Voiko tämä olla BED?

Sipuli

Olin sairastanut bulimiaa puolitoista vuotta, kunnes jäin äidilleni siitä kiinni. Sen jäkeen minun oli pakko lopettaa oksentaminen, vaikka se ei sormia napsauttamalla käynyt, vaan oksentelin yhä silloin tällöin (asun nimittäin yhä kotona, koska olen 15-v.). Nyt olen päässyt yli oksentamisesta, vaikka mieli kyllä tekisi. Ahmimisen suhteen taas mikään ei ole muuttunut. Ahmin yhä valtavasti, mutta en siis oksenna. Olen lihonnut 10 kiloa reilun puolen vuoden sisään ja läskiä on kertynyt runsaasti. En uskalla puhua äidilleni, koska ajattelen, että hän vain luulee että kerjään huomiota kertomalla asiasta. Olen todella väsynyt ja pelkään, että alan masentua, jos tätä jatkuu vielä kauan. Ulkoisesti vaikutan aina todella iloiselta ja ihmiseltä, jonka elämä menee hyvin, vaikka sisällä kuohuu. Aina syödessäni saan myös todella huonon omatunnon, mutten voi sille mitään että ahmin, en saa lopetettua sitä.

3

1102

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sinun ...

      oireesi tosiaan viittaavat BEDiin.

    • jee

      olisin halunnut kuulla mitä lapselleni OIKEASTI kuuluu ja ajoissa! Mulle ei tulisi mieleenkään, että lapseni vain kerjää huomiota! Mulla on 18 vuotias ja silläkin on tällaisia ongelmia. Hänkin on ollut ennen aina ulospäin iloinen ja reipas eikä ollenkaan hiljainen ja "kiltti". Luulin, että kun hän on niin tempperamenttinen, hänestähän näkyy kaikki ulospäin! Kun ensiksi koulun kanssa tuli ongelmia luulin, että on vain iän ongelmista kysymys, mikä normaalisti menee ohi ajan kanssa, mutta sitten hän alkoi vähitelleen kertoa masennuksesta ja pettymyksistä. Jos olisin tiennyt aikaisemmin, ehkä olisin voinut auttaa jo ennen kuin syöminenkin on muuttunut holtittomaksi. Kolme vuotta sitten hän painoi alle 60 kg, viime vuonna jo lähelle 90, nykyään hän ei uskalla sanoakaan. Onneksi hän on kuitenkin menevää sorttia, mutta esim. uimaan häntä ei saa millään. Ymmärrän ongelmasi, koska itsekin kärsin ajoittain tästä. Ja kun on lihonnut tarpeeksi ei enää haluaa olla paljon "näkyvillä" ja väärä lohdutus tulee herkuista. Puhumattakaan niistä kaikista sairauksista mitkä tulee lihavuuden mukana. Mutta oksentaminen on todella vaarallista (tuhoa hampaat, ruokatorven limakalvot ym). Eikä syömishäiriöt peittämällä paranee. Nuorena ei ajatella muuta kuin ulkonäköä, mutta tiedän mistä puhun. Kehoittaisin sua puhumaan äitisi kanssa tunteistasi ja olostasi. Jos hän ei ota asiaa tarpeeksi vakavasti käy terv.hoitajan luona ja pyydä, että saisit lähetteen psykologin luo. Siinä ei ole mitään häpeällistä! Koulukuraattori huomasi tyttäreni ongelmat ja lähetti hänet terkkarin luo. Sitä kautta mäkin sain ensimmäisen tiedon siitä miten lapseni oikeasti voi, kun hän itse ei uskaltanut mulle puhua. Älä jää tämän asian kanssa kahdestaan. Apu varmasti löytyy! Jos tästä on mitään apua niin ajattelee, että meneet ja nillä herkkurahoilla ostat itselle jotain pysyvämpää (esim. levy tai mistä tykkäätkin) mikä sua ilahduttaa! Vointia ja rohkeutta sulle!

    • kiinnostaaaaaaaaaaaa

      millainen oli tilanne silloin kun ns.jäit kiinni, ja miten äitisi suhtautui?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      29
      1206
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      58
      995
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      933
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      54
      873
    5. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      771
    6. 65
      748
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      706
    8. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      672
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      38
      668
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      30
      615
    Aihe