Olen juuri aloittanut uudessa työssä. Minulla on ennenkin ilmennyt kovaa jännittämistä ja masennuskin on ollut. Tällä kertaa en voi kuitenkaan puhua pelkästä jännittämisestä - joka päivä tässä uudessa työssä olen saanut kokea ikäviä oireita; ihan kuin olisi pala kurkussa, tekisi mieli itkeä tai juosta pois, tärisyttää, ei saa kunnolla henkeä ja välillä hikoiluttaa. Syöminen tuntuu pahalta eikä työkavereiden kanssa osaa/ pysty sosialisoimaan kunnolla (kahvihuone täynnä porukkaa, mikä ahdistaa). Heräsin taas viime yönä yölliseen kauhukohtaukseen.
Työ on hektistä ja joutuu olemaan paljon eri ihmisten kanssa tekemisissä. Koko päivän olo on kamala ja aina kun pitäisi mennä siihen tiettyyn tilanteeseen, oireet pahenevat. Ajattelin, ettei tästä tule mitään, haluan pois. Menin lääkärille, mutta en saanutkaan sairauslomaa, vaan lääkkeitähän sieltä lykättiin. Propralia ja Xanoria pitäisi kuulemma kokeilla vähän aikaa, että pääsee alkuun ja mennä vaan noihin itseä ahdistaviin tilanteisiin. Muu ei kuulemma auta.
Lääkkeisiin en haluaisi liikaa turvautua, mutta en keksi muutakaan vaihtoehtoa tässä vaiheessa. En voi irtisanoutua ilman "pätevää syytä".. Tulee vaan paha olo pelkästä ajatuksesta huomisesta :-(
Työ on hektistä ja joutuu olemaan paljon eri ihmisten kanssa tekemisissä. Koko päivän olo on kamala ja aina kun pitäisi mennä siihen tiettyyn tilanteeseen, oireet pahenevat. Ajattelin, ettei tästä tule mitään, haluan pois. Menin lääkärille, mutta en saanutkaan sairauslomaa, vaan lääkkeitähän sieltä lykättiin. Propralia ja Xanoria pitäisi kuulemma kokeilla vähän aikaa, että pääsee alkuun ja mennä vaan noihin itseä ahdistaviin tilanteisiin. Muu ei kuulemma auta.
Lääkkeisiin en haluaisi liikaa turvautua, mutta en keksi muutakaan vaihtoehtoa tässä vaiheessa. En voi irtisanoutua ilman "pätevää syytä".. Tulee vaan paha olo pelkästä ajatuksesta huomisesta :-(
Vastaukset 4
Vanhimmat
työnantajan kanssa elämäntilanteesta ja voisiko työpäivää muokata sen mukaan. se keventäisi oloa kun tietää ettei ole pakko jaksaa. mulla työnantaja ymmärtää hyvin ja pärjään ilman lääkitystä :)
Minullakin tuli tietysti pomon kanssa puhetta, miten on mennyt jne. kun sairausloma tuli noinkin pian. Kerroin rehellisesti miten asiat ovat ja hän kyllä vaikutti ymmärtävän. Sanoi, ettei tietenkään kannata terveyttänsä riskeerata. Päädyimme siihen, että katsotaan nyt miten tämä etenee ja jutellaan sitten taas.
Tuo Xanor auttoi minua kyllä huomattavasti ja selvisin sen avulla työpäivästäni. Mahdollisimman nopeasti yritän siitä kuitenkin luopua. Nyt pitää vaan seurailla tilannetta ja miettiä, onko työ kuitenkin minulle pidemmän päälle liian raskasta. Yllätyin kuullessani, että joku muukin oli saanut paniikkioireita kyseisessä työssä ja oli joutunut lähtemään. En siis olekaan ainoa ... :-)
Millaista työtä teet? Minä olen sairaanhoitaja ja pitää olla esillä kokoajan. Olen aina ollut ryhmässä hiljaisimpia, mikä on tuntunut jotenkin häpeälliseltä..kokoajan on paineita siitä mitä toiset minusta ajattelevat. Kunpa tämän tunteen voisi poistaa, se kun on niin tarpeetonta! Ihmismieli vaan on niin monimutkainen, ettei asiat aina niin vaan ratkea. Olen tuntenut enemmän ahdistusta viimeaikoina, ja saanut pari lievää paniikkikohtausta(hengenahdistus,käsien nipistely,rytmihäiriöt,pelko että jotain on fyysisesti vialla ja joudun sairaalaan)jotka kestivät muutaman minuutin. Toisella kerralla oli poistuttava ruokapöydästä jossa oli paljon puolituttua porukkaa. En ole hakenut tähän ongelmaan apua, koska sekin hävettää. Tiedän kyllä että niin pitäisi tehdä, jotta voin alkaa "parantamaan"itseäni ja ehkäisemään kohtausten säännöllistä esiintymistä.. Mitä sinä ehdottaisit?
Toivottavasti ahdistuksesi hellittää pian ja pystyt nauttimaan elämästä paremmin. Jaksamista!
Hei!
Tuttuja nuo kuvaamasi jutut. Ensiavussa ja nyttemmin vanhustyössä olen työskennellyt yli 20 v. Oikein hätkähdin muistelemaan niitä valmistumisen jälkeisiä alkutyövuosia, minkälaista oli mennä töihin, kun tiesin, että työvuoroon mennessäsi sinua oottaa liuta rutinoituneita kaikkensa osaavia kolleegoja. Kädet vapisi, lääkärin kierrolla ääntä ei tahtonut saada, kun pelkäsi epäonnistuvansa, päässä oli pyörryttävä tunne y.m.s. Siihen aikaan ei oikein osattu mieltää tunnetta ph-häiriöksi. Nyttemmin se tunnistetaan entistä useimmin, onneksi. Nuo edellä kuvaamani tunteet tuntuivat todella kauheilta siihen aikaan. Harkitsin jopa ammatinvaihtoa, kun kieriskelin yökaudet seuraavan päivän työpaineissa. Psykiatrille meno ei oikeasti tullut mieleenikään, koska tunsin, ehkä itsekkäästikin, että tämä juttu on minun kertakaikkiaan selvitettävä. Siihen aikaan astui kuvioihini, vanha liikunnanopettaja, joka oli perehtynyt joogaan ja erinäisiin muihin rentoutusmuotoihin. Hänelle uskalsin avautua ongelmissani. Menin hänen ryhmäänsä ja elämäni alkoi saada uusia, äärimmäisen hienoja positiivisia ulottuvaisuuksia.
Työssäni tunsin heti, että tämä juttu oli minun pelastukseni. En moiti tällä kirjoituksellani ketään, jotka ovat joutuneet turvautumaan lääkehoitoon. Hieno asia, että suomessa on asiantuntevia lääkäreitä, joiden puoleen voi ja pitääkin kääntyä sillon kun on tuntemus, ettei voi hyvin. Työssäni potilaille yritän antaa vointini mukaan henkistä tukemista elämään yleensäkin. Ph-häiriö ei ole hävettävää, se on muistettava. Pikemminkin päinvastoin. Aivan mahtavaa, että on esim. tällainen keskustelupalsta, johon itsekukin voi avautua nimimerkillä ahdistuksensa keskellä. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että ph-häiriö on elintason tuomaa pahaa oloa. Liikaa kiirettä, liikaa stressiä sen myötä ja opiskelumaailman suorituspaineinen, ns."pakko-onnistua tyyli". Läheisille ei ole aikaa, itsekään ei kerkeä levätä ym. joten oravanpyörä on valmis.
Kaikesta tästä tilityksestä huolimatta, elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa!!! =) Lämmintä kesää kaikille!