Pidit hyvän puheenvuoron eduskunnan kyselytunnilla. Et suoraan syyttänyt Vanhasta valehtelusta, kunhan vaan luettelit, mitä tapahtumaketjussa on tapahtunut. Jokainen kuulija kyllä varmasti pystyi itse muodostamaan oman käsityksensä.
Bjarne Kallis
hyvin sanottu
7423
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kallis väitti, että KMS:n osoite on sama kuin keskustan puoluetoimiston asoite.
Näin ei ole, asian voi vaikka tarkistaa yhdistysrekisteristä.
ei uskoisi uskovaiseksi kun on phunut muunneltua totuutta vanhasesta ulkomaillekin, pohjimmiltaan hirveän ilkeä ihminen.
Tarkistakaapa eduskunnan pöytäkirjasta. Siellä sanotaan aivan oikein, että yhdistyksen osoitteeksi merkittiin kepun virkailijan kotiosoite.
Älkää vääristelkö älkääkä valehdelko. Tarkistakaa ensin ja kirjoittakaa sitten.
toisin kuin vellihousu kepulaiset ja kokoomuslaiset.Bjarne osoittaa että porvarikin voi olla rehellinen ihminen.Ei tarvitse aina puolustaa rahavaltaa ja vääryyttä.
Suomalaisten lasten pakkoruotsittamista.
päättää ja enemmistön mielestä sitä Ruotsia on hyväksi lukea.
diktatuuria jossa ei oteta vähemmistöjen asioita huomioon.Tässä on otettu.