Palstalla on viime aikoina käyty keskusteluja mm. Lakelandin herätyksen aitoudesta, torontolaisuudesta, menestysteologiasta ja JDS-opista.
Tällainen keskustelu on tarpeellista ja harhaopeista varoittaminen voi varjella monta uskovaista ajautumasta uskossaan haaksirikkoon. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että opetus näistä asioista kuuluu ensisijaisesti seurakunnalle, mutta jos seurakunnan vastuunkantajat (paimenet, opettajat ja vanhimmisto) ovat jo vastaanottaneet ja hyväksyneet aikaisemmin mainittuja harhaoppeja, ei seurakunnassa voi saada enää raamatullista tervettä opetusta.
Harhaoppeja on vaikea tunnistaa ellei tunne niiden syntyä ja kuinka ne ovat päässeet sisälle seurakuntiin. Kysymys on kuolemanvakavasta asiasta, jota valvomattomat kristityt vähättelevät käsittämättä tekevänsä "hengellistä itsemurhaa". Ajassamme vaikuttavat harhaopit ovat myös monisäikeisiä ja laaja-alaisia asioita, joihin tulisi perehtyä paljon paremmin ja syvällisemmin kuin mikä tällaisella palstalla on mahdollista. Laitan tähän vain yhden linkin, joka on suppea katsaus yhden harhaopin syntyyn (sivuja ehkä noin 150)
http://www.heinola.org/~patato/sade.html
Poimin tähän yhden profetian Azusa-kadun herätyksen ajoilta Los Angelesissa vuodelta 1906
”Viimeisinä päivinä suuressa helluntailiikkeessä tulee tapahtumaan kolme asiaa:
1. On oleva voiman ylikorostus hurskauden asemesta.
2. On oleva Jumalan ylistämisen ylikorostus, Jumalan, jota he eivät enää rukoile.
3. On oleva Hengen lahjojen ylikorostus - Kristuksen herruuden asemesta.”
Keith Green varoitti “ihmistekoisesta yhteydestä, joka ei ole, mitä Jumala haluaa”, koska se ei perustu pyhyyteen ja kuuliaisuuteen Jumalan Sanalle. Samalla, kun meidän ei pitäisi halkoa hiuksia väitellen pikkuasioista, meidän pitäisi kuitenkin tunnustaa, että meidän Jumalamme vaatii kuuliaisuutta. Me emme uskalla ottaa kevyesti kutsua totella hänen käskyjään - ja me tuskin voimme totella Hänen Sanaansa, jos olemme välinpitämättömiä opin suhteen. On typerää kuvitella, että voimme rakastaa Herraamme ja palvoa Häntä tuntematta ja tottelematta Hänen Sanaansa. Jeesus sanoi vakavasti: ”Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani ja minun Isäni rakastaa häntä ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani.”
Elämme vääränlaisen ekumenian aikaa, jossa rakkauden sijaan on tullut sallivuus ja totuudesta luopumisen kustannuksella saatu aikaan ihmiskeskeinen ykseys. Tämän on tehnyt ja yhä lisääntyvässä määrin tekee mahdolliseksi harhaopit, jotka on päästetty sisälle seurakuntiin ja ne ovat eksyttäneet monet uskovat totuudesta.
Toivon tämän kirjoitukseni herättävän uskovia tutkimaan ajassamme esiintyviä ilmiöitä ja niiden taustoja sekä anomaan Jumalalta armoa voidakseen sanoutua irti ja hylätä harhaopit, jos on niihin mukaan joutunut. Jumala on luvannut antaa meille viisautta, kun sitä Häneltä anomme. Puhdistukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta.
Harhaopeista
9
693
Vastaukset
- hätänumero112
Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi siitä, että meidän tulee elää pyhityksessä.
Jumalan sana on siis korkein auktoriteetti vielä tänäkin päivänä meidän elämässämme.
Meidän ei tulisi kiinnittä huomiota ilmiöihin tai ihmeisiin, vaan sanaan.
Kaikki hengellinen liikehdintä tulee aina tutkia ja arvioida Jumalan sanan valossa.
Tärkeintä koko vaelluksessamme on yhteys Jumalaan ja puhtaus.
Pikkuasioista väittely on myös turhaa, kuten kirjoitit.
Seurakunnissa monet ovat innoissaan Tod Bentleystä ja lähinnä siitä mitä hänen kauttaa tapahtuu.
En pidä tästä ja aion omasta puolestani varoittaa seurakunan johtoa etteivät olisi liian "sinisilmäisiä".
Lähinnä tämä innostus on ollut kuitenkin tälläistä ulkopuolista tarkkailua ja kiinnostusta.
Ei meidän seurakunnat ole mitään harhaoppia vielä nielleet.
Mutta seurakuntien tulisi herätä valvomaan, koska harhaopit tulevat vain lisääntymään.
Ainua keino on rukoilla ja pysyä lujasti sanan pohjalla.
Meidän ei kuulu juosta edes herätyksen perässä, jos se ei ole saanut alkuaan Jumalan sanan julistuksesta ja aidosta halusta tehdä parannusta.Minä olen iloinnut siitä, että kirjoituksissasi painotat Jumalan Sanan arvovaltaa.
>>Meidän ei tulisi kiinnittä huomiota ilmiöihin tai ihmeisiin, vaan sanaanjukka.finland kirjoitti:
Minä olen iloinnut siitä, että kirjoituksissasi painotat Jumalan Sanan arvovaltaa.
>>Meidän ei tulisi kiinnittä huomiota ilmiöihin tai ihmeisiin, vaan sanaanon totta että meidän pitää keskityä Jeesukseen enemmän,siis paranuksen tekoon ja sitä kautta kasvaa täydeliseen opetuslapseuteen(vaikka tässä ruumissa ei täydelistä tule)liian paljon etsitään kokemuksia eli hyviä fiiliksiä.Mitä tulee lakelandia herätykseen niin siinä on kyllä epätervettä piirettä.
- J.Edgar
lahkouskovaisten käyttämiä epämääräisimpiä ja omituisimpia käsitteitä.
Raamatuntutkijat korostavat, että kristinusko ei koskaan ole ollut yhtenäinen oppirakennelma. Se on alusta alkaen sisältänyt keskenään riiteleviä oppeja. Syy taas löytyy ristiriitoja vilisevästä oppikirjasta - Raamatusta.
Toisaalta yksi lahkon tunnusmerkki on oikeassa oleminen, "ainoa oikea usko".
Väkisinkin tulee mieleen entisen palopäällikön sanat:"väärin sammutettu". - PIENTÄ OJENNUSTA
aikaisemmin, luulin sinua vain tiukkapipoksi joka ei tunne Pyhää Henkeä, mutta nyt suosittelet harhaoppisia sekosivuja patato / cutting edge?????????? Noilla sivuilla ei ole muuta kuin, terveitä ajatuksia sotkevia valheita, demonien mellastusta. No olethan katkeran Rean kanssa samassa hengessä, ehkä vielä todella parannusta tekemällä tekin säästytte Jumalan vihan tuomioilta. Elämäsi Jukka on ollut vaikeaa, oletko miettinyt syytä siihen, onko sielunvihollinen kelkassa mukana?
Linkistä:
Liitin aloitukseeni yhden linkin, joka käsittelee Myöhäissateen syntyhistoriaa ja sen myöhäisempiä vaikutuksia seurakunnissa. Harhaopeista on lukuisia kirjoituksia ja raamatullisia tutkielmia, mutta linkitin nyt yhteen sellaiseen, johon itse olen myös tutustunut.
Pyhän Hengen tuntemisesta:
En osaa arvioida kuinka hyvin tai huonosti tunnen Pyhää Henkeä -Jumala tietää sen- mutta olen oppinut tuntemaan jonkin verran Herraa Jeesusta ja Hänen evankeliuminsa ydintä, ristiä. Uskon, että juuri Pyhä Henki on kirkastanut Kristusta ja Hänen evankeliumiaan sydämelleni.
Rea Aallosta:
En ole tavannut kyseistä henkilöä enkä tutustunut moneenkaan hänen kirjoituksistaan. En siis lähde arvioimaan Reaa. Tiedän kuitenkin sen, että hän on varoittanut tällä foorumilla henkilöistä, jotka on kokenut harhaopettajiksi ja "vääriksi apostoleiksi".
Ote tekstistäsi:
>>Noilla sivuilla ei ole muuta kuin, terveitä ajatuksia sotkevia valheita, demonien mellastusta- murtuminen saa ylistämään
Hilja Aaltosen profetoima "syntisen ihmisen itkuherätys" alkaa malkkilaisista, todennäköisesti Juhani Aitomaasta tai Reasta. He murtuvat ja kasvoilleen maahan kaatuneena huutavat Jumalalta armoa ja anteeksiantoa panetteluitaan ja pahansuopien juorujen levittämistään Internetissä. Ne ihmiset, jotka ovat paljon Jumalalta anteeksi saaneet, he myös paljon rakastavat ja Jumalan armon syvästi tuntevat.
Minä todella uskon, että tuo Hilja Aaltosen profetoima syntisten itkuherätys tulee Suomeen kaikkiin seurakuntiin aika lopussa, juuri ennen Jeesuksen takaisin tuloa, mutta sen johdossa eivät kulje katkerat ja lakihenkiset; Jeesuksen Kristuksen armoa tuntemattomat, Pyhällä Hengellä täyttymättömät, omassa lihallisuudessaan vaeltavat Jumalan ihmisten eksytys-keskeiset pilkkaajat ja panettelijat.
Murtuminen Jumalan edessä saa ihmisessä aikaan rakkautta toisia ihmisiä kohtaan, ja kiitollisuutta siitä, että saa olla pelastettu Jeesuksen oma. Tämä laittaa väkisin ylistämään ja kiittämään.
kuolemaansa asti. Sama tie on meitä hänen opetuslapsiaan varten. Tällä tiellä saamme levon ja kaiken tarpeellisen varustuksen voittaa lähimmäisiä Kristukselle. Kuuliaisuuden ja alamaisuuden kautta Jumalalle saamme vastustaa perkelettä niin, että se pakenee meitä.
että varoitit..taitaa mennä yhdeksi harhaoppien väistelyksi koko homma.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin27110054IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3257223Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?851913Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1161620Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61491- 1091181
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751169Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin48959Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26818MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312762