Samapalkkaisuus tärkeää

Mitä huonouksia on Helsingin bussiliikenne oy:n talokohtaisessa tessissä?

2 kk korotukset jäivät huonon neuvottelukyvyn takia saamatta, samoin nk. jouluraha, KVTES:n arkipyhävapaat poistettiin, letkulisä menetetään - vain muutaman mainitakseni.

Mielellänne te soimaatte toisia ja viljelette valheita, mutta lopulta totuus tulee aina ilmi.

Useissa viesteissä ja kentällä olette tuoneet esiin HK-kuljetusten olevan osa kuljettajan palkkaa, ja sen myötä olette te JHL005 ja Jyly ryhtyneet liikenteen tilaajiksi.

HK-kuljetukset, joista maksatte kuljettajien kukkarosta keskimäärin 4500 per kuljettaja, yhteensä 5,4 miljoonaa euroa vuodessa.

Nämä kuljetukset (kilpailuttamattomat) ovat siten Helsingin Bussiliikenne oy:n tuottoisimmat linjat.
Niistä maksettu hinta vain ei ole missään suhteessa tarjottuun suoritteeseen.
Tämänkin rahan ollessa kuljettajien palkoissa olisimme lähellä samapalkkaisuutta.
401846
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Aikakin on rahaa! Lomat kunta-alan sopimuksessa ovat pidemmät. AKT:lla on aina vain 4 viikkoa kesälomaa ja viikko talvilomaa. Kunta-alalla loma on vähintään 5 viikkoa ja 3 päivää, 10 vuoden jälkeen 6 viikkoa ja 15 vuoden jälkeen 7 viikkoa ja 3 päivää. Pekkaspäivät on kunta-alalla erikseen. Työtunteja on 100 vähemmän vuodessa kunta-alan sopimuksessa kuin AKT:n sopimuksessa. Lisät ovat myös paremmat kunta-alalla kuin AKT:lla.

Eipä tieysti sellaisella, joka on aina sairaslomalla, ole väliä loman pituudella eikä paljon muullakaan. Mitä väliä sitten on sillä mitättömällä tuntipalkkaerolla? Sehän jo tiedetään, että syyt on muut. Jotakin katkeraa on hampaankolossa, minkä vuoksi pitää noin kovasti kaahottaa ja kaakattaa ja olla samalla pilaamassa muiden elämää ja työniloa.

Onko oikein, että sairaslomalla ollaan sen vuoksi, että ehditään hoitaa omia asioita kuten nim. linjuristi ja artain tekevät? Menkää töihin, hankkikaa muuta elämää ja tekemistä, jottei tarvitse jonnin joutavaa täällä jauhaa ja valheita levitellä.

On todellakin tyhmää tuijottaa pelkästään vain pientä tuntipalkkaa ja unohtaa kokonaisuus! Kun progressiivinen verotuskin vielä muuttaa käteen jäävää palkkaa. Äly hoi älä jätä, voisi sanoa näille herroille.

Äänestä
  • Olipas tuo varsinaista tärkeilyä! Itse en tunnustaudu ainakaan tärkeilijäksi, sillä niin harvoin ehdin tänne.

    Sen sijaan nämä nimimerkit artain ja linjuristi sopisivat tuohon tyyppiryhmään. Heillä ei tunnu olevan muuta elämässä kuin yrittää tärkeillä. Tosin taustalla on muutakin, katkeria kaunoja. Yrittävät naamioitua muka joksikin hyväntekijöiksi, mutta todellisuudessa haluavat kostaa kokemansa vääryydet. Katkeruus on paha piirre ihmisessä eikä saa koskaan mitään hyvää aikaan.

    Äänestä

  • Se muutama minuutti mikä teillä on päivässä työajan lyhennystä, minkä johdosta ette pekkasia saa on syvältä, se aika on niin pieni ettei se vaikuta mihinkään....MUTTA........pekkaset antavat palkallista vapaata kk verran eli jos teillä on 5-7 vkoa lomaa niin vaikka miten kiukuttelette niin pekkaset on palkallista vapaata ja pidemmän kaavan mukaan palkalista lomaa ( itsekukin ajattelee miten haluaa) MUTTA KATSOTAAS AKT SOPIMUKSIA 4 VKOA KESÄLOMAA 1vko talvilomaa 4 VKOA pekkasia, JA JOS KAIKKI PITÄÄ PUTKEEN NIIN LOMAA ONKIN 9 VKOA, EIKÄ TARVI OLLA TÖISSÄ KUN 1 TÄYDEN LOMAJAKSON.
    Mielummin olen tällä systeemillä kun että ajaisin muutaman minuutin lyhyemmän päivän ja menettäisin pekkaset.

    Äänestä

  • kalamies69 kirjoitti:

    Se muutama minuutti mikä teillä on päivässä työajan lyhennystä, minkä johdosta ette pekkasia saa on syvältä, se aika on niin pieni ettei se vaikuta mihinkään....MUTTA........pekkaset antavat palkallista vapaata kk verran eli jos teillä on 5-7 vkoa lomaa niin vaikka miten kiukuttelette niin pekkaset on palkallista vapaata ja pidemmän kaavan mukaan palkalista lomaa ( itsekukin ajattelee miten haluaa) MUTTA KATSOTAAS AKT SOPIMUKSIA 4 VKOA KESÄLOMAA 1vko talvilomaa 4 VKOA pekkasia, JA JOS KAIKKI PITÄÄ PUTKEEN NIIN LOMAA ONKIN 9 VKOA, EIKÄ TARVI OLLA TÖISSÄ KUN 1 TÄYDEN LOMAJAKSON.
    Mielummin olen tällä systeemillä kun että ajaisin muutaman minuutin lyhyemmän päivän ja menettäisin pekkaset.

    Kalamiehelle! helbillä työpäivät ovat tasaisemmat pituiset kuin AKT:n kohtuuttomat 12 -13 tunnin päivät, se 4.tunnin pätkäpäivä välissä ei naurata kun seuraava päivä on taas 12,5 tuntia pitkä! Helbillä työpäivä on 7.39 min ja ryhmässä kahdeksan tuntia, jolloin vapaata tulee enemmän.

    Helbin pitempi vuosiloma on tärkeä etu josta ei luovuta, Akt:n pekkasista osa menee mm arkipyhiin, jotka Helbillä palkallisia.

    Työnantajat ovat muuten useaan otteeseen jo esittäneet pekkasten käyttämistä mm koulutuspäviin ja pekkasten poistoa, porvarihallituksen aikana kaikki on mahdollista! Kuntapuolen pitkä vuosiloma on oikeasti lomaa.

    Äänestä

  • Hbl-Kuski kirjoitti:

    Itsellä 2 vko jaksossa 3 06-18.30 vuoroa, sen kyllä jaksaa ja ylitöitä melkein joka liksassa kun ottanut aamupätkän päälle eli 06-09 niin sen päälle iltapätkän josta tulee muutama tunti sidonnaisia ja loput överiä, okay siinä kiinni koko päivän ja okay tulee tuostakin koko päivän jakso 12-13h vaan se on itse pyydettyä vaan niinkuin mainitsin, jaksoon osuu 3 pitkää päivää.
    Pekkasten poistosta on juu ollut jo vuosia keskustelua ja vaatimuksia vaan jos se päivä koittaa niin mahtaa akt heittää autotr seis ja pitkäääääään. Nähtäväksi jää.
    Palkkaan muuten olen tyytyväinen, peruskoulupapereilla ei monesta hommasta saa bruttoa 2400-3000/Kk

    Äänestä

  • kalamies69 kirjoitti:

    Se muutama minuutti mikä teillä on päivässä työajan lyhennystä, minkä johdosta ette pekkasia saa on syvältä, se aika on niin pieni ettei se vaikuta mihinkään....MUTTA........pekkaset antavat palkallista vapaata kk verran eli jos teillä on 5-7 vkoa lomaa niin vaikka miten kiukuttelette niin pekkaset on palkallista vapaata ja pidemmän kaavan mukaan palkalista lomaa ( itsekukin ajattelee miten haluaa) MUTTA KATSOTAAS AKT SOPIMUKSIA 4 VKOA KESÄLOMAA 1vko talvilomaa 4 VKOA pekkasia, JA JOS KAIKKI PITÄÄ PUTKEEN NIIN LOMAA ONKIN 9 VKOA, EIKÄ TARVI OLLA TÖISSÄ KUN 1 TÄYDEN LOMAJAKSON.
    Mielummin olen tällä systeemillä kun että ajaisin muutaman minuutin lyhyemmän päivän ja menettäisin pekkaset.

    Näin on!!!!
    Kun sitä on puikkoihin mennyt, voi siinä samantien olla VÄHÄN kauemminkin.

    Mukavia nämä Pekkaspäivät ovat. Kaikenlisäksi niistä maksetaan. Pidän niitä maksullisina vapaapäivinä.

    Vapaapäivä = vapaapäivä. Siitähän ei makseta. Siinä se pieni ero.

    Meillä pekkasvapaista saa pitkälle päättää itse. Muutama niistä jää ta:n harkintaan.

    Harkitsin loimaaseen siirtymistä mutta tulin toisiin aatoksiin.
    Esimerkkinä tästä tämä turkulainen yritys virolaisinensa. Mitä jos ko. tapauksessa kaikki olisivatkin olleet loimaalaisia? AKT:n porukalle tämänlainen (yli 100 000 €) nenästäveto ei onnistu, koska palkkavalvonta on työpaikan sisällä.

    Äänestä

Käsittämättömät ovat Linjuristin aivoitukset, mies ei ole mikää juristi mutta pakkomielteensä vanki!

Onko kyseinen entinen ay-aktiivi Linjuristi valmis myymään ilmaiseksi Helbin pitemmän vuosilomaoikeuden ja Hk-kuljetusket, paremmat yö/aamukorvaukset, sosiaalipaketin ym ym, myymään sillä hinnalla että liitymme Akt:n saamme pitemmät työpäivät, lyhyemmän vuosiloman ja paljon muita huonnonnuksia ja korvaukseksi Akt.n hieman yli euron parempi tuntipalkka josta lisät huomioon ottanen ei mitään jää käteen!

Kyseisen Linjuristin kaltaisen toimiessa luottamusmiehenä työntekijöiltä vietäisiin kaikki, herääkin kysymys voiko ihminen joka itse uskoo tuollaiseen asiaan voiko hän olla terve!

Omaa tilaansa ei aina tiedosta ja siksi kehoitankin Linjuristia ja kaksoispersoonaansa hakeutumaan pikaisesti alan erikoislääkärin hoitoon.

Vuosisadathan ovta näyttäneet että kun tarpeeksi hullu psykopaatti saa vallan niin kansa hypnositoituu uskomaan asiaan näinhän kävi Hitlerin aikaan ja tämä Linjuristi on peloittava esimerkki asiasta, koska tietämättömiä ja osin kielitaidottomia kuljettajia on helppo kusettaaa, näinhän osin on jo käynytkin, kun osa kuljettajista siirtyi kilpailijan palvelukseen ja heistä osa on tullut jo takaisin ja osa on tulossa ja ovat haukkuneet maan rakoon sen Akt:n loistosopimuksen joka ei rahaa tuonutkaan sen enepää kuin Helbilläkään, mutta HK-kuljetukset puuttuivat ja päivät pitenivät.

Äänestä

Samassa neuvottelupöydässä ole joskus istunut näiden nykyisten AKT:N kellokaiden eli Linjuristin ja Artain kanssa, ainaista riitelyä se oli, joka asiassa vastakarvaan, siitähän se on lähtenyt tämä AKT-vouhotuskin ja oma kostonhimo tukena.

Artostahan sanottiin että kun se mies oli nuorena osallistunut joella soutukilpaan, niin lähti vastavirtaan soutamaan ja kun muut oli jo maalissa niin kiiski räpisteli vielä rannassa vastavirran pyörteissä.

Minkäänlaista järjellistä argumenttia ei näiden kavereiden jutuista löydä vaan suurilta osin perutuvat valheisiin ja asioiden peittelyyn, ei mainita niitä AKT:N sopimuksen todela huonoja asioita ja unohdetaan HELBIN sopimuksen todella hyvät asiat.

Mutta kun ihminen on kipeä niin hoitoahan se tarvitsisi, ikävää on se että kyseisillä toimillaan nämä aiheuttavat tarpeetonat riitaisuutta ja epävarmuutta kuljettajien keskuudessa, mutta sehän heidän tarkoituksensa onkin.

Akt:ssa eivät tykänneet näiden miesten toimista ollenkaan ja siellä on jo keskusteltu toimepiteistä ja jopa liitosta erottamisesta.

Äänestä
  • Paitsi liitosta erottaminen , myöskin firmasta tulee molemmille lähtö kunhan aika on kypsä. Ei kestä kauan. Senverran ovat Helbiä ja sopimusta julkisestikin haukkuneet.

    Äänestä

  • on tieto kirjoitti:

    Paitsi liitosta erottaminen , myöskin firmasta tulee molemmille lähtö kunhan aika on kypsä. Ei kestä kauan. Senverran ovat Helbiä ja sopimusta julkisestikin haukkuneet.

    Nimetön koltiainen tuulettaa värkkiä, että ihan arempaa heikottaa.
    Taidat olla valehteleva työnjohtaja kakkiainen ellet vallan pissiäinen.
    Sinusta ei kuitenkaan ole kenenkään erottajaksi mistään, kun et erota työssäsi piippasiko lukulaite vai narahtiko takapuolesi.
    Mene ja kasva aikuiseksi ja jätä tutti pois.

    Äänestä

  • tunturihaukka kirjoitti:

    Kovasti AKt:t:ta kannustava Linjuristi on ollut itse jopa esimiehenäkin HKL:llä, mutta joutui takaisin linjalle, tämä tapahtui vuosia sitten, toinen vahva AKt:n kannustaja ja tukimies on useaan otteeseen pyrkinyt pomokursseille, mutta ei ole päässyt, kova on AKT:n kannattajien halu itse nousta korkeammalle oksalle, mutta kun rahkeet eivät riittäneet työnjohtoon vaikka kuinka nuoleskeli, niin sitten yritetään saada Helbille Akt-tessi ja siinä päästä luottamusmieheksi ei onnistu kyseiset miehet valheellisine puheineen eivät luottohommiin pääse kun kavereiden tavoite on vain itsekäs kostonhimo ja omien etujen ajaminen.

    Äänestä

Ennenkuin tulet tänne kirjoittelemaan niin ehkä sinun kannattaisi lukea myös se asiakirja josta kirjoitat. Tarkoitan tällä Helsingin Bussiliikenteen ja Jhl:n ja Jytyn välille solmittua tes sopimusta. Helb ei nsuoraan noudata kvtessiä. Tulis hieman enemmän asiapohjaista tekstiä eikä tuota mutu tarinaa.

Ai niin. Mutta ethän sinä voi sitä lukea kun olet jo ties kuinka pitkään ollut saslomalla odottamassa työkyvyttömyys eläkettä. Etkä tohdi naamaas näyttää Helbin varikoilla.

Äänestä
  • JHL/JYTY/Helb työehtosopimuksessa yleissopimuksesta (KVTES) poiketen sovittiin arkipyhävapaitten poistamisesta. Tämä on käytännössä jo toteutunutkin. Erillinen työehtosopimus sisältää lukuisia heikennyksiä yleissopimukseen nähden.

    Työnantaja Helb ei noudata edes tätä erillissopimusta tai noudattaa, kun pääluottamusmiehen kanssa erikseen sopien sen ei edes tarvitse noudattaa po. sopimusta.

    Se mitä muuta nm ajateltavaa kirjoittaa ei tarvitse enempää kommentoimista.

    Minä muuten olen sen verran nuori ja hyväkuntoinen etten ole miesmuistiin pitänyt muita kuin vauvantekolomia vuosilomien kera.

    Äänestä

  • Linjuristi kirjoitti:

    JHL/JYTY/Helb työehtosopimuksessa yleissopimuksesta (KVTES) poiketen sovittiin arkipyhävapaitten poistamisesta. Tämä on käytännössä jo toteutunutkin. Erillinen työehtosopimus sisältää lukuisia heikennyksiä yleissopimukseen nähden.

    Työnantaja Helb ei noudata edes tätä erillissopimusta tai noudattaa, kun pääluottamusmiehen kanssa erikseen sopien sen ei edes tarvitse noudattaa po. sopimusta.

    Se mitä muuta nm ajateltavaa kirjoittaa ei tarvitse enempää kommentoimista.

    Minä muuten olen sen verran nuori ja hyväkuntoinen etten ole miesmuistiin pitänyt muita kuin vauvantekolomia vuosilomien kera.

    Akt:n toinen tukipilari Artai on ollut jo kaksi vuotta s-lomalla ja ei uskalla Ruhaan tulla, linjuristi on hänen sihterinsä entinen pomomies, uskooko itsekään asiaansa! Kuka antaisi pois Helbin pitemmän vuosiloman ja asiallisemman pitusiet työpäivät ja tilalle saisi Akt.n orjasopimuksen!

    Äänestä

  • Niin Niin kirjoitti:

    Eikös se ole opintovapaalla jota jatkanut vuorottelulla.
    Sinäkun et ole ilmiselvästi mikään pomomies, niin et tietysti tätä voi tietää.
    Kirjoituksistasi päätellet olet juuri niitä tyyppejä, jotka ovat päässeet muilla syillä kuin asiakas- ja ajotaidon perusteella töihin tälle alalle.

    Äänestä

  • pikkuputte kirjoitti:

    Ottiko Artai siis S-loman jälkeen opintovapaata ja vuorottelua?

    Minulla on teknistä ja kaupallista koulutusta aika tavalla ja olen toiminut ylemmisssäkin johtotehtävissä, täälä hetekellä työskenteln kuljettajana Helsingin Bussiliikenteellä ja minä ja muut kuljettajat olemme sitä mieltä, että AKt:n sopimsta emme halua ja pikkuisen vinksahtanut on se joka sitä suosittelee, koska se sisältää niin paljon huononnuksia nykyiseen sopimukseen verraten.

    Äänestä

Akt:n pikkuputet kirjoittelee levottomia, minäkin olen kuullut monelta taholta että Artai oli sairauslomalla pitkään no ehkä sitten sen jälkeen on hyvä ottaaa opintovapaata ym, kuitenkaan töissä ei miestä ole näkynyt vaikka on jaksanut kovasti haukkua työnantaajaansa ja työehtojaan.

Todellisuus on se että kuntapuolen sopimus tarjoaa paremmat eväät työssä jaksamiseen kuten paljon pitemmän vuosiloman, paremmat sosiaaliedut, firmakohtaisen hk-kuljetuksen, asioita jota ei voi kaikkia mitata rahassa ja kokemuksesta voin sanoa, että sitä rahaa ei tullut siellä Akt.n puolellakaan yhtään enempää, raippaa sen sijaan tuli ja työmiehen uuvuttamista.

Äänestä
  • Enpä ole huomannut täällä kenenkään muun työnantajiaan haukkuvan kuin palavasieluisten kuntaliittolaisten, jotka yhden miehen yhdellä äänellä ja toisella kouralla kollegoitten tileillä käyden räksyttävät korkeampaa ansiotasoa vastaan.

    Rv-kuljettajakin saa enemmän ja nauttii täysin rinnoin näistä helpin hk-kuljetuksista kuten myös ne AKT:n järjestäytyneet helpin kuljettajat joihin työnantaja soveltaa yleissitovaa työehtosopimusta.

    Tämä teiltä kuntaliittolaisilta on jäänyt huomaamatta, että eikö olisi korkea aika palkanalennuksiin heidän kohdallaan. Hehän sitä paitsi voivat ostaa kelvollisen kulkuneuvon sillä 3.500 - 5500 euron vuotuisella enemmän rahaa samasta työstä ansiolla. Joten hus pois teidän maksamasta kuljetuksesta.

    Äänestä

  • pikkuputte kirjoitti:

    Enpä ole huomannut täällä kenenkään muun työnantajiaan haukkuvan kuin palavasieluisten kuntaliittolaisten, jotka yhden miehen yhdellä äänellä ja toisella kouralla kollegoitten tileillä käyden räksyttävät korkeampaa ansiotasoa vastaan.

    Rv-kuljettajakin saa enemmän ja nauttii täysin rinnoin näistä helpin hk-kuljetuksista kuten myös ne AKT:n järjestäytyneet helpin kuljettajat joihin työnantaja soveltaa yleissitovaa työehtosopimusta.

    Tämä teiltä kuntaliittolaisilta on jäänyt huomaamatta, että eikö olisi korkea aika palkanalennuksiin heidän kohdallaan. Hehän sitä paitsi voivat ostaa kelvollisen kulkuneuvon sillä 3.500 - 5500 euron vuotuisella enemmän rahaa samasta työstä ansiolla. Joten hus pois teidän maksamasta kuljetuksesta.

    Putte possulle! palkkaero on todelisuudessa noin muutaman kymmenen euroa /kk kun lasketaan Helbin paremmat lisät huomioon! Helbillä paljon pitempi Vuosiloma!

    Minkälaisen auton Putte-possu ostaa muutamalla eurolla? Entä auton ylläpito?

    Minä kun ajoin Concordialla jouduin ostamaan uuden auton joka maksoi silloin 13 tuhatta, kuljin työmatkani neljä vuotta sillä, auton kuluihin meni tuhansia euroja ja kun myin auton pois kun pääsin Helbille töihin, sain autosta 4. tuhatta euroa!

    Puten laskut ovat ihmeelliset, nyt palkalla jopa tulee toimeen kun Helbillä ei tarvitse sitä omaa autoa ja vuosilomani on pitempi kun sain hyvityksen myöskin aiemmista kuljetusvuosistani..

    Uskookohan Putte-Possu Akt-heiluri itse noihin sepustuksiinsa.

    Äänestä

  • Palkkaero kirjoitti:

    Utopia ei vaan toteudu täällä. Siksi miehen pitää saada kelvollinen ansio tekemästään työstä.
    Minä voin ymmärtää teitä jhl:n harhaan johdettuja kuljettajaparkoja, sillä teihin on saatu iskostettua tämä valtiohoitaja-ammattiliiton perusajatus: ei palkka ole tärkeää vaan kutsumus tehdä pienellä ansiolla enemmän.
    Te kuntaliiton ressukat kun ette huomaa mitä kaikkea teette saamatta palkkaa, kuten tilitykset omalla ajalla.
    Monella teistä ei ole omaa elämää sen vertaa, että pitää vapaapäivänä tulla tilittämään ja aikaa kuluttamaan työmaalle.
    Ai niin tehän teettekin tätä rakkaudesta helppiin, ette siksi että voisitte vapaa-aikaa, silloin kun ette ole prossalla tai vaihtopäivätyössä, viettää vaikkapa perheenne kanssa. Ai niin, teillähän onkin niin vähän päivittäistä työaikaa, että nämä emotionaaliset tarpeet ehditte hoitaa pyykkilistanne mukaisina työpäivinä, mutta liika on liikaa siinäkin. Siksi vapaapäivänä pitää tulla töihin lepämään.

    Äänestä

  • puttepossu kirjoitti:

    Konkalla ajoin jonkin aikaa ja siellä piti tilittää omalla ajalla, hakea auto pihasta omalla ajalla, tehdä 12-13. tunnin päiviä, minä otin loparit ja tulin Helbille ja nyt on lomakin pitempi.

    Muutama Helbiltä lähtenyt kuljettaja on jo palannut takaisin Helbille, kun kävivät Konkalla kokeilemassa ja sitä rahaa ei tullutkaan vaan päivät pitenivät ja linjalta toiselle hyppiminen alkoi kyrsimään!

    Äänestä

Helbillä ja sitä ennen HKL:llä olen ollut pitkään, viime vuonna kun hävisimme Itiksen kilpailussa, minäkin mietin Concordialle menoa, kävin siellä haastattelussa ja olisin päässytkin taloon, soittelivat perään useammankin kerran, mutta järki voitti sittenkin peruin päätökseni ja jatkan ajoja Helbillä.

Otin kaikki tosiasiat huomioon, saan pitemmän loman, työmatkakuljetuksen, järkkäri on hyvä, työpäivät normaalin mittaiset ym ym..

Kilpailijalla olisin saanut ajaa 550 ja 16 linjoja ja tehdä niitä sikapitkiä päiviä, minulla on perhe ja harrastan urheilua, elämässä pitää olla muutakin kuin työ.

Kokonaisuudessaan AKt:n sopimus on huono erittäin huono, koska se sallii liian pitkien päivien ajattamisen kaupunkilliikenteessä, pidetään Helbin lippu korkealla ja pysytään kuntaliitoissa, siellä on mahdollisuus omaankin elämään.

Äänestä

Hk-kuljetus on muuten ios etu, ajoin omalla autolla yksityisellä työmatkat ja menetin kymmeniä tuhansia euroja kun laskee auton hankintahinnan, kulumisen vakuutukset, arvon alenemisen, polttoaineet, polttoaineista vain osan saa vähentää verotuksessa.

Minua rupesi sieppaamaan niin totisesti, että rupesin kulkemaan fillarilla kesät talvet ja sain palkinnoksi sairauden!

Työnantaja ei suostunut anatmaan vuoroa johon olisi inhimillisellä tavalla päässyt töihin, en halunnut enään käyttää palkkaani työmatkoihin ja hankkia taas uutta autoa(työnantaja oli monikansallinen bussifirma) joten siirryin Helbin leipiin.

Muuta en ole katunut kuin sitä että en vaihtanut taloa jo aiemmin, niin paljon paremmin täällä tietyt asiat pelaavat ja tänä kesänä pidän 5. viikon kesäloman, talveksi jää sitten 3. viikkoa, eipä ole ikävä Akt.n pekkasia ja ylipitkiä päiviä.

Äänestä

Lomien jälkeen palaan Helbille ajamaan, lähdin viime syksynä kun uskoin huhupuheita ja eräiden Akt-mesenaattien puheita, mutta eipä ollut ruoho vihreämpää, siellä Myllypuron varikon sisäpuolella ei ollut EI!

Sain huonot sarjat, ajoin pitkiä päiviä, liksaa ei tullut juurikaan enempää kuin Helbilläkään ja mitään Hk-kuljetusta ei järjestynyt.

Kissan Viikset, onneksi en töpännyt pahemmin ja pääsen takaisin Helbille, siellä on reilumpi henki ja saan pitemmän vuosiloman.

Äänestä

Meitä tulisi neljä kuljettajaa taka´sin Helbille me ollaan Virolaisia kuskeja ja ei ole tykätty Concordian hommista, Heinäkuu ja elokuu me tullaan Helbin takasin, kyllä se on parempi talo, minä ainakin jaksa paremmin ajaa tasasempi päivä kuin tämä Concordian pitkä päivä ja minä olen ajanaut kuorma-auto 16 vuotta ja Helbi maksaa siittä lisät ja pitemmän loman.

Äänestä

Puhu sinä Linjursiti samapalkkaisuudesta!

Minä uskoin noita puheita ja lukuja paperilla, vaihdoin Helbiltä Konkalle, mihin se liksa katosi?

Missä se suuri palkka, kun lisät on pienemmätja työvuorot semmoiset kun pomo jakaa, niin minä saan jopa vähemmän palkkaa käteen kuin Helbillä!

Lomani on lyhyempi, pekkasia en lomaksi laske, koska niistä saa vääntää pomon kanssa ja teen tosi pitkiä päiviä, oletko sinä Linjuristi itse ajanut näitä yli 12 tunnin päiviä kaupunkiliikenteessä?

Älä tule tänne kehumaan perättömiä, mitään Hk-kuljetusta ei myöskään Konkalle ole tullut vaikka niin lupailtiin! Kuljen polkupyörällä matkani, moottoripyörästä jouduin jo luopumaan, mitenkä talvella?

Minun on otettava lakki kouraan ja nöyrästi menetävä kysymään Helbille takaisin, tiedän että tein pari töppäystä talossa ja lähdin vähän ovenpielet ryskyen, mutta jos pääsen takasin olen nöyrä mies.

Missään tapauksessa en kestä näitä Akt.n sopimuksen vuoroja, ovat tosi syvältä ja jos en Helbille takaisin niin menen raksalle töihin!

Ihmisen sietokyvyllä on rajansa ja pitääkö näitten AKt-firmojen tappaa kuljettajansa työn ääreen?

Äänestä
  • Kesälaitumet kutsuu minuakin joilla toiset ja kumppanit jo ovat.

    Tieto ei ole uskonasia, mutta kyllä se niin on nimimerkki Hartte, että jos teet työtä korkeammalla ansiolla, niin siitä jää enemmän euroja käteen palkassa, lasket sitä miten päin haluat.
    Helsingin bussiliikenne oy on sinun onnelasi missä työskentelet paraikaa nytkin, vaikka muuta kerrot.

    Teille AKT:n järjestäytyneet kuljettajat tarjoavat mahdollisuutta jäädä talokohtaisen tessin sisään, ja työnantajalla Helsingin Bussiliikenne oy:llä ei ole mitään sitä vastaan, sillä mitä enemmän teitä sillä heikolla sopimuksella on sitä enemmän työnantaja helb nettoaa kustannuksellanne.

    Jos nyt olisikin se äärettömän pieni todennäköisyys, että olisit jossakin muualla työssä etkä kortistossa (mikä siihen syynä?), ja lähtenyt tai joutunut lähtemään helbiltä ovet paukkuen, niin kaltaisia tuhlaajapoikia, isännän nöyriä mielikieliä joille kaikki käy, heitä on talo jo muutenkin pullollaan.

    Äänestä

  • miehen vikaa helbin kuskeissa? Itse olen lomani ja pekkaset saanut tänä vuonna sovittua niinkun olen halunnut vk. 4,9,51,52 pekkasilla ja vuosilomat vk.8 ja 26-29 eli juuri niinkuin olen ne pyytänyt hyvissä ajoin.

    Työt ei juurikaan rasita mitä nyt kuumalla ilmalla noi 9-10 tunnin päivät vähän mutta 5 vapaapäivää kahteen viikkoon auttaa jaksamaan.

    Teidän lisistä ym. en tiedä mutta täällä tienaa normaali töillä n. 35000€/V. Enemmänkin se voisi olla mutta kyllä tuolla toimeen tulee.

    Töihin menen mielusti omalla autolla niin ei tarvitse kyytiä odotella ja hölmönä venailla talleilla.

    Työt alkaa ja loppuu samasta paikasta joka myös on hyvä.

    Tauot kun olisi työaikaa ja pisin työsidonnaisuus 10 tuntia olisin tyytyväinen.

    Kuka on muuten käskenyt teidän luopua jostain hk-kuljetuksesta jos saisitte enemmän palkkaa?

    Kummakun helbin miesten jutut on luokkaa ei me tarvita lisää liksaa kun auto hakee meidät sillon tällön töihin.

    Paljonkohan teille olisi tulijoita jos perus tuntipalkka olisi vaikka 1€ parempi kuin nyt?

    Äänestä

  • olla laiskan kirjoitti:

    miehen vikaa helbin kuskeissa? Itse olen lomani ja pekkaset saanut tänä vuonna sovittua niinkun olen halunnut vk. 4,9,51,52 pekkasilla ja vuosilomat vk.8 ja 26-29 eli juuri niinkuin olen ne pyytänyt hyvissä ajoin.

    Työt ei juurikaan rasita mitä nyt kuumalla ilmalla noi 9-10 tunnin päivät vähän mutta 5 vapaapäivää kahteen viikkoon auttaa jaksamaan.

    Teidän lisistä ym. en tiedä mutta täällä tienaa normaali töillä n. 35000€/V. Enemmänkin se voisi olla mutta kyllä tuolla toimeen tulee.

    Töihin menen mielusti omalla autolla niin ei tarvitse kyytiä odotella ja hölmönä venailla talleilla.

    Työt alkaa ja loppuu samasta paikasta joka myös on hyvä.

    Tauot kun olisi työaikaa ja pisin työsidonnaisuus 10 tuntia olisin tyytyväinen.

    Kuka on muuten käskenyt teidän luopua jostain hk-kuljetuksesta jos saisitte enemmän palkkaa?

    Kummakun helbin miesten jutut on luokkaa ei me tarvita lisää liksaa kun auto hakee meidät sillon tällön töihin.

    Paljonkohan teille olisi tulijoita jos perus tuntipalkka olisi vaikka 1€ parempi kuin nyt?

    Putet ei tajua elämän faktaa, varsinkin kun ovat housuunsa paskovia paviaaneja eli tampioita.

    Minäkin ajoin Akt.n firmassa kuukauden, mitään ei tienannut enempää kuin Helbillä, mutta päivät oli pitkiä ja teen ovihommiakin vielä 1-2 vuoroa kuukaudessa tosin en rahan takia vaan siinä saa sopivaa liikuntaa, kun tampioita saa heitellä ulos, itse en koskaan aloita tappelua, mutta lopetan sen aina.

    Äänestä

  • Hevi-kuljettaja kirjoitti:

    Helbin kuskeilla ei siis voi olla yhtä hyvä/parempi palkka kuin yksityisellä sen takia että yksityisellä on niiiin rankkaa?

    Toivottavasti et ole neuvottelupöydässä kun palkoista neuvotellaan.

    Äänestä

linja-autonkuljettajien käytöstä.

Mitä siinä on ihmeteltävää, kun seuraa esimerkiksi tätä ketjua...

Pussikuskit keskustelee asiallisesti...

Ei ole ihme että vi...aa, ja sitten kostetaan se syyttömille, matkustajille ja kanssa-autoilijoille.

Ai niin mutta sehän oli niin "vaativa" työ...

Koittakaa nyt pysyä hereillä.

Äänestä
  • Työskentelin ennen yhtiöittämistä luottamusmiehenä HKL:llä ja tämän AKT:n sopimusta ajavan Arton kanssa asiat tuli tutuiksi,oli vaikeaa neuvotella kun kyseinen jarrumies oli joka paikassa vastaan ja jankutti päivänselviä asioita.

    Tein aikoinaan selvityksenkin palkkaeroista ja ne olivat mitättömät, kun HKL:llä ja nykyisin Helbillä tietyt lisät ovat paljon korkeammat kuin kilpailijoilla ja niiden kertymäaika on pitempi palkkaero on pieni, samoin vuosiloma on pitempi ja muita sosiaalietuja löytyy, joita ei kilpailijalla ole.

    Tuntuukin että tässä Arto ja tämä Linjuristi, jotka saattavat olla jopa yksi ja sama henkilö ratsastavat ideologialla ja henkilökohtaisen kaunansa varassa, kenekään etua he eivät aja, paitsi omaansa.

    useiden kuljettajien kanssa keskusteltuani ( viimeksi viime viikolla kilpailijalle siirtyneen kuskin kanssa) voin todeta että palkkaeroja ei paljon ole ja AKT:n sopimuksen kaverit tekevät paljon pitempää päivää, joka työssäjaksamiseen vaikuttaa negatiivisesti.

    Artolle! koita hyvä mies järkiintyä ja unohda pakkomielteesi Akt.n sopimuksesta, kuljettajat itse haluavat pysyä kuntaliitossa!

    Äänestä

  • Entinen Pääluottamusmies kirjoitti:

    Työskentelin ennen yhtiöittämistä luottamusmiehenä HKL:llä ja tämän AKT:n sopimusta ajavan Arton kanssa asiat tuli tutuiksi,oli vaikeaa neuvotella kun kyseinen jarrumies oli joka paikassa vastaan ja jankutti päivänselviä asioita.

    Tein aikoinaan selvityksenkin palkkaeroista ja ne olivat mitättömät, kun HKL:llä ja nykyisin Helbillä tietyt lisät ovat paljon korkeammat kuin kilpailijoilla ja niiden kertymäaika on pitempi palkkaero on pieni, samoin vuosiloma on pitempi ja muita sosiaalietuja löytyy, joita ei kilpailijalla ole.

    Tuntuukin että tässä Arto ja tämä Linjuristi, jotka saattavat olla jopa yksi ja sama henkilö ratsastavat ideologialla ja henkilökohtaisen kaunansa varassa, kenekään etua he eivät aja, paitsi omaansa.

    useiden kuljettajien kanssa keskusteltuani ( viimeksi viime viikolla kilpailijalle siirtyneen kuskin kanssa) voin todeta että palkkaeroja ei paljon ole ja AKT:n sopimuksen kaverit tekevät paljon pitempää päivää, joka työssäjaksamiseen vaikuttaa negatiivisesti.

    Artolle! koita hyvä mies järkiintyä ja unohda pakkomielteesi Akt.n sopimuksesta, kuljettajat itse haluavat pysyä kuntaliitossa!

    "Työskentelin ennen yhtiöittämistä luottamusmiehenä HKL:llä ja tämän AKT:n sopimusta ajavan Arton kanssa asiat tuli tutuiksi,oli vaikeaa neuvotella kun kyseinen jarrumies oli joka paikassa vastaan ja jankutti päivänselviä asioita."

    Mitähän töitä sinä oikein olet tehnyt muita kuin myyrän?

    Lyöpä "entinen pääluottamusmies" faktoja pöytään jarrumiestä vastaan. Plm:ä ei kovin monta entistä ole ollut, ja olleitenkin intresseissä oli huolehtia alipalkkauksen säilymisestä bussinkuljettajien kohdalla.
    Olen täällä käydyssä keskustelussa nähnyt vaadittavan samapalkkaisuutta en sopimuksen vaihtamista, mutta kuntaliittojen eduissa ei ole palkkauksellinen tasa-arvoisuus, joten ainoa vaihtoehto on tällöin sopimuksen vaihtaminen tai joukkoirtisanoutuminen kuntaliitoista, jolloin yleissitova työehtosopimus tulee velvoittavaksi.

    Äänestä

  • pikku putte kirjoitti:

    Ottamatta kantaa tämän Helbin Akt-miehen älykkyysosamäärään voin kuitenkin todeta, että se on suunnilleen sama kuin Nokian kumiteräsaapaan älykkyysosamäärä, tämä Linjuristi kirjoitaa niin yksipuolista sontaa ja unohtaa mainita kuntasopimuksen hyvät puolet se AKt.n sopimus ei ole muuta kuin porvareiden kyhäämä tekele, mutta tuommoisiin kumiteräsaapaaisiin se uppoaa!

    Äänestä

  • Eikka LM kirjoitti:

    Oikea havainto Linjuristin ÄÖ:STÄ, mutta kumisaappaatkin tietävät paikkansa jalassa, mutta tämä Linjuristi ei paikkansa tiedä vaan koikkaloi eri liittojen välillä ja räkyttää kuin rakkikoira korkeammalle nostan kumisaappaiden älyn koska kun sienimetsään menee niin tuntuu kuin saapas tietäisi mille mättäälle mennä, mutta tämä Linjuristi ei paikkaansa tiedä ja valehtelee muille sopimusasioita, kumman valikoiva muisti on linjuristilla kun unohtaa aina ne kuntaliiton hyvät puolet ja asiat jotka vaikuttavat työssäjaksamiseen.

    Äänestä

Kuntapuolen sopimus on parempi monelta osin ei se vähän yli euron korkeampi tuntipalkka, korvaa paljon lyhyempää vuosilomaa, hk-kuljetusta, aamu ja yötuntien korvausta, normaalin mittaisia työpäiviä, parempaa sosiaaliturvaa ym.

Monen AKT:n kuljettajan kanssa olen iltaakin istunut ja tilinauhoja verrattu, eipä isoja erot ole olleet, mutta päivät siellä ovat älyttömän pitkiä ja raskaita.

Hyvä ystäväni asuu täällä Kontulassa ja vaihtoi Helbiltä Concordialle, katuu kovasti päätöstään, koska linjalta toiselle hyppiminen väsyttää ja ne pitkät päivät ja mitään HK-kuljetusta ei ole Concordaille tullut vaikka lupasivat! eikö se ole kuljettajan pettämsitä jos mikä?

Kaverini ei tietyistä syistä pääse takaisin Helbille, osahan lähteneistä on jo palannut kun sitä palkkaa ei tullutkaan enempää, vaikka päivät pitenivät ja lomat lyhenivät.

Äänestä
  • Ai ei pääse takaisin? Eikö sillä ole enään ajokorttia?

    Ottavat luultavasti vielä jokaisen jonka saavat kun ei noilta voitetuilta linjoilta ole tulijoita.

    Ihme juttu vaikka teillä on paljon paremmat lisät ja hk-kuljetus ym. sosiaalipaketit.hah hah.

    Äänestä

  • Yksityinen!! kirjoitti:

    Ai ei pääse takaisin? Eikö sillä ole enään ajokorttia?

    Ottavat luultavasti vielä jokaisen jonka saavat kun ei noilta voitetuilta linjoilta ole tulijoita.

    Ihme juttu vaikka teillä on paljon paremmat lisät ja hk-kuljetus ym. sosiaalipaketit.hah hah.

    Terve syitä on monia kaveri töppäsi, mutta sen tiedän, että Konkalle pääsee kyllä jos on puhaltanut Helbillä promillet ja saanut kenkää, tiedän muutaman kaverin jotka puhalsi korkeat lukemat ja yhden jolta lähti korttikin, konkalla ajavat nyt, onhan se hyvä että sinne pääsee tekemään sitä pitkää päivää, ehkä siinä ryyppääminenkin vähenee kun on niin rätti päivän jälkeen että kaatuu sänkyyn.

    Äänestä

  • Aijakoikka kirjoitti:

    Terve! Yksitysien hyviä puolia on tietysti se että kun kuljetusta kuten Konkalla ei järjestetä niin kuntohan siinä kasvaa, eräs kaverini viiden lapsen isä joutuu polkemaan pyörällä kahdeksan kilometriä kesät talvet, viime talvena jäädytti itsensä ja joutui sairaslomalle ja pari kertaa kaveri on yritetty ryöstää työmatkallaa, näin hyvin Konkka huolehtii kuljettajsistaan! Tämäkin kaveri ajoi helbillä ja kulki HK-kuljetuksella, mutta onneton puhalsi ne promillet!

    Miksi Akt ei ota tämmöistä asiaa huomioon sopimuksissaan, kulkevathan leipurit ja hoitajatkin taksilla työnantajan laskuun, jos julkinen ei kulje! Eli kyllä Helbillä on kehittyneempi tuo työkulttuuri.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Linjuristi kirjoitti:

Mitä huonouksia on Helsingin bussiliikenne oy:n talokohtaisessa tessissä?

2 kk korotukset jäivät huonon neuvottelukyvyn takia saamatta, samoin nk. jouluraha, KVTES:n arkipyhävapaat poistettiin, letkulisä menetetään - vain muutaman mainitakseni.

Mielellänne te soimaatte toisia ja viljelette valheita, mutta lopulta totuus tulee aina ilmi.

Useissa viesteissä ja kentällä olette tuoneet esiin HK-kuljetusten olevan osa kuljettajan palkkaa, ja sen myötä olette te JHL005 ja Jyly ryhtyneet liikenteen tilaajiksi.

HK-kuljetukset, joista maksatte kuljettajien kukkarosta keskimäärin 4500 per kuljettaja, yhteensä 5,4 miljoonaa euroa vuodessa.

Nämä kuljetukset (kilpailuttamattomat) ovat siten Helsingin Bussiliikenne oy:n tuottoisimmat linjat.
Niistä maksettu hinta vain ei ole missään suhteessa tarjottuun suoritteeseen.
Tämänkin rahan ollessa kuljettajien palkoissa olisimme lähellä samapalkkaisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu