavaahan asiassa ei tarvita, ellei oppositio pysty muotoilemaan sellaista välikysymystä, johon vastaamalla hallituksen on annettava ne tiedot, joita oppositio haluaa.
Se, että Urpilainen kiekuu kilpaa iltalehtien kanssa ei hallitusta heiluta mihinkään.