MTV:n nettikyselyn kyselyn mukaan yli puolet vastaajista pitää pääministeri Matti Vanhasen haluttomutta antaa pääministerin ilmoitusta demokraattisen päätöksenteon halveksuntana.
Halveksuntaa
Maa tarvitsee pääministerin
7228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Toverituomioistuimen tuomio. Ei aiheuta toimenpiteitä. Demarimafian valheita.
luottamuksesta. Ei ole kysymys juridiikasta, vaan siitä että kansalaiset eivät enää luota pääministeriin. Katsotaan nyt, mitä siitä sitten seuraa - ja milloin. Viimeistään vaaleissa.
Vanhanen valitaan uudelleen.
Kehtaisi vielä asettua ehdolle, niin sitä ennen hänen on täytynyt vaihtaa maata ja kansallisuutta.
Sekö on demokratiaa että yhteisen lain noudattamatta jättäminen halutaan kaataa yhden puolueen kannettavaksi vaikka koko eduskunta jäsenineen on rikkonut hyväksymäänsä lakia.
Jo on melko valikoiva demokratian tulkinta????
Mene alakouluun uudestaan.
Miksi ei kelpaa välikysymys ?
Tulee (oletan) puheenjohtajiston hyväksymä avoin keskustelu ja se on oikein.
Ei tietenkään sovi KOHU väelle !
Mutta nytpä onkin pakko sopia.
poliittisesta korruptiosta.
Eli ollaan jo siirrytty seuraavaan ruutuun vaalirahailmoituksista.
Ja nyt on vaan niin, että KMS:n kautta on ilmennyt kytköksiä kepulaiseen, rahoittjien etujen mukaiseen päätöksentekoon.
Ja koska Vanhanen on niin fiksautunut kiinni välikysymykseen, niin ei missään ole sanottu, että välikyssäri on opposition asia.
Välikysymykseen ei tarvita mitään muuta kuin 20 allekirjoittajaa eduskunnassa.
Eli siitä vaan kepu toimeksi ja tekemään niin hyvä välikysymys kuin vaan on mahdollista.
Ja sitten kai saadaan se Vanhasen kaipaama avoin keskustelu.
Jäädään odottamaan.
Ehkäpä avoimemmassa keskustelussa otetaan esiin myös SDP johtavan politiikon kytkennät ihan KUMMINA.(Lehti tieto)
Odottappas vaan !