Sienistä ja sienimyrkyistä lyhyesti

leamarketta

Sienestys kuin sienestys vai?

Sieniaika alkaa olla kohta taas Pohjolassa. Puoli vuosisataa sitten sieniä kerättiin tynnyreittäin talouteen. Sieniä liuotettiin sadevedessä päiviä tynnyreissään ja sitten säilöttiin ja oli riittoisaa yli talven. Vähemmän oli ongelmaa sienien ja homeitten suhteen. Yleensä myrkkysientä pidettiin myrkyllisenä ja syötävää syötävänä, kuten vanhaan aikaan kaikki oli sellaista klassista ja konservatiivista.Kummallista muuten. Sienetkin on avansoituneet.
Ruotsalainen on jollain tavalla luonnostaan epäilevämpi sienien syötävyyden suhteen kuin suomalainen. Moni Suomessa syötäväksi katsottu pidetään Ruotsissa todellakin syötäväksi kelpaamattomana tympösenä.

Sienikirjaan tutustuessa tulee ensin tehdä terminologia selväksi. Hieman yleismainintaa:
Kanttarellit ja trumpettisienet ( Canthqarellus, Craterellus);
piikkihelttaiset orakkaat,
tryffelisienet ( taggsvampar, Hydnum);
heltattomat ja piikittömät kääpäsienet ( tickor, Albahellus);
korvasienet ( murklor, Gyromitra) ( sis.GYROMITRIINIÄ, gyromitrin);
nuija-tai tappisienet ( klubbar,Clavariadelphus);
tatit (soppar, Boletus, Suillus ym; Myrkkytatteja on, Boletus omaa antabusvaikutusta.) ;
haarukkasienet ( fingersvampar, Ramaria);
savusienet, kuukuset ( röksvampar, Lycoperdon )
ja helttasienten SUURI joukko( Skivlingar, Agaricales)

Jos haluaa jonkin nyrkkisäännön sienten poimintaan, niin voi sanoa, että KANNATTAA VÄLTTÄÄ HELTTASIENIÄ. Tässä helttasienten joukossa onkin sitten kaikkein eniten löydettävissä myrkyllisiä tai syötäväksi kelpaamattomia lajeja (Mutta helttasienissä on tuttuja poimittavia ja syötäviä jokunen joukossa. Seuraavat sienisukujensa edustajat ovat helttasieniä. Perässä on mainittu jollekulle lajille tyypillisen myrkyn nimi.

Nokisienet ( bläcksvampar, Coprinus)( sis. KOPRIINIA, antabusvaikutusta)
Herkkusienet (Champinjoner, Agaricus)
Rouskut (riskor, Lactarius) (Myrkyllistä maitiaista: LACTARIUSOIREYHTYMÄ );
Hapero ( kremla, Russula)
Valmuska ( mussero, Tricholoma; ruskeissa valmuskoissa on HEMOLYSIINEJÄ)

Sitten on suuri suku myrkyllisiä heltallisia lajeja tai muuten tympeitä, kuten
Tympöset ( fränskivlingar, Hebeloma);
Nääpikät (guld & vit tofskivlingar, Pholiota) (Sis. HCN, LYOFYLLIINIÄ)
Myrkkynääpikät (gifthätting, strimmig tofsskivling, dadelbrun hjälmskivling, Galerina), AMATOKSIINIT; FALLOTOKSIINIT);
Rustokkaat ( broskskivlingar, Marasmus);
Malikat( trattskivlingar, Clitocybe)( Sis. MUSKARIINIA, myös antabusvaikutusta)
Pulkot (pluggskivlingar, Paxillus)( Sis. jotain toksiinia);
Risakkaat ( trådskivlingar, Inocybe)( Sis. MUSKARIINIA);
Lantasienet, madonlakit ( maskmössor, Psilocybe) ( Sis. PSILOCYBIINIÄ)
Lahokkaat ( slöjskivlingar, Hypholoma);
Kärpässienet ( flugsvampar, Amanita) AMATOKSIINIT, FALLOTOKSIINIT; IBOTEENIHAPPO; MUSKIMONI; MUSKATSONI);
Seitikät ( spindelskivlingar, Cortinarius) ( Sis. ORELLANIINIA, syklinen polypetidi).
Useita tunturien helttasieniä( fjällskivlingar, Lepiota).

Tässä on mainittu vain muutamia sienilajeja.
Jos ”sienestää” tietoja internetistä, siellä on osoitteessa Magic Mushrooms osa tympeitä syötäväksikelpaamattomia ja niistä käy kauppa hallusinogeeneinä globaalisti:
MUSKARIINIPITOISTEN sienten joukkoa on seuraavat:
Myrkkymalikka (Gifttrattskivling Clitocybe, dealbata / rivulosa); ja toinen malikka: ” lehtimalikka” ( Clitocybe phyllophila ( lövtrattskivling).
Inocybe-lajista ”silkkirisakas” ( sidentrådskivling Inocybe geophylla).
( topptrådskivling, Inocybe fastigiate);
myrkkyrisakas ( gifttrådskivling Inocybe patouillardi).
Näistä tulee muskariinireseptoreitten ärstytystila ja atropiini on myrkytyksen vastavaikuttaja.
PSILOKYBIINIPITOISIA sieniä ovat seuraavat 4 lajia.
Gymnofilus-laji: Eräänlaisia tahmeita kantosieniä: katkerohelttasienet ( bitterskivlingar, Gymnophilos);
Pluteus: 23 lajia nyppylakkisia pikkusieniä (Sköldskivling, Pluteus)
Psilocybe-suku ja Panaeolus-suku näitten edellisten lisäksi.
Molekyylistä näytetään esitettävän lähinnä kolme päämuotoa: psilocybin, psilocin ja baseocystin nimiset. Cystin nimestä huolimatta viimeisessä molekyylissä ei ole rikkiä.
Psilocybin käyttää myös nimeä ” indocybin.” Se on kemiallisesti ottaen Fosforyl-OH-DMT, fosforyylihydroksidimetyylitryptamiini tai toiselta nimeltä dimetyyliaiminoetyyli indololi dihydrofosfaattiesteri.
Psilocin( psilosiini, on pienempi. Siinä ei ole fosfaattiryhmää esteröitynenä.
Baseocystin on psilocybiinin näköinen fosforyl-OH- monometyylitryptamiini.

KOMMENTTI sieniluetteloon.

MAKRO-SIENTEN tekemät molekyylit mykotoksiinit (sienimyrkyt) ovat ihmiskeholle vaikeasti käsiteltäviä molekyylejä.
Sienten suhteen pitäisi olla erityisen tarkka. monessa niiden molekyylissä on esim -N=N- sidos, jotka on DNA:ta vahingoitava ja sen takia kanserogeeninen. tai muuten myrkyllinen esim munuaiselle ai nopeasti uusiutuvilel soluille.
Esim. http://commons.wikimedia.org/wiki/Image:Gyromitrin.svg
Gyromitriini.
Sitäpaitsi sienissä esiintyvät tryptamiinijohdokset ovat kognitiota haittaavia.

Tavallista yksinkertaista tryptamiinia kehittyy ihmiskehossa aminohaposta tryptofaani (Trp, W), ja se muodostaa valkuaisesta syötynä tärkeän hermonvälittäjäaineen serotoniinin, jonka hermojärjestelmää haittaa tryptamiinijohdannais-myrkyt, hallusinogeenit.

http://www.acc.umu.se/~saasha/giftsvam/gsvamp.htm

Se joka on varovainen, ei syö sieniä luonnosta.
Tässä ei ole edes otettu huomioon radioaktiivisuuden ym raskasmetallien vaikutusta.

3

2651

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jaksa lukea

      taidat olla vähän outo.

      • kirjoitus oli

        erittäin fiksun ihmisen kirjoitus ja asiallinen, toisin kun sinun kommenttisi. Minä jaksoin kyllä lukea, vaikka en sienistä erityisemmin pidä.


    • hko9785

      niinpä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1330
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      684
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      483
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    16. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      88
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe