Mä ihmettelen

kun lueskelen tään palstan juttuja, tulee usein esiin sanat vanha, vanhuus. Viiskymppinenkö vanha?

Ensin sitä odotetaan kun täyttää 18v. ja tulee täysi-iäiseksi. Sitten kun täyttää 20 sitä jo lopettaakin toiveet vanhenemisesta.
Olen kuullut kuin jo moni 30 vuotias sanoo, että on niin vanha, eikä ole ehtinyt saada elämässään vielä mitään aikaiseksi.
Sitten kun täyttää 50, moni toivoo että olispa vielä 30.
70 vuotias toivoo että olispa vielä 50v. Ja ehkä 90 vuotias toivois olevansa vielä 70 vuotias :=))

Mielestäni jokainen vuosikymmen, mitä on elänyt tähän asti on ollut tavallaan elämän parasta aikaa.
Mutta ainakin itse, nyt vähän yli viiskymppisenä elän ehkä kuitenkin sitä parhainta aikaa. Lapset on kasvaneet aikuisiksi, ja lentäneet pesästä. Saa hoitaa lapsenlapsia silloin kun siltä tuntuu. On aikaa hoitaa ja hemmotella itseään, matkustella, humputella, ja tehdä mitä nyt ikinä keksiikään :=))
Ja ajatelkaas, kun ihmisen keski-ikä nousee koko ajan, niin jos eläisimme 100-vuotiaaksi, viiskymppinen olis vasta keski-ikäinen :=))
Että älkääs kuulkaas puhuko että me vielä vanhoja oltais.
Katsokaas esim. näitä ikä-palstoja, kuin virkeää porukkaa me ollaan. Viestejä meidän ikäryhmällä on eniten, chattipuolesta puhumattakaan :=))
27918
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

on vanha, vaikka miten selität.
Nuorempien "vanha" on vain sanonta, jolla torjutaan ajatusta että:" Musta tulee vanha, vanha,vanha,vanha".
Vanhuutta pelkäävät ja vihaavat kaikki.
Minäkin.

Äänestä
  • Sinähän se epeli olet.
    Tiijätkö, että kun on nuori mieleltään, ei koskaan vanhene. Mitä nyt kroppa vähän, ja muutama ryppy silmien ympärille tulee. Mutta kun hyväksyy nämä asiat, ei se menoa haittaa :=))

    Äänestä

  • Yxitypy kirjoitti:

    Sinähän se epeli olet.
    Tiijätkö, että kun on nuori mieleltään, ei koskaan vanhene. Mitä nyt kroppa vähän, ja muutama ryppy silmien ympärille tulee. Mutta kun hyväksyy nämä asiat, ei se menoa haittaa :=))

    mitä selität.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    mitä selität.

    sä, mikä tekee viiskymppisestä sun mielestä vanhan? :=)))

    Äänestä

  • Yxitypy kirjoitti:

    sä, mikä tekee viiskymppisestä sun mielestä vanhan? :=)))

    vuodet.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    vuodet.

    Vierivä kivi ei sammaloidu = Jos pysyy aktiivisena ei jumiudu paikoilleen :=))

    Sinähän HTZV tunnut olevan ihan huumorismiehiä :=))

    Äänestä

mihin sitä vertaa. Eipä tässä mitään hätää enää, vaikeampiakin aikoja on tullut elettyä...

Äänestä
  • on ollut itsellänikin muuan vuosi sitten kun syövän sairastin. Eikä elämän jatkuvuudesta näin ollen tiedä, mutta niin kauan kun henki pihisee, aion nauttia elämästä, enkä tuhlaa sitä katsomalla peiliin, näkyykö vanhenemisen merkkejä. Ja mitäs se nyt yks ryppy komiassa haittaiskaan :=))

    Äänestä

  • Yxitypy kirjoitti:

    on ollut itsellänikin muuan vuosi sitten kun syövän sairastin. Eikä elämän jatkuvuudesta näin ollen tiedä, mutta niin kauan kun henki pihisee, aion nauttia elämästä, enkä tuhlaa sitä katsomalla peiliin, näkyykö vanhenemisen merkkejä. Ja mitäs se nyt yks ryppy komiassa haittaiskaan :=))

    Sillä eteenpäin vaan.

    Usein ne valittakin vain ne sellaiset, joilla ei ole oikeasti mitään aihettakaan.

    Äänestä

  • a.juzka kirjoitti:

    Usein ne valittakin vain ne sellaiset, joilla ei ole oikeasti mitään aihettakaan.

    Mutta jokainen taaplaa ja suotakoon se heille :=))

    Äänestä

on yli viiskymppinen mies,enkä pidä häntä yhtään vanhana..
Ihka oikeeta asiaa kirjoitit Typy...
Vanha kerkee olla sit vanhana...

Äänestä
  • viiskymppiset miehet ovat usein melko charmikkaita.
    Ennen mä niitä katselen kun joitain nuoria kolleja :=))

    Äänestä

  • Yxitypy kirjoitti:

    viiskymppiset miehet ovat usein melko charmikkaita.
    Ennen mä niitä katselen kun joitain nuoria kolleja :=))

    ja ovat oikeasti aikuisia ja kypsiä miehiä..:)

    Äänestä

  • miia-kisu kirjoitti:

    ja ovat oikeasti aikuisia ja kypsiä miehiä..:)

    päivä sitten näin marketin kassalla miehen, jolla oli ikää ehkä päälle 60.
    Oli niin peevelin charmikas ja hyvän näköinen, etten meinannut saada silmiäni irti hänestä :=))

    Äänestä

  • Yxitypy kirjoitti:

    päivä sitten näin marketin kassalla miehen, jolla oli ikää ehkä päälle 60.
    Oli niin peevelin charmikas ja hyvän näköinen, etten meinannut saada silmiäni irti hänestä :=))

    sitä tulee vastaan niin upeita,että ihan hävettää se tuijottaminen..:D

    Äänestä

  • Yxitypy kirjoitti:

    viiskymppiset miehet ovat usein melko charmikkaita.
    Ennen mä niitä katselen kun joitain nuoria kolleja :=))

    Ei kun juuri KATSELEMISEEN ne kollit kelpaavatkin! Keski-ikäisissä miehissä on kieltämättä charmikkaita tapauksia, mutta kyllä tämä täti ainakin lepuuttaa silmiään mielellään salskeissa nuorissa miehissä. Keskustelukumppanina kokenut on yleensä sata kertaa parempi (vaikka olen minä pari kertaa törmännyt sellaiseenkin ihmeeseen kuin fiksu, huumorintajuinen JA komea nuori mies!).

    Äänestä

  • Kaupunkilainen kirjoitti:

    et onhan nuorissa kolleissakin muutamia makeen näköisiä yksilöitä :=))

    Äänestä

Olin tänään ostoksilla ja piti oikein toppuutella itseäni, että en tuijota liikaa eteeni ilmestynyttä komistusta. Astuin sisään tavarataloon ja siinä hän seisoi älyttömän seksikkäs noin 70-vuotias mies. Pitkä, ryhdikäs, solakka, rennosti, mutta hyvin pukeutunut herrasmies. Tajusin heti, että hän ei voi olla suomalainen.

Äänestä
  • kun tuolla ylempänä Mii-sulle kerroin vähän vastaavanlaisen tapauksen :=))
    Mutta tää mun näkemäni mies oli supisuomalainen. Kyllä niitä charmantteja miehiä meidänkin pojista löytyy :=))

    Äänestä

täyttää 21! Se oli se täysikä'syys sillon!
Mä en saanu yhtä työpaikkaa sentakia silloin, kun olin niin NUORI, olin 20v...milloin muuttui 18v on täysi-ikäinen...

Äänestä
  • silloin taisi olla.
    En tiedä millon muuttui, mutta jos joku tietää, vois kertoa.
    Esim. eläkekertymä alkaa nykyään jo 18 vuotiaasta alkaen, kun se meidän ikäisillä alkoi vasta 23 vuotiaana.

    Äänestä

Ei se määrä, vaan laatu.
Tää on provokatiivisten palstojen kärkeä

Äänestä
  • Laadukkaitahan me ollaan kaikki. Ainakin minä ja sinä, vai mitä :=))

    Minähän olen sitten ihan oikealla palstalla, kun minut on joskus nimetty provomestariksi :=))

    Äänestä

Vanheneminen ei loppujen lopuksi ole ollenkaan hullumpi juttu - varsinkaan, kun muistaa, mikä on vaihtoehto.

Sanaa "vanha" voi käyttää monella tavalla. Se, että on elämänkokemusta jo yli puoli vuosisataa, on ehkä vähän puolustus tai selitys esimerkiksi sille, ettei tarvitse juosta joka muotikotkotuksen perässä tai yrittää olla kaikille mieliksi. Yli 50-vuotiasta naista ei enää painosteta lapsentekoon, ja luultavasti tämänikäiset saavat olla sinkkujakin ihan rauhassa ilman, että lähimmäiset rupeavat utelemaan seurusteluista ja naimisiinmenosta.

Tässä iässä "vanhuus" ei onneksi vielä tarkoita sitä, että oltaisiin raihnaisia, ei ainakaan enimmäkseen. Toivottavasti se ei tarkoita myöskään sitä, että joku ei voi tai uskalla tehdä jotain, mitä haluaisi, vain siksi, että on omasta mielestään siihen liian vanha! Aina voi esimerkiksi opiskella tai aloittaa uuden harrastuksen tai vaihtaa työpaikkaa.

Tosin työnantajat eivät ainakaan vielä näytä kovasti kilpailevan tämänikäisten saamisesta palkkalistoilleen. Minä uskonkin siihen paljon rummutettuun työvoimapulaan vasta sitten, kun yli 50-vuotiaskin alkaa kelvata työnantajille. Toistaiseksi olemme työnhaussa auttamattomasti yli-ikäisiä, vaikka itse tuntisimme itsemme kuinka energisiksi ja nuorekkaiksi.

Äänestä

Nyt kun lapset ovat maailmalla, on minulla aikaa keskittyä itseeni. Mikä ihana olo. Tämä on hieno tunne ja vanhuus alkaa kai sitten ...... joskus. Kuka sen on määrännyt että se alkaa 50. Tuo on vain luku. Olen itse juuri valmistunut uuteen ammattiin ja olen ylpeä. Pääsin myös uuteen paikkaan töihin. Ja vieläpä sellaiseen jossa keski-ikä on päälle 40.
Ja meillä on hauskaa. Kukaan ei ole vanha.
Vai onko joltain sitten jäänyt jotain kokematta ja nyt kaduttaa.

Äänestä
  • Uudesta ammatista :=))
    Aika hienoa, että pääsit töihinkin, vaikka meillä niin paljon harrastetaan sitä ikä-rasismia.

    Väliin minäkin ajattelin lähtee opiskelemaan, mutta laiskuus voitti.

    Jos joku tuntee jääneensä jotain kokemusta paitsi, ei meidän ikä vielä estä hankkimaan niitä kokemuksia :=))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yxitypy kirjoitti:

kun lueskelen tään palstan juttuja, tulee usein esiin sanat vanha, vanhuus. Viiskymppinenkö vanha?

Ensin sitä odotetaan kun täyttää 18v. ja tulee täysi-iäiseksi. Sitten kun täyttää 20 sitä jo lopettaakin toiveet vanhenemisesta.
Olen kuullut kuin jo moni 30 vuotias sanoo, että on niin vanha, eikä ole ehtinyt saada elämässään vielä mitään aikaiseksi.
Sitten kun täyttää 50, moni toivoo että olispa vielä 30.
70 vuotias toivoo että olispa vielä 50v. Ja ehkä 90 vuotias toivois olevansa vielä 70 vuotias :=))

Mielestäni jokainen vuosikymmen, mitä on elänyt tähän asti on ollut tavallaan elämän parasta aikaa.
Mutta ainakin itse, nyt vähän yli viiskymppisenä elän ehkä kuitenkin sitä parhainta aikaa. Lapset on kasvaneet aikuisiksi, ja lentäneet pesästä. Saa hoitaa lapsenlapsia silloin kun siltä tuntuu. On aikaa hoitaa ja hemmotella itseään, matkustella, humputella, ja tehdä mitä nyt ikinä keksiikään :=))
Ja ajatelkaas, kun ihmisen keski-ikä nousee koko ajan, niin jos eläisimme 100-vuotiaaksi, viiskymppinen olis vasta keski-ikäinen :=))
Että älkääs kuulkaas puhuko että me vielä vanhoja oltais.
Katsokaas esim. näitä ikä-palstoja, kuin virkeää porukkaa me ollaan. Viestejä meidän ikäryhmällä on eniten, chattipuolesta puhumattakaan :=))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu