Opposition onnenpäivät
11.6.2008 10.45 | juha | Uutiset
Kun oppositio vaatii pääministeriä keskeyttämään valtiovierailunsa vaalirahoitussotkujen vuoksi, ei populismilla ole enää mitään rajaa. Hajotetaan vain eduskunta ja järjestetään uudet vaalit, mutta demareidenkin olisi syytä pitää mielessään, etteivät kaikki eurot ole olleet puhtaita heidänkään vaalikassassa.
Suorastaan iljettävää on ollut demareita lähellä olevan, oululaisen Riihi-säätiön touhu. Säätiön tehtävänä on tuottaa ja hallinnoida yleishyödyllisiä asuntoja Oulun seudulla. Sääntöjensä mukaan sen olemassaolon tarkoitus on myös ”työväen ja muun kansanperinteen tallentaminen, biodynaamisen viljelyn edistäminen ja tunnetuksi tekeminen ja ammatillisten opintojen tukeminen”.
Näiden sääntöjen puitteissa säätiö on jakanut auliisti rahaa kunnallis- ja valtakunnan tason demaripoliitikoille aina presidentti Martti Ahtisaarta ja Tarja Halosta myöten. Ja Riihi-säätiön asukkaat ovat maksaneet lystin vuokrissaan.
Säätiön sotkuja on puitu jo pitkään Oulun käräjillä, ja nyt alkaa olla päätösten aika. Oikeudessa eivät vastaajina kuitenkaan ole vaaliavustuksia säätiön sääntöjen vastaisin perustein saaneet poliitikot, vaan säätiön johto.
Riihi-säätiö ei ole varmasti ainoa yhteisö, joka saa yleishyödyllisyyden nimissä julkista rahaa ja jakaa sitä välillisesti puolueille ja poliitikoille.
Esimerkiksi RAY jakaa vuodessa noin 300 miljoonaa euroa rahapelivoittoja sadoille säätiöille ja yhdistyksille, jotka tavalla tai toisella edistävät suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia. Sivutuotteena RAY tarjoaa sadoille poliitikoille näkyvän hyväntekijän viran ja puhujalavan, josta voi edistää omaa poliittista uraa ja puolueen kansansuosiota.
Ja siinähän ei ole mitään laitonta.
http://uutisblogi.blogit.kauppalehti.fi/2008/06/11/opposition-onnenpaivat/

Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.