venäjä nousee

neuvostoliiton raunioilta. sain juuri päätökseen tuoreimman national geographicin artikkelin siperian takamailta jotka öljyn ansiosta ovat nousseet entisestä neuvostoliiton aikaisesta rappiotilastaan uuden venäjän hyvinrasvatuiksi rattaiksi mitä tulee maan noustessa kommunismin suosta kapitalismin etujoukkoihin energiansa ansiosta.

mikä sitten sai minut tekemään aiheesta oikein keskustelunavauksen? no, sanotaan näin, että tälläkin palstalla löytyy vielä kommunisteja, joutomiehiä, jotka päivystävät palstalla ja yhtä vakuuttavasti ja samalla ammattitaidolla kuin edustamallansa politiikansuunnalla olisi muka jotakin tekemistä maan edun tai asoihin vaikuttamisen suhteen niin pistävät venäläisille sanoja suuhun ja valehtelevat julkeasti näiden kaipaavan jotain poliisivaltion sortokoneistoa takaisin.

artikkeli siperiasta luo kuitenkin uskoa tulevaisuuteen; se kertoo siitä, että venäläiset uskovat tulevaan, eivät kaipaa mennyttä ja kaikessa haluavat saavuttaa samat olot kuin meillä jokaisella täällä lännen kultamailla on; siperian kaupungit mustan kullan mailla ovat hylkäämässä neuvostoankeuden ja kommunistiset rappiolla olevat, vetoisat ja halkeilleet betonijättiläiset puretaan uuden ja toimivan tieltä. siperian kaupunkeihin nousee länsimaisia, viihtyisiä ja mukavia kerrostaloja tarjoamaan asuntoja kasvavan väestön tarpeisiin. kaikki joudutaan uusimaan; niin kunnallistekniikka, sähköverkot kuin tiestötkin. kaikki ovat neuvostokommunismin jäljiltä alkujaankin epäonnistunutta ja toimimatonta ja tänä päivänä jopa ympäristölleen vaarallista. neuvostomonumentteja siirretään syrjemmällä jääveistosten, uimahallien, yökerhojen, gallerioiden, ostoskeskusten etc. tieltä. kommunismi kärrätään siperiassakin takamaille muistuttamaan menneistä epäonnistumisista.

siirtotyöläisten virta öljynporausalueelle on loputon vaikka venäjä onkin kiristänyt maahantulovaatimuksiaan. silti työvoimaa tarvitaan. porauskalusto on länsimaisin voimin hankittu ja tuotettu paikalle. tekniikan toimivuus ja tuhansien kilometrien päähän öljyä ja kaasua kuljettavat putkistot ovatkin hyvässä kunnossa. silti ilmakuva kertoo karua kieltänsä; siperian silmänkantamattomiin ulottuvan kosteikon keskellä seisoo upouusi, länsivalmistettu, porauslautta. rakennelma hohtaa valkoisena ja sieltä lähtevät putket samoin. silti ympärille levittäytyvä kosteikko on musta ja lähes kuollut; neuvostoaikoina kaikki vuoti ja kaikki oli rappiolla. öljyä laskettiin surutta ympäristöön ja putkivuotojen varalta kommunistijohdolla oli pettämätön keino; pumpataan lisää painetta verkkoon. tänä päivänä öljyä ei enää haaskata kuten neuvostoaikaisen välinpitämättömyyden aikaan. kapitalistinen tulosvastuuseen peräytyvä toiminta on myös luonnon kannalta suotavampi kuin kommunistinen kaikenkattava vastuuttomuus.

siperia siis elää ja kasvaa ja voi hyvin. siperian kansa ei kaipaa neuvostoliittoa takaisin.
19797
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

National geographicin maininta, se nyt vaan on hieman lapsellinen lehti, tehty jenkeille jotka eivät juurikaan mistään mitään tiedä :)

Totta kuitenkin on, että öljyalueille tulee hieman toimintaa ja alue vaurastuukin, mutta Siperiasta ollaan silti siirtämässä edelleen ihmisiä pois ns. paremmille asuinalueille etelään ja länteen.

Sekin on totta, että Venäjällä menee koko ajan paremmin, onneksi hylkäsivät jenkkitalousneuvonantajien opit, jotka perustuivat Reaganin ja Thatcherin ideologiaan ja jotka olivat tuhota koko Venäjän.

Äänestä
  • vaikka rehellisesti sanoen joskus nauru muuttuukin lieväksi pahoinvoinniksi kun lukee teidän kommunistien iänikuisia mantrojanne neuvostoliiton ylistämisestä "jenkki"vihaanne.

    nyt on vuorossa nauru kun pohdin kertojaa ja hänen asiantuntemustaan hänen ilmoittaessaan "jenkit hieman yksinkertaisiksi". ei voi olla ajattelematta sen maan supervaltiutta ja teknistä ylivertaisuutta kaikilla aloilla ja toisaalta kommunistia, jonka kolmeen neljään riviin saa varsinaisesta asiasta poiketen ympättyä niin "jenkkiä", Reagania kuin Thatcheriäkin...

    jenkki siellä, jenkki täällä ja jenkki saddamin kaapin päällä...

    Äänestä

  • texkiller kirjoitti:

    vaikka rehellisesti sanoen joskus nauru muuttuukin lieväksi pahoinvoinniksi kun lukee teidän kommunistien iänikuisia mantrojanne neuvostoliiton ylistämisestä "jenkki"vihaanne.

    nyt on vuorossa nauru kun pohdin kertojaa ja hänen asiantuntemustaan hänen ilmoittaessaan "jenkit hieman yksinkertaisiksi". ei voi olla ajattelematta sen maan supervaltiutta ja teknistä ylivertaisuutta kaikilla aloilla ja toisaalta kommunistia, jonka kolmeen neljään riviin saa varsinaisesta asiasta poiketen ympättyä niin "jenkkiä", Reagania kuin Thatcheriäkin...

    jenkki siellä, jenkki täällä ja jenkki saddamin kaapin päällä...

    "Kun tilastoja lukee oikein, niin lukutaitoiselle käy selväksi, että noiden investointipankkien suosittelema kontrolloimaton markkinavoimien vapauttaminen on ollut vahingollista maailmantaloudelle. Ainakin, jos sitä vertaa niihin aikoihin, jolloin valtiovallalle vielä suotiin mahdollisuus kontrolloida jossain määrin markkinoita.

    Vuosina 1960-1978 (ennen Milton Friedmanin aikaansaamaa kontrolloimattoman markkinatalouden opin voittokulkua) maailman talouskasvu oli keskimäärin 2,7 prosenttia vuodessa. Kun markkinavoimat vapautettiin kontrollista kasvuvuosina 1979-2000, se laski puoleentoista prosenttiin. Samoin on käynyt maailmanlaajuiselle tulonjaolle, jossa erot ovat kasvaneet sen jälkeen kun markkinat niin sanotusti vapautettiin.

    Joku voi kuitenkin väittää Maailmanpankin tilastojen perusteella, että tulonjako on maailmassa muka tasaantunut globalisaation ansioista. Mutta jos tilastoja osaa lukea, eihän siinä todellisuudessa niin ole käynyt. Kun niistä poistetaan Kiina, niin kaikkialla muualla tulonjako on kärjistynyt. Ja aika hulppea humoristi pitää olla, jos ryhtyy selittämään Kiinan huimaa talouskasvua kontrolloimattoman markkinatalouden ansioksi.

    Käsitykseni mukaan Kiinassa valtio kontrolloi erittäin tarkasti talouselämää. Joka taitaa Miltonin teeseistä ja amerikkalaisista investointipankeista huolimatta olla kuitenkin se talousmalli, joka antaa parhaan kasvun.

    Eivätkä vapaasti temmeltävät markkinat ole myöskään poistaneet köyhyyttä maailmasta. Kun nostetaan köyhyysraja kahteen dollariin per päivä ja poistetaan taas Kiina tilastoista, niin köyhyys on maailmassa ennallaan. Joten mitä ihmeen hyvää siitä markkinoiden vapauttamisesta on maapallolle koitunut?

    Kun luetaan vielä tilastoja lisää, niin huomataan sekin, että ennen markkinoiden vapauttamista OECD-maiden yritysten tuottamasta lisäarvosta jaettiin 72 prosenttia työntekijöille. Nykyään tuosta lisäarvosta jaetaan työntekijöille enää 64 prosenttia. Ja niissä prosenteissa on vieläpä mukana johdon huimasti nousseet palkat."

    http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200607094854254_ko.shtml

    Äänestä

neuvostoliiton raunioilta. sain juuri päätökseen tuoreimman national geographicin artikkelin siperian takamailta jotka öljyn ansiosta ovat nousseet entisestä neuvostoliiton aikaisesta rappiotilastaan uuden venäjän hyvinrasvatuiksi rattaiksi mitä tulee maan noustessa kommunismin suosta kapitalismin etujoukkoihin energiansa ansiosta.

HR: Lähdeaineistosi ei ole luotettava. Päättelysi on väärää, koska premissit on väärät ja päättely indukiitiivista.

mikä sitten sai minut tekemään aiheesta oikein keskustelunavauksen? no, sanotaan näin, että tälläkin palstalla löytyy vielä kommunisteja, joutomiehiä, jotka päivystävät palstalla ja yhtä vakuuttavasti ja samalla ammattitaidolla kuin edustamallansa politiikansuunnalla olisi muka jotakin tekemistä maan edun tai asoihin vaikuttamisen suhteen niin pistävät venäläisille sanoja suuhun ja valehtelevat julkeasti näiden kaipaavan jotain poliisivaltion sortokoneistoa takaisin.

HR: Sinut sai tekemään jutun se, että otti pattiin, kun kommarit hyppii silmille, vaikka heidät on demokratian nimissä koitettu hävittää. Et kuitenkaan ole tajunnut heidän pointsiaan, hehän sanovat, että kapitalistinen Venäjä syö kapitalistisen muun maailman. Argumenttisi ei vastaa tähän mitään, kunhan luikertelee pitkin tundraa.

artikkeli siperiasta luo kuitenkin uskoa tulevaisuuteen; se kertoo siitä, että venäläiset uskovat tulevaan, eivät kaipaa mennyttä ja kaikessa haluavat saavuttaa samat olot kuin meillä jokaisella täällä lännen kultamailla on; siperian kaupungit mustan kullan mailla ovat hylkäämässä neuvostoankeuden ja kommunistiset rappiolla olevat, vetoisat ja halkeilleet betonijättiläiset puretaan uuden ja toimivan tieltä. siperian kaupunkeihin nousee länsimaisia, viihtyisiä ja mukavia kerrostaloja tarjoamaan asuntoja kasvavan väestön tarpeisiin. kaikki joudutaan uusimaan; niin kunnallistekniikka, sähköverkot kuin tiestötkin. kaikki ovat neuvostokommunismin jäljiltä alkujaankin epäonnistunutta ja toimimatonta ja tänä päivänä jopa ympäristölleen vaarallista. neuvostomonumentteja siirretään syrjemmällä jääveistosten, uimahallien, yökerhojen, gallerioiden, ostoskeskusten etc. tieltä. kommunismi kärrätään siperiassakin takamaille muistuttamaan menneistä epäonnistumisista.

HR: Kommarien sanoma jo Marxin ajoista asti on ollut ja on edelleen, että kapitalismi kehittyessään kehittää itsensä vallankumoukseen. Se tekee sen objektiivisin ja subjektiivisin syin. Kommunismi on moderni tulevaisuutemme, vaikka et tajuakaan sitä. Älä silti ota nokkiisi, ei sitä ymmärrä Suomen johtavat kommunisti poliitikotkaan.

siirtotyöläisten virta öljynporausalueelle on loputon vaikka venäjä onkin kiristänyt maahantulovaatimuksiaan. silti työvoimaa tarvitaan. porauskalusto on länsimaisin voimin hankittu ja tuotettu paikalle. tekniikan toimivuus ja tuhansien kilometrien päähän öljyä ja kaasua kuljettavat putkistot ovatkin hyvässä kunnossa. silti ilmakuva kertoo karua kieltänsä; siperian silmänkantamattomiin ulottuvan kosteikon keskellä seisoo upouusi, länsivalmistettu, porauslautta. rakennelma hohtaa valkoisena ja sieltä lähtevät putket samoin. silti ympärille levittäytyvä kosteikko on musta ja lähes kuollut; neuvostoaikoina kaikki vuoti ja kaikki oli rappiolla. öljyä laskettiin surutta ympäristöön ja putkivuotojen varalta kommunistijohdolla oli pettämätön keino; pumpataan lisää painetta verkkoon. tänä päivänä öljyä ei enää haaskata kuten neuvostoaikaisen välinpitämättömyyden aikaan. kapitalistinen tulosvastuuseen peräytyvä toiminta on myös luonnon kannalta suotavampi kuin kommunistinen kaikenkattava vastuuttomuus.

HR: Työvoiman vapaa liikkuvuus, on työvoimamarkkinoiden elinehto. Ja työvoima markkinoilla tarkoitan työvoiman hinnan määrittelyä markkinoilla.

Siperia siis elää ja kasvaa ja voi hyvin. Siperian kansa ei kaipaa neuvostoliittoa takaisin.

HR: Jos kapitalismi olisi ollut mahdollinen jo 1917 venäjän siirtyessä feodalismista sosialismiin, kuten olisi pitänyt teorian mukaan käydä, olisi Siperia kuin mikä tahansa tyhjiin riistetty suo ja kosteikko Suomessa. Se mitä venäläiset kaipaa takaisin, ei lue auktoriteettinasi olevassa lehdessä. Siitä on tutkimukset ja he kaipaavat takasin vapautta, kuten orjat ovat aina kaivanneet.

Äänestä
  • Ihan mielenkiinnosta, kun se markkinatalous
    rakentaa sitä "sosialismia", niin eipä siltä
    näytä.

    Entiset marxin juoksupojat ovat suurempia kapitalis-
    teja kuin ne joita ennen kapitalisteiksi haukkuivat.

    Kommunismin kannatus on nolla pilkku jotain.

    Ja kommunismi ennen vanhaan oli A imperialismia
    ja B omaa kansaa vastaan suunnattua totaitärismiä.

    Ei vakuuta Hannes julistuksesi koska se on
    totuuden vastaista.

    Imperialismin todistaa hyökkäily "omien liitto-
    laisten kimppuun ja totalitärismin loikkarien
    ampuminen ja toisin ajattelijoiden kohtelu.

    Jos markkinatalous olisi puoleksikaan sinne päin
    niin rovasti Rainesto istuisi säilössä kirjoitte-
    lemassa vessapaperille.

    Neukkulassa olisi kirjoitellut perseharjalle.

    Äänestä

  • kun keminmaan politrukki tawarits wäinä tuossa alempana soimaa minua siitä etten lue muuta kuin korkkareita ja natikkaa niin olen minä lukenut myös Robert Harrisin esikoisteoksen "kolmannen valtakunnan salaisuuden". se oli tarina vaihtoehtoisesta historiankirjoituksesta eli miten maailma makaisi jos saksa olisikin voittanut sodan. jos venäläiset olisivatkin ajettu uralin taa, jos saksa johtaisikin kahdentoista valtion euroopan yhteisöä ja jos kylmä sota olisikin USA liittolaisineen vs saksa liittolaisineen. siinä on aika kylmäävästi yhdistetty faktaa ja fiktiota; mihin juutalaiset katosivat? mitä idässä uralilla tapahtuu ja miksi wehrcmahtin ruumisjunat saapuvat kotimaahan vain yön pimeydessä? kuinka saksalaisia puutarhoja hoitavat puolalaiset, katuja lakaisevat ukrainalaiset, ruokia kokkaavat ranskalaiset kokit ja englantilaiset sisäköt tarjoilevat niitä... kansa on ryhdikästä ja isänmaallista mutta silti jo sukupolvesta toiseen jotain mätää on; kun ihmiset juttelevat keskenään, he kääntävät päänsä automaattisesti molemmille sivuille kuuntelijoiden varalta, lapset ilmiantavat vanhempiaan, tietyistä rikoksista saa kuolemantuomion ja keskitysleirituomio on sama kuin katoaminen. berliini on kuin monumentaalinen temppeli toinen toistansa korkeammalle kohoavine rakennuksineen ja kaupunkikuvaa värittää univormujen kirjo... silti kansa tottelee lähes poikkeuksetta ja jos joskus joku epäileekin jotain epäoikeudenmukaiseksi tai vääräksi niin aina palaa muistiin mitä vetäytyvän puna-armeijan jäljiltä löytyi; joukkohautoja pelloilta ja metsistä, tuhatmäärin murhattuja puolalaisia upseereita katynin metsissä, arktisilla alueilla toinen toisissaan kiinniolevia orjatyöleirejä, piikkilangoin sidottuja naisia ja lapsia luodinreikä päässään... venäläiset olivat vielä pahempia, kansa muistaa... no, tämä jaaritus tuli siitä kun en osaa hirvittävästi tehdä eroa natsivaltakunnasta ja kommunistisesta neuvostoliitosta, pahan valtakunnasta. toinen painajainen on vain kuviitteellinen paha uni ja toinen oli todellisinta totta. natsismi ja kommunismi ovat sisaraatteita vaikka ne toisiaan vihasivatkin.

    mutta tämä kertomus ja sinä rainesto tulivat oikeastaan mieleen kun muistin pienen lainauksen kirjasta;

    "Kun kansallissosialismi on ollut riittävän pitkään vallassa, ei enää ole ajateltavissakaan, että mitään toisenlaista elämäntapaa voisi syntyä."
    Adolf Hitler
    11.7.1941

    eikös se vähän samansuuntainen ole ollut sinun ja muiden kommunistien visio tuosta ikiomasta kommunistisesta diktatuuristanne, mikä se nyt oli, proletaarin diktatuuri? että kun olette, te eliittijoukot ja edelläkävijät, kommunistit jotka kansa kertomasi mukaan kutsuu johtamaan itseään, saavuttaneet sen voittonne ja olette pystyttäneet diktatuurinne ja olette kansanjohtajia niin se kommunisminne on niinkuin sellainen vakio? pysyväinen järjestelmä, joka ei enää ole riippuvainen mistään demokratiasta eikä muustakaan länsimaisesta hapatuksesta vaan siellä te kommunistit, kuten olet kertonut, teette päätöksiä kansan puolesta ja sen omaksi parhaaksi koska tämä itse ei tiedä mikä itselleen on parasta?

    olen entistäkin vakuuttuneempi siitä, että kommunismi ja natsismi ovat samaa sotkua ja vaan eri värisessä paketissa...?

    Äänestä

  • texkiller kirjoitti:

    kun keminmaan politrukki tawarits wäinä tuossa alempana soimaa minua siitä etten lue muuta kuin korkkareita ja natikkaa niin olen minä lukenut myös Robert Harrisin esikoisteoksen "kolmannen valtakunnan salaisuuden". se oli tarina vaihtoehtoisesta historiankirjoituksesta eli miten maailma makaisi jos saksa olisikin voittanut sodan. jos venäläiset olisivatkin ajettu uralin taa, jos saksa johtaisikin kahdentoista valtion euroopan yhteisöä ja jos kylmä sota olisikin USA liittolaisineen vs saksa liittolaisineen. siinä on aika kylmäävästi yhdistetty faktaa ja fiktiota; mihin juutalaiset katosivat? mitä idässä uralilla tapahtuu ja miksi wehrcmahtin ruumisjunat saapuvat kotimaahan vain yön pimeydessä? kuinka saksalaisia puutarhoja hoitavat puolalaiset, katuja lakaisevat ukrainalaiset, ruokia kokkaavat ranskalaiset kokit ja englantilaiset sisäköt tarjoilevat niitä... kansa on ryhdikästä ja isänmaallista mutta silti jo sukupolvesta toiseen jotain mätää on; kun ihmiset juttelevat keskenään, he kääntävät päänsä automaattisesti molemmille sivuille kuuntelijoiden varalta, lapset ilmiantavat vanhempiaan, tietyistä rikoksista saa kuolemantuomion ja keskitysleirituomio on sama kuin katoaminen. berliini on kuin monumentaalinen temppeli toinen toistansa korkeammalle kohoavine rakennuksineen ja kaupunkikuvaa värittää univormujen kirjo... silti kansa tottelee lähes poikkeuksetta ja jos joskus joku epäileekin jotain epäoikeudenmukaiseksi tai vääräksi niin aina palaa muistiin mitä vetäytyvän puna-armeijan jäljiltä löytyi; joukkohautoja pelloilta ja metsistä, tuhatmäärin murhattuja puolalaisia upseereita katynin metsissä, arktisilla alueilla toinen toisissaan kiinniolevia orjatyöleirejä, piikkilangoin sidottuja naisia ja lapsia luodinreikä päässään... venäläiset olivat vielä pahempia, kansa muistaa... no, tämä jaaritus tuli siitä kun en osaa hirvittävästi tehdä eroa natsivaltakunnasta ja kommunistisesta neuvostoliitosta, pahan valtakunnasta. toinen painajainen on vain kuviitteellinen paha uni ja toinen oli todellisinta totta. natsismi ja kommunismi ovat sisaraatteita vaikka ne toisiaan vihasivatkin.

    mutta tämä kertomus ja sinä rainesto tulivat oikeastaan mieleen kun muistin pienen lainauksen kirjasta;

    "Kun kansallissosialismi on ollut riittävän pitkään vallassa, ei enää ole ajateltavissakaan, että mitään toisenlaista elämäntapaa voisi syntyä."
    Adolf Hitler
    11.7.1941

    eikös se vähän samansuuntainen ole ollut sinun ja muiden kommunistien visio tuosta ikiomasta kommunistisesta diktatuuristanne, mikä se nyt oli, proletaarin diktatuuri? että kun olette, te eliittijoukot ja edelläkävijät, kommunistit jotka kansa kertomasi mukaan kutsuu johtamaan itseään, saavuttaneet sen voittonne ja olette pystyttäneet diktatuurinne ja olette kansanjohtajia niin se kommunisminne on niinkuin sellainen vakio? pysyväinen järjestelmä, joka ei enää ole riippuvainen mistään demokratiasta eikä muustakaan länsimaisesta hapatuksesta vaan siellä te kommunistit, kuten olet kertonut, teette päätöksiä kansan puolesta ja sen omaksi parhaaksi koska tämä itse ei tiedä mikä itselleen on parasta?

    olen entistäkin vakuuttuneempi siitä, että kommunismi ja natsismi ovat samaa sotkua ja vaan eri värisessä paketissa...?

    mutta tämä kertomus ja sinä rainesto tulivat oikeastaan mieleen kun muistin pienen lainauksen kirjasta;

    "Kun kansallissosialismi on ollut riittävän pitkään vallassa, ei enää ole ajateltavissakaan, että mitään toisenlaista elämäntapaa voisi syntyä."
    Adolf Hitler
    11.7.1941

    HR: Totalitarismilla on aivopesutekijä hallussaan ja sitä käyttää myös kapitalismi suoraan meihin.

    eikös se vähän samansuuntainen ole ollut sinun ja muiden kommunistien visio tuosta ikiomasta kommunistisesta diktatuuristanne, mikä se nyt oli, proletaarin diktatuuri?

    HR: Ei ole, sillä ei ole mitään tekemistä tuon kanssa. Tarkastele keskeisiä materialismin teorioita niin huomaat heti virheesi.
    että kun olette, te eliittijoukot ja edelläkävijät, kommunistit jotka kansa kertomasi mukaan kutsuu johtamaan itseään, saavuttaneet sen voittonne ja olette pystyttäneet diktatuurinne ja olette kansanjohtajia niin se kommunisminne on niinkuin sellainen vakio? pysyväinen järjestelmä, joka ei enää ole riippuvainen mistään demokratiasta eikä muustakaan länsimaisesta hapatuksesta vaan siellä te kommunistit, kuten olet kertonut, teette päätöksiä kansan puolesta ja sen omaksi parhaaksi koska tämä itse ei tiedä mikä itselleen on parasta?

    HR: Tässä vain toistat samaa ajatusvirhettäsi, koska et viitsi tai osaa selvittää asioita niin kuin ne on. Huomioi seuraavat seikat ”Itseään korjaavuus, kuoleentuminen, kansandemokratia”. Tähän lisäät tuon materialismin, niin saat yhtälön joka osoittaa virheesi. Oletko itseäsi korjaava, kohta nähdään???

    HR: Vakuutat itseäsi omilla virhe selityksilläsi, tapa sekin, mutta väärä tapa.

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    Ei sillä Rainesto ole yksilön kannalta sinänsä
    vitunkaan väliä jos lopputulos on sama!

    Sinäkin toivottaisit YLI PUOLET kansasta hornan
    tuuttiin!

    Sosialistisessa unessasi.

    Avoimessa maailmassa ei aivopesu onnistu.

    Tämän tiedät oikein hyvin.

    Tieto lisää tajuntaa.

    Siksi se sosialismikin on kadonnut.

    Yhden poliittisen suuntauksen totalitärismiin
    perustuva peruuttamaton diktatuuri.

    Demokratialla peruuuttamaton.

    "Väärän mielipiteen" haltijat kun kriminalisoi-
    daan.

    Vai väitätkö vastaan?

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Olet väärässä, puolustelet kapitalismia juuri niillä syytteillä sosialismia vastaan, jotka tosiasissa sopivat vain kapitalismiin.

    Kapitalsimi aivopesee, se pakoottaa, se tekee Ihmisestä "tavaran" markkinoille, se ei salli erimielisyyttä, se eriarvoitaa jne.. Kapitalismi on kapitalistien yhteiskunta työväenluokka avastaan!

    Kapitalismissa tulee tehdä itseäänkorjaavuusprosessi ja se tulee alkaa määräävät pääomat sosialisoimalla. Pankit, vakuutusyhtiöt ja suuret yksityisomaisuudet ja maanomaisuudet tulee sataa kansan haltuun välittömästi.

    Kansan edun vastaisuus on kanssarikollisuutta.

    en koskaan lakkaa hämmästelemästä teidän kommunistien julkeutta kun toistatte termiä "kansa" samassa yhteydessä kun yritätte koplata itsellenne etuja. kommunisti ei ole synonyymi kansalle eikä kommunistin etu todellakaan ole sama kuin kansan etu.

    olette törkeitä vääristelijöitä kauttaaltaan koko kommunistipoppoo; haukutte normaaleita ihmisiä "kansanvihollisiksi" ja "rikollisiksi" ja ties miksikä... mutta mitä muuta kuin kansanvihollisia te kommunistit olette? yritätte mitätöidä kansan tahdon lakkauttamalla demokratian ja kansan äänioikeuden ja väkisin tunkemalla itsenne kansan johtohahmoiksi. valehtelette itsellenne ja muille, että kansa muka kutsuu teidät johtajikseen. pötypuhetta; itse te itsenne väkivallan voimin sinne kankeatte ja kansalta ei kysytä mitään. te lietsotte vihaa ja eripuraisuutta ja rasistisesti luokittelette ihmisiä mielivaltaisiin etnisiin ryhmiin ja kerrotte, että "teidän" luokkanne on voittava vaikka sitten asein ja väkivaltaisin kumouksin. muut luokat hävitetään, kommunisteilla on ainoastaan oikeus olla olemassa ja määrätä. kosto on teidän aatteenne kantava voima; niinkauan kuin muistan, kommunistit ovat uhanneet ihmisiä kostoilla ja hirsipuilla jotka sitten joskus tulevat ajankohtaisiksi kun kommunistit pääsevät valtaan. Luojan kiitos, kansa on pitänyt kommunistit pois vallankahvasta. kommunistit eivät myöskään luota omaan kansaansa, siksikin ihmetyttää kun he puhuvat "kansan nimissä"; kommunistit ovat haalimassa oman väkivaltaisen kapinallisjoukkionsa tueksi maailmalta muuta aseistautunutta roskaväkeä pitämään kansa kurissa, kommunistit ovat lakkauttamassa suomalaisten oman kansallisen armeijan ja poliisin ja järjestämässä sinne omannäköisensä rikollisjoukkion korvaaman nämä. kommunistit ovat vaihtamassa lain ja oikeudenmukaisuuden punakaartien huutoäänestyksille, jossa agitaattorit huutavat rangaistuksia väärän pärstäkertoimen omaaville kansalaisille ja punakaartit sitten toimeenpanevat tuomiot valituksia kuulematta. siinä on kommunistin oikeudenmukaisuutta. kommunistille oikeus on vain sitä varten, että itse saa etuisuuksia ja pääsee näennäisen oikeutetusti kostamaan ympäristölleen. oikeudenmukaisuus sopii kommunistin suuhun yhtä hyvin kuin natsinkin. se on vain vahvemman väkivaltaista oikeutta.

    kommunismi on rikos ihmisyyttä vastaan. demokratia on nujertanut natsit, nyt on aika nujertaa viimeisiä henkäyksiään vetelevä punafasismi.

    "demokratia on nujertanut natsit"

    Nehän ne natsit nujersi!

    Se kapitalismi on? Onko siellä politrukkeja
    jotka saavat palkan systeemiltä?

    Kyllä se Rainesto on niin että sosialistisissa
    valtioissa on aina ollu A sensuuri ja B valehtelu-
    osasto valtion puolesta ja C kansaa estetty
    käyttämästä ulkopuolisia tietolähteitä.

    Et viitsisi höpöttää omiasi.

    Kansan etu on nykyinen Suomi.

    Sosialismi tuhoaisi rahoituksen niin yksityisen
    kuin julkisen sektorin.

    Sen jälkeen ei jäisi enää kansalaispalkkaan
    laitettavaa.

    Näin on sosialismissa aina käynyt ja niin siinä
    kävisi vastedeskin.

    Valitettava sosialismin ominaisuus on käytännössä
    toimimattomuus.

    Muutenhan se olisi voimissaan.

    Äänestä

  • ja Neuvostoliittoa! kirjoitti:

    "demokratia on nujertanut natsit"

    Nehän ne natsit nujersi!

    Setä Samuli ratkaisi Euroopan kohtalon.

    Ja kai siinä Englannillakin oli jotain osaa.

    Puna-armeija oli liikkeellä imperialistisin
    tavoittein.

    Vai saivatko rautaesiripun taakse määrätä asioistaan
    itse?

    Eivät.

    Tuli väite todistetuksi.

    Äänestä

  • texkiller kirjoitti:

    en koskaan lakkaa hämmästelemästä teidän kommunistien julkeutta kun toistatte termiä "kansa" samassa yhteydessä kun yritätte koplata itsellenne etuja. kommunisti ei ole synonyymi kansalle eikä kommunistin etu todellakaan ole sama kuin kansan etu.

    olette törkeitä vääristelijöitä kauttaaltaan koko kommunistipoppoo; haukutte normaaleita ihmisiä "kansanvihollisiksi" ja "rikollisiksi" ja ties miksikä... mutta mitä muuta kuin kansanvihollisia te kommunistit olette? yritätte mitätöidä kansan tahdon lakkauttamalla demokratian ja kansan äänioikeuden ja väkisin tunkemalla itsenne kansan johtohahmoiksi. valehtelette itsellenne ja muille, että kansa muka kutsuu teidät johtajikseen. pötypuhetta; itse te itsenne väkivallan voimin sinne kankeatte ja kansalta ei kysytä mitään. te lietsotte vihaa ja eripuraisuutta ja rasistisesti luokittelette ihmisiä mielivaltaisiin etnisiin ryhmiin ja kerrotte, että "teidän" luokkanne on voittava vaikka sitten asein ja väkivaltaisin kumouksin. muut luokat hävitetään, kommunisteilla on ainoastaan oikeus olla olemassa ja määrätä. kosto on teidän aatteenne kantava voima; niinkauan kuin muistan, kommunistit ovat uhanneet ihmisiä kostoilla ja hirsipuilla jotka sitten joskus tulevat ajankohtaisiksi kun kommunistit pääsevät valtaan. Luojan kiitos, kansa on pitänyt kommunistit pois vallankahvasta. kommunistit eivät myöskään luota omaan kansaansa, siksikin ihmetyttää kun he puhuvat "kansan nimissä"; kommunistit ovat haalimassa oman väkivaltaisen kapinallisjoukkionsa tueksi maailmalta muuta aseistautunutta roskaväkeä pitämään kansa kurissa, kommunistit ovat lakkauttamassa suomalaisten oman kansallisen armeijan ja poliisin ja järjestämässä sinne omannäköisensä rikollisjoukkion korvaaman nämä. kommunistit ovat vaihtamassa lain ja oikeudenmukaisuuden punakaartien huutoäänestyksille, jossa agitaattorit huutavat rangaistuksia väärän pärstäkertoimen omaaville kansalaisille ja punakaartit sitten toimeenpanevat tuomiot valituksia kuulematta. siinä on kommunistin oikeudenmukaisuutta. kommunistille oikeus on vain sitä varten, että itse saa etuisuuksia ja pääsee näennäisen oikeutetusti kostamaan ympäristölleen. oikeudenmukaisuus sopii kommunistin suuhun yhtä hyvin kuin natsinkin. se on vain vahvemman väkivaltaista oikeutta.

    kommunismi on rikos ihmisyyttä vastaan. demokratia on nujertanut natsit, nyt on aika nujertaa viimeisiä henkäyksiään vetelevä punafasismi.

    HR: Reipasta ponnistelua sinulta selittää mikä nyt vielä on selitettävissä…

    en koskaan lakkaa hämmästelemästä teidän kommunistien julkeutta kun toistatte termiä "kansa" samassa yhteydessä kun yritätte koplata itsellenne etuja. kommunisti ei ole synonyymi kansalle eikä kommunistin etu todellakaan ole sama kuin kansan etu.

    HR: Kommunismi eli yhteisöllisyys on synonyymi kansalla, sillä kansa on olemassa vain yhteisönä. Kommunistinen kauhistus, se jota porvaristo niin kammoaa, on kansan vapautuksen teoria ”tieteellinen maailmakatsomus”. Tuot myös esiin sen paradoksin, jota et pysty kuitenkaan selittään ” yritätte koplata itsellenne etuja””. Koska kansa on yhteisö ja kommunismi on yhteisö, ei edut ole vastakkaiset. Kommunismi on todella kansalle etuja koplaavaa ja se on silloin, nimenomaan reformistista käytäntöä.

    olette törkeitä vääristelijöitä kauttaaltaan koko kommunistipoppoo; haukutte normaaleita ihmisiä "kansanvihollisiksi" ja "rikollisiksi" ja ties miksikä... mutta mitä muuta kuin kansanvihollisia te kommunistit olette? yritätte mitätöidä kansan tahdon lakkauttamalla demokratian ja kansan äänioikeuden ja väkisin tunkemalla itsenne kansan johtohahmoiksi. valehtelette itsellenne ja muille, että kansa muka kutsuu teidät johtajikseen. pötypuhetta; itse te itsenne väkivallan voimin sinne kankeatte ja kansalta ei kysytä mitään. te lietsotte vihaa ja eripuraisuutta ja rasistisesti luokittelette ihmisiä mielivaltaisiin etnisiin ryhmiin ja kerrotte, että "teidän" luokkanne on voittava vaikka sitten asein ja väkivaltaisin kumouksin. muut luokat hävitetään, kommunisteilla on ainoastaan oikeus olla olemassa ja määrätä. kosto on teidän aatteenne kantava voima; niinkauan kuin muistan, kommunistit ovat uhanneet ihmisiä kostoilla ja hirsipuilla jotka sitten joskus tulevat ajankohtaisiksi kun kommunistit pääsevät valtaan. Luojan kiitos, kansa on pitänyt kommunistit pois vallankahvasta.

    HR: Katkaisen katkeran vyörytyksesi tässä ja huomautan, että jos et ymmärrä mikä on luokkajako ja mitä se käytännössä tarkoittaa, et pysty koskaan selittämään itsellesi etkä muille, sitä minkä kansa kokoajan näkee, riiston ja kurjuuden niskassaan. Käsityksesi kommunistien kostosta heijastelee kansan käsityksiä porvaristosta, ei kommunistien. Kommunistien puheet voit lukea heidän kirjallisuudesta, et kilometristäkään tekstiä löydä tuota mitä nyt vuodata kommunistien niskaan. Te porvarit keksitte toisten suuhun sitä, mihin itse syyllistytte ja tässä viittaan mm. porvarillisen Suomen lainsäädäntöön joka sisältää tuomiolauseen, että mellakoinnista voidaan määrätä kuolemantuomio Suomessa vuonna 2008.
    kommunistit eivät myöskään luota omaan kansaansa, siksikin ihmetyttää kun he puhuvat "kansan nimissä"; kommunistit ovat haalimassa oman väkivaltaisen kapinallisjoukkionsa tueksi maailmalta muuta aseistautunutta roskaväkeä pitämään kansa kurissa, kommunistit ovat lakkauttamassa suomalaisten oman kansallisen armeijan ja poliisin ja järjestämässä sinne omannäköisensä rikollisjoukkion korvaaman nämä. kommunistit ovat vaihtamassa lain ja oikeudenmukaisuuden punakaartien huutoäänestyksille, jossa agitaattorit huutavat rangaistuksia väärän pärstäkertoimen omaaville kansalaisille ja punakaartit sitten toimeenpanevat tuomiot valituksia kuulematta. siinä on kommunistin oikeudenmukaisuutta. kommunistille oikeus on vain sitä varten, että itse saa etuisuuksia ja pääsee näennäisen oikeutetusti kostamaan ympäristölleen. oikeudenmukaisuus sopii kommunistin suuhun yhtä hyvin kuin natsinkin. se on vain vahvemman väkivaltaista oikeutta.

    HR: Koska kommunistit on kansa, he luottavat toki itseensä. Kommunistinen teoria, on kansan vapautuksen teoriaa. Kansa luottaa omaan teoriaansa, kunhan siitä ensin teidän pimittämisen jälkeen kuulee. En ymmärrä, miksi et luottaisi siihen, joka vapauttaa sinut siitä joka sinua on aina vituttanut, mutta et ole sitä osannut selittää esiin.

    HR: Yhteisöllisyys on rikos kansaa vastaan? Kuinka tuon selität ymmärrettävästi?
    Demokratia josta puhut, on porvarillinen käsitys demokratiasta, kuten käsitys ”kristillinen tasajako”. Joka tarkoittaa, että minulle ylipuolet, teille muille loput, jakakaa miten osaatte. Tässä jako periaatteessa demokratia ilmenee porvarillisessa asussaan oikein, sillä sitä jäljelle jäänyt säädellään, mutta se ylipuolet on säätelyn ulottumattomissa. Minä nimitän tätä vankila budjetiksi. Kansa on sidottu valtion budjettiin, joka on ensin kansalta kerätty ja jota budjettia säätelee porvaristo, kansaa vastaan, mutta kapitalistin parhaaksi.
    Huomaat vissiin nyt, että porvarillinen demokratia on juuri sitä itseään, natsi demokratiaa.

    Ymmärtää tässä ajassa kun sitä ei ole.

    Ei mieleesi ole juolahtanut että oppisi kannatuk-
    sen väheneminen johtuu ihan käytännön asiasta.

    Luokkatietoisuus kun on sen käyttävä voima.

    Perustuen luokkajaon epäoikeudenmukaisuuteen
    sata vuotta sitten.

    Ennnen oli ennen, nyt on nyt, on tukka päästä
    lähtenyt. Riimitellään laulussa.

    Luokkayhteiskunnassa luokista ei loikita.

    Vapaassa maassa voi onnistuessaan loikata vaikka
    mihin.

    Luokkajako on mennyttä maailmaa. Yrität sitä
    sepittää maailmassa jota et suostu katsomaan
    muuta kuin salaliittoteorian läpi.

    Käyttävänä voiman omat hölmöilysi.

    Voisi sanoa että kommari Rainesto on valjastanut
    "luokka kysymyksen" oman edun tavoittelun
    alttarille.

    Häpeisit.

    Tieteellisyyttäsi joka on lähinnä yksisilmäisyyt-
    tä, suhteellisuuden tajuttomuutta, kaunaa ja
    vihaa.

    Henkilökohtaisella tasolla.

    Tuulimyllyjä vastaan.

    LUOKKAJAKOA ON MAHDOTONTA
    Ymmärtää tässä ajassa kun sitä ei ole.

    HR: Ei sentään, vaan vaikeus on siinä, kun ei ole työväestöllä teoriaa asian näkyviin saattamiseksi. Ja tämä on yksinomaan porvarillisen tiedonpimityksen vika!

    Ei mieleesi ole juolahtanut että oppisi kannatuk-
    sen väheneminen johtuu ihan käytännön asiasta.

    HR: Tuo juuri on käytännön asia, jonka kerroin. Porvarin on pakko peitellä oikeita asioita, korvata niitä YLE:n paskalla.

    Luokkatietoisuus kun on sen käyttävä voima.

    HR: Luokkatietoisuus on ennen kaikkea teoreettista, filosofista maailman oikein ymmärrystä eli tieteellistä ymmärrystä. Luokkajaon perusta on objektiivinen ominaisuus kapitalismissa, ja siksi sitä pitää kapitalistien peitellä.

    Perustuen luokkajaon epäoikeudenmukaisuuteen
    sata vuotta sitten.

    HR: Luokkajako ei perustu epäoikeudenmukaisuuteen, joka on luokkajaon seurausta. Luokkajako perustuu kapitalismin sisältämiin metodeihin ja työn ja omistamisen sovittamattomaan ristiriitaan.

    Ennnen oli ennen, nyt on nyt, on tukka päästä
    lähtenyt. Riimitellään laulussa.

    HR: Kapitalismi oli alussa kehittyvää ja edistyksellistä kapitalismia, silti riistoa, mutta nyt loppuvaiheessaan vain monopolisoitumista ja riistoa.

    Luokkayhteiskunnassa luokista ei loikita.

    HR: Kapitalismi on luokkayhteiskunta ja siis Suomi on luokkayhteiskunta. Täällä luokkaansa voi vaihtaa jos jotenkin pääsee nousemaan kapitalistiksi tai köyhtyy valtion toimin.

    Vapaassa maassa voi onnistuessaan loikata vaikka
    mihin.

    HR: Tämä ei ole vapaa maa, täällä pidetään mmm. työttömien ja velkaisten armeijaa ja sitä varten toista mokomaa virkamiehinä heittä vartioimassa.

    Luokkajako on mennyttä maailmaa. Yrität sitä
    sepittää maailmassa jota et suostu katsomaan
    muuta kuin salaliittoteorian läpi.

    HR: Onko kapitalismi lakannut olemasta?????? Oikeusmurha ei ole välttämättä salamurha ja vielä vähemmän yksilön oma ongelma (vaikka se hänelle juuri tuupataan) vaan yhteiskunnan, joka on ryhtynyt rikokseen peitelläkseen sillä muita rikoksiaan tai etujaan.

    Käyttävänä voiman omat hölmöilysi.

    Voisi sanoa että kommari Rainesto on valjastanut
    "luokka kysymyksen" oman edun tavoittelun
    alttarille.

    HR: Nytkoö luokat jo palasivat ja vain minun tarpeesta?? Ei, kyllä luokat on olemassa, vaikka sinä sitä kiellät ja myönnät kulloisen tarpeen mukaan.

    Häpeisit.

    HR: Siis mitä minun pitää hävetä???

    Tieteellisyyttäsi joka on lähinnä yksisilmäisyyt-
    tä, suhteellisuuden tajuttomuutta, kaunaa ja
    vihaa.

    HR: Tieteellisyys on väline, oikeusmurha on teko ja peittely on rikos.

    Henkilökohtaisella tasolla.

    HR: En suinkaan henkilökohtaisesti, siksihän sen tuon julkisuuteen.

    Tuulimyllyjä vastaan.

    HR: Totta, oikeuslaitos on tuulimylly, pajatso ja pelikone, jonne sopii vain rikkaiden rahat.

    Äänestä

Ensiksi,ei ole olemassa mitään "Siperian kansaa". Ilmaisuna se kyllä on hauska.

Venäjä ei ole saavuttanut eikä ihan kohta vielä saavuta Neuvostoaikaisen talouden tasoa. Jos se sen saavuttaa,kuten todennäköisestä on,talouskasvu perustuu kaasulle ja öljylle. "Siperian kansa ja Venäjän kansa" ei siitä juuri kostu. Kerman päältä vievät ökyeläjät. Energiavarojensa tuoton Venäjä näyttäisi käyttävän asevoimien vahvistamiseen. USA:n sotilasmenot ovat yli puolet koko maailman sotilasmenoista, 547 miljardia dollaria. Venäjä on tilastossa seitsemäntenä 35,4 miljardilla dollarilla Ranskan,Saksan ja Japanin jälkeen. Tuo ei tyydyttäne Putinia.
Mikähän siinä on kun te porvarit pelkäätte sitä Venäjää ja vaaditte Nato-liittoutumista mutta samalla pidätte erinomaisena asiana Venäjän tuotannon kasvua - se kasvuhan on suureksi osaksi peräisin asetuotannon noususta? Siksikö,että niin lukee lukee National Geoghprapissa.

Helsingin Yliopiston teologisen tiedekunnan miesten vessassa oli 70-luvulla kirjoitus: Jeesus on tullut. Sen alle oli lisätty, ...Amerikasta.
Ja sen alla taas luki, ...Valitut Palat kainalossa.
Tosiuskovaisten raamatuksi näyttää 2000-luvulla tulleen Valittujen Palojen sijasta Natikka.

Neuvostoaikana Siperian tuotantoalueille oli vaikea saada työvoimaa,niin on nytkin. Stalinilla oli omat ratkaisunsa,myöhemmin työntekijöitä houkuteltiin eduilla mutta myös komennuksia käytettiin. Valmistuneiden insinöörien ensimmäinen työpaikka oli monesti Siperia. Minä tunnen monta suomalaista insinööriä,jotka ovat saaneet ns. paskapestin firmassaan. Käytäntö ei siis ole meillekään vieras,ei edes tänä päivänä.Päinvastoin.
Ikiroudan alueella mesta ei ole aina paras mahdollinen. Olosuhteet eivät ole suotuisia sen paremmin kapitalistiselle kuin sosialistiselle tuotannolle. No kapitalismi ainakin yrittää muuttaa tilannetta,kapitalistinen tuotantotapa on saanut aikaan ilmastonmuutoksen ja lämpenemistä ei kestä edes ikirouta.

Amerikkalainen tutkija Parag Hanna arvioi tilanteen näin: Amerikkalaisten valtaasema taloudessa murtuu. Kolmen troikka on tulevaisuudessa Kiina,Yhdysvallat ja EU. Ne ovat uudet suurvallat. Venäjän nousuun hän ei usko. Venäjän Khanna uskoo jäävän toisen maailman maaksi. Hän sanoo Venäjällä olevan öljyä ja kaasua mutta tulonjako on vinoutunut,politiikka kiistanalaista. Venäjältä puuttuu teknologian lisäksi diplomaattinen uskottavuus,jolla se voisi varmistaa asemansa maailmassa Kiinan,Yhdysvaltojen ja EU:n tapaan.

Mainitsit kiristyneet maahanmuuttoluvat. Niin ei ole,kiinalaisten muuttoa on helpotettu. Mainitsit muuttajat mutta et sitä ketkä muuttavat. Muuttajat ovat kiinalaisia. Venäjän väkiluku laskee,Siperian alueelta muuttaa yhä enemmän väkeä pois joten sen väkiluku laskee muuta maata nopeammin. Khannan mukaan Siperiaan jää tyjiö joka täyttyy kiinalaisista. Khanna sanoo Kiinalaisten liisanneen Siperian ja ottavan siitä irti kaiken mahdollisen hyödyn.

Maaliskuussa Khannalta ilmestyi kirja Toinen maailma:Suurvallat ja niiden vaikutus maailmanjärjestykseen. New York Times Magazine julkaisi siitä otteita tammikuussa. Khanna käyttää kirjassaan ilmaisua "Yhdysvaltain jälkeinen maailma", otteiden julkaisun jälkeen hän kertoo saaneensa tuhansia sähköposteja,soittoja kongressin jäseniltä,pyyntöjä puhumaan jne.
"Nämä ajatukset olivat ilmassa.Minä vain osuin esittämään ne oikeaan aikaan", sanoo Khanna.

Ystäväni tex, nyt näyttäisi olevan niin,että tuhannet amerikkalaiset tutkijat ja yliopistoprofessorit,senaattorit ja kongressimiehet ovat enemmän kiinnostuneita Khannan ennakoimasta kehityksestä uudeksi maailmanjärjestykseksi kuin Natikan sinänsä erinomaisista värivalokuvista ja pintaa raapaisevista artikkeleista. Tuo lieneekin parempi lähestymistapa kuin sinun tunteileva paskanjauhantasi. Voi teitä neitejä Natikan "faktoinenne".

Kiina imaisee Siperian tyhjäksi. Miten se voisi olla liikuttamatta Yhdysvaltoja ja EU:ta? Vieläkö löytyy joku,joka vannoo Milton Friedmanin,Thatcherin ja Reaganin nimeen? Reagan pani Neuvostoliiton polvilleen,Kiina tekee saman Venäjälle. Miksei se tekisi sitä myös Yhdysvalloille,jenkithän käyvät sotaa jo nyt Kiinan laskuun.Lasku kasvaa 200 miljoonaa/viikko korot. Kiinan telaketjukapitalismin kanssa kättä lyövästä totalitarismista sinun pitäisi olla huolissasi.

Vaan mitäpä olet oikeistososialidemokraattina mieltä siitä,että Urpilaisen Jutta vetäisi oikealta ohi ja sanoi SDP:n olevan nyt keskustapuolue?
Leveällähän ne seinät ovat teillä aina olleet ja katto korkealla. Oikean sivun seinä näyttää nyt kokonaan kaadetun.
Kirjoitin tässä joku aika sitten jutun yhteen avaukseen,avaaja oli poistanut koko aiheen. Olikohan se avaus sinun vaiko papan? Jutun juoni oli tällainen. Yrittäjyyden korostamisella pyritään luomaan mielikuva liberalistisen talouspolitiikan oikeutuksesta. Uuusliberalismi näivettää ensin vasemmiston,se on epäilemättä totta myös sosialidemokraattien osalta - siitä todisteena vaalitappio kokoomuksen arvoille ja Saksan ja Ruotsin sosialidewmokraattien samankaltainen tappiokierre. Näivetettyään vasemmiston uusliberalismi alkaa näivettämään oikeistoa. Valta siirtyy kansan valitsemilta edustajilta liikemiehille,siitä esimerkkinä Italian Berlusconi ja meidän viimeaikaiset vaalirahajupakkamme. Kun käytännön päätöksenteko on siirretty äänestäjien ulottumattomiin liikemiehille,niin uusliberalismikin saa mennä. Sitä ei enää tarvita.
Se vaara meillä on käsillä tässä ja nyt. Kyse ei ole enää kommunistien kannatuksesta,ei edes sosialidemokraattien tai muiden porvaripuolueiden kannatuksesta vaan demokratiasta. Etkö riekkuessasi ymmärrä,että viestisi perimmäinen sisältö on: Ähä,ähä, vene vuotaa mutta eipä vuoda meidän puolelta niin paljon kuin teidän puolelta.

Muuten, mitä muita lehtiä luet kuin Natikkaa,Aku Ankkaa,Tex Willeriä ja Iltasanomia? Ne olet jutuissasi maininnut,muita et.

Äänestä
  • löytää näköjään enemmän asiaa, kuin muilta palstoilta yhteensä, hyvä kirjoitus, vaikkakaan en aivan yhtä negatiivinen ole Venäjän suhteen.

    Äänestä

  • kuten jo mainitsitkin, niin natikan kuvat ovat loistavia, artikkelinsa sen sijaan ehkä, no, vähän räätälöityjä. mutta kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja vaikka minulla ei olekaan linkkiä antaa kuvalle niin koetan vähän kuvailla verbaalisesti sitä; kuvan etualalla on joku siperialaisen kaupungin pikkuvirkamies asunnossaan kohentamassa solmiotansa. taustalla istuu tuollaisella pantterikuvioidulla sängyllä pikkuvirkamiehen uhkea rouva katsomassa ihaillen miestänsä nätti leninki yllään. äijä on jotain ehkä viidenkymmenen reilusti paremmalla puolella joten voisi olettaa hänen jo keränneen byrokraattikokemustaan aatteen miehenä, suuren ja mahtavan kommunistisen neuvostoliiton palveluksessa. silti kommunisti on kuin kameleontti; se vaihtaa väriä ympäristön mukaan. kun se ennen seisoi jäykkänä asennossa siperian pakkasessa valtavien punalippujen liehuessa taustalla ja kova-äänisistä juhlapäivinä kajahtelevien juhlapuheiden säestämänä ja vastaanotti tai jakeli vähäisemmille työläisille työn sankari-mitaleja niin tänä päivänä se kohentaa hienossa asunnossaan kravattiansa ja kuvatekstissä tämä vauras virkamies kertoo ylevästi, että "Asumme hienoissa taloissa ja käymme gallerioissa(gallerioissa, saatana. keskellä siperiaa!!! kirj. huom). Öljyala on kehityksen takana."

    niin se vaan on, että raha, ei aatteet, pyörittää tellusta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

texkiller kirjoitti:

neuvostoliiton raunioilta. sain juuri päätökseen tuoreimman national geographicin artikkelin siperian takamailta jotka öljyn ansiosta ovat nousseet entisestä neuvostoliiton aikaisesta rappiotilastaan uuden venäjän hyvinrasvatuiksi rattaiksi mitä tulee maan noustessa kommunismin suosta kapitalismin etujoukkoihin energiansa ansiosta.

mikä sitten sai minut tekemään aiheesta oikein keskustelunavauksen? no, sanotaan näin, että tälläkin palstalla löytyy vielä kommunisteja, joutomiehiä, jotka päivystävät palstalla ja yhtä vakuuttavasti ja samalla ammattitaidolla kuin edustamallansa politiikansuunnalla olisi muka jotakin tekemistä maan edun tai asoihin vaikuttamisen suhteen niin pistävät venäläisille sanoja suuhun ja valehtelevat julkeasti näiden kaipaavan jotain poliisivaltion sortokoneistoa takaisin.

artikkeli siperiasta luo kuitenkin uskoa tulevaisuuteen; se kertoo siitä, että venäläiset uskovat tulevaan, eivät kaipaa mennyttä ja kaikessa haluavat saavuttaa samat olot kuin meillä jokaisella täällä lännen kultamailla on; siperian kaupungit mustan kullan mailla ovat hylkäämässä neuvostoankeuden ja kommunistiset rappiolla olevat, vetoisat ja halkeilleet betonijättiläiset puretaan uuden ja toimivan tieltä. siperian kaupunkeihin nousee länsimaisia, viihtyisiä ja mukavia kerrostaloja tarjoamaan asuntoja kasvavan väestön tarpeisiin. kaikki joudutaan uusimaan; niin kunnallistekniikka, sähköverkot kuin tiestötkin. kaikki ovat neuvostokommunismin jäljiltä alkujaankin epäonnistunutta ja toimimatonta ja tänä päivänä jopa ympäristölleen vaarallista. neuvostomonumentteja siirretään syrjemmällä jääveistosten, uimahallien, yökerhojen, gallerioiden, ostoskeskusten etc. tieltä. kommunismi kärrätään siperiassakin takamaille muistuttamaan menneistä epäonnistumisista.

siirtotyöläisten virta öljynporausalueelle on loputon vaikka venäjä onkin kiristänyt maahantulovaatimuksiaan. silti työvoimaa tarvitaan. porauskalusto on länsimaisin voimin hankittu ja tuotettu paikalle. tekniikan toimivuus ja tuhansien kilometrien päähän öljyä ja kaasua kuljettavat putkistot ovatkin hyvässä kunnossa. silti ilmakuva kertoo karua kieltänsä; siperian silmänkantamattomiin ulottuvan kosteikon keskellä seisoo upouusi, länsivalmistettu, porauslautta. rakennelma hohtaa valkoisena ja sieltä lähtevät putket samoin. silti ympärille levittäytyvä kosteikko on musta ja lähes kuollut; neuvostoaikoina kaikki vuoti ja kaikki oli rappiolla. öljyä laskettiin surutta ympäristöön ja putkivuotojen varalta kommunistijohdolla oli pettämätön keino; pumpataan lisää painetta verkkoon. tänä päivänä öljyä ei enää haaskata kuten neuvostoaikaisen välinpitämättömyyden aikaan. kapitalistinen tulosvastuuseen peräytyvä toiminta on myös luonnon kannalta suotavampi kuin kommunistinen kaikenkattava vastuuttomuus.

siperia siis elää ja kasvaa ja voi hyvin. siperian kansa ei kaipaa neuvostoliittoa takaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu