Toinen esikoislestadiolainen -liike tarpeen

Ajaa vain rikkaiden asiaa, tavalliselle ihmiselle
tarkoitettu el olis nyt tarpeen.
81709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

köyhät ja rikkaat erilleen,yhteisymmärrys ei toimi!

Äänestä

Onhan Lestadiolaisuus hajonnut jo lukemattomia kertoja aiemminkin. Jokainen haara tietysti pitää itseään "sinä oikeana" seurakuntana, kuten varmaan n. tuhat muutakin uskonlahkoa ympäri maailmaa..

Äänestä
  • Ihmiset on ihmisiä, heikkoja ja erehtyviä. Aina on olemassa tyyppejä jotka haluavat ratsastaa muilla. Nämä valtaa kunniaa arvostusta ja ihailua etsivät ihmiset pyrkivät hääräilemaan ja määräilemaan seurakunnissa muita. Näitä riittää jokaiseen yhteisöön.

    Tärkeintä kaikista on ettei ala turvaamaan ihmisiin, heidän erilaisiin ja ristiriitaisiin tulkintoihinsa. Lukemalla tutkimalla ja kuuntelamalla JUMALAN sanaa, pysyy tiellä.

    Äänestä

Sinulla on huono laskupää, koska meillä on jo kahdeksantoista liikettä, Lestaadiolaisia ja niistä yksi on EL.

Jos nyt el halkaistaisiin johonkin osiin, kukaan ei voisi taata että halkaisussa saisi, toinen puoli rikkaat ja toinen puoli köyhät. Varsinkaan jos näitä asioita katsottaisiin hengellisesti .

Ihmisen tahdostako näitä liikkeitä tehdäänkin?

Minä olen aina luullut että peruste on Jumalassa ja Jumalan sanassa .
Kyllä on paljon parempi, että nykyiset liikkeet koettavat yhdistyä takaisin, eli Haetaan uutta verta johtopaikkaan ja paikkoihin . Sekä sitä voisi koettaa, että virka olisi 20 vuotinen , jonka jälkeen 5 vuotta lisää kerralla jos edellytykset ovat säilyneet .

Siitä olisi se hyvä puoli, että jos toiselta on havaittu puluellista tai sanat ei enää kulje . Voisi tulla helpotusta kuulijoihin . Nythän on niin, että joku nuri on tehty saarnaajaksi n. 25 v. ja elää ja vaikuttaa esim. 75 v. hänen aktiivi aikansa on 50 v. ja enemmänkin .

Äänestä
  • Ottavat iseäkin päähän, siitä huolimatta olisin halunut edes yhden kommentin .

    Äänestä

  • ... tai sitten sitoutuminen isiltä perittyihin asnteisiin, tapoihin ja tottumuksiin, joille ei löydy tukea Raamatusta. Nämä sairaat toiminta- ja reaktiomallit ovat pääasiassa peräisin hajaannusten ajalta.

    Tässähän ne valinnat karkeasti ottaen ovat.
    - Jumalan sana
    - isien perinnäissäännöt

    Raamattua on lähdetty tulkitsemaan väärältä pohjalta, kun ei ole ollut Johtajan tehtävään hyvin koulutettua, (Jumalan sanan ja kirkkohistorioiden hyvin tuntevaa), uudestisyntynyttä johtajaa.

    Niitä on ilmaantunut aina silloin tällöin, Jumala on heitä lähettänyt seurakuntaamme, mutta tunnejohteisuus, hurmahenkisyys ja isiltä perityt aikojen saatossa muotoutuneet perinteet ja väärät raamatunselitysmallit ovat johtaneet joukon harhaan Jumalan sanasta.
    -Vanhurskauttamisoppiin on tullut vikaa.
    - Pyhitysoppiin on samoin sekoitettu ihmisen ansioita
    - Seurakuntaoppi on väärä (roomalaiskatolinen)
    Vain paavin nimi on eri kun katolisilla. Mutta henki on sama, johtaja on korotettu seurakunnan palvelijan virasta sen herraksi, Kristuksen rinnalle ja ohikin.

    Evankeliset johtajat on melko nopeasti eliminoitu tehtävistään, luomalla heistä uhkakuvia valheiden avulla. Heistä on sumeilematta puhuttu vaikka mitä pahaa aivan kateedereilta käsin.

    Nimiä en nyt kaikkia muistakaan, eikä ole tässä tarpeen luetella, koska he ovat menneet Herransa iloon.

    Eristäytyminen muista ihmisistä ja Krisytukseen uskovista tuo ongelman. Seurakunta kieriskelee autuuden runnon sijasta sairaassa synnintunnossa, pelossa ja häpeässä.

    Jeesus antaisi ruokaisat pöydät runsaan puuttumattoman ravinnon, ilon ylistyksen ja VAPAUDEN Hengessä. Itsesäälin häpeän syyllisyyden ja siitä johtuvat jatkuvan porun sijaan alkaisivat ylistyslaulut soimaan Jumalalla ja Kritsalle Jeesukselle Kristukselle.
    Omavanhurskautta rakentavat johtajat erotettaisiin tehtävistään. Lähetystyö lähtisi toimimaan, kun pelot häpeä ja niistä johtuva eristäytyminen loppuisivat.

    Jes. 9:1 Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus.
    Jes. 9:2    Sinä lisäät kansan, annat sille suuren ilon; he iloitsevat sinun edessäsi, niinkuin elonaikana iloitaan, niinkuin saaliinjaossa riemuitaan.
    ______________
    *) Jes. 9:3    Sillä heidän kuormansa ikeen, heidän olkainsa vitsan ja heidän käskijänsä sauvan sinä särjet niinkuin Midianin päivänä;
    ______________

    Jes. 9:4    ja kaikki taistelun pauhussa tallatut sotakengät ja verellä tahratut vaipat poltetaan ja tulella kulutetaan.
    Jes. 9:5   

    - Sillä lapsi on meille syntynyt,
    - poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ...

    ... ja hänen nimensä on:

    - Ihmeellinen neuvonantaja,
    - Väkevä Jumala,
    - Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Ottavat iseäkin päähän, siitä huolimatta olisin halunut edes yhden kommentin .

    Noi kieli virheet
    Kirjoittanut: teutatess 16.6.2008 klo 08.34

       
    Ottavat iseäkin päähän, siitä huolimatta olisin halunut edes yhden kommentin .

    Niin, ne kielivirheet, Teutatess?

    Äänestä

  • Leeviläinen kirjoitti:

    Noi kieli virheet
    Kirjoittanut: teutatess 16.6.2008 klo 08.34

       
    Ottavat iseäkin päähän, siitä huolimatta olisin halunut edes yhden kommentin .

    Niin, ne kielivirheet, Teutatess?

    Tarkoittaa kirjoitus viheet !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nykyinen puolueellinen kirjoitti:

Ajaa vain rikkaiden asiaa, tavalliselle ihmiselle
tarkoitettu el olis nyt tarpeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu