Hei!
Jos olet ollut viime päivinä jossain päin Thaimaata, kerro säistä? Eri tahoilla on vakuutettu, että kesäiset sateet ovat vain ohimeneviä kuuroja. Kun katsoo esim. cnn:n säätiedotetta, se on jo pitkään näyttäny ja näyttää nyt viikoksi eteenpäin pelkkää pilveä ja ukkosmyrskyjä. Siis ei edes aurinkoa pilkahda pilven takaa. Suomalaisissa ennusteissa ainakin tulkitsisin tuollaisen kuvan niin, että todella pelkkää sadetta vaan. Aika lohdutonta, jos maksetaan 6000 euroa aamusta iltaan sateessa.
Apua!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Totta se on...valitsitte kyllä todella huonon ajankohdan lähteä thaikkuihin.sadekausihan siellä on.
Niin, on kyllä selvillä tuo sadekausi, mutta kun kaikki, esim. Aurinkomatkojen oppaat sanovat, että kyseessä on lyhyitä iltapäiväkuuroja. Myös sääennustesivuilla sanotaan sadepäivä olevan kk:ssa 12-14 ja nyt tuntuu, että nuo päivät alkavat kesäkuun kohdalta täytttyä. Sen mukaan loppukuulle ei riittäisi sateisia päiviä lainkaan. Halusin vaan kuulla jonkun sieltä juuri tulleen, että onko tosiaan aurinkoa näkynyt lainkaan???
sanovat mutta eivät tietenkään voi puhua totuutta sillä eihän sinne kukaan kesällä menisi sadetta pitämään. Hyvällä tuurilla 2 viikon aikana voi 2-4 pv olla ettei sada mutta joka yö sataa 100%.Lämmintä on kuitenkin yli 30C.
Olen täällä ja usko pois, ei se niin pahaa ole miltä lehdessä näyttää. Bangkok Postissa on joka päivä sadepisaroita, mutta ei se niin mene. Aurinko paistoi eilen melkein koko ajan.
Näköjään noihin säätietoihin ei voi suhtautua samanlailla kuin on Suomessa tottunut. Meillähän sadepilven takaa pilkahtaa aurinko, jos tarkoitetaan, että välillä sataa ja välillä paistaa. Pelkkä sadepilvi ei suinkaan tarkoittaisi, että suurimman osan päivästä paistaa.
Kiva, että lopulta joku vastasi, joka oikeesti oli tai on siellä eikä vaan näitä, jotka luuli, ettei kysyjä ole älynnyt ottaa selvää ennen matkaa, milloin sadekausi sattuu olemaan.
Kiitos!
Pilvistä ja ukkosmyrskyjä, läpötila 26-30 C.
Terveiset Thaimaasta, olin 4 viikkoa...eli koko loman ja nyt todella ruskettunut... aurinko paistoi aamupäivisin välillä iltapäivisin. Olin Bangkokissa, Pattayalla ja Hua Hinissä. Sateet kestivät noin kolmisen tuntia ja joskus päivällä, enimäkseen yöaikaan. Hyvää matkaa ja älä polta itseäsi, aurinko on tosi voimakasta...
Sade on lämmintä ja minusta ainakin se tuntuu tosi hyvältä kunnon sadekuuro. Huuhtoo samalla liat pois. Varmaan sen puolesta Thaimaahan voi matkustaa myös kesällä, no problem. Antaa sataa jos sataa. So what?
osoitetta Googlesta; "alle Wetter", sitten vain kirjoitat sen paikkakunnan nimen mihin olet menossa.
Itse kurkkailen useinkin Pattayan tilannetta.
Aurinkoista lomaa Sinulle ja riittävästi suojakertoimia!
On mukava havaita, että Tamarix on myös palannut aina asiallisine kirjoituksineen ja vastauksineen auttamaan kokemattomia tiedonhaluisia.
Hyvää matkaa Thaimaahan
Hei!
Kesäkuun alussa vietimme viikon Bangkokissa. Vain kahtena iltana satoi vettä ja ukkosti. Sateet alkoivat myöhään illalla, joten ne eivät meitä haitanneet, päinvastoin sateiden jälkeen ilma oli raikkaampaa. Päivisin aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja hellettä riitti!
Aurinkoista matkaa!
Melkein koko ajan paistoi aurinko,jokunen sade kuuro ja muutama pilvinen päivä ( 35-40) varjossa,että kyllä tarkenee.
Moi, olin viimevuonna heinäkuun 50/50% Pattayalla ja Isaanissa samaan ajankohtaan ja kelit suosi (tosin 1 Pikkumyrsky vei muutamia palmuja ja sadevesi nousi autoteille), nyt on ollu hieman huonompaa keliä kuin viimevuonna mutta eiku sinne menoks, menen itse 9vrk kuluttua
Mitä ny joskus vähän vettä ripottelee, eli katsokaa alla oleva artikkeli, vaikka vaan kuvat:
http://www.pattayaone.net/news_19_06_51_3.html