HS ja putkinäkö

HS ja sen tapa uutisoida mm. näitä vaalirahoja on ollut vertaansa vailla. En muista elinikäni aikana koskaan lukeneeni HS;sta mitään mikä olisi yhtä suppeesti käsitelty? Uutisointi tapaa voidaan väitää putkinäkökäsittelyksi.

Vaaliraha asia on kaikkien puolueiden lilluva massa -> HS tulee paikalle ja ottaa yhden otannan massasta näyteputkeensa joka vastaa n. 1%;n sadasosaa koko vyyhdestä. Lehti rvittelee sitä 1%n osuutta ja liekö sadasosaa siitäkin?
Kuinkahan monen tutkijan mielestä tällainen otanta on riittävä?
11320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

kirjoitettuna voi näyttää.

Hesari on todella vaivaa säästämättä kaivanut esiin ja paljastanut kepun poliittisen korruption.

Ja kyllä asiaa on varmaan auttanut kepun tökerö toimintatapa.

Amatöörimäistä suhmurointia, ylimielisiä vastauksia medialle, ja sitten vielä ministeriyhteyksiä kehuskelevia liikemiehiä.

Varmaan Hesari tarttuu aiheeseen myös seuraavalla kerralla - oli sitten kyse mistä puolueesta tahansa.

Sulla on vaan niin herkässä tuo perikepulainen selitysmalli = Etelän media vääristelee.

Tulee mieleen toinen epätoivoisen kepulaisen keino, millä selvitään kiperästä tilanteesta = huudetaan kovaan ääneen LIPPONEN.

Muuten eipä ole kepulaiset lähettäneei oikaisuja. Eli tiedot ovat olleet kovaa faktaa. Ja kyllä tietolähteitä on täytynyt löytyä myös kepun sisältä - ei nuo Hesarin tiedot olisi muuten ollut kaikki esiin kaivettavissa.

Äänestä

Jospa Hesarin morkkaajat keskittyisivät selvittämään syitä siihen miksi kepulointiin ei puututtu aikaisemmin. Nyt kun Kepun suhmurointi on tullut julkisuuteen niin Kepun olisi aika rehellisesti selvittää kansalle tekemisensä ja Vanhasen tehtävä omat johtopäätöksensä kyvykkyydestään jatkaa tehtävissään.

Äänestä

Taustana tulisi olla kaikessa ko. asian käsittelyssä vaalilaki ja miten se eteni Eduskunnassa ja kenen toimesta. Seuraavaksi pitäisi tutkia kaikki vaalit 2000-luvulla. Pitäisi osoittaa, että vaalirahalla on saatu aikaan etua.

Nyt koko kuviteltu likasanko on kipattu tuhansin toistoin Keskustan niskaan, eikä Keskustalla ole minkäänlaista älyllistä kapasiteettia murtaa asiantilaa, vaikka siihen olisi tuhannentaalan paikka.

Miten johtava hallituspuolue voi olla yhden sanomalehden riepoteltavana täysin mielivaltaisella asian käsittelyllä? Johtaako Sanomatalo maata?

Ovatko keskustalaiset todella täysiä ääliöitä?

Äänestä
  • kertoo ainostaan yhdestä asiasta:

    Nyt ollaan isketty syvälle kepun sydänhermoon. Nyt ollaan tuotu julkisuuden valoon koko kepulaisen hallitsemistavan ydin.

    Ollaan kepulaisittain perimmäisten kysymuysten äärellä.

    Siksi kepu ei osaa mitenkään rationaalisesti puolustautua. Ei mitään asiafaktoja. Hesarin tietoja ei ole edes yritetty kiistää.

    Ainoa mitä kepu osaa on puhua "Etelän median ajojahdista" - eli tämä ikivanha kepukonsti.

    Kepu on täysin lamaannuksissa - siis aivan black out.

    Ja sama koskee hallitusta.

    Äänestä

  • Uskon että tähän seikkaan tullaan tulevaisuudessa tavalla tai toisella puuttumaan.
    Kyllä kansalaisilla on oikeus tietää kokonaisuus tässä asiassa eikä suinkaan pieni otos yhdestä firmasta.

    Äänestä

Hesari on käsitellyt etupäässä sellaista vaalirahoitusta, mihin liittyy epäilyttäviä piirteitä ja vihjeitä korruptioon päin. Näin tarkasteltuna otoksen suuruus on todennäköisesti jo paljon suurempi.

Vaalirahoitusta ei sinällään ole tarpeen kyseenalaistaa. Tärkeintä on rahoituksen läpinäkyvyys. Pitää siis nähdä mikä taho on rahoittanut ketäkin. Kepun osalta epäselvyyttä on tullut nimenomaan siinä, että esim. Vihdin ideaprkin osalta Sukari kehui julkisesti, että häenellä on poliittisia yhteistyökumppaneita. Sittemmin voitiin osoittaa, että hän tarkoitti kepulaisia. Mauri Pekkarisen osalta puolestaan tuli ilmi, että hän myönsi ministerinä suuren investointiavustuksen yritykselle, jolta sai vaaliavustusta. Tällaisten yhteyksien paljastamisen osalta Hesari on tehnyt ensiluokkaista työtä.

Siinä, että MTK olisi auttanut omia jäseniään menemään vaaleissa läpi ei sen sijaan ole mitään kummallista eikä Hesari olekaan puuttunut Kepun saamaan tämäntyyppiseen vaalitukeen. Toki nämäkin yhteydet on syytä tuoda selvästi julki.

Äänestä
  • yrittävät kääntää asian päälaelleen.

    nämä asiathan olisivat olleet kaikkien nähtävillä
    vaalirahoitus ilmoituksista, eipä vaan laiskat ja
    itsetyytyväiset toimittajat sitäkään huomanneet,
    ennenkuin poliikot itse (Timo Kalli) ottivat asian esille.
    Siinä meillä vallan vahtikoirat.

    Äänestä

  • timokk kirjoitti:

    yrittävät kääntää asian päälaelleen.

    kysymys vaalirahailmoituksista.

    Nyt on kysymys siitä, että salattujen (KMS) vaalirahojen tiimoilta on paljastunut suoria yhteyksiä kepulaisiin. Kyseessä on kaavoitus.

    Ministerit Vanhanen ja Pekkarinen ovat jääneet kiinni poliittisesta korruptiosta eli päätösten myymisestä vaalirahoittajille.

    Ja Rovaniemellä on paljastunut tapaus, joka yhdistää paikalliset keput valtakunnalisiin kepulaisiin Kuntien Eläkevakuutuksen kautta.

    Joka tasolla NovaGroupilta virtasi vaalirahaa kepulaisille.

    Eli kepun poliittinen korruptio on nyt asian ydin. Mutta tämähän on kepun taktiikkaa - että sitä ei haluta nähdä ollenkaan.

    Äänestä

  • Se on vain yksi siivu kakusta.
    Esim. SAK;n osuutta vaalirahoittajana ja hyötysuhteita ei tule yhtään vähätellä.

    Äänestä

  • timokk kirjoitti:

    yrittävät kääntää asian päälaelleen.

    nämä asiathan olisivat olleet kaikkien nähtävillä
    vaalirahoitus ilmoituksista, eipä vaan laiskat ja
    itsetyytyväiset toimittajat sitäkään huomanneet,
    ennenkuin poliikot itse (Timo Kalli) ottivat asian esille.
    Siinä meillä vallan vahtikoirat.

    Tämä paljasti hesarin,
    vaali.fi-sivusto.

    Äänestä

  • enää. kirjoitti:

    kysymys vaalirahailmoituksista.

    Nyt on kysymys siitä, että salattujen (KMS) vaalirahojen tiimoilta on paljastunut suoria yhteyksiä kepulaisiin. Kyseessä on kaavoitus.

    Ministerit Vanhanen ja Pekkarinen ovat jääneet kiinni poliittisesta korruptiosta eli päätösten myymisestä vaalirahoittajille.

    Ja Rovaniemellä on paljastunut tapaus, joka yhdistää paikalliset keput valtakunnalisiin kepulaisiin Kuntien Eläkevakuutuksen kautta.

    Joka tasolla NovaGroupilta virtasi vaalirahaa kepulaisille.

    Eli kepun poliittinen korruptio on nyt asian ydin. Mutta tämähän on kepun taktiikkaa - että sitä ei haluta nähdä ollenkaan.

    Siis kaikkia, uskon mainitsemasi olleen pikkutekijä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

umpiputkessa kirjoitti:

HS ja sen tapa uutisoida mm. näitä vaalirahoja on ollut vertaansa vailla. En muista elinikäni aikana koskaan lukeneeni HS;sta mitään mikä olisi yhtä suppeesti käsitelty? Uutisointi tapaa voidaan väitää putkinäkökäsittelyksi.

Vaaliraha asia on kaikkien puolueiden lilluva massa -> HS tulee paikalle ja ottaa yhden otannan massasta näyteputkeensa joka vastaa n. 1%;n sadasosaa koko vyyhdestä. Lehti rvittelee sitä 1%n osuutta ja liekö sadasosaa siitäkin?
Kuinkahan monen tutkijan mielestä tällainen otanta on riittävä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu