Olipa kerran Kalle Köyhänperä ja Riku Rikas.
Molemmat halusivat kansanedustajiksi.
Kallen ongelma oli se, ettei hänellä ollut panostaa riittäväksi katsomaansa määrää rahaa vaalityöhön.
Rahan vähyyden myötä hänellä ei ollut ystäviäkään
eikä verkostoa, joka olisi tukenut häntä
vaikeina aikoina.
Rikun ongelma oli lainsäädäntö, joka vaati ylisuuria vaalirahoja julkiseksi ilmoitettavaksi, mikä osaltaan karsi vaaliavustustyöhön osallistuvien määrää.
Rikun etu oli se, että hänellä oli varakkaita tukijoita, jotka halusivat hänet valituksi ja siten ajamaan paitsi heidän myös valtion parhaaksi katsomiaan asioita.
Riku ystäviä oli paljon ja ainakin osalla heistä oli paljon rahaa, mikä tietenkin lisäsi ystävällismielisten ihmisten määrää.
Lukumäärässä on voimaa, mikä näkyi siinä, että Rikun vaalirahoitusta tukevat ihmiset saattoivat pysyä nimettöminä antaessaan tukeaan alle sen summan, minkä ylittämisestä joutuisi tunnistamaan itsensä julkisesti.
Näin Rikua tukevien ihmisten lukumäärää ei kukaan saisi koskaan selville, eikä sitä, että Rikua tukevien ihmisten joukossa olisi sellaisia, jotka siirtäisivät varojaan huomaamatta toisille samoja ajatuksia ja samaa ehdokasta tukeville vaalirahoitukseen osaa ottaville ihmisille.
Näin Riku saisi vaalirahoitukseensa ylivoimaisesti enemmän rahaa pieninä ilmoittamattomina summina suurelta joukolta
ihmisiä, joiden määrä kukaan ei koskaan tietäisi.
Tilastoissa näkyisi ainostaan se, että Riku Rikkaalla oli rahoittajina hieman enemmän yrityksiä, joiden vaalityöhön antamansa tuki ylitti tuon vaaditun summan, jolloin tukija oli ilmoitettava.
Kaikki pitäisivät vaaleihin panostettua rahaa suhteellisen tasaisesti jakautuneena ehdokkaiden kesken, eikä kenelläkään olisi sen enempää huomautettavaa demokraatisesta vaaliprosessista, mikä takaisi ehdokkaiden valitsemisen
eduskuntaan ehdottoman oikeudenmukaisena yksi ihminen - yksi ääni - periaatteella.
Kansanedustajaehdokkaat pusketaan eduskuntaan paitsi ylemmiltä tahoilta tulevalla ylivoimaisella tietomäärällä maan tilasta,
myös rahan voimalla, sillä suurella määrällä rahaa saadaan enemmän mainosaikaa ja näkyvyyttä.
Se on sama kuin kalastelisi suuremmilla verkoilla ja kauemman aikaa - pakostahan sillä tavoin on tultava tulosta.
Rikkaan, kauniin ja edustavan saa rahalla ja sillä on tietty vetovoima ihmisiin kilpailun yhä kiristyessä ja oravanpyörän liikkeen nopeutuessa.
Tosiasiahan on se, että raha on voimakasta ainostaan kerättynä yhteen ja samaan kasaan. Hajallaan olevalla rahalla ei ole sitä
voimaa ylitse ihmisen, mikä on keskitetyllä pääomalla.
Tieto on valtaa ja raha on valtaa, koska molemmat ovat pääomaa.
Siksi eduskuntaan valitaankin asioita ajaville ministeripaikoille riittävä määrä sellaisia ihmisiä, joilla on agenda eli tiettyjen
asioiden ajaminen vaalirahoittajien ja omien etujen mukaisesti.
Tärkeimmät paikat hallituksessa miehitetään rahan voimalla, koska halutaan, että nämä ihmiset huolehtivat rahan jakamisesta niin,
että raha kerääntyy oikeisiin paikkoihin eli tiettyjen ihmisten tileille, jotta valtion koneisto pysyisi edelleenkin tehokkaasti
rasvattuna ja tuottaisi edelleen voittoa.
Niin, miten Kalle köyhänperän lopulta kävi.
Hänkin pääsi eduskuntaan ja suoraa päätä oppositioon, koska hänen tukijajoukkonsa ei edelleenkään ollut laaja, sillä ei
ollut kantavaa ääntä kansalaisten keskuudessa, eikä hän koskaan päässyt vaikuttamaan oleellisesti rahojen jakamiseen oikeusvaltiossa,
joten hänen tehtävänään oli lähinnä ulkopuolisena tarkkailijana valvoa pintapuolisesti rahojen automaatista kerääntymistä massoilta yhä mahtavampien yritysten käyttöön, sillä vastakkaisten ajatusten vuoksi hänellä ei ollut pääsyä Riku Rikkaan tapaisten kansanedustajien ja heidän tukijoidensa pieneen piiriin.
Vieläkö demokraattinen järjestelmä toimii Suomessa vai ovatko toiset demokraattisempia kuin toiset ?
Molemmat halusivat kansanedustajiksi.
Kallen ongelma oli se, ettei hänellä ollut panostaa riittäväksi katsomaansa määrää rahaa vaalityöhön.
Rahan vähyyden myötä hänellä ei ollut ystäviäkään
eikä verkostoa, joka olisi tukenut häntä
vaikeina aikoina.
Rikun ongelma oli lainsäädäntö, joka vaati ylisuuria vaalirahoja julkiseksi ilmoitettavaksi, mikä osaltaan karsi vaaliavustustyöhön osallistuvien määrää.
Rikun etu oli se, että hänellä oli varakkaita tukijoita, jotka halusivat hänet valituksi ja siten ajamaan paitsi heidän myös valtion parhaaksi katsomiaan asioita.
Riku ystäviä oli paljon ja ainakin osalla heistä oli paljon rahaa, mikä tietenkin lisäsi ystävällismielisten ihmisten määrää.
Lukumäärässä on voimaa, mikä näkyi siinä, että Rikun vaalirahoitusta tukevat ihmiset saattoivat pysyä nimettöminä antaessaan tukeaan alle sen summan, minkä ylittämisestä joutuisi tunnistamaan itsensä julkisesti.
Näin Rikua tukevien ihmisten lukumäärää ei kukaan saisi koskaan selville, eikä sitä, että Rikua tukevien ihmisten joukossa olisi sellaisia, jotka siirtäisivät varojaan huomaamatta toisille samoja ajatuksia ja samaa ehdokasta tukeville vaalirahoitukseen osaa ottaville ihmisille.
Näin Riku saisi vaalirahoitukseensa ylivoimaisesti enemmän rahaa pieninä ilmoittamattomina summina suurelta joukolta
ihmisiä, joiden määrä kukaan ei koskaan tietäisi.
Tilastoissa näkyisi ainostaan se, että Riku Rikkaalla oli rahoittajina hieman enemmän yrityksiä, joiden vaalityöhön antamansa tuki ylitti tuon vaaditun summan, jolloin tukija oli ilmoitettava.
Kaikki pitäisivät vaaleihin panostettua rahaa suhteellisen tasaisesti jakautuneena ehdokkaiden kesken, eikä kenelläkään olisi sen enempää huomautettavaa demokraatisesta vaaliprosessista, mikä takaisi ehdokkaiden valitsemisen
eduskuntaan ehdottoman oikeudenmukaisena yksi ihminen - yksi ääni - periaatteella.
Kansanedustajaehdokkaat pusketaan eduskuntaan paitsi ylemmiltä tahoilta tulevalla ylivoimaisella tietomäärällä maan tilasta,
myös rahan voimalla, sillä suurella määrällä rahaa saadaan enemmän mainosaikaa ja näkyvyyttä.
Se on sama kuin kalastelisi suuremmilla verkoilla ja kauemman aikaa - pakostahan sillä tavoin on tultava tulosta.
Rikkaan, kauniin ja edustavan saa rahalla ja sillä on tietty vetovoima ihmisiin kilpailun yhä kiristyessä ja oravanpyörän liikkeen nopeutuessa.
Tosiasiahan on se, että raha on voimakasta ainostaan kerättynä yhteen ja samaan kasaan. Hajallaan olevalla rahalla ei ole sitä
voimaa ylitse ihmisen, mikä on keskitetyllä pääomalla.
Tieto on valtaa ja raha on valtaa, koska molemmat ovat pääomaa.
Siksi eduskuntaan valitaankin asioita ajaville ministeripaikoille riittävä määrä sellaisia ihmisiä, joilla on agenda eli tiettyjen
asioiden ajaminen vaalirahoittajien ja omien etujen mukaisesti.
Tärkeimmät paikat hallituksessa miehitetään rahan voimalla, koska halutaan, että nämä ihmiset huolehtivat rahan jakamisesta niin,
että raha kerääntyy oikeisiin paikkoihin eli tiettyjen ihmisten tileille, jotta valtion koneisto pysyisi edelleenkin tehokkaasti
rasvattuna ja tuottaisi edelleen voittoa.
Niin, miten Kalle köyhänperän lopulta kävi.
Hänkin pääsi eduskuntaan ja suoraa päätä oppositioon, koska hänen tukijajoukkonsa ei edelleenkään ollut laaja, sillä ei
ollut kantavaa ääntä kansalaisten keskuudessa, eikä hän koskaan päässyt vaikuttamaan oleellisesti rahojen jakamiseen oikeusvaltiossa,
joten hänen tehtävänään oli lähinnä ulkopuolisena tarkkailijana valvoa pintapuolisesti rahojen automaatista kerääntymistä massoilta yhä mahtavampien yritysten käyttöön, sillä vastakkaisten ajatusten vuoksi hänellä ei ollut pääsyä Riku Rikkaan tapaisten kansanedustajien ja heidän tukijoidensa pieneen piiriin.
Vieläkö demokraattinen järjestelmä toimii Suomessa vai ovatko toiset demokraattisempia kuin toiset ?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.