Tiusanen lähentelee perusS

Kotkan "strategia" huonontaa palveluja
11.6. 04:00


Kansalaisten mahdollisuus saada ihmisarvon mukaista hoivaa ja hoitoa on entistä epävarmempaa. Erityisesti tämä koskee ikääntyneitä. Eläkeläisten selviytyminen kalliista lääkkeistä ja hoidoista vaikeutuu jatkuvasti. Kansaneläke ei riitä hallituksen vakuutteluista huolimatta. Samalla hallituspuolueiden kansanedustajat patistivat kuntia nostamaan potilas- ja asiakasmaksuja 17 prosentilla ja sitomaan maksut indeksin korotusautomaattiin. Tähän ei kunnanvaltuutettujen tule suostua.

Leikattu indeksi jätättää eläkkeitä palkoista. Näin vaikka eläkkeen pitäisi olla palkan jatke. Kansaneläkkeellä sinnittelevillä on heikoin indeksi, joka ei lainkaan huomioi palkkakehitystä. Pelkällä kansaneläkkeellä ovat mm. vammaisuuden tai vaikean sairauden vuoksi varhain eläkkeelle joutuneet.

Kotkassa vakavin palveluiden heikentäminen on 156 työntekijän vähentäminen terveyden- ja vanhustenhoidosta sekä sosiaalitoimesta vuoden 2012 mennessä. Tämä on päätetty Kotkan strategiassa kolmen valtuustoryhmän, sosialidemokraattien, kokoomuksen ja ns. ysiryhmän tuella. Samalla kokoonpanolla on "strategiaan" kirjattu potilasmaksujen korotus. Strategian ylistäjillä - niitäkin on - ei ole silmiä nähdä eikä korvia kuulla.

Suomalaisten on itse huolehdittava vanhuksistaan ja sairaistaan. Maailman terveysjärjestön mukaan kehitysmaiden koulutettua työvoimaa ei tule houkutella rikkaisiin maihin ja viedä pohja kehittyvien maiden terveyden- ja sairaanhoidolta. Filippiinit on tästä esimerkki.

Terveyden- ja vanhustenhoitoa ei voi jättää maahanmuuttajien varaan. Riittävän suomen kielen ja hoitoalan koulutuksen saaneet voivat toki olla avuksi. Terveyden- ja sairaanhoidossa riittävän kielitaidon merkitystä ei voi kyllin painottaa.

Kotkan kaupunki kohtelee erityisen huonosti heikoimpiaan, tästä ovat esimerkkinä mielenterveyspotilaat. Onkin pidettävä huoli siitä, etteivät valtuustot nosta kotkalaisten ja haminalaisten potilasmaksuja.





PENTTI TIUSANEN

Kansanedustaja (vas.)

Kirurgian erikoislääkäri

0

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        109
        2250
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        896
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        69
        871
      4. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        22
        852
      5. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        835
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        541
        770
      7. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        80
        687
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        650
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        600
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        561
      Aihe