Sopiiko orvokki parvekekukaksi? Onko olemassa vaaleanpunaisia orvokkeja? Ostetaanko orvokit valmiina kukkina torilta tai kukkakaupasta, ja sitten istutetaan parvekkeelle johonkin multalaatikkoon? Missä kuussa orvokit ostetaan parvekkeelle? Myydäänkö niitä näin kesäkuun alussa?
Kiitos!
Orvokkeja parvekkeelle nyt?
7
1241
Vastaukset 7
- melkeimpä
ensimmäisiä kesäkukkia. Niitä on myynnissä toreilla, puutarhoilla ja kukkakaupoissakin. Ainakin täällä keskisessä suomessa niitä saa puutarhalta jo toukokuun alkupuolella. Voi istuttaa ruukkuun tai parvekelaatikkoon, hoito-ohjeet saat myyjältä.
- mapee
Kyllä jostain vielä orvokkeja löytyy, mutta niiden aika alkaa olla ohi jo. Orvokki on aika hankala kesäkukkana eli ränkkyyntyy nopsaan rumaksi pehkoksi joten sen paras sesonki on jo huhtikuun lopulla ja toukokuussa. Nyt jostain voit löytää vielä poistotaimia.
Taimia on ihan kaikiss akukkakaupoissa ollut ja taimitarhoissa yms missä nyt kukkivia kasveja yleensä on. Vaaleanpunainen on kyllä niin harvinainen että sitä pitäisi etsiä ihan sesonkinakin hartaasti. Tuurilla löytyy..
Kaipa se orvokki sopii parvekkeellekin, mutta on paljon rehevämpiä ja näyttävämpiäkin lajeja jos kaiteelle olet laatikkoa laittamassa.
Onnea vaan taimiostoksille! Ehkä joku iso puutarhakeskus tai kunnon taimitarha voi vielä auttaa tarpeeseesi.- .................
rehevä ja näyttävä nimenomaan torilta yleensä saatava kesäkukka parvekkeelle kaidekukaksi? Mielellään vaaleanpunainen tai vaaleanvioletti?
Kiitos jo näistäkin vastauksista! - katselemaan
................. kirjoitti:
rehevä ja näyttävä nimenomaan torilta yleensä saatava kesäkukka parvekkeelle kaidekukaksi? Mielellään vaaleanpunainen tai vaaleanvioletti?
Kiitos jo näistäkin vastauksista!siellä näet senhetkisen valikoiman, monenlaista kukkaa monenvärisenä alkaen pelargoniasta, vanha kunnon kesäkukka, joka säilyy seuraavaan vuoteenkin, jos haluat.
On lobelioita, petunioita, verenpisaroita, vaikka mitä.
En edes tiedä kaikkien kesäkukkien nimiä, mutta kyllä niitä riittää
joka makuun. - oli torilla tänään !
Kaksi kassillista ostin, kyllä ne kukkivat sen minkä yleensäkin kukkivat, orvokit eivät ole koko kesän kukkia, ostaessaan sen jo tietää, jos on puuhaillut niitten kanssa aikaisemmin.
Ihmettelen, että orvokintaimia ei meillä myydä myös loppukesällä, ne kestävät viileyttä hyvin syksyllä, kuten keväälläkin.
Esimerkiksi joissakin keski-Europan maissa niitä istutetaan myöhään syksyllä julkisiin ryhmäistutuksiin. - mapee
oli torilla tänään ! kirjoitti:
Kaksi kassillista ostin, kyllä ne kukkivat sen minkä yleensäkin kukkivat, orvokit eivät ole koko kesän kukkia, ostaessaan sen jo tietää, jos on puuhaillut niitten kanssa aikaisemmin.
Ihmettelen, että orvokintaimia ei meillä myydä myös loppukesällä, ne kestävät viileyttä hyvin syksyllä, kuten keväälläkin.
Esimerkiksi joissakin keski-Europan maissa niitä istutetaan myöhään syksyllä julkisiin ryhmäistutuksiin.tähän aikaan enää orvokkeja on nykyisin tarjolla, mutta hyvä jos on ja halukkaita ostamaan löytyy.
Itse kaipailin viime syksynä myös orvokkeja kun pallokrysanteemit on aika tyyriitä ja lopulta lyhyt ilo sun muut syyskukat. Enkä ole edes sen mallisten kukintojen fani kuin noissa syyskukissa usein on. Orvokki kestäisi syksyllä vielä paremmin kuin keväällä, kun se viileään saisi totutella hiljalleen. Toivotaan, että joku tuonkin joskus tajuaa? - Missukka
oli torilla tänään ! kirjoitti:
Kaksi kassillista ostin, kyllä ne kukkivat sen minkä yleensäkin kukkivat, orvokit eivät ole koko kesän kukkia, ostaessaan sen jo tietää, jos on puuhaillut niitten kanssa aikaisemmin.
Ihmettelen, että orvokintaimia ei meillä myydä myös loppukesällä, ne kestävät viileyttä hyvin syksyllä, kuten keväälläkin.
Esimerkiksi joissakin keski-Europan maissa niitä istutetaan myöhään syksyllä julkisiin ryhmäistutuksiin.Meikäläisen parvekkeella orvokit ovat tällä hetkellä kaikkein korkein ja rehevin laatikkokukka. Petuniat pukkaa vain kukkaa eikä muista kasvaa korkeutta. Ihan kun olisivat jotain maanpeitelajiketta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1131403
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70676
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.115525Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e101485Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
- 55468
- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410