Miehelläni on ollut koko yhdessäolomme (kohta 10 v.) ajan itsetuhoista ja vastuutonta käytöstä. Tiedän, että hän ei ole paha eikä tarkoituksenmukaisesti aiheuta ongelmia, mutta ihan kuin päässä tulisi vain katkos tekojen ja seurausten välillä. Hän siis toimii impulsiivisesti ja seurauksista piittaamatta ja salaa.
Ongelmia ovat olleet mm. koulun ja armeijan venyminen luvattomien poissaolojen vuoksi, jatkuva pikavippien ottaminen minun nimelläni salaa, laskujen maksamatta jättäminen, vuokran maksamatta jättäminen, impulsiivisten ja liian kalliiden laitteiden hankkiminen, varastelu, valehtelu...
Tässä ei ole mitään järkeä, koska itsehän hän kärsii loppujen lopuksi. Koulu ja armeija käytiin loppuun vaikka aikaa meni normaalia pidempään, laskut joutuu maksamaan kalliimman kautta kun menevät eteenpäin, liian kalliit laitteet joutuu myymään kun ei ole varaa pitää...
En tiedä, mitä tehdä. Itse kaipaan turvallisuutta ja koen etten kykene hallitsemaan omaa elämääni kun mitä tahansa yllättävää voi tapahtua. Kun mies jää kiinni, hän ei osoita katumusta, ei pyydä anteeksi vaan menee vain sellaiseksi, ettei häneen saa kontaktia. Katsoo televisiota. On hiljainen ja masentuneen oloinen ja käyttäytyy vähän aikaa normaalia enemmän osallistuen kodin ja lasten hoitoon.
Itse olen jatkuvasti epäluuloinen, tarkistan tarkistamisen jälkeen, että asiat ovat kunnossa. Kyselen, onko tehnyt mitään tyhmää, vaadin kuitit maksetuista laskuista ym. ym. Aina mies väittää että nyt kaikki on ok, hermostuu ja suuttuu kyttäämiseen. Ja silti saattaa hetken kuluttua jäädä kiinni jostain.
Viimeisin yllätys oli veljeltäni varastettu puhelin. Viimeiseen saakka vielä yritti kieltää koko asian, sarjanumero ei kuulemma merkitse yhtään mitään. Lopulta palautti puhelimen kun ihmisiä oli enemmänkin paikalla imej-koodia tarkastamassa. Vetäytyi kuoreensa, totesi, että "tarvitsi puhelinta" ja lähti nolona pois vähäksi aikaa.
En tiedä, katuuko hän tekojaan vai ottaako vain kiinni jääminen päähän, mutta tarkoituksenmukaista tuo käytös ei ole. Jokin hillitsemishäiriö se on. Miehen on myös vaikea ilmaista omia tunteitaan tai avuntarvettaan.
Mikä auttaa?
Ongelmia ovat olleet mm. koulun ja armeijan venyminen luvattomien poissaolojen vuoksi, jatkuva pikavippien ottaminen minun nimelläni salaa, laskujen maksamatta jättäminen, vuokran maksamatta jättäminen, impulsiivisten ja liian kalliiden laitteiden hankkiminen, varastelu, valehtelu...
Tässä ei ole mitään järkeä, koska itsehän hän kärsii loppujen lopuksi. Koulu ja armeija käytiin loppuun vaikka aikaa meni normaalia pidempään, laskut joutuu maksamaan kalliimman kautta kun menevät eteenpäin, liian kalliit laitteet joutuu myymään kun ei ole varaa pitää...
En tiedä, mitä tehdä. Itse kaipaan turvallisuutta ja koen etten kykene hallitsemaan omaa elämääni kun mitä tahansa yllättävää voi tapahtua. Kun mies jää kiinni, hän ei osoita katumusta, ei pyydä anteeksi vaan menee vain sellaiseksi, ettei häneen saa kontaktia. Katsoo televisiota. On hiljainen ja masentuneen oloinen ja käyttäytyy vähän aikaa normaalia enemmän osallistuen kodin ja lasten hoitoon.
Itse olen jatkuvasti epäluuloinen, tarkistan tarkistamisen jälkeen, että asiat ovat kunnossa. Kyselen, onko tehnyt mitään tyhmää, vaadin kuitit maksetuista laskuista ym. ym. Aina mies väittää että nyt kaikki on ok, hermostuu ja suuttuu kyttäämiseen. Ja silti saattaa hetken kuluttua jäädä kiinni jostain.
Viimeisin yllätys oli veljeltäni varastettu puhelin. Viimeiseen saakka vielä yritti kieltää koko asian, sarjanumero ei kuulemma merkitse yhtään mitään. Lopulta palautti puhelimen kun ihmisiä oli enemmänkin paikalla imej-koodia tarkastamassa. Vetäytyi kuoreensa, totesi, että "tarvitsi puhelinta" ja lähti nolona pois vähäksi aikaa.
En tiedä, katuuko hän tekojaan vai ottaako vain kiinni jääminen päähän, mutta tarkoituksenmukaista tuo käytös ei ole. Jokin hillitsemishäiriö se on. Miehen on myös vaikea ilmaista omia tunteitaan tai avuntarvettaan.
Mikä auttaa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
... tämä vaikuttaisi ehkä antisosiaaliselta persoonallisuushäiriöltä, mutta mieheni ei ole juurikaan väkivaltainen ja käyttää alkoholia ihan kohtuullisesti. Käy töissä ja on kova tekemään töitä, saa itseasiassa nopeasti ja hyvää tulosta aikaan, mutta työelämässäkin vaikea sopeutua rajoituksiin.
minusta aika selvästi. Siihen kuuluu juuri impulsiivisuus, holtittomuus rahankäytössä jne. juuri maniavaiheen aikana siis.
Googletapa tuota, vanhalta nimeltä maanis-depressiivisyys.
Tekstisi herätti paljon lisäkysymyksiä, kuten miksi koulu ja armeija viivästyneet? Onko taustalla jotain keskittymisen vaikeuksia? Ymmärtääkö hän ylipäätään toimivansa väärin varastaessaan? Kuulostaa ettei hän kykenisi näkemään tai tuntemaan miltä toisista tuntuu.
Itsellä tuli mieleen impulsiivisuudesta ja muista oireista ADHD, johon usein kuuluu myös persoonallisuuden problematiikkaa ja joskus myös kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Suosittelen hakeutumaan hoitoon, koska diagnoosin kautta voi löytyä oikea lääkitys ja oireet tätä myötä helpottua. Hoitoon suostutteleminen voi olla pitkä ja raskas prosessi, mutta yritä.
Ei ehkä keskittymiskyvyssä ole vaikeuksia mutta mieheni ei juuri tee pitkän tähtäimen tavoitteita itselleen... Tai jos tekee, ne saattavat jäädä alkuinnostuksen jälkeen kesken. Eli pitkäjänteisyyttä puuttuu. Ja jos hän haluaa saavuttaa jotain, sen pitää tapahtua heti. Auton vaihto, uusi takki, huoneen järjestys... Niihin ei säästetä rahaa etukäteen, ei keskustella yhdessä etukäteen, vaan yht'äkkiä ne onkin siinä hankittuna tai tehtynä. Ja toisekseen auktoriteetteja hänen on vaikea sietää. Koulu ja armeija viivästyivät poissaolojen vuoksi. Täytyypä googlettaa ADHD:ta...
Terve,
Googletapa myös "epävakaa persoonallisuus" tai vanhalta nimeltään "rajatila". Tämänkaltaissta persoonallisuushäiriöstä erilaisia hieman toisistaan poikkeavia kuvauksia, toiset hurjempia.
Miehesi "tempperamentti" vastaa omaani; tosin minulla hieman lievempänä (en valehtele - enää, en osta kallista, enkä varasta) ...mutta ongelmaa riittää silti...
Minäkään en tiedä katuuko miehesi, vai ottaako mokailu vain päähän. (Luultavasti ei kadu, koska ei koe pystyvänsä hallitsemaan impulssejaan, vaikka ne tiedostaakin.) Kuvauksesi tilanteesta on kuitenkin osuva.
Minäkin haluaisin tietää mikä auttaa?? Ehkä psykoterapia?