kissan murha

murtunut

talouteemme syntyi vappuna neljä sokeaa kissan pentua.annoimme niille nimet: tappi,minttu,tupsu ja vappu.ne kasvoivat ja oppivat tassuttelemaan.mutta tänään tapahtui kissanomistajan hirvein painajainen.pennut taapersivat ja leikkivät etupihalla iloisina ja vilkkaina kuten aina.minuutteja myöhemmin meni pikkusiskoni katsomaan miksi tappi ei liikkunut.hän huomasi sen niskan vuotavan verta ja juoksi näyttämään meille.se oli kuollut.ja tiedän varmasti,että naapurin kolli oli tehnyt siitä selvää.muut kissanpennut ehtivät paeta leikkimökin alle. eilen emme vielä ajatellet,että tappi kuolisi joskus.kille(pentujen äiti) oli lähtenyt hiirijahtiin juuri pahimpaan mahdolliseen aikaan.killen sisarukset tekivät kuitenkin vieraalle kollille selväksi,että se ei ollut tervetullut enää niiden reviirille.ne olivat tapelleet verisesti.kyllä olen nähnyt ihmisten tappavan kissoja,mutta en kissan tappavan kissaa.ihmiset,jotka tappavat/rääkkäävät kissoja tulisi hirttää.kissaa ei kuitenkaan tuomita tappamisesta.ne toimivat kuten kissan kuuluu.ne lyttäävät heikompansa kuoliaaksi ja jatkavat omaa elämäänsä kotinsa kuninkaana. ihmiset,jotka tosiaan välittävät eläimistä puuttuvat aina eläinrääkkäys tapauksiin ja ilmoittavat viranomaisille. eläinrääkkääjät saakoon painua vittuun ja haistakoot kaikki pitkä paska.

6

1117

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mitäsjätitte

      Ihan itseänne voitte syyttää pikkupennun kuolemasta. Kissaa ei saisi jättää ulos vartioimatta, siellä ON vaaroja. On se sitten teidän omalla pihalla tai naapurin hiekkalaatikolla.. se on väärin. Kissan on ulkoiltava aina valvonnan alla.

      • murtunut

        valvoimme kyllä.kissa vain tuli ja vei tapin.tappoi nopeasti.sisko löysi ruumiin kauempana.


      • tyyyyyyyyyyyyyyyy

        onko luonnossa elävillä kissoilla muka vartijat!? se ei ollu kenenkään syy!!!


    • adjoöh

      HAISTAKOON PITKÄN PASKAN NE ELÄINTENKIDUTTAJAT.
      ette vittu olis jättäny ulos niitä kissan pentuja idiootit!!!ettekö ees sanonu mitään niille naapureille? olisin tappanu sen kollin!!

      • vaitähh

        vai oisit kollin tappanut? taidat itse lukeutua myös eläinrääkkääjiin, etkö ymmärrä, ettei kissa voi vaistoilleen mitään? tuo oli LUONNOLLISTA käyttäytymistä uros kissalle.

        oli TÄYSIN omistajien vika että jättivät kissanpennut ulos ilman valvontaa (oli se sitten minuutti tai puolisen tuntia - miten vain - pentuja ei olisi saanut jättää HETKEKSIKÄÄN yksin).
        ja tarinasta kyllä paistaa, että pennut oli ennenkin olleet ulkona itekseen.... maailma on täysi vaaroja ja meidän omistajien tulee pitää huolta lemmikkiemme turvallisuudesta. me olemme niistä vastuussa.


    • PäTKiS!

      Toi oli aika karmeeta ja mulla on yks kissa mut se ei onneksi oo kuollu.Mun yks luokkalainen ja sen isä on tappanu kissoja ja se on kauheeta koska mua alko ihan pelottaa mut oikeesti toi sun viesti oli aika karmee ja otan osaa harmi että sille kävi nii.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      2666
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      1005
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      853
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      48
      775
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      52
      759
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      664
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      626
    8. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      69
      612
    9. Mitä tapahtuu jos joskus edes kohdataan?

      😊
      Ikävä
      50
      605
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      604
    Aihe