Naisen asema islamissa

obektiivista tietoa...

Naisen asema islamissa

Naisen asemaan biologisena ja sosiaalisena olentona ei Koraanin mukaan vaikuta, onko nainen muslimi vai ei. Miehet hallitsevat naisia, eikä miespuolinen ole niin kuin naispuolinen (Suura Al Imran 3:35). Koraani paljastaa meille kuitenkin naisista tuohon aikaan vallinneen käsityksen:

"58. Kun jollekin heistä ilmoitetaan tyttölapsen syntymästä, niin hänen kasvonsa synkkenevät ja hän on aivan murheen vallassa. 59. Hän kätkeytyy heimolaisiltaan sen pahan sanoman vuoksi, joka hänelle on ilmoitettu. Omistaisiko hän lapsen välittämättä häpeästä vai kantaisiko sen elävänä hiekkaan? Eikö heidän tuomionsa ole julma?” (Suura al-Nahl 16:58,59).

Muhammedin varsinainen päämäärä ei ollut uuden moraalisen koodiston luominen, vaan saada beduiiniheimot tunnustamaan Allahin kaikkivaltius ja omaksumaan Shahada, islamilainen uskontunnustus. Shahada julistaa: "Ei ole muuta jumalaa kuin Allah ja Muhammed on hänen profeettansa." Pyrkiessään tähän päämäärään Muhammed hyväksyi ennen islamiakin vallinneita perinteitä (Jihali), jos se edisti hänen asiaansa. Islamilaiset tutkijat pyrkivät korostamaan, että islamin synty paransi naisten asemaa. Esi-islamilaiselta ajalta peräisin olevat käsitykset vallitsevat kuitenkin edelleen monissa islamilaisissa maissa osoittaen, ettei islam saanut todellista muutosta aikaan tällä alueella.

Koraanin tärkein jae, jota lainataan todistamaan, että naiset ovat miehiä ala-arvoisempia, kuuluu:

"Miehet olkoot naisten esimiehiä sillä oikeudella, jonka Jumala on antanut toisille ennen toisia, ja sen perusteella, mitä he ovat antaneet omaisuudestaan" (Suura al-Nisa 4:34).

Jae ilmoitettiin, kun eräs mies oli lyönyt vaimoaan ja vaimo tuli profeetan luo pyytääkseen miehelleen rangaistusta. Profeetta tuomitsi heidän välillään ilmoittaen em. jakeen. Al-Tabarin ja Al-Suddin mukaan miesten velvollisuus itseään ja Allahia kohtaan on kurittaa ja hillitä naisia. Ibn Abbas kertoi hänen sanoneen, että miehet ovat johtajia ja naisten tulee totella heitä kaikessa, missä Allah määrää heidät tottelemaan. Miehen totteleminen on hyvän tekemistä hänen perheelleen. Al-Dhahhak sanoo, että miehen oikeus perustuu siihen, että hän elättää vaimonsa ja siksi hänellä on oikeus myös kurittaa tätä saadakseen hänet tottelemaan Allahia.

Ibn Abbas sanoo perimätiedon mukaan, että lauseella "Allah on antanut toiselle etuoikeuden ennen toisia” (Suura al-Nisa 4:34) Koraani tarkoittaa, että "Allah suosi miehiä enemmän kuin naisia miehen terveen järjen perusteella jakaen kullekin osuutensa ja perinnön."

Hadithista poimitut Muhammedin kommentit antavat ymmärtää, että hän piti naisia älykkyydeltään ja ymmärrykseltään miehiä alempiarvoisena. Abu Sa'id Jundi kertoo:

Kerran Allahin lähettiläs meni rukoilemaan. Ohittaessaan matkallaan naisia, hän sanoi: "Voi, naiset! Antakaa almuja, sillä olen nähnyt, että suurin osa Helvetin tuleen joutuneista ovat naisia!" Naiset kysyivät: "Miksi on niin, oi Allahin sanansaattaja?" Hän vastasi: "Te kiroatte usein ja ette ole kiitollisia miehillenne. En ole nähnyt ketään, joka olisi teitä vajavaisempi uskonnon harjoittamisessa. Te voitte johtaa harhaan varovaisimmankin ja järkevimmän miehen." Naiset kysyivät: "Mikä meidän älyssämme ja uskonnossamme on vajavaista?" Muhammed vastasi: "Eikö kahden naisen todistus vastaa yhden miehen todistusta?" Naiset vastasivat tämän olevan totta. Hän sanoi: "Tämä on älynne vajavaisuutta. Eikö ole myös totta, että naiset eivät voi kuukautistensa aikana rukoilla tai paastota?" Naiset myönsivät tämänkin olevan totta. "Se on uskonnon harjoittamisenne vajavaisuus", hän vastasi.

Muhammedin mukaan harvat naiset pääsevät taivaaseen, ja helvetin tuli luotiin naisia varten. Sieltä pelastuu vain tottelemalla miestään. Naiset ovat viinin ohella pahin miehiä kohtaava kiusaus ja miesten tuleekin varoa naisia, sillä ensimmäinen Israelin lapsiakin kohdannut kiusaus oli naisen aiheuttama.

Naisen ei tule käytöksellään antaa vaikutelmaa, että hän hallitsisi miestään. Muhammedin naisia koskevat rajoitukset kieltävät naista puhumasta ilman miehensä lupaa tai kulkemasta keskellä tietä. Naisia ei tule tervehtiä eivätkä he saa tervehtiä muita.

Erään toisen perimätiedon mukaan Muhammed kuvasi naisia epäpuhtaiksi. Naisen, aasin tai koiran kulkeminen kivenheiton päästä rukoilijasta, saastuttaa ja keskeyttää tämän rukouksen. Ibn Abbasin perimätiedon mukaan tulen palvojat, juutalaiset ja siat naisten lisäksi pilaavat rukouksen. Muhammed kuvasi naista ilkeänä petona ja epäili hänet luodun ainoastaan pahuuteen. Hevosen ja kodin ohella nainen on huono enne. Naisen turvana onkin vain hauta ja avioliitto, joista perimätieto pitää hautaa parempana vaihtoehtona.

Mahmud Shatutin väittää kuitenkin, että naisten asema islamissa on parempi kuin muissa uskonnoissa tai yhteiskunnissa. Hänen mukaansa islam on suojannut naisia ja antanut heille kaikkea hyvää. Vain länsimaiseen kulttuuriin kuuluva vapaus on heiltä kielletty. Vapauteen pakotettu länsimainen nainen itkee hänen mukaansa katkerasti menetettyä kunnioitustaan, väärinkäytettyä kunniaansa ja kadotettua onneaan.


Suomenkielinen lyhennelmä artikkelista “The Status of Women”
Käännetty ja julkaistu kirjoittajan, julkaisijan tai kustannusoikeuksien haltijan luvalla.

http://www.answering-islam.org/suomi/html/naisen_asema.html

7

1042

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • a medical road back to virg...

      PARIS: The surgery in the private clinic off the Champs-Élysées involved one semicircular cut, 10 self-dissolving stitches and a discounted fee of $2,900.

      But for the patient, a 23-year-old French student of Moroccan descent from Montpellier, the 30-minute procedure represented the key to a new life: the illusion of virginity.

      http://www.iht.com/articles/2008/06/10/europe/virgin.php

      • nainen on m,uslimin omais...

        torah sanoo etta aviopari on samaa ruumista, adamin kylkiluusta tehty.

        islamissa vaimo on kuin kenka, omaisuutta .Jolla on eneman vaiomoja on rikkaampi.
        Ja sossuyhteiskunta on muslimin paratiisi.
        Ei tarvitse tehda muta kuin nussia ja aanestaa ja nostaa perthesidonnaisia...

        Ja tarvittaessa saa kayda nussimassa jalkavaimoja jos ei raiskattavia loydy...


    • sulttaaani
    • sama asia

      Naisen tulee verhota päänsä

      "Jokainen mies, joka rukoilee tai profetoi pää peitettynä, häpäisee päänsä. Mutta jokainen vaimo, joka rukoilee tai profetoi pää peittämätönnä, häpäisee päänsä, sillä se on aivan sama, kuin jos hänen päänsä olisi paljaaksi ajeltu. Sillä jos vaimo ei verhoa päätään, leikkauttakoon hiuksensakin; mutta koska on häpeäksi vaimolle, että hän leikkauttaa tai ajattaa hiuksensa, niin verhotkoon itsensä." (1Kor.11:4-6)

      "Sentähden vaimon tulee pitää päässään vallanalaisuuden merkki enkelien tähden."(1Kor.11:10)

      Miehen tulee pitää perheessä valtaa
      "Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää." (1Kor.11:3)

      "Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset, niinkuin sopii Herrassa." (Kol.3:18)

      "Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle; sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja. Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset." (Ef.5:22-24)

      "Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä." (Ef.5:33)

      "vanhat naiset olkoot käytöksessään niinkuin pyhien sopii... voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa, olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi." (Tiit.2:3-5)
      "Sillä näin myös muinoin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan, kaunistivat itsensä [hiljaisuudella ja rauhaisuudella] ja olivat miehillensä alamaiset; niin oli Saara kuuliainen Aabrahamille, kutsuen häntä herraksi... Samoin te, miehet, eläkää taidollisesti kukin vaimonne kanssa, niinkuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niinkuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi." (1Piet.3:5-7)

      "vaimot, olkaa alamaiset miehillenne" (1Piet.3:1)

      Naisen tulee vaieta seurakunnassa
      "Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa, olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa." (1Kor.14:34-35)

      "Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa. Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva; eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen. Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä." (1Tim.2:11-15)

      "Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää." (1Kor.11:3)



      Jeesuksen suhtautuminen naisiin (Joh.4:7, Matt.15:22-28).




      Naisen asemassa Vanhassa Testamentissa


      "Katso, tämän minä olen löytänyt, sanoi saarnaaja, pyrkiessäni asia asialta löytämään tutkistelun tulosta; mitä sieluni on yhäti etsinyt, mutta mitä en ole löytänyt, on tämä: olen löytänyt tuhannesta yhden miehen, mutta koko siitä luvusta en ole löytänyt yhtäkään naista." (Saarn.7:27-28)

      "Minun kansani käskijät ovat lapsia, ja naiset sitä hallitsevat. Kansani, sinun johtajasi ovat eksyttäjiä, he ovat hämmentäneet sinun polkujesi suunnan." (Jes.3:12)

      "Baabelin sankarit lakkaavat taistelemasta, he istuvat linnoituksissaan, heidän voimansa on kuihtunut, he ovat naisiksi muuttuneet; sen asunnot ovat poltetut, sen salvat rikotut." (Jer.51:30)

      "Katso, sotaväkesi, mikä sinulla on, on naisia." (Naah.3:13)

    • juuuusst!

      täyttää paskaa toi koko juttu mitä oot kirjoittanut..

    • csb

      Jumala pitää naista ja miestä tasa-arvosena!
      Monet ovat vain tulkineet koraania väärin.
      Ei oo mitään sellasta et nainen menee muka vaikeemmin paratiisiin tai plpalapalpaaa...
      Itse olen musliimi nainen, ja kukaan ei mua alista, elään onnelisesti musliimina :)

      • salam

        Oletko suomalasi-musliimi nainen?
        minua kiinostaisi hirveästi tietää et oletko. ;)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      140
      4442
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      350
      2240
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      4
      2160
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1891
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      107
      1820
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      456
      1797
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      484
      1640
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      57
      1499
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      492
      1370
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1338
    Aihe