Milloinkahan

nähtäväkseen Urpilaisen vaalirahoitukset?
Lupasi paljastaa julkisuudelle, jos rahoittajat antavat siihen luvan.
Ilmeisesti rahat ovat tulleet sellaisilta tahoilta, jotka eivät halua julkisuutta, kun ämmä on ollut sen jälkeen asiasta hiljaa.
Jo oli kyselytunnilllakin kiihko laantunut, vai liekkö pää selvinnyt, ja alkanut kaduttaa innostuksissaan lupaamansa asiat, vai pelkäsikö, että joku kysyy hänen lupaamansa esimerkin perään.

No kun kun on kyse demarista, niin ei ole mitenkään uutta tuo lupauksien jättäminen lupauksien asteelle.

Taitaa olla ettei avaudu Urpilaisenkaan paperi, sillä silloinhan joutuisivat muutkin paljastamaan rahalähteensä, ja sitä demarit eivät halua. tulisi varmaankin sellaisia asioita esille, että nykyinen juttu, josta demarit on tuon älämölyn nostaneet, niin kalpenisi oitis.

Nyt lehdistön, etenkin hesarin luulisi kyselevän tuon Urpilaisen lupauksen perään, mutta eihän punahesari sitä uskalla tehdä.
Jos olisi kyse Vanhasen lupauksesta, niin jo lehti vaatisi kissankokoisilla kirjaimilla rehellisyyttä ja lupauksen lunastamista.

Sellaiseksi osoittautui heti avauspuheessaan Urpilainen, että turhaa läpinää ja valetta, sekä hyväuskoisten höynäyttämisestä on jälleen kerran "rehellisten" demarien taholta kyse.

Kyllä oli kova tunku keskustan suuntaan, mutta saahan keskustaan liittyä.

Tekeeköhän keskusta sitten niin hyvää politiikka, että demaritkin haluaa samoille apajille? Siltä näyttää ja kuulostaa.
Hyvä Keskusta, nyt se sitten on julkituotu, oikein demaripuheenjohtajan suulla.
Siksi nyt onkin tällainen mustamaalauskampanja demareilla menossa, koska niille on käynyt selväksi, että keskustaa tulevaisuudessa äänestää yhä suureneva joukko.

Demarit meinaa pukeutua valekaapuun.
Pysyköön vaan siellä omassa toveripiirissään.
Mutta ainahan demarit ovat muilta viemässä, varsinkin nyt, kun ovat huomanneeet, ettei heidän aatteensa saa enää kannatusta.
Suomalaiset tuskin haluaa yhteneviä oloja Pohjois-Korean kanssa, mihin demaripolitiikka väkisinkin johtaisi.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

keskustalaiset saavat kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu