Ärsytän siis itse itseäni, koska olen ilman syytä(?) mustasukkainen. Mieheni lähti parin päivän työmatkalle ulkomaille n. samanikäisen naisen kanssa kuin mieheni on. Työmatkaan kuuluu pakollisten kuvioiden lisäksi illanviettoa ja tietenkin alkoholia, joten en voi olla miettimättä, mihin ilta johtaa.
En ole aiemmin mustasukkainen ollut(mieheni ei ole aiemmin ollut työmatkoilla, eivätkä ne hänen työhönsä tavallisesti kuulukaan) eikä minulla ole siihen syytäkään. Mieheni on hyvä mies ja isä, joten siksi ärsyttää tämä olotila.
Lapsen syntymän jälkeen (lapsi 6kk) on tullut aika vähän hoidettua parisuhdetta ja seksiä on ollut todella vähän minun vähäisten halujeni takia, joten senkin takia miehen mahdollinen pettäminen mietityttää. Lisäksi siihen on hänellä todella hyvä tilaisuus ja pettämistähän ei koskaan kukaan saisi tietää, sillä nämä kaksi ihmistä ovat ainoat suomalaiset kyseisessä tilaisuudessa.Sepäs tässä ärsyttääkin, että koskaan en saa oikeasti tietää, pettääkö hän minua vai ei ja sehän tässä v...aa, kun täytyy vain luottaa toiseen. Ihmettelenkin nyt sitä, miksi en luota, kun ennen olen luottanut.
Oikeastaan hieman helpottaa, että saan edes vuodattaa tätä ärsytystäni, kun en tälle nyt mitään mahda. Onko teillä muilla naisilla/äideillä samankaltaisia fiiliksiä koskaan?
En ole aiemmin mustasukkainen ollut(mieheni ei ole aiemmin ollut työmatkoilla, eivätkä ne hänen työhönsä tavallisesti kuulukaan) eikä minulla ole siihen syytäkään. Mieheni on hyvä mies ja isä, joten siksi ärsyttää tämä olotila.
Lapsen syntymän jälkeen (lapsi 6kk) on tullut aika vähän hoidettua parisuhdetta ja seksiä on ollut todella vähän minun vähäisten halujeni takia, joten senkin takia miehen mahdollinen pettäminen mietityttää. Lisäksi siihen on hänellä todella hyvä tilaisuus ja pettämistähän ei koskaan kukaan saisi tietää, sillä nämä kaksi ihmistä ovat ainoat suomalaiset kyseisessä tilaisuudessa.Sepäs tässä ärsyttääkin, että koskaan en saa oikeasti tietää, pettääkö hän minua vai ei ja sehän tässä v...aa, kun täytyy vain luottaa toiseen. Ihmettelenkin nyt sitä, miksi en luota, kun ennen olen luottanut.
Oikeastaan hieman helpottaa, että saan edes vuodattaa tätä ärsytystäni, kun en tälle nyt mitään mahda. Onko teillä muilla naisilla/äideillä samankaltaisia fiiliksiä koskaan?
Vastaukset 4
Vanhimmat
totuushan on se, että usein noilla reissuilla tapahtuukin paljon kaikenlaista.... nim. kokemusta on
suuresti ärsyttääkin myös se, etten koskaan saa tietää, mitä reissuilla tapahtuu tai tapahtuuko mitään. Ketäänhän niillä ei ole näkemässä, joten ainoa, joka pettämisestä voi kertoa on jompikumpi mahd. pettäjistä, mikä on kuitenkin aika epätodennäköistä. Minä mieluummin tietäisin, että minua petetään kuin että eläisin epätietoisuudessa ja miettisin, että pettääkö vaiko ei. Miten sait selville, mitä reissussa tapahtui?
Lapsesi on siinä iässä, jossa pelot, jotka sisälläsi asuvat normaalisti aika hyvin koteloituina, hyökkäävät pintaan. Puolustat pesääsi, puolustat lastasi, huolehdit tulevaisuudesta. Ihan luonnollinen reaktio.
Aina kun meille syntyy vauva, joudun käymään läpi jonkun pelkoni. Aika monta pelkoa on jo tullut käsiteltyä... Viitisen vuotta sitten käsittelin mustasukkaisuuden niin perinpohjaisesti ja kipeästi että vaikka mies nyt pettäisi minua, kestäisin sen. Tosin nyt on hyvä sanoa noin, koska nyt luotan häneen niin täydellisesti. Aina ei ole niin ollut. Olen todella epäillyt ja pelännyt.
Jos haluat nyt käyttää tilaisuutta hyväksesi ja vahvistaa itseäsi (miehellehän et voi mitään, hän tekee omat ratkaisunsa, kuten kaikki miehet ja kaikki ihmiset), niin mene keskustelemaan jonkun hyvän mielenterveyshoitajan tai psykologin kanssa asiasta. Ei tarvitse olla mieletään sairas eikä edes masentunut kun menee juttelemaan ja mieltään hoitamaan. Jos terapeutti ei miellytä, etsi toinen. Kun sopivan löytää, sen tietää!
Nyt sinulla on mahdollisuus vahvistaa itseäsi ja parantaa tulevaisuutesi laatua. Tärkeää on myös kertoa miehelle ajatuksista ja tunteista.
Toivon sinulle hyvää jatkoa!
Nuo tuntemukset ovat kai aika normaaleita niillä, joiden puolisot matkustavat, itsekin olen käynyt niitä läpi. Samalla lailla kuin sinäkin, esikoinen oli silloin pieni. Mies oli vaihtelevasti muutamasta päivästä kuukauteen matkoilla kerrallaan.
Aikansa pyörittelin asioita mielessäni, muutaman kerran isännällekin niistä puhuin, mutta hän ei voinut ollenkaan ymmärtää, miksi niin paljon pelkään. Hän suorastaan loukkaantui.
Lopulta oli pakko tehdä tietoinen päätös, että niitä asioita en murehdi ja ajattele, vaan keskityn puolisooni silloin kun hän on kotona, ja hänen poissaollessaan sitten kyläilen ystävieni luona ja elän sitä kodin arkea. Jotenkin se siitä helpotti, kun lähti arki sujumaan, ja nykyään olen kai aika sinut asian kanssa. Minä en voi sille mitään, jos mies hairahtuu, vaan vastuu on hänellä. Itsekin loukkaantuisin, jos mies kyselisi, että kenen kanssa pyörin ja mitä teen hänen poissaollessaan.