Olin sairastanut bulimiaa puolitoista vuotta, kunnes jäin äidilleni siitä kiinni. Sen jäkeen minun oli pakko lopettaa oksentaminen, vaikka se ei sormia napsauttamalla käynyt, vaan oksentelin yhä silloin tällöin (asun nimittäin yhä kotona, koska olen 15-v.). Nyt olen päässyt yli oksentamisesta, vaikka mieli kyllä tekisi. Ahmimisen suhteen taas mikään ei ole muuttunut. Ahmin yhä valtavasti, mutta en siis oksenna. Olen lihonnut 10 kiloa reilun puolen vuoden sisään ja läskiä on kertynyt runsaasti. En uskalla puhua äidilleni, koska ajattelen, että hän vain luulee että kerjään huomiota kertomalla asiasta. Olen todella väsynyt ja pelkään, että alan masentua, jos tätä jatkuu vielä kauan. Ulkoisesti vaikutan aina todella iloiselta ja ihmiseltä, jonka elämä menee hyvin, vaikka sisällä kuohuu. Aina syödessäni saan myös todella huonon omatunnon, mutten voi sille mitään että ahmin, en saa lopetettua sitä.
Voiko tämä olla BED?
Sipuli
31103
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
oireesi tosiaan viittaavat BEDiin.
olisin halunnut kuulla mitä lapselleni OIKEASTI kuuluu ja ajoissa! Mulle ei tulisi mieleenkään, että lapseni vain kerjää huomiota! Mulla on 18 vuotias ja silläkin on tällaisia ongelmia. Hänkin on ollut ennen aina ulospäin iloinen ja reipas eikä ollenkaan hiljainen ja "kiltti". Luulin, että kun hän on niin tempperamenttinen, hänestähän näkyy kaikki ulospäin! Kun ensiksi koulun kanssa tuli ongelmia luulin, että on vain iän ongelmista kysymys, mikä normaalisti menee ohi ajan kanssa, mutta sitten hän alkoi vähitelleen kertoa masennuksesta ja pettymyksistä. Jos olisin tiennyt aikaisemmin, ehkä olisin voinut auttaa jo ennen kuin syöminenkin on muuttunut holtittomaksi. Kolme vuotta sitten hän painoi alle 60 kg, viime vuonna jo lähelle 90, nykyään hän ei uskalla sanoakaan. Onneksi hän on kuitenkin menevää sorttia, mutta esim. uimaan häntä ei saa millään. Ymmärrän ongelmasi, koska itsekin kärsin ajoittain tästä. Ja kun on lihonnut tarpeeksi ei enää haluaa olla paljon "näkyvillä" ja väärä lohdutus tulee herkuista. Puhumattakaan niistä kaikista sairauksista mitkä tulee lihavuuden mukana. Mutta oksentaminen on todella vaarallista (tuhoa hampaat, ruokatorven limakalvot ym). Eikä syömishäiriöt peittämällä paranee. Nuorena ei ajatella muuta kuin ulkonäköä, mutta tiedän mistä puhun. Kehoittaisin sua puhumaan äitisi kanssa tunteistasi ja olostasi. Jos hän ei ota asiaa tarpeeksi vakavasti käy terv.hoitajan luona ja pyydä, että saisit lähetteen psykologin luo. Siinä ei ole mitään häpeällistä! Koulukuraattori huomasi tyttäreni ongelmat ja lähetti hänet terkkarin luo. Sitä kautta mäkin sain ensimmäisen tiedon siitä miten lapseni oikeasti voi, kun hän itse ei uskaltanut mulle puhua. Älä jää tämän asian kanssa kahdestaan. Apu varmasti löytyy! Jos tästä on mitään apua niin ajattelee, että meneet ja nillä herkkurahoilla ostat itselle jotain pysyvämpää (esim. levy tai mistä tykkäätkin) mikä sua ilahduttaa! Vointia ja rohkeutta sulle!
millainen oli tilanne silloin kun ns.jäit kiinni, ja miten äitisi suhtautui?