Olen 17,minulla ei ole koskaan ollut perhettä,ei ketään joka katsoisi perääni ja välittäisi todella minusta, ei ketään joka kuuntelisi minua itsenäni. Olen siis melko yksinäinen ja asun kahdestaan isäni kanssa.
Nautin erittäin paljon olla ystävieni kanssa,heidän luonaan ja useasti pääsen heidän perheidensä mukana esim. mökkeilemään,pikkujoulunviettoon,uudenvuoden juhliin jne. Sen jälkeen alkaa armoton masennus. Huomaan sen kaiken mistä olen jäänyt paitsi. Miltä tuntuu katsoa televisiota jonkun kanssa, herätä aamulla siihen, että joku toivottaa hyvää huomenta, tai että joku on ylipäätänsä kiinnostunut minun asioista!se on niin ihmeellistä!Se on niin upeaa kokea näissä ystävien perheissä sitä, että ihan kuin olisin yksi heistä ja heidän perheestään. Minua on lapsuudessa ensimmäiset kymmenen vuotta pahoinpidelty ja se on jättänyt jälkensä.
Ongelmana siis se, että aina kun vietän aikaani ystävieni seurassa ja heidän perheidensä(melko useesti,koska olen haluttu ystävä) niin sen jälkeen kun palaan taas kotiini, jossa olen vain kasa paskaa, niin alkaa väkisinkin masentamaan. Ja koti jossa asun on kuin työmaan joku kahvihuone:sotkuinen,täynnä laatikoita,rojua,pölyä,oksettava. Itse kun rakastan kauneutta ja siisteyttä. En tiedä mitä tässä valitan, mutta minun pitäisi kestää kaikkea tätä vielä vuoden verran. Sitten pääsen pois täältä. Aina kun en ole kotona, niin olen onnellinen. Saan vihdoinkin hengittää.
Pelkään myös, että minusta ei ole koskaan perustamaan sellaista onnellista perhettä kuin ystävilläni on. Enhän ole koskaan elänyt perheessä. Minulla ei ole myöskään _yhtään_ sukulaista, joka edes onnittelisi syntymäpäivillä. Mietityttää, että mitenköhän vietän ensi vuonna lakkiaisiani. Rehkin varmasti salilla kuten aina ennenkin merkkipäivinä.
ystäväni kanssa tuli myös puheeksi se kun molemmat lähdetään ensi vuonna ulkomaille opiskelemaan, niin että ketä tulee ikävä. Häne luetteli perheen,suvun,lemmikit,ystävät ja kaverit. Itse huomasin, että minulla ei ole ketään jota ikävöidä, ehkä ainoastaan kaksi ystävääni hän mukaan luettuna.
Tämä viesti on itsesääliviesti ja suruviesti ja olisi kiva jos joku osaisi sanoa jotain mukavaa minulle. olen siis nuori nainen jos joku ei tajunnut. Huoooh. Eikä mitään psykologeja tartte ehdotella, sillä ei ne auta tällaiseen apuun(kokeiltu).
Kiitos sain avautua.
Nautin erittäin paljon olla ystävieni kanssa,heidän luonaan ja useasti pääsen heidän perheidensä mukana esim. mökkeilemään,pikkujoulunviettoon,uudenvuoden juhliin jne. Sen jälkeen alkaa armoton masennus. Huomaan sen kaiken mistä olen jäänyt paitsi. Miltä tuntuu katsoa televisiota jonkun kanssa, herätä aamulla siihen, että joku toivottaa hyvää huomenta, tai että joku on ylipäätänsä kiinnostunut minun asioista!se on niin ihmeellistä!Se on niin upeaa kokea näissä ystävien perheissä sitä, että ihan kuin olisin yksi heistä ja heidän perheestään. Minua on lapsuudessa ensimmäiset kymmenen vuotta pahoinpidelty ja se on jättänyt jälkensä.
Ongelmana siis se, että aina kun vietän aikaani ystävieni seurassa ja heidän perheidensä(melko useesti,koska olen haluttu ystävä) niin sen jälkeen kun palaan taas kotiini, jossa olen vain kasa paskaa, niin alkaa väkisinkin masentamaan. Ja koti jossa asun on kuin työmaan joku kahvihuone:sotkuinen,täynnä laatikoita,rojua,pölyä,oksettava. Itse kun rakastan kauneutta ja siisteyttä. En tiedä mitä tässä valitan, mutta minun pitäisi kestää kaikkea tätä vielä vuoden verran. Sitten pääsen pois täältä. Aina kun en ole kotona, niin olen onnellinen. Saan vihdoinkin hengittää.
Pelkään myös, että minusta ei ole koskaan perustamaan sellaista onnellista perhettä kuin ystävilläni on. Enhän ole koskaan elänyt perheessä. Minulla ei ole myöskään _yhtään_ sukulaista, joka edes onnittelisi syntymäpäivillä. Mietityttää, että mitenköhän vietän ensi vuonna lakkiaisiani. Rehkin varmasti salilla kuten aina ennenkin merkkipäivinä.
ystäväni kanssa tuli myös puheeksi se kun molemmat lähdetään ensi vuonna ulkomaille opiskelemaan, niin että ketä tulee ikävä. Häne luetteli perheen,suvun,lemmikit,ystävät ja kaverit. Itse huomasin, että minulla ei ole ketään jota ikävöidä, ehkä ainoastaan kaksi ystävääni hän mukaan luettuna.
Tämä viesti on itsesääliviesti ja suruviesti ja olisi kiva jos joku osaisi sanoa jotain mukavaa minulle. olen siis nuori nainen jos joku ei tajunnut. Huoooh. Eikä mitään psykologeja tartte ehdotella, sillä ei ne auta tällaiseen apuun(kokeiltu).
Kiitos sain avautua.
Vastaukset 9
Vanhimmat
muuttamasta jo nyt?
en saa asumistukia(isäl ihan hyvät tulot).
on hienoa ja todella ihailtavaa, että noissa oloissa olet kehittynyt ihmiseksi, jonka seurasta muut nauttivat, ja että kykenet tuntemaan itsesi halutuksi.
nii, lähinnä yhden ystäväni seurassa olen haluttu ystävä ja heidän perheensäkin tuntuu pitävän minusta.Toinen ystävä on alkanut käydä liian etäiseksi.
Eniten tässä surettaa se, että olen niin katkera siitä, että minulla ei ole koskaan ollut äitiä ja isää saman katon alla,ei sisaruksia(ellei hakkaavaa sellaista lasketa),ei sukulaisia,ei kotia(paitsi nykyinen työmaakoppi, jota ei voi kutsua nimikkeellä koti). Nytkin vain ryven itsesäälissä, koska olin juuri viikon ystäväni perheen kanssa mökillä. Kertaakaan koko matkan aikana en ajatellut oikeaa kotiani. Oli niin levollinen ja hyvä olo ensimmäistä kertaa elämässä. Ei tappeluita, ei alkoholia, ei huumeita. Pelkkää rakkautta ympärillä. Ei olisi pitänyt lähteä koko mökille, sillä ennen en edes tiennyt että jotain tuollaista on olemassa. Luulin, että telkassa perheenjäsenet puhuvat ainoastaan toisilleen. Olen kuin tynnyrissä elänyt muutenkin.
kun sinä olet paikalla.
>ystäväni perheen kanssa mökillä.Ei tappeluita, ei alkoholia, ei huumeita.
>Pelkkää rakkautta ympärillä.
Sen perheen oma todellisuus keskenään
saattaakin sitten olla ihan toisenlainen.
Sinulle voi tulla ongelmia jos alat
etsimään sitä "rakkautta ympärillä" olotilaa,
ja huomaat ettei sitä ole olemassakaan.
Mutta kun on noin rankka lapsuus ollut
niin nyt suunta voi olla vain parempaan.
(halusit positiivisia kommentteja..)
Niin ja positiivista on se jos ihan kohta pääset omillesi asumaan.
Tuo ulkomaille opiskelemaan lähteminen kuullostaa kyllä
melko hurjalta..mutta itse tiedät että onnistuuko se sinulta.
Kuis kirjoitit, vapaus koittaa kohta. Vuosi on kuitenkin lyhyt aika. Epäilen kovasti tuota ettetkö kykenisi perustamaan itsellesi toisenlaista perhettä kuin missä nyt elät. Tämä näki jo rivien välistä aloittajan syynäämässä itselleen kaunista kyökkiä.Ihan totta!
Sitäpaitsi en nähnyt kirjoituksessasi itsesääliä. Ihan tyypillinen kirjoitus siltä jota ei kotona odota oikeastaan kukaan... tai no. Elämä potkii välillä muttei sen täydy olla elinkautista.
Siis toki voihan ystäväni kotona olla vaikka mitä huumeongelmia tms. silloin kun en ole siellä, mutta minun kotonani on ihan turha edes kuvitella, että kaikki pystyisivät olemaan saman katon alla varttia kauempaa. Saatika nauramaan yhdessä, ilman vahingoniloa toista kohtaan.
Joka tapauksessa, kirjoitin tuon tekstin eilen ja voin sanoa, että eilen oli taas hetken vaipuminen toivottomuuteen ja synkkyyteen. Olen sairastanut vakavaa masennusta vuosi sitten ja omasta mielestäni parantunut melko hyvin, mutta eilen yhtäkkiä kaikki asiat hypähtivät taas mieleen ja ihme masennuskohtaus alkoi. Voisinkin oikeastaan sanovani olevani melko vahva ihminen sillä olen kokenut nuoreen ikääni nähden varmasti enemmän kuin moni muu ikäiseni. Ja ehkä ei ole edes ihan realistista olettaa, että vuodessa tapahtuisi muutos helvetistä täydellisen onnelliseen elämään. Alamäkiä on ja eilinen oli sellainen. Tämä on nyt tällaista itselleni selittelyä, mutta kirjoitan nyt vain, koska teen selväksi, että aloittamani kirjoitus on kyllä täysin totta, mutta ennen kuin eilen se ei ole koskaan masentanut yhtä kovasti. En vain koskaan tiennyt paremmasta, mutta nyt tiedän ja ehkä itsekin pyrin sitä kohti, sitten kun pystyn. Pystyn ehkä arvostamaan kotia myös melko lailla, sillä monille se on niin itsestäänselvyys, että on paikka minne mennä. Tälle työmaakopille missä asun, niin sille vetää verrat kyllä mikä muu tahansa. Nautinkin mielettömästi jos pääsen edes hetkeksi kauniiseen tilaan(puisto,jonkun kaunis koti tms.) ja sitten jaksan taas tätä työmaakoppia.
Kiitos, olen tilittänyt asiani ja ehkä nyt jaksan seuraavan vuoden taas tässä kopperossa ja sen jälkeen voin alkaa unelmoida omannäköisestä elämästäni. Kyllä,joku epäili ulkomaille lähtöäni, mutta minulle se on itsestäänselvyys, että vaihdan maisemaa:eihän täällä ole ketään jota kaivata tai syytä jäädä.
Huoh, helpotti kummasti tämä muutamankin rivin näpyttely:)
Ei sinun sitä tarvitse mitenkään selitellä..
Ja kirjoita ihmeessä aina kun vaan siltä tuntuu.
>masennusta vuosi sitten ja omasta mielestäni parantunut melko hyvin >
Vuosi on hyvin lyhyt aika masennuksesta puhuttaessa.
Kyllähän niitä huonoja hetkiä(lipeämisiä)
tulee aina sillöin tällöin.
Minusta vaikuttaisi hieman siltä että
olet masentunut vaan tuon nykyisen tilanteesi takia.
Siis jos kerran muualla ollessasi olosi on hyvä.
Käsittääkseni jo 16vuotias voi muuttaa kotoa pois
vanhemman suostumuksella esim.opiskelemaan johonkin kauemmas.
>Kyllä,joku epäili ulkomaille lähtöäni, mutta minulle se on itsestäänselvyys >
Joo..no minähän se taisin olla..minusta se
vaan kuullostaa aika hurjalta,enhän toki tiedä.
Uskon kyllä että pystyt siihen,itse tiedät sen parhaiten.
Ja kaipa sieltä ulkomailta takaisinkin
pääsee jos ei sielä tykkääkään olla.
Tuo kirjoittamasi kuullosti hyvin tutulta. Itse olen sinua reilut 10 vuotta vanhempi, mutta kuvaus lapsuudestasi on itselleni hyvin tuttu. Pahoinpitelyä en kokenut, mutta nuo tuntemukset ovat aivan kuin omani. Voin rohkaista sinua jatkamaan eteenpäin. Vuosi on kuitenkin lyhyt aika elämästäsi, joten koita vielä kestää se ja pääset uuden alkuun! Itsekin odotin sitä päivää kuin kuuta nousevaa, kun pääsin omilleni ja sain vastata kaikesta itse. Olin kylläkin tottunut huolehtimaan itsestäni jo pienenä, mutta se että saat rakentaa ympärillesi oman maailman ja uuden kodin on upeaa. Älä vielä huoli siitä, ettetkö pystyisi perhettä perustumaan. Sulla on vielä kaikki edessä. Itsekin olen vielä sinkku, mutta uskon että tapaan vielä jonkun miehen joku päivä, sillä olen kyllä seurustellut pidempiä aikoja. Kaikki kokemani on vanhvistanut mun luonnetta paljon, vaikka lapsuudesta sainkin huteran pohjan. Ei se kuitenkaan kaikkea määrää, tulet huomaamaan, että sulla on omia voimia. Opiskele hyvä ammatti, niin kyllä kaikki menee kohdilleen. Ja pidä hyvät suhteet ystäviisi. Harrasta ja nauti pienistä asioista!